Naapurin lapsi haukkui lastani. Miten toimisitte?
Naapurin lapset tulivat pihallemme leikkimään (iät. n. 4-5v.). Olin myös ulkona ja sivukorvalla kuulin, kun kesken leikin eräs poika alkoi haukkua tytärtämme tyhmäksi jne. Poika oli meinannut mennä kävelemään pienelle pläntille, johon on vasta kylvetty nurmikkoa. Tytär oli vain huomauttanut, että siinä ei saisi vielä kävellä. Tämän jälkeen haukkuminen alkoi.
En kuullut tarkasti kaikkea, mutta kun menin paikalle kysymään mitä tapahtui, niin muut lapset vahvistivat tapahtumien kulun.
Sanoin rauhallisesti ja kauniisti pojalle, että hän voi lähteä kotiin ja meidän pihalle ei ole toistaiseksi asiaa. Hän lähti sitten kotiin.
Ylireagoinko vai miten te olisitte toimineet?
Kommentit (18)
Olisin antanut varoituksen ja seuraavasta rikkeestä jäähylle
Currrrrrling-mammat taas vauhdissa. Tietenkin lapset haukkuvat toisiaan ties millä veukkeella, sehän kuuluu ikävaiheeseen. Kiusaaminen on asia erikseen. Olisin korkeintaan huomauttanut, että tuollainen ei ole sopivaa käytöstä ja antanut lasten jatkaa leikkejään. Mut mä olenkin vela, enkä tiedä lastenkasvatuksesta mitään...
Kiitoksia vastauksista! Näin vähän itsekin ajattelin. Tilanne vain tuli niin yllättäen ja vastaavaa ei ole aikaisemmin eteen tullut. Curling-mammasta en tiedä, mutta myönnän, että pieni leijonaemo heräsi. Seuraavalla kerralla varoitan ensin ja sovitaan pelisäännöistä.
-AP
Ihan oikein teit. Itse tuskin niin kauniisti olisin sanonut. Tuo on ihan paskaa, että kuuluu ikävaiheeseen ja blaa blaa blaa. Käytöstapojako ei silloin pidä opettaa? Minä olen sanonut niin omille ja muille, että ketään ei haukuta tyhmäksi, toimeen pitää tulla kaikkien kanssa. Viitsikää kasvattaa niitä lapsia!! Ei lapset muuten tiedä, miten tässä maailmassa pitää toimia ja muut ottaa huomioon!
[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 12:01"]Ihan oikein teit. Itse tuskin niin kauniisti olisin sanonut. Tuo on ihan paskaa, että kuuluu ikävaiheeseen ja blaa blaa blaa. Käytöstapojako ei silloin pidä opettaa? Minä olen sanonut niin omille ja muille, että ketään ei haukuta tyhmäksi, toimeen pitää tulla kaikkien kanssa. Viitsikää kasvattaa niitä lapsia!! Ei lapset muuten tiedä, miten tässä maailmassa pitää toimia ja muut ottaa huomioon!
[/quote]Niinpä. Sehän tässä onkin ongelma monilla että ei jakseta kasvattaa lapsia ja kertoa mikä on oikein ja väärin. Eikä kaikkea pidä hyväksyä. Seuraavalla kerralla leikit varmaan sujuu paremmin kun tietää ettette hyväksy toisen haukkumista.
Mä olisin ottanut pojan puhutteluun ja sanonut ettei tuolla tavalla vain puhuta, varsinkin jos leikki muuten sujuu.
meilläkin olisi lentänyt kotiin heti samantien
Minä menisin itkemään nettipalstalle... eikun siis hakemaan vertaistukea tai jotain muuta vitun kriisiapua.
Siis tuo on ihan normaalia käytöstä tuon ikäisillä. Meillä vielä eskarissakin haukuttiin puolin javtoisin tyhmiksi ja pelättiin poikabakteereja. Rakkaudesta se hevonenkin potkii, sanottiin ja pojat kiusasivat oikein urakalla ihastuneina. Ap:lla taitaa olla vain yksi lapsi, muuten tietäisit että sisaruksetkin haukkuvat tuossa iässä toista tyhmäksi ja pelkuriksi jne. Napakasti vain sanoo, että toista ei haukuta. Liian pitkälle menit kun lähetit pois, eikä asia edes ratkennut mitenkään. Poika ei pahoitellut eikä tyttö oppinut miten asiassa toimitaan.
Kylvetylla nurmikolla ei saa kävellä, se on varma. Reagoit kuitenkin liian voimakkaasti. Lapsi haukkui lastasi, kun sitä suututti kun tajusi tehneensä väärin.
Päästäisin leikkimään jos ei talsi kylvetyllä nutrsilla. Harrastan puutarhanhoitoa ja ikävä kyllä on lapsia jotka talsivat kukkapenkkiinkin tai pyörällä ajavat kukkapenkin yli. Heillä ei yleensä ole mitään kokemusta puutarhanhoidosta koska perheessä kukaan ei yleensäkään hoida pihaansa millään tavalla ja siksi eivät ymmärrä asian päälle.
Kylvetylla nurmikolla ei saa kävellä, se on varma. Reagoit kuitenkin liian voimakkaasti. Lapsi haukkui lastasi, kun sitä suututti kun tajusi tehneensä väärin.
Päästäisin leikkimään jos ei talsi kylvetyllä nutrsilla. Harrastan puutarhanhoitoa ja ikävä kyllä on lapsia jotka talsivat kukkapenkkiinkin tai pyörällä ajavat kukkapenkin yli. Heillä ei yleensä ole mitään kokemusta puutarhanhoidosta koska perheessä kukaan ei yleensäkään hoida pihaansa millään tavalla ja siksi eivät ymmärrä asian päälle.
Sanoisin lapselleni, että valitettavasti maailma on kusipäitä täynnä, tervetuloa todellisuuteen.
HENKINEN VÄKIVALTA SATUTTAA LASTA YHTÄ PAHASTI.
Lapsiin kohdistuva väkivalta
Lapsiin kohdistuva väkivalta on vanhempien tai muiden aikuisten tekoja ja laiminlyöntejä, jotka aiheuttavat lapselle vahinkoa.
Myös kuritusväkivalta ja kasvatuksellinen väkivalta ovat lapseen kohdistuvaa väkivaltaa.
Lapsiin kohdistuva väkivalta on rikos. Siitä täytyy tehdä aina lastensuojeluilmoitus.
Myös henkisestä väkivallasta.
Lastensuojeluilmoitus
Kai ap sanoit naapurin lapselle syyn tuohon ja kerroit vielä ettei haukkuminen ole oikein...
Mä olisin antanut pojalle mahdollisuuden parantaa tapansa. On toiminut tosi hyvin meillä, kun sanoo ettei toiste ole asiaa jos huonosti käyttäytyy.