Reputin inssin ensimmäisten viiden minuutin aikana. Vertaistukea?
Valvoja löi jarrut pohjaan ensimmäisessä risteyksessä. Tajusin, että nyt tuli hylky ja hätäännyin, ajoin 60-alueella 30 km/h ja meinasin ajaa suoraan kivetykseen. Nöyryytykseni huipentui, kun tämän katastrofaalisen matkan jälkeen ajo-opettajani istuutui autoon ja kuunteli hiljaa, kun valvoja hyökytti minut (ihan aiheesta). Lomakkeelle olin arvioinut ajotaitoni asteikolla 1-5 eri osa-alueilla, ja optimistisesti laitoin ne kaikki kolmoseen tai neloseen, yksi taisi olla jopa vitosessa. Valvoja suurieleisesti sitten veti ne raksit kaikki ykköseen tai kakkoseen. Oli hirveä työ yrittää samalla sisäistää palaute ja pidätellä itkua.
Nyt tuntuu, etten koskaan opi ajamaan normaalisti. Ajan reilua alinopeutta, auto ajautuu huomaamattani liian lähelle reunaa tai muita autoja, peruuttaa ja parkkeerata en osaa ollenkaan (tosin sitä ei olla juurikaan harjoiteltu, ilmeisesti kaikki muut oppivat sen yhdellä kerralla). Teoriassa ei ole mitään ongelmaa, se koe meni läpi heti ja osaan asiat ulkoa.
Mutta en vain osaa, opettajani mukaan olen tientuke.
Kommentit (37)
Hei, eihän me nyt yhdestä hylätystä inssistä lannistusta. :) Sinä nyt vaan hätäännyit niin, että orientaatio siirtyi pois siitä tärkeimmästä, eli ympäristön tarkkailusta. Oli hyvä juttu, että et päässyt inssistä läpi, vaan saat vielä harjoitella. On se sun henkikulta sentään vähän arvokkaampi kuin muutaman lisätunnin hinta.
Minäkin itkin ekan inssin jälkeen. En huomannut kahta tyttöä jotka arpoivat valtatien reunalla että lähtevätkö ylittämään tietä vai ei (tai en siis tajunnut että ne aikoivat mennä yli), ja sen lisäksi yritin vaihtaa kaistaa toisen auton kylkeen. Harmitti hirveästi ja hätäännyin siitä niin että ekat lisätunnitkin menivät ihan penkin alle. Näin jälkeenpäin ajateltuna se inssissä saamani kritiikki on ollut kullanarvoista. Olisin oikeasti voinut tehdä jotain kamalaa vielä siinä vaiheessa, kun käytännössä vaan istuin liikkuvan auton kyydissä ja kääntelin rattia mutta olin ihan pihalla siitä mitä tieliikenteessä tapahtuu.
Nyt vaan rauhoitut. Hoksaat pian että vaikka nyt olet niin hermostunut että mokailet, on tuollainen huolellisuus kuitenkin hyvä asia ajaessa kunhan rauhoitut niin että pystyt taas keskittymään olennaiseen. Jokainen ajaa omien taitojensa mukaan, ja jos nyt olet teiden tukko niin onhan sekin sata kertaa parempi kuin se, että ajat niin nopeaa ettet ehdi reagoida muuhun liikenteeseen etkä hallitse autoa.
Ennen tuoreet kuskit saivat 80-lätkän auton tuulilasiin merkiksi muille että ovat vielä harjaantujia liikenteessä. Autolla ajaminen ei ole ihan yksinkertaista, sen oppiminen kestää aikaa.
Lisää ajotunteja. Kokemus tuo varmuutta. Itse olen sellainen jännittäjä, että inssi oli minulle aivan hirveä kokemus. Onneksi meni kerralla läpi. Päätin silloin, että ikinä en korttiani menetä, ettei vaan tarvitse uudestaan mennä inssiin. No nyt 12 vuotta myöhemmin on jo sen verran varma ajotaidoistaan, että voisin vaikka uskaltaakkin
Itsekin pelkäsin sitä kaasun painamista ja nopeutta ensin. Se korjaantui, kun käytiin moottoritiellä pyörähtämässä, ja ope "painosti" painamaan kunnolla kaasua. Se nopeuden pelko jäi siihen, kun huomasin että pystyn hallitsemaan autoa korkeillakin nopeuksilla.
Myös tuota liian lähellä viivaa ajamista oli alussa, ennenkuin opin katsomaan kauemmas tielle, alussa kun tuijotin tietä keulan edessä.
Olisko opettajan vaihdosta apua?
Jos sulla menee huomio tosiaan auton perushallintaan kuten siihen että et aja liian lähelle reunaa, pidät tasaisen nopeuden jne niin ihan hyvä että päässyt inssistä vielä läpi. Nuo asiat pitäisi tapahtua melko automaattisesti jotta voisit keskittyä olennaisiin asioihin kuten siihen ettet aja kenenkään päälle.
Suositteliko opettajadi sulle että mene jo inssiin vai? Olet ilmeisesti aikamoinen jännittäjä ja toetty silloin tarviit vielä enempi harjoitusta että jännityksestä huolimatta pystyt toimimaan oikein.
Mene harjoittelemaan peruutusta yöllä/illala johonkin esim urheilukentän parkkipaikalle kaverin tai miehen kanssa? Opettele samalla ajamaan suoraan ja ota lisää ajotunteja.
Muista ettei tarvi olla täydellinen kuski päästäkseen inssistä läpi, mutta täytyy osata ajaa niin ette ole vaaraksi liikenteessä. Se ajonopettelu oikeastaan vasta alkaa siitä kun inssistä pääsee läpi, ja silloin kannattaa ihan oikeasti sitten harjoitellakin.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 13:14"]
Kokeile toista opettajaa. Monilla autokoulunopettajilla on vähemmän pedagogisia kykyjä kuin ameeballa. Luulen, että kaltaisesi hermostuva kuski tarvitsee rohkaisevaa opettajaa, jonka kanssa itseluottamus saa rauhassa kasvaa. Ja tosiaan harjoittele tuntien ulkopuolella, jos vain mitenkään mahdollista! Seiska antoi hyviä neuvoja.
[/quote]
Komppaan. Mulla oli kiva opettaja, olin (ja olen) varovainen ja arka kuski, ja opettaja oli rohkaiseva ja tsemppasi. Kunnes viimeisellä tunnilla ennen inssiä sattui opettajaksi kauhea, vanha mies, joka karjui kuin heikkopäinen, nälvi ja ilkkui. Oli itse autokoulun omistaja, muuten ei varmasti olisi saanut töitä. Menin inssiin vapisten kuin haavanlehti, mutta ihme kyllä pääsin läpi. Vieläkin on mielessä se viimeinen ajotunti, sellaiseen paikkaan en halua enää ikinä joutua.
Tsemppiä ap, kyllä se siitä kun itseluottamus vähän palautuu!
Seuraava Suomen surkein kuski.
Mee bussilla jos et tohdi ajaa muiden mukana. Tuollainen tekee lisää riskejä teille!
Mäkin ajoin inssissä tosi hitaasti ja varovasti, väistin kaikki mahdollisia hiiriä ja oravia ja jäin odottamaan risteyksessä jokaista autoa, joka kilometrin säteellä näkyi. Inssi sanoi, että en tehnyt varsinaisesti mitään virhettä mutta se ei haluaisi päästää mua läpi, mutta sen on pakko. Hitaasti ajaminen ei ole virhe jos ei aiheuta vaaratilannetta.
Ajaminen tuo lisää varmuutta. Jouduin itse muuttaman työn perässä Helsinkiin ja ostamaan auton työmatkoja varten. Nyt ajelen ihan sujuvasti Suomen ruuhkaisimmilla teillä vaikka aluksi pelotti niin paljon että meinasin irtisanoutua tämän takia. Ajokortin saat ennen kuin sitä varmuutta tulee tarpeeksi, sitten vaan ajelemaan.
Teit pahan virheen, mutta valvojan käytös oli myös aika yliampuvaa, tai niin sen ainakin kuvaat.
Tosiasia silti on, että oma arviosi ajotaidostasi ei vastannut todellisuutta. Harjoittelet annetut lisätunnit ja menet uudestaan. Yritä ensi kerralla arvioida taitosi todenmukaisemmin ja kun et tee vastaavaa virhettä, ei käy noin kuin nyt. Jos nyt tekstistäsi oikein ymmärsit, valvoja käyttäytyi itse inssi aikana kuitenkin asiallisesti? Ehkä hän ei oikeasti teatraalisesti käyttäytynyt, vaan sinusta vain tuntuu siltä? Niin minustakin tuntui kun oma inssi ei mennyt läpi ja autokoulun ope sitten otti osasyyn niskoilleen, hän myönsi arvioineensa ajotaitoni sellaiseksi, että olisin jo valmis inssiin vaikka en vielä ollut.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 13:30"]
Seuraava Suomen surkein kuski.
Mee bussilla jos et tohdi ajaa muiden mukana. Tuollainen tekee lisää riskejä teille!
[/quote]
Toistaiseksi ne suurimmat riskit maanteillä, jotka olen nähnyt, ovat reikäpäiset ohittelijat jotka luulevat olevansa oikeasti formuloissa. Ap voi kehittyä, mutta piittaamattomuus ja ylimielisyys ovat liikenteessä pahoja asennevammoja, joista on vaikeampi oppia pois.
Meidän kummityttö ajoi koko inssin ajan ylinopeutta. Ei päässyt läpi.
Miksi ihmeessä opettajasi arvioi sinut ylipäänsä inssiin valmiiksi? Ja miten ihmeessä oma käsityksesi ajotaidostasi oli niin epärealistinen kun aloituksessa tiedät kuitenkin missä mättää? Lisätunteja reilusti enkä siltikään ole varma tuleeko sinusta kuskia. Ymmärrän että tää on kurjaa mutta järki käteen kun kuitenkin puhutaan kanssaliikkujien hengestä.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 13:38"]
Meidän kummityttö ajoi koko inssin ajan ylinopeutta. Ei päässyt läpi.
[/quote] KOKO inssin?? Enpä usko, että valvoja on antanut.
Itse pääsin inssin vasta toisella yrityksellä läpi. Ensimmäinen inssikerta ei todellakaan mennyt putkeen. Jännitin inssitarkastajaa kai niin paljon, että unohdin suurinpiirtein kaiken ajotunneilla oppimani.
Tähän ongelmaan auttoi se, että sain toiseen inssiin ajo-opettajani mukaan rohkaisuksi. Kannattaa kysyä, jos tämä olisi sinunkin tapauksessasi mahdollista. Ja tietysti ne ajotunnit tekevät varmaan ihan hyvää myös. :)
Ap tässä! Tulin vain kertomaan, että lisätuntien aikana tunsin oppivani ajamaan, ja sain paljon lisävarmuutta ajamiseen. Inssin pääsin kunnialla läpi toisella yrittämällä :) Ei tullut minusta "Suomen surkeinta kuskia".
Itselläni meni mopoautolla 5 ajotuntia ihan hyvin, paitsi yhdellä tunnilla oli keskittyminen hukassa. Nyt inssissä ajoin sen koko matkan ilman että olisi hylätty. Toisaalta missasin yhden parkkialueen vaikka käski mennä sinne kun en tajunnut mistä kohtaa piti mennä. Olin koko inssin "transsissa" ja missasin pari suojatien reunalla olevaa kävelijää. Vihreän valon missasin lähes kokonaan. Sain muun liikenteen huomioimisesta 1/5.
Ehkä kyse oli vain siitä että jännitti ihan helvetisti.
No minä pääsin vasta 3. läpi. Ja silti opin ajamaan. Hylky tuli väärään suuntaan kääntymisestä, ja siitä, etten katsonut tarpeeksi sivuille.
Muiden terveyden vuoksi suosittelen siirtymään käyttämään julkistaliikennettä. Ei kaikilla ole pakko olla ajokorttia.