Johtuuko masennus siitä, että ei osaa
Käsitellä pettymyksiä?
Kommentit (33)
Voi kuule, minun elämäni on ollut pettymystä alusta lähtien.
Liika on liikaa ja masennuin.
Niin, kun ei saa mitä haluaa ja eiluovu ghaavewsra ja löydä iloa muusta
Ei. Mä osaan käsitellä pettymyksiä, ja moni muukin masentunut, mutta kun kaikkea paskaa kerääntyy liikaa, huomaa yksi päivä, että olo ei enää ole normaali. Siis vaikka kuinka käsittelee ja muka selviää kaikesta, muuttuu kaikki jonain päivävä mustaksi ja toivottomaksi ennalta arvaamattomasti. Joskus myös ilman mitään varsinaisia ongelmia, kaikki on muka hyvin, ja sitten vain alkaa stressata ja pelätä kaikkea ja haluaa lähinnä kuolla. Sitä on masennus, ei mitään pettymyksen sietämis-ongelmaa.
Osa masennuksesta on aivokemiaa. Osa masennuksesta on sitä, ettei osaa käsitellä kipeitä tunteitaan, vaan painaa ne pois tietoisuudestaan. Tunteiden "alasajo" on erittäin raskasta. Tällöin masennus on suoja, jotta niitä kipeitä tunteita ei tarvitsisi kohdata. (tämä on tietenkin alitajuista, ei tiedostettua) Usein kyseessä on pohjimmiltaan vaikeita lapsuuden tunteita, joiden kipu ja voima on liian suuri, jotta ne uskaltaisi päästää esiin. Ehkä samalla ihmisellä voi olla näitä molempiakin...? Tiedän myös useammankin tapauksen, missä kilpirauhasen vajaatoiminta on diagnosoitu masennukseksi.
Masennuksen taustalta voi hyvin löytyä tunnesupressiota eli kuten aiempi kuvasi että kielteisiä asioita ei kohdata vaan painetaan pois. Tätä on myös se, että kielteisiä tunteita ei ole lupa tuoda julki, minkä lapsi oppii vanhemmiltaan, ettei ole hyväksytty kiukuttelevana. Käytösmalli siirtyy aikuisuuteen toisten miellyttämisenhaluna, liiallisena kiltteytenä, pelkona hylkäämisestä jos näyttää oikeat tunteensa. Sanotaan että masennuksen taustalta löytyy nieltyä vihaa. Masennus ei ole vain aivokemian häiriö, tunne-elämä vaikuttaa myös välittäjäaineisiin ja eräs psykoterapeutti kertoi tutkimuksesta jossa psykoterapian avulla ilman lääkitystä pystyttiin vaikuttamaan myös aivojen välittäjäaineisiin.
Masennus ei ole aivokemiaa, vaan se johtuu tyhjyydestä. Siitä, kun elämässä ei ole mitään mieltä, ei ole tarkoitusta. Masennus ei ole varsinaisesti sinällään mikään sairaus. Masentua voi kyllä, vaikka inhimillisesti asiat olisikin hyvin. Yhtä hyvin rikas yltäkylläisyydessä elävä voi masentua.
Uskova ihminenkin voi masentua, jos ei laita toivoaan kaikessa Jumalaan.
Tie ulos masennuksesta onkin Jumalassa. Vain Jeesus yksin voi täyttää sen tyhjyyden sydämessä ja antaa tarkoituksen elämään.
J-P
Itselle tuli masennusalttius vähitellen vuosien aikana, mutta itse masennuksen laukaisi hyvin yllättäen alkanut kriisi parisuhteessa (parisuhteessa kommunikointiongelmia, mies hullaantui saadessaan huomiota toiselta naiselta ja ihastui häneen, jonka vuoksi unohti minut ja olemassaoloni muutamaksi päiväksi ---> elämä suistui raiteiltaan ja en tiennyt, mitähän helvettiä tässä tekisi).
Tästä on nyt kolmisen kuukautta ja vaikka asiat ovatkin paremmin, niin olen vieläkin masentunut. Ei ollut kokonaan miehen vika että masennuin, vaan hänen käytöksensä oli "viimeinen niitti" masennuksen varsinaiseen puhkeamiseen. Itse kannoin valmiina taakkana epävarmuutta ulkonäöstäni, stressiä opiskeluista ja tavoitteiden saavuttamisesta ja kunnianhimoinen ympäristö loivat lisäpaineita menestykseen.
Parisuhteen ongelmakohdat ovat nyt korjattu, mies pysyi kotona vaikka ehtikin hääräillä koneen kautta asioita (kyseessä oli nettirakkaus), mikä tietenkin loukkasi. Toista kertaa en jää odottelemaan miehen järkiintymistä, vaikka nyt on pysynyt vierellä ja rinnalla auttamassa ja tukemassa. Jälkikäteen tuntuu siltä, että kaikki päättyi parhain päin ja ymmärrän itseäni, toiveitani ja pelkojani paljon paremmin, ettei ei pahaa ilman jotain hyvääkin.
Alkuperäiseen kysymykseen ei, ei ole kyse siitä, osaako käsitellä pettymyksiä välttämättä. Yllättävä onnettomuus tai kriisi, jatkuva kiusaaminen ja syrjiminen, ystävien puute ym. asiat aiheuttavat masennusta myös. Itsellä oli ehkä osasyynä tuo oman kriisin käsittelemisen vaikeus, mutta se johtui nimenomaan jo alentuneesta kyvystäni toimia objektiivisesti ja rationaalisesti.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 00:12"]Masennus ei ole aivokemiaa, vaan se johtuu tyhjyydestä. Siitä, kun elämässä ei ole mitään mieltä, ei ole tarkoitusta. Masennus ei ole varsinaisesti sinällään mikään sairaus. Masentua voi kyllä, vaikka inhimillisesti asiat olisikin hyvin. Yhtä hyvin rikas yltäkylläisyydessä elävä voi masentua.
Uskova ihminenkin voi masentua, jos ei laita toivoaan kaikessa Jumalaan.
Tie ulos masennuksesta onkin Jumalassa. Vain Jeesus yksin voi täyttää sen tyhjyyden sydämessä ja antaa tarkoituksen elämään.
J-P
[/quote] LOL.
Masennuksesta tarkoitetaan montaa asiaa. Sellaista ihmistä ei ole joka kestäisi kaiken.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 23:44"]
No ei todellakaan aina johdu. Esim. itse sairastuin masennukseen kun kaikki oli elämässä niin hyvin kuin voi vain olla, ei ollut mitään pettymyksiä käsiteltävänä...
[/quote]
Lisään tähän vielä että minulta masennus meni itsestään ohi noin vuodessa. Ilman mitään terapiaa, ilman lääkkeitä, ilman minkään asioiden käsittelyä. Ilmeisesti vain satunnainen aivokemian epätasapainotila tässä tapauksessa.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 23:47"]Masennus on aivokemiallinen häiriötila, siinä se.
[/quote]
Hah sanovat kaikki lääkevalmistajat.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 00:12"]Masennus ei ole aivokemiaa, vaan se johtuu tyhjyydestä. Siitä, kun elämässä ei ole mitään mieltä, ei ole tarkoitusta. Masennus ei ole varsinaisesti sinällään mikään sairaus. Masentua voi kyllä, vaikka inhimillisesti asiat olisikin hyvin. Yhtä hyvin rikas yltäkylläisyydessä elävä voi masentua.
Uskova ihminenkin voi masentua, jos ei laita toivoaan kaikessa Jumalaan.
Tie ulos masennuksesta onkin Jumalassa. Vain Jeesus yksin voi täyttää sen tyhjyyden sydämessä ja antaa tarkoituksen elämään.
J-P
[/quote]
Millä tavalla tää jeesus sit oikeen hoitaa tän täyttöhomman?
Olen 18-vuotias ylioppilas ja elämässäni kaikki pitäisi olla hyvin. Ei ole olluy pettymyksiä. Silti olen jo 3 vuotta päivittäin miettinyt, vedänkö ranteet auki vai en.
Onko kaikki nää ihmiset joilla asiat on hyvin sellasii että ne on pintapuolin hyvin vai siis ihan siellä korvien välissä asiat hyvin?
Esim mulle lapsena aina opetettu ettei tunteita saa näyttää. Ei puhuttu eikä pussattu eikä varsinkaan saanut ikinä itkeä.
Eipä meilläkää koskaan halattu tai kehuttu mistään. Uskon että minusta ei oikeestaan tykätty yhtään. Mulla on ollut tosi paska olo Monet vuodet mutta ei ne tajua että oon masentunut. Mun perhe on niin minä keskeinen ettei ne näe muuta kuin oman napansa.
No ei todellakaan aina johdu. Esim. itse sairastuin masennukseen kun kaikki oli elämässä niin hyvin kuin voi vain olla, ei ollut mitään pettymyksiä käsiteltävänä...