Rikosilmoitus huutonet paketin katoamisesta?
Minulta ostettiin paketti huutonetissä. Vein paketin yli viikko sitten postilaatikkoon kirjekuoressa. Ostaja sanoi, että paketti ei ole tullut perille ja nyt uhkaa rikosilmoiksella ellen välittömästi palauta rahoja.
Onko asia tosiaan näin, että minun on palautettava raha kadonneesta paketista tai minusta tehdään rikosilmoitus? Ostaja sanoo, että hänellä on todistaja joka todistaa että paketti ei ole tullut, on minullakin todistaja joka voi kertoa että oöen paketin lähettänyt. Äh?
Kommentit (58)
Siis eihän huutonet ole vastuussa tavaroista, sehän on vain väylä käydä kauppaa. Tosin heillä on vastuu ylläpidosta, joka mielestäni ei saisi olla mielivaltaista eli esimerkiksi pyynnöstä poistaa käyttäjän kaupankäynnistään saamia negatiivisia palautteita, koska se ensinnäkään ei ole reilua ja toisekseen se vääristää kaupankäyntiä ja loukkaa sen perusperiaatteita.
Ja muutenkin vaikkei tekisi rikosilmoa niin tosi amatöörimäistä ja epäilyttävää että sulla ei ole kuittia. Tee netissä katoamisilmoitus postin palautesivulla. Ja poliisi voi hyvin soittaa ja kysellä ja sulla pitäis olla kuitti muuten se on sana sanaa vasten.
Aina joku jaksaa jauhaa tota että kuluttajansuoja ei päde Yksityishenkilöillä. Ei ehkä mutta moni sitten luulee että tuon perusteella poliisi ei tekisi mitään eikä puuttuisi katoamisiin ja huijauksiin.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 20:51"]
Vaikka tekisit postiin katoamisilmon on sitä luult aika vaikea jäljittää kun ei ole seurantakoodia mutta kannattaa yrittää jos olis jääny postiin lojumaan.
Sulla pitää olla kuitti tallessa, tietty,höhlä muuten oot kusessa jos se tekee ilmon.
[/quote]
Tarviikohan olla? En jaksa uskoa. Oliko se kirjekokoinen? Senhän voi laittaa vaikka postilaatikkoon. En ole koskaan kuullut, että se kuitti olisi todiste mistään. Eihän siitä edes näy osoitetta, mihin se on mennyt. Oikeudessa (kuvitteellisesti jos sinne joutuisi, en tasan usko) voisi esitellä jonkun toisen kuitin, jossa lähti omenahilloa mummolle samalla kertaa saman suuruisella maksulla.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 20:56"]
Aina joku jaksaa jauhaa tota että kuluttajansuoja ei päde Yksityishenkilöillä. Ei ehkä mutta moni sitten luulee että tuon perusteella poliisi ei tekisi mitään eikä puuttuisi katoamisiin ja huijauksiin.
[/quote]
Täytyy siinäkin todisteita olla, ettei kuka tahansa voi väittää, ettei saanut lähetystä ja kuseta ap:n rahoja. Lue tuo kuluttajansuoja, se sanoo selvästi, ettei koske.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 20:49"]
Kuluttajansuojasta näin: kts etenkin viimeinen kohta.
Kahden yksityisen välinen kauppa
Kuluttajansuojalaki ei koske kahden yksityishenkilön välistä kauppaa. Jos ostaa esimerkiksi käytetyn auton toiselta yksityishenkilöltä, kuluttajaviranomaiset eivät voi käsitellä eivätkä neuvoa mahdollisessa riitatapauksessa.
Kirpputorit
Vastuu tuotteen virheestä kirpputoreilla ja vanhojen tavaroiden liikkeessä määräytyy sen mukaan, keneltä tavaran ostaa.
Jos kirpputorilla ostaa tavaran suoraan yksityishenkilöltä, kyse on kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta, jota kuluttajansuojalaki ei koske.
Jos sen sijaan ostaa tuotteen välitysliikkeestä tai kirpputorilta, jonne tavaroita on jätetty myytäväksi, kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalain ja tuoteturvallisuuslain säännöksiä. Kuluttajasuojalaissa on säännös siitä, että välittäjä vastaa välittämästään tuotteesta samalla tavoin kuin myyjä. Osa kirpputoreista voidaan katsoa tavaroiden välittäjäksi.
Kuluttajansuojalakia ei sovelleta käytettyjen tavaroiden huutokauppaan, jossa ostajat ovat läsnä. Verkkohuutokaupoissa ei puolestaan ole ennakkoratkaisua siitä, onko huutokaupan pitäjällä vastuuta tavaroista.
t.9 Eli eipä sinne oikeuteen varmaan kukaan halua lähteä ennakkotapaukseksi, kun voi hävitä useita tuhansia. Ja kun tässä on vielä kyse postituksesta, ei tuotteen kunnosta.
[/quote]
Eihän tämä liity nyt asiaan mitenkään.
Jos on vain sana sanaa vastaan niin ap ei ole automaattisesti vastuussa.
Jälleen kerran hieno esimerkki suomalaisista kaupankävijöinä. On saanut jopa hävetä maailmalla.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 20:49"]
Kuluttajansuojasta näin: kts etenkin viimeinen kohta.
Kahden yksityisen välinen kauppa
Kuluttajansuojalaki ei koske kahden yksityishenkilön välistä kauppaa. Jos ostaa esimerkiksi käytetyn auton toiselta yksityishenkilöltä, kuluttajaviranomaiset eivät voi käsitellä eivätkä neuvoa mahdollisessa riitatapauksessa.
Kirpputorit
Vastuu tuotteen virheestä kirpputoreilla ja vanhojen tavaroiden liikkeessä määräytyy sen mukaan, keneltä tavaran ostaa.
Jos kirpputorilla ostaa tavaran suoraan yksityishenkilöltä, kyse on kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta, jota kuluttajansuojalaki ei koske.
Jos sen sijaan ostaa tuotteen välitysliikkeestä tai kirpputorilta, jonne tavaroita on jätetty myytäväksi, kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalain ja tuoteturvallisuuslain säännöksiä. Kuluttajasuojalaissa on säännös siitä, että välittäjä vastaa välittämästään tuotteesta samalla tavoin kuin myyjä. Osa kirpputoreista voidaan katsoa tavaroiden välittäjäksi.
Kuluttajansuojalakia ei sovelleta käytettyjen tavaroiden huutokauppaan, jossa ostajat ovat läsnä. Verkkohuutokaupoissa ei puolestaan ole ennakkoratkaisua siitä, onko huutokaupan pitäjällä vastuuta tavaroista.
t.9 Eli eipä sinne oikeuteen varmaan kukaan halua lähteä ennakkotapaukseksi, kun voi hävitä useita tuhansia. Ja kun tässä on vielä kyse postituksesta, ei tuotteen kunnosta.
[/quote]
Eihän tämä liity nyt asiaan mitenkään.
[/quote]
No ei suoraan, mutta miten ap vastaisi postin toiminnasta, kun ei tarvitsisi vastata edes tuotteen kunnosta? Kuvailusta vain.

Mitäpä jos lukisit tekstin?
Ensinnäkin en usko että poliisi alkaa tutkimaan parin kympin kadonnutta postilähetystä. Toisekseen, vaikka alkaisikin niin ei sinua voida osoittaa syylliseksi eikä juttu varmastikaan mene oikeuteen. Ne jutut mitä esim huutonetistä on mennyt oikeuteen asti on sellaisia jossa sama myyjä myy tyhjää monia kertoja, siis useita ilmoituksia vaikka kalliista teknologiasta eikä yksikään lähetys mene perille kun ei niitä edes lähetetä. Yksittäisestä kadonneesta paketista et onnistu saamaan itselleni minkäänlaista tuomiota joten ole rauhassa.
Kehota ostajaa odottamaan vielä pyhän ja viikonlopun yli, jos ei alkuviikosta tule niin mietitte miten teette. Itse palauttaisin kaikki rahat mutta ymmärrän niitäkin jotka ajattelee että laitetaan vahinko puoliksi.
Sitten vielä sellainen että se postin kuitti ei auta mitään jos lähetys on ollut kirje, siinä ei millään lailla yksilöidä mitä on lähetetty ja mihin eli ei todista yhtään mitään!
Ei tuon kuluttajasuojatiedon valossa ap:lle saada ainakaan sen enempää vastuuta, kuin tuotteen kunnonkaan kanssa. Jos verkkokauppa vastaakin postin virheistä, yksityinen kuluttaja ei vastaa. Koska yksityishenkilöltä ostaessa ei ole kuluttajansuojaa.
No tietenkin hän voi tehdä rikosilmoituksen, koska on maksanut tuotteen eikä sitä ole kuulunut. Kyllähän Suomessa on useita ihmisiä tuomittu petoksista, että ovat myyneet huutonetissä tavaraa, jota ostaja ei ole koskaan saanut.
Vaikka ei olisi kuluttajansuojaa niin kyllä poliisi tutkii huijaustapaukset.
Kyllä poliisi lähtee tutkimaan, jos siihen katsotaan olevan aihetta. Mistä tuotteesta on kysymys eli mitä paketti sisälsi? Jos vastaus on, että käytetyt alushousut, niin tutkinta jäänee tähän.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 20:49"]
Kuluttajansuojasta näin: kts etenkin viimeinen kohta.
Kahden yksityisen välinen kauppa
Kuluttajansuojalaki ei koske kahden yksityishenkilön välistä kauppaa. Jos ostaa esimerkiksi käytetyn auton toiselta yksityishenkilöltä, kuluttajaviranomaiset eivät voi käsitellä eivätkä neuvoa mahdollisessa riitatapauksessa.
Kirpputorit
Vastuu tuotteen virheestä kirpputoreilla ja vanhojen tavaroiden liikkeessä määräytyy sen mukaan, keneltä tavaran ostaa.
Jos kirpputorilla ostaa tavaran suoraan yksityishenkilöltä, kyse on kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta, jota kuluttajansuojalaki ei koske.
Jos sen sijaan ostaa tuotteen välitysliikkeestä tai kirpputorilta, jonne tavaroita on jätetty myytäväksi, kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalain ja tuoteturvallisuuslain säännöksiä. Kuluttajasuojalaissa on säännös siitä, että välittäjä vastaa välittämästään tuotteesta samalla tavoin kuin myyjä. Osa kirpputoreista voidaan katsoa tavaroiden välittäjäksi.
Kuluttajansuojalakia ei sovelleta käytettyjen tavaroiden huutokauppaan, jossa ostajat ovat läsnä. Verkkohuutokaupoissa ei puolestaan ole ennakkoratkaisua siitä, onko huutokaupan pitäjällä vastuuta tavaroista.
t.9 Eli eipä sinne oikeuteen varmaan kukaan halua lähteä ennakkotapaukseksi, kun voi hävitä useita tuhansia. Ja kun tässä on vielä kyse postituksesta, ei tuotteen kunnosta.
[/quote]
Eihän tämä liity nyt asiaan mitenkään.
[/quote]
Mitäpä jos lukisit tekstin?
[/quote]
Luin jo ja missä tuossa käsitellään postin kuljetettavaksi jätettyä tavaraa?
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 21:06"]
No tietenkin hän voi tehdä rikosilmoituksen, koska on maksanut tuotteen eikä sitä ole kuulunut. Kyllähän Suomessa on useita ihmisiä tuomittu petoksista, että ovat myyneet huutonetissä tavaraa, jota ostaja ei ole koskaan saanut.
[/quote]
Eipä ole tullut petossyytettä mistään parinkympin tavaroista, koska tässä tilanteessa kukaan ei voi todistaa mitään, ei juttua edes tule.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 21:06"]
No tietenkin hän voi tehdä rikosilmoituksen, koska on maksanut tuotteen eikä sitä ole kuulunut. Kyllähän Suomessa on useita ihmisiä tuomittu petoksista, että ovat myyneet huutonetissä tavaraa, jota ostaja ei ole koskaan saanut.
[/quote]
Ei koske tapauksia, joissa kadonneita tavaroita on ollut vain yksi tai kaksi. Ne eivät ole myyjän vastuulla. Huijaamisen pitää olla jatkuvaa jotta siitä saadaan todiste. Yksi tai kaksi kertaa menevät ostajan vahingoksi. Tämä suojaa rehellistä myyjää juuri tällaisissa tapauksissa, kun virhe ei ole myyjän. On eri asia, jos samalle myyjälle sattuu ja tapahtuu näitä postin hukkaamisia koko ajan. Vasta sitten voidaan pitää toteen näytettynä, että kyseessä oli huijaus.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 20:39"]
On aiemmin ostellut, myös minä olen aiemmin myynyt ja muutamia positiivista palautetta puolin ja toisin. Nousi karvat pystyyn heti tuollaisesta käytöksestä. Mitä jos se todella tekee rikosilmoituksen? Mitä poliisi tekee? Soittaa ja käskee palauttamaan rahat? Menen ensi viikolla tekemään reklamaation postiin, tämä ostaja tosin ei sinne asti ollut odottelemassa..
[/quote]
Jos sillä on kovin tuore tunnus niin on mahdollista, että on huijannut vanhan tunnuksensa sulkuun. Onko hän ns. tunnistautunut? Jos ei, niin voi tosiaan olla itse huijari.