Mitä "kotiäiti" tekee loppuelämällään sen jälkeen kun lapset on jo aikuisia ja muuttaneet pois?

En ole kotiäiti mutta pakko kysyä: Eikö teillä oikeasti ole mitään muuta elämää kun työ (ja sitten ehkä ne lapset)? Ei harrastuksia, mielenkiinnonkohteita, ystäviä, sukulaisia, lemmikkejä, projekteja, opiskeluja????

Kun näissä keskusteluissa aina toistuu "Siis miten saat ajan kulumaan???"

Helposti, jos on muutakin elämää kun työ.

Tämä ei pidä paikkaansa, vaan asia on päinvastoin.

Pahimpia määräilijöitä, tuppautujia ja sekaantujia ovat työssäkäyvät äidit ja isät. Ne äidit ja isät, jotka eivät ole olleet kotiäitejä ja koti-isiä. Omat lapset on hoidatettu päivähoidossa, sukulaisilla ja isovanhemmilla. Omien lasten ollessa pieniä vanhemmat ovat olleet paljon poissa kotona. Kun vanhemmat ovat olleet fyysisesti läsnä kotona, niin he ovat olleet henkisesti poissaolevia.

Osa vanhemmista on vienyt hyvin pieniä lapsia päivähoitoon. Nyt kun omat lapset ovat aikuisia, niin vanhemmat yrittävät väkipakolla korjata vanhempana tekemiään virheitä. He yrittävät tuppautua väkisin aikuisten lasten elämään, parisuhteisiin ja perheisiin. Kun omat lapset jäivät aikanaan hoitamatta, niin nyt yritetään sekaantua kaikin tavoin lastenlasten hoitoon ja lastenkasvatukseen. Isovanhempien itsekäs, häikäilemätön, narsistinen ja rajaton käytös aiheuttaa erimielisyyksiä ja riitoja lasten parisuhteissa ja perheissä.

Vierailija kirjoitti:

Tuppautuu väkisin lasten elämään ja kinuaa lapsenlapsia.

Nautin elämästä mieheni kanssa.

Kotiäitinä oleminen oli haaveammattini, vaikka sitä ei arvosteta. Jopa yhteiskunnan tasolla ehdotellaan kotihoidontuen poistamista, että äidit menisivät nopeammin töihin. Sitä en ihan ymmärrä miksi, sillä kotihoito tulee yhteiskunnalle halvemmaksi verrattuna päivähoitoon ja minusta on ihan normaalia ja toivottavaakin, että aikuinen haluaa olla läsnä pienen lapsensa elämässä.

Minä ja mieheni ei kumpikaan olla uraohjuksia, joten lasten ollessa pieniä kumpikin tekee osa-aikatyötä. Omaisuutta on saatu säästettyä niin mikäs siinä. Tämä kyllä tuntuu siltä että saa rusinat pullasta, kun saa olla lasten kanssa mutta välillä pääsee käymään töissäkin.

Työ ei ole minulle mikään elämän tarkoitus vaan käyn siellä, jotta saisin rahaa. Tykkään työstäni, mutta silti... eikö yleensä ihmiset toivo enemmän aikaa oman perheen kanssa?

Tuntemani entiset kotiäidit tekevät samaa mitä tuntemani eläkeläiset: neulovat, sienestävät, poimivat marjoja, tekevät hilloja ja säilykkeitä, eli tekevät mitä huvittaa

Minä olin kotiäitinä vain viisi vuotta, mutta senkin jälkeen on ollut ihan tuskaa yrittää päästä työelämään. Olen ollut enemmän työtön kuin töissä. Kun lapsi (meillä siis vain yksi) meni kouluun toiselle luokalle, aloitin AMK-opinnot. Silti vasta lapsen ollessa jo 17-vuotias sain vakituisen työpaikan, eikä siihenkään olisi tarvittu muuta koulutusta kuin ajokortti. 3,5 vuotta tein sitä työtä ja lopulta irtisanouduin, kun alkoi tuntua että se ankea työ (pysäköinninvalvonta yksityisellä puolella työnantajalla, joka nettijuttujen perusteella on ihan yleisesti vihattu) pilasi koko muunkin elämän.

Tässä sitä nyt ollaan, 51v ja keväällä saatu ADHD-diagnoosi ja ihmettelen, että mitähän tässä nyt. Tutkinnon suorittamisesta tulee kohta 11v ja kun en sillä alun perinkään päässyt oman alan töihin, niin jotain tässä pitäisi keksiä. Kotityöt eivät ole kutsumustani, mutta amfetamiinin (Elvanse) voimalla saan niitä edes jonkin verran tehtyä. Mökilläkin ennemmin tyhjennän huussia kuin siivoan keittiötä :-D 

Tämä ADHD tekee sen, että ideoita pulppuaa. Viimeksi eilen, kun kävin (täällä mökillä) naapuritontilla tutustumassa Vantaan kaupungin omistamiin alueisiin, sain idean, että otan heihin yhteyttä ja sovin että opiskelen talvella jotain sopivaa ja häärin sitten kesällä heidän perämetsiä raivaamassa ja teen heille polttopuita oppisopimuksella. En nyt vielä ihan täysin tätä ideaa tyrmännyt, mutta yleensä nämä alkuun nerokkailta tuntuvat ideat menettävät ajan kanssa viehätysvoimaansa. Ja alkoi myös tuntua, että tässä omallakin mökillä riittää hommia niin etten taida ehtiä naapurin puolelle. 

Jos tämä menee loputtomaksi haahuiluksi enkä ikinä pääsen töihin, niin ehkä jossain kohtaa vaihdetaan asunto vähän halvempaan, että saadaan asuntolaina kuitattua pois. Tällä hetkellä meillä on asuntolainaa 154000€ ja mökkilainaa 237000€. Ei silti kaduta tuo irtisanoutuminen, ennemmin olen työtön kuin työssä, joka pilaa kaiken muunkin elämän. Lisäksi jouduin pelkäämään, että telon vielä jonkun hengiltä, kun edes lääkkeiden kanssa en pysty aina havaitsemaan kaikkea mitä liikenteessä tapahtuu. Vapaa-ajalla ei ole tätä ongelmaa, mutta kun koko päivän ajaa autolla, niin niitä läheltäpiti-tilanteita tulee.

Osa opiskelee sosiaalityöntekijäksi ja pätee loppuikänsä kotiäitiydellään opiskelukavereille, työkavereille ja asiakkaille.

Tunnen muutaman kotiäidin / entisen kotiäidin. Yksi alkoi opiskella, oli opiskelukaverini yliopistossa. Kävi yliopistolla lähinnä pakolliset luennot ja kertomansa mukaan hoiti muuten opiskelut aamupäivisin, että oli iltapäivällä vastassa pikkukoululaisia. Nyt on valmistunut ja käy töissä. Ihme kyllä, lähemmäs 10v aukko työhistoriassa ei vaikuttavut työnsaantiin vaan aika nopeasti tuntui löytävän töitä. Hänellä oli tietääkseni kandinpaperit toiselta alalta jo valmiiksi ja muutama vuosi työkokemusta ennen lapsia, eli ihan lukiopohjalta ei sentään lähes nelikymppisenä opiskeluja aloittanut.

Toisen kotiäidin tiedän alkoholisoituneen lasten kasvamisen myötä. Ilmeisesti tylsäksi kävi elämä, muttei kuitenkaan löytänyt mitään tervehenkistä suuntaa tai mielenkiinnon kohdetta elämälleen.

Kolmas tekee osa-aika/keikkatöitä (muistaakseni on lähihoitaja) ja muuten tietääkseni puuhastelee mitä nyt ikinä. Omakotitalossa varmasti tekemistä keksii.

Ymmärrän täysin että joku haluaa olla ns kotiäiti. Itsekin saan päivät kyllä kulumaan hyvin kesälomilla ja viikonloppuisin vaikkei lapsia olekaan. Ihana olisi harrastaa ja kokkailla rauhassa, ehkä opiskella jotain. Kaipaan opiskeluaikojen rentoa aikataulua!

Valitsin hoitoalan. No problems. Jatkoin opintoja ja töitä olen tehnyt opintojen ohella sen verran kuin haluan, koska vaan pääsis kokopäivätöihin jos haluaisi.

Lapsuudesta tuntemani kaksi olivat taiteilijoita ja jatkoivat sitä työtä, toinen perusti sisustusliikkeen, joka menestyi tosi hyvin, kolmas eleli vain miehensä kustannuksella niin kuin minä itsekin. Ihan hyväpalkkainen ammatti on ja työkokemustakin jonkin verran, mutta kirjoitan kirjaa ja toivon, että se julkaistaan niin kuin pari aiempaakin.

Vierailija kirjoitti:

Nautin elämästä mieheni kanssa.

Hei mutta sehän on kielletty.

Vierailija kirjoitti:

En ole kotiäiti mutta pakko kysyä: Eikö teillä oikeasti ole mitään muuta elämää kun työ (ja sitten ehkä ne lapset)? Ei harrastuksia, mielenkiinnonkohteita, ystäviä, sukulaisia, lemmikkejä, projekteja, opiskeluja????

Kun näissä keskusteluissa aina toistuu "Siis miten saat ajan kulumaan???"

Helposti, jos on muutakin elämää kun työ.

On, minulla on kokopäivätyön lisäksi kolme luottamustehtävää ja opiskelen tutkintoon johtavasti työni ohessa. On lemmikki ja harrastuksia, tosin osa niistä tauolla koronan takia. Ystäviä tietysti ja sukulaisiakin, joskin kaukana. Mutta kyllä kokopäivätyöstä loppuminen jättäisi ammottavan aukon päiviin ja nimenomaan siihen aikaan, kun kaikki ystävät ja tuttavat nimenomaan ovat töissä.

Vierailija kirjoitti:

Kotiäiti saa surkeaa eläkettä.

Jos teet huonopalkkaista työtä koko ikäsi, niin eipä eläkkeesi juurikaan eroa takuueläkkeestä.

Vierailija kirjoitti:

Jopa yhteiskunnan tasolla ehdotellaan kotihoidontuen poistamista, että äidit menisivät nopeammin töihin. Sitä en ihan ymmärrä miksi, sillä kotihoito tulee yhteiskunnalle halvemmaksi verrattuna päivähoitoon ja minusta on ihan normaalia ja toivottavaakin, että aikuinen haluaa olla läsnä pienen lapsensa elämässä...

Tuleeko oikeasti halvemmaksi? Siinähän menetetään äidin työssäkäynnistä kertyvät verotulot palkasta sekä ylipäätään yhden ihmisen työpanos jostain. Säästetään joo yksi paikka päivähoidosta mutta onko ne yks yhteen?

Lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen muutaman naisen jotka olivat 10+vuotta kotiäitinä yhteen menoon. Yksi kouluttautui lähihoitajaksi ja heti vakitöihin, yksi alkoi yrittäjäksi, yksi hakeutui suurtalouskeittiölle töihin.

Itse menin takaisin opettajaksi. Kuka nyt voisi olla kotiäitinä vuosikymmeniä?? Käsitteet sekaisin. Kotiäiti ja kotirouva eri asioita.

Minä olen ollut kotiäitinä suurperheen kanssa 30 vuotta. Nyt kun ajattelen asiaa, kyllä kannatti viitsiä. Todellakin.

Miten nämä kotiäitien asioista huolehtivat itse pärjäävät, kun jäävät eläkkeelle, jos eivät pysty keksimään mitään muuta tekemistä kuin työnteko? Joku kirjoitti, että ystävätkin ovat töissä eli ilmeisesti tarvitsee koko ajan jonkun seuralaisen eikä osaa olla yksin ja keksiä mielekästä tekemistä itse itselleen?

Minä voisin olla kotona, jos elintaso olisi kahden hyvin tienaavan tasolla ja minulle kertyisi eläkettä ja varallisuutta. En todellakaan jaksaisi pihistellä yhden keskituloisen palkalla ja elää siinä toivossa, että mies ei syystä tai toisesta katoa kuvioista ja minä olisin ilman tuloja, varallisuutta ja työnsaantimahdollisuudet heikot.

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä kotiäitien asioista huolehtivat itse pärjäävät, kun jäävät eläkkeelle, jos eivät pysty keksimään mitään muuta tekemistä kuin työnteko? Joku kirjoitti, että ystävätkin ovat töissä eli ilmeisesti tarvitsee koko ajan jonkun seuralaisen eikä osaa olla yksin ja keksiä mielekästä tekemistä itse itselleen?

Minulla on silloin eläke ja säästöjä eli omaa rahaa, jonka avulla tehdä asioita ja matkustella.

Mitä jos kotirouvan mies lähtee, miten turvata elämä?

Varmaan ihan samaa kuin kaikki muutkin. En ymmärrä sitä miksi kotiäitejä syyllistetään. Olen itse ollut osin kotiäitinä, opiskelijana ja osa-aikatyössä. En koe olevani huonompi kuin kuukausipalkkainen vanhempi. Jos kokoaikatyötä ei riitä kaikille, miksi on paha asia jos joku tulee vähemmällä toimeen? Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena, asumisen voi pitää kohtuuhintaisena ja pienelle perheelle saa lämpimän aterian parillakin eurolla. Viikonloppuisin voi ulkoilla ja retkeillä, makkarapaketti ja lämmin mehu ei paljon maksa. Toki kahdella tilipussilla lyhentää asuntolainaa nopeammin (jos sellaisen haluaa), mutta työssäkäynnistä tulee myös kustannuksia: työmatkat, toimistovaatteet, lounaat, joku harrastus jotta "kuuluu porukkaan". Puolison toiveesta emme asu sosioekonomisesti heikoimmalla alueella, vaikka sekin minulle sopisi, ja maksan osuuden asumiskuluista ja lapsen hankinnoista. Ruokaa puoliso ostaa enemmän, minä teen kotityöt. Ajattelisin että elämän ei tarvitse eläkkeellä kauheasti muuttua, voisin edelleen tehdä töitä voinnin mukaan eläkkeelläkin. Toivon myös että pysymme lapsen kanssa ystävinä. 

Pääsin jäämään kotiäidiksi nuorimman lapsen ollessa 4-vuotias. Sitä ennen olin pitänyt vain vuoden pätkissä mammalomat+muutama kuukausi vanhempainvapaata. Mieskin sai siinä vaiheessa lyhennettyä työpäiviä ja oli paljon kotona. Meille se sopi mainiosti ja tuntui vaikuttavan hyvin positiivisesti lapsiin. Kotona oli kiireettömämpää ja hauskempaa ja kaikki saivat levätä tarpeeksi. Varsinkin keskimmäisen lapsen käytöksessä positiiviset asiat vahvistuivat ja itsekkyys ja kateellisuus karisi, enkä usko, että lapsi olisi voinut yhtä hyvin jos olisin jatkanut täysiä työpäiviä ja pitkiä työmatkoja. Lasten kasvettua teini-ikään olen jatkanut niitä asioita, joita jo kotiäitinä tein ja ennen lapsia. Lähinnä maalannut omaksi ilokseni, tuttaville ja myyntiin, toiminut kuvittajana, laittanut pihaa ja harrastanut eläinten kanssa. Teen nyt osa-aikaisesti töitä myyjänä kultasepänliikkeessä, asiakaspalveluun olen päässyt aina helposti. Mies on vähän varakkaampi, mutta omaisuutta on kerrytetty yhteiseksi, mitä sitä nyt on. Lisäksi olen käynyt monta vuotta pitämässä seuraa muutamille vanhuksille vapaaehtoisena. Osaan hieman kieliä vaikka emme matkustele paljon ulkomailla. Omaksi huvikseni. Tässäpä tämä minun parjattu, tuottamaton, mutta mielestäni hyvä ja elämisen arvoinen elämäni.