Reputin inssin ensimmäisten viiden minuutin aikana. Vertaistukea?
Valvoja löi jarrut pohjaan ensimmäisessä risteyksessä. Tajusin, että nyt tuli hylky ja hätäännyin, ajoin 60-alueella 30 km/h ja meinasin ajaa suoraan kivetykseen. Nöyryytykseni huipentui, kun tämän katastrofaalisen matkan jälkeen ajo-opettajani istuutui autoon ja kuunteli hiljaa, kun valvoja hyökytti minut (ihan aiheesta). Lomakkeelle olin arvioinut ajotaitoni asteikolla 1-5 eri osa-alueilla, ja optimistisesti laitoin ne kaikki kolmoseen tai neloseen, yksi taisi olla jopa vitosessa. Valvoja suurieleisesti sitten veti ne raksit kaikki ykköseen tai kakkoseen. Oli hirveä työ yrittää samalla sisäistää palaute ja pidätellä itkua.
Nyt tuntuu, etten koskaan opi ajamaan normaalisti. Ajan reilua alinopeutta, auto ajautuu huomaamattani liian lähelle reunaa tai muita autoja, peruuttaa ja parkkeerata en osaa ollenkaan (tosin sitä ei olla juurikaan harjoiteltu, ilmeisesti kaikki muut oppivat sen yhdellä kerralla). Teoriassa ei ole mitään ongelmaa, se koe meni läpi heti ja osaan asiat ulkoa.
Mutta en vain osaa, opettajani mukaan olen tientuke.
Kommentit (37)
No, mä tyrin ekan inssin alta kahden minuutin. Vedin pakin päälle ja peruutin lumihankeen. Tarvittiin toinen auto vetämään pois. Toisella pääsin läpi:)
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 13:42"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 13:38"]
Meidän kummityttö ajoi koko inssin ajan ylinopeutta. Ei päässyt läpi.
[/quote] KOKO inssin?? Enpä usko, että valvoja on antanut.
[/quote]
Se on mahdollista, luultavasti koko inssiajo on jäänyt kohtuullisen lyhyeksi. Jos ylinopeutta on tullut jo ensimmäisellä minuutilla, on hylkäys tullut saman tien, on ajettu takaisin konttorille ja koko inssiajo oli sitten siinä.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 13:40"]
Miksi ihmeessä opettajasi arvioi sinut ylipäänsä inssiin valmiiksi? Ja miten ihmeessä oma käsityksesi ajotaidostasi oli niin epärealistinen kun aloituksessa tiedät kuitenkin missä mättää? Lisätunteja reilusti enkä siltikään ole varma tuleeko sinusta kuskia. Ymmärrän että tää on kurjaa mutta järki käteen kun kuitenkin puhutaan kanssaliikkujien hengestä.
[/quote]
Aika ikävä kommentti. Ensinnäkin, ajotunnit ennen inssiä olivat menneet kohtuu hyvin. Mistä tuo "järki käteen" tuli, kun kuitenkin olen sanonut että ihan aiheesta minut hylättiin eikä se ollut kenenkään muun vika kuin minun. Ajotaidostahan tässä puhuttiin, ei järjestä. En koskaan lähtisi toistaitoisena liikenteeseen aiheuttamaan vaaraa! Lähinnä vain harmittaa, kun en olekaan siinä pisteessä kuin muut. -ap
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi, mutta siis en tosiaankaan ole katkera kellekään, täysin oma vikanihan se oli ja täysin aiheesta minut hylättiin, en osaa ajaa kyllin hyvin. Inssi oli asiallinen koko ajan. Ajo-opettajia on ollut useita, kaikki ovat rohkaisevia ja neuvovat kärsivällisesti. Ajan Hämeen seudulla. Keskustelun idea ei ollut siis valittaa hylsystä, vaan purkaa pettymystä ja kuulla muiden juttuja, kun inssi ei ole mennyt putkeen. Kiitos teille jotka ovat näitä juttuja kirjoittaneet :)
Ja en aio vielä luovuttaa. Kuitenkin inssi on mahdollista uusia. Jos inssin läpäisemättömyys olisi jonkinlainen todiste siitä, että kuljettajasta tulee "Suomen surkein kuski", niin kai olisi sääntö, ettei inssiä saa uusia? En ole kuitenkaan vastuuton kuski, joka kaahaa ylinopeutta kännissä piittaamatta muista. Ongelmani on ylivarovaisuus ja yksinkertaisesti harjoituksen puute.
-ap
Miks nää viestit pätkiytyy hassusti, siis sanat katkeaa rivin lopussa? Ärsyttävää lukea
Opettajan vika, että päästää sut inssiin noin huonoilla taidoilla. Pyydä opettajan vaihtoa.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 19:14"]
Opettajan vika, että päästää sut inssiin noin huonoilla taidoilla. Pyydä opettajan vaihtoa.
[/quote]
Mulla on ollut useampia opettajia. En minäkään tuntenut olevani valmis, ja ainoastaan yksi opettaja ehdotti lisätunteja ja niitä otinkin, mutta sitten mut vain laitettiin inssiin. -ap
mullakin inssi vasta kolmannella läpi, nykyisin tolkku kuljettaja ! mulla jännitys veti homman ihan pipariksi, en edes muista ekasta inssistä mitään... tsemppiä, kyllä se siitä !
Älä huoli! Mulla ensimmäinen inssi hylättiin ensimmäisessä risteyksessä n. 200 metriä lähtöpaikasta kun en huomannut kolmiota. Harmitti silloin kovasti, mutta seuraavalla kerralla meni paremmin ja pääsin läpi. On ihan normaalia, että eka yritys saattaa mennä tosi huonosti ihan sen jännityksen takia :)
Lisää vain harjoitusta! Minä otin jo heti ennen inssiä lisätunteja, koska tiesin että pelkillä pakollisilla en tulisi pääsemään läpi. Kortin saatuani harjoittelin, harjoittelin ja harjoittelin eli ajelin hiljaisella maaseudulla ja kävin peruuttelemassa tyhjillä pysäköintialueilla. Nykyään olen jo ihan hyvä kuski enkä jännitä esimerkiksi keskusta-ajoa (mitä alussa pelkäsin aivan hirveästi).
Hei haloo! Eikö se ole parempi, että inssissä tulee esille se osaamattomuus kun sooloilisit ymmärtämättömyyttä in real life tuolla liikenteessä. Älä ota itseesi kritiikkiä pahalla vaan rakentavalla tavalla, vaikka arvostelu ei kivaa varmasti ollutkaan. Et ole tämän asian kanssa todellakaan yksin.
Nyt harjoittelemaan vain lisää. Pää pystyyn!
Auton käsittelyssä kokemus tuo varmuutta. Minä pääsin kyllä inssin läpi ensimäisellä yrittämällä vaikka inssi vei mut, espoolaisen, Kallioon niiden yksisuuntaisten keskelle.
Salaisuuteni oli kuitenkin se, että olin ajotuntien lisäksi ajellut kortitta mökkipaikkakunnallamme pieniä sorateitä varmaan pari sataa kilometriä yhteensä. Opetuslupaa tai lisäjarruja ei ollut, mutta äiti istui pelkääjänpaikalla suurempia teitä tapahtuvia siirtymiä varten.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 10:50"]Hei haloo! Eikö se ole parempi, että inssissä tulee esille se osaamattomuus kun sooloilisit ymmärtämättömyyttä in real life tuolla liikenteessä. Älä ota itseesi kritiikkiä pahalla vaan rakentavalla tavalla, vaikka arvostelu ei kivaa varmasti ollutkaan. Et ole tämän asian kanssa todellakaan yksin.
Nyt harjoittelemaan vain lisää. Pää pystyyn!
[/quote]
Juu niinhän se on. Ihmetyttää vain, että miten muut voivat oppia ajamaan niin nopeasti. Kuitenkin olen tehnyt parhaani ja silti ei onnistu millään. -ap
Parempi se on niin, että inssi lyö jarrua pohjaan kuin, että aiheuttaisit yksinäsi kolarin. Tilanteet, joissa inssi puuttuu kokelaan ajamiseen ovat usein sellaisia, että ilman puuttumista aiheutuu selkeä vaaratilanne, tai puuttumisella vältetään kolari/yliajo. Jotkut oppivat vähän hitaammin, toiset nopeammin, tärkeintä on kuitenkin se, että läpipäässeillä on oikeasti minimitaidot ja -tiedot, joilla liikenteessä pärjää. Niillä tonnisilla teräsarkuilla liikkuessa henki on halpaa valuuttaa virheiden sattuessa.
Mä läpäisin vasta 4:nnen inssini, mutta nykyään oon ihan ok kuski. Ne lisäajotunnit todella tuli tarpeeseen, koska osa vaan tarvitsee enemmän toistoa oppimiseen :)
Kannattaa sitten tosiaan ottaa ajo-opettajan kanssa esiin ne asiat missä tuntee epävarmuutta ja pyytää lisää ohjeistusta.
Lisää ajotunteja vaan, kyllä se siitä kunhan saat enemmän ajokokemusta.
Jos se nyt sinua vähänkään lohduttaa, niin aivan yhtä paljon se kirpaisee, kun hylky tulee viimeisellä minuutilla, juuri siinä kun on jo kääntymässä takaisin katsastuskonttorin pihaan. Ihan oikeasti ajotaitosi on liian huono normaaliin liikenteeseen, kun heti hätäännyit ja sähläsit kun tuli yllättävä tilanne.
Tässä muutama hyvä neuvo, nimimerkiltä kokemusta on, ja ajokortti:
Harjoittele, harjoittele ja vielä vähän harjoittele ihan yksin ja itseksesi. Vaikka sitten pihalla kytkintä, vaihteita ja jarruja, vaikka auto ei olisi edes käynnissä.Kun opit kunnolla auton hallintalaitteet, sinä voit keskittyä enemmän liikenteeseen eikä tarvitse ajatella jokaista liikettä erikseen.
Toiseksi harjoittele auton pitämistä oikealla kohdalla vaikka ajamalla jotain pihatietä niin monta kertaa edestakaisin, että menee vaikka silmät ummessa. Siis sekä etu- että takaperin, niin opit hahmottamaan auton sijainnin ja liikkeet paremmin.
Toiseksi, kysy voisitko saada lisätunneille eri opettajan. Nykyinen ei selvästi ole onnistunut sinun opetuksessasi, toisenlaisen tyypin opetus voisi olla sinulle sopivampaa.
Kerronpa vielä sinulle salaisuuden: ei ne muutkaan niin nopeasti opi. Meillä juniorit ovat pyörittäneet rattia pienestä pitäen, ja traktorikortti on ollut jo monta vuotta ennen autokoulua. Silti vain yksi sai inssin hyväksytyksi ensimmäisellä kerralla.
Kokeile toista opettajaa. Monilla autokoulunopettajilla on vähemmän pedagogisia kykyjä kuin ameeballa. Luulen, että kaltaisesi hermostuva kuski tarvitsee rohkaisevaa opettajaa, jonka kanssa itseluottamus saa rauhassa kasvaa. Ja tosiaan harjoittele tuntien ulkopuolella, jos vain mitenkään mahdollista! Seiska antoi hyviä neuvoja.
Onhan sitä tientuke jos ajaa 20 km/h alle nopeusrajoituksen. Ei muuta kuin tallaa alemmas ja siitä se lähtee. Mutta tietty niitä ajotuntejakin lisää, jos et vielä uskalla ajaa muiden vauhdissa.
Ajoitko pääkaupunkisudulla vai muualla Suomessa. Helsingissä ja Espoossa yli puolet reputtaa ensimmäisen inssin, kun taas muualla Suomessa huomattava enemmistö pääsee ekalla kerralla läpi. Eikä kyse todellakaan ole eroissa ajotoidoissa, vaan liikenneympäristössä. Pääkaupunkiseudulla tutkinnon vastaanottaja voi käytännössä aina halutessaan pompauttaa kokelaan, jos ei naama miellytä. On esimerkiksi ajettu liian monta sekuntia oikeaa kaistaa tai osuttu sulkuviivaan...