Miksi leipäjonossa käymisestä on niin vaikea luopua, vaikka olen saanut säästöön jo 30 000 €?
Rupesin käymään leipäjonossa vuonna 2014, kun viimeistelin opintojani toimeentulotuen varassa, opintolainaa ja kulutusluottoja oli kertynyt ja koko elämäntilanne aiheutti jatkuvaa stressiä. Tilanteeni taustalla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka hoito oli viivästynyt erinäisten syiden takia.
Sain opintoni valmiiksi ja olen sen jälkeen tehnyt oman alani pätkätöitä lähes tauotta. Sain velkani maksettua ja palkkani oli ihan ok, mutta epävarmuus tulevasta painoi mieltä. Pelkäsin, että sairauteni (ja siihen liittyvä holtiton rahankäyttö) voi taas pahentua, ja jos pätkätöille ei löydy jatkoa, edessä voisi olla taloudellinen katastrofi. Jatkoin siksi leipäjonossa käymistä saadakseni kunnon puskurirahaston kasaan. Nyt kasassa on jo 30 000 €, mutta käyn edelleen leipäjonossa melkein joka viikko hakemassa ilmaista ruokaa.
Mistäköhän johtuu, että leipäjonossa käymistä on niin vaikea lopettaa? Hävettää mennä sinne vähäosaisten sekaan, mutta en vaan pysty lopettamaan. Voin puolustautua vain sen verran, että elän suht vaatimattomasti, enkä todellakaan käytä leipäjonon avulla säästämiäni rahoja mihinkään rakennekynsiin tai edes kampaajaan. Laitan kaiken säästöön. Onhan se silti väärin, mutta toivoisin moralisoinnin sijasta asiallista pohdintaa siitä, mistä tällainen pakottava tarve voi johtua ja miten siitä voisi päästä eroon?
Kommentit (89)
Ap, älä välitä ilkeistä kommenteista.
Sinun perusturvallisuudentunteesi järkkyi, kun sairastuit. On täysin ymmärrettävää että jos olet hassanut rahasi maniassa, menet toiseen ääripäähän ja yritä maksimoida taloudellisen turvallisuuden. Leipäjono symboloi sinulle jonkinlaista jatkuvuutta ja turvallisuutta. Siksi sinä siellä käyt.
Et tee mitään väärin. Ainakin meidän paikkakunnallamme ruokaa jää aina yli. Ja vaikkei jäisikään, henkisen ahdistuksen hallinta on aivan yhtä validi syy käydä siellä kuin aineellinen puutekin.
Tietysti sinun olisi hyvä ihan itsesi takia saada turvallisuudentunne jostain muusta. Ehkä voisit aloittaa sillä, että menetkin sinne tiskin taakse jakamaan sitä ruokaa? Paikka ja kokemus pysyisivät tavallaan samana, eli saisit sen turvallisuuden, mutta ei tarvitsisi hävetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnassa muka ruoka-apu jonoihin voi vaan mennä ilman, että sieltä pitää ensiksi hakea setelit, että saa mennä?
Missä kunnassa muka täytyy hakea ruoka-apuseteleitä saadakseen ruokaa?
Tampere, Jyväskylä, Kuopio (ainakin näin nopealla katsauksella)
Niin missä kunnassa pääsee ilman diakonien antamia seteleitä?
Oletko tosiaan niin pihalla asioista, ettet tiedä millä periaatteella esim. Hurstin jono toimii?
En asu Hesassa, joten miten tietäisin?
eli Hesassa ei tarvitse seteleitä, mutta oman selailun mukaan kaikkialla muualla tarvitsee setelit.
Hurstin jonosta on uutisoitu niin paljon, että luulisi landepaukkujenkin tietävän miten se toimii: Jonoon voi mennä kuka tahansa ilmoittamatta tulostaan ennalta. Joskus ruuan hakijoilta kysyttiin Kela-korttia, mutta siitä on jo monta vuotta aikaa ja se vaihe kesti vain hetken.
Eräs eläkkeellä oleva sisaruspariskunta on aina ekana työttömien keittolounaalla. Mukana myös oma astia, "johon voi laittaa jos tähteeksi jää". Omistavat merkittävästi maa-omaisuutta ja ovat velattomia.
Tuskin on muusta kuin henkisestä puutteesta kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnassa muka ruoka-apu jonoihin voi vaan mennä ilman, että sieltä pitää ensiksi hakea setelit, että saa mennä?
Missä kunnassa muka täytyy hakea ruoka-apuseteleitä saadakseen ruokaa?
Tampere, Jyväskylä, Kuopio (ainakin näin nopealla katsauksella)
Niin missä kunnassa pääsee ilman diakonien antamia seteleitä?
Oletko tosiaan niin pihalla asioista, ettet tiedä millä periaatteella esim. Hurstin jono toimii?
En asu Hesassa, joten miten tietäisin?
eli Hesassa ei tarvitse seteleitä, mutta oman selailun mukaan kaikkialla muualla tarvitsee setelit.Hurstin jonosta on uutisoitu niin paljon, että luulisi landepaukkujenkin tietävän miten se toimii: Jonoon voi mennä kuka tahansa ilmoittamatta tulostaan ennalta. Joskus ruuan hakijoilta kysyttiin Kela-korttia, mutta siitä on jo monta vuotta aikaa ja se vaihe kesti vain hetken.
Eipä siitä hirveästi ole täällä uutisoitu, Helsinki kun ei ole maailman napa. Eikä missään uutisessa edes lue millä tavalla koko systeemi toimii. Oletin sen toimivan, kuten muissa kaupungeissa.
Mutta aika typerä toimintatapa heillä, jos sinne kerta saa mennä ilman ilmoittamatta varoistaan. Ei ihme, jos kaikki eivät saa ruoka-apua siellä suunnalla. Täällä sentään pitää käydä ensiksi työntekijän juttusilla, joka antaa sitten setelin 1-3kk ajalle, jonka avulla voi kassin hakea.
Ehkä täällä landella on fiksummat työntekijät ruoka-apu paikoissa :)
Eihän se ole AP:n vika, jos kerta Hesassa annetaan kenelle tahansa ilmaista ruokaa? Sehän on ihan yhdistyksen oma vika, jos ovat kerta noin sinisilmäisiä.
Mä oon ympäri Suomen käynyt leipäjonoissa aina vaikka rahaa on reippaasti. Ei edes lapsia tai lainoja. En kyllä oo töissä vaan tukiaisilla elän. Korona hidastanut vain leipäjonoiluani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnassa muka ruoka-apu jonoihin voi vaan mennä ilman, että sieltä pitää ensiksi hakea setelit, että saa mennä?
Missä kunnassa muka täytyy hakea ruoka-apuseteleitä saadakseen ruokaa?
Tampere, Jyväskylä, Kuopio (ainakin näin nopealla katsauksella)
Niin missä kunnassa pääsee ilman diakonien antamia seteleitä?
Oletko tosiaan niin pihalla asioista, ettet tiedä millä periaatteella esim. Hurstin jono toimii?
En asu Hesassa, joten miten tietäisin?
eli Hesassa ei tarvitse seteleitä, mutta oman selailun mukaan kaikkialla muualla tarvitsee setelit.Hurstin jonosta on uutisoitu niin paljon, että luulisi landepaukkujenkin tietävän miten se toimii: Jonoon voi mennä kuka tahansa ilmoittamatta tulostaan ennalta. Joskus ruuan hakijoilta kysyttiin Kela-korttia, mutta siitä on jo monta vuotta aikaa ja se vaihe kesti vain hetken.
Eipä siitä hirveästi ole täällä uutisoitu, Helsinki kun ei ole maailman napa. Eikä missään uutisessa edes lue millä tavalla koko systeemi toimii. Oletin sen toimivan, kuten muissa kaupungeissa.
Mutta aika typerä toimintatapa heillä, jos sinne kerta saa mennä ilman ilmoittamatta varoistaan. Ei ihme, jos kaikki eivät saa ruoka-apua siellä suunnalla. Täällä sentään pitää käydä ensiksi työntekijän juttusilla, joka antaa sitten setelin 1-3kk ajalle, jonka avulla voi kassin hakea.
Ehkä täällä landella on fiksummat työntekijät ruoka-apu paikoissa :)
Sinä et taida vaan osata googlata kovin hyvin. Suurin osa leipäjonoista on sellaisia, joihin saa mennä vaan. En ollut ennen tätä ketjua kuullutkaan, että joka jonossa ei jaettaisi kaikille. Esim. meidän pikkukunnan adventtikirkko jakaa kenelle vain joka jonoon ilmestyy ja kuulemma joka kerta ruokaa jää silti yli.
Täällä Turun seudulla saa viikon jokaisena päivänä käydä vapaasti jonossa, kuten allaolevastakin näet.

En nyt lähtisi sanomaan moisia väitteitä, kuten "suurin osa", jos et oikeasti tiedä.
Esimerkiksi Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion jokaisessa ruoka-avustus sivuilla lukee tälläinen teksti:
" Ruokakassin hakuun tarvitaan ruokaseteli. --- Uudet asiakkaat voivat ottaa yhteyttä asiakaspalvelunumeroon, jolloin asiakkaan kanssa sovitaan erikseen ruokasetelihaastattelu."
Ovatko palstalaiset tosiaankin niin p-aukista porukkaa, että kokevat 30 tontun säästöt niin valtavaksi omaisuusmassaksi, että pitäisi hävetä jotain leipäjonossa käyntiä?
Kun aloin asiaa pohtimaan, niin eikös samalla periaatteella pitäisi irtisanoutua ja lopettaa työnteko siinä vaiheessa, kun on sen verran omaisuutta kasassa, että sen turvin pystyy jotenkin kituuttamaan. Jättäisi ne työt ja palkan jollekin, joka niitä enemmän tarvitsee. Samanlaista itsekkyyttä on mielestäni työelämässä jatkaminen siinä vaiheessa, kun siihen ei enää taloudellisesti ole pakottavaa tarvetta.
Onko tosiaan niin, että "hyväosaiset" haluavat mulle kaikki heti, mutta jos joku köyhä edes yrittää samaa ja on saanut tähän mennessä raavittua jonkun muutaman kymppitonnin kasaan taloudellista selkänojaa antamaan, niin se on sitten jotenkin tuomittavaa ja väärin?
Tiedän yhden vastaavan tapauksen. Se on eräänlaista ahneutta, vaikka muuten kuluttaa suhteellisen normaalisti, rinnastan sen tavaroiden hamstraamiseen. Hän ei osaa olla ottamatta mitään, mikä on tarjolla ilmaiseksi.
En viitsinyt lukea aloitusta, mutta kerron omasta kokemuksestani, että huonojen tapojen lopetus on vaikeaa. Minä, joka olen korkeasti koulutettu ja hyvästä perheestä näpistän todella usein lähikaupastani, jossa on vielä kaiken lisäksi todella ystävälliset kassahenkilöt. Tuntuu vain niin kihelmöivältä varastaa. Koskaan en ole jäänyt kiinni, eikä se tosin pelota, koska supliikkini vuoksi pääsisin kuin koira veräjästä.
Eipä tähän muuta voi sanoa, kuin että häpeäisit.
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea aloitusta, mutta kerron omasta kokemuksestani, että huonojen tapojen lopetus on vaikeaa. Minä, joka olen korkeasti koulutettu ja hyvästä perheestä näpistän todella usein lähikaupastani, jossa on vielä kaiken lisäksi todella ystävälliset kassahenkilöt. Tuntuu vain niin kihelmöivältä varastaa. Koskaan en ole jäänyt kiinni, eikä se tosin pelota, koska supliikkini vuoksi pääsisin kuin koira veräjästä.
Mä on pari tällaista käräyttäny ja siinä ei sun supliikkis auta. Olet rotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnassa muka ruoka-apu jonoihin voi vaan mennä ilman, että sieltä pitää ensiksi hakea setelit, että saa mennä?
Missä kunnassa muka täytyy hakea ruoka-apuseteleitä saadakseen ruokaa?
Tampere, Jyväskylä, Kuopio (ainakin näin nopealla katsauksella)
Niin missä kunnassa pääsee ilman diakonien antamia seteleitä?
Oletko tosiaan niin pihalla asioista, ettet tiedä millä periaatteella esim. Hurstin jono toimii?
En asu Hesassa, joten miten tietäisin?
eli Hesassa ei tarvitse seteleitä, mutta oman selailun mukaan kaikkialla muualla tarvitsee setelit.Hurstin jonosta on uutisoitu niin paljon, että luulisi landepaukkujenkin tietävän miten se toimii: Jonoon voi mennä kuka tahansa ilmoittamatta tulostaan ennalta. Joskus ruuan hakijoilta kysyttiin Kela-korttia, mutta siitä on jo monta vuotta aikaa ja se vaihe kesti vain hetken.
Eipä siitä hirveästi ole täällä uutisoitu, Helsinki kun ei ole maailman napa. Eikä missään uutisessa edes lue millä tavalla koko systeemi toimii. Oletin sen toimivan, kuten muissa kaupungeissa.
Mutta aika typerä toimintatapa heillä, jos sinne kerta saa mennä ilman ilmoittamatta varoistaan. Ei ihme, jos kaikki eivät saa ruoka-apua siellä suunnalla. Täällä sentään pitää käydä ensiksi työntekijän juttusilla, joka antaa sitten setelin 1-3kk ajalle, jonka avulla voi kassin hakea.
Ehkä täällä landella on fiksummat työntekijät ruoka-apu paikoissa :)
Sinä et taida vaan osata googlata kovin hyvin. Suurin osa leipäjonoista on sellaisia, joihin saa mennä vaan. En ollut ennen tätä ketjua kuullutkaan, että joka jonossa ei jaettaisi kaikille. Esim. meidän pikkukunnan adventtikirkko jakaa kenelle vain joka jonoon ilmestyy ja kuulemma joka kerta ruokaa jää silti yli.
Täällä Turun seudulla saa viikon jokaisena päivänä käydä vapaasti jonossa, kuten allaolevastakin näet.
En nyt lähtisi sanomaan moisia väitteitä, kuten "suurin osa", jos et oikeasti tiedä.
Esimerkiksi Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion jokaisessa ruoka-avustus sivuilla lukee tälläinen teksti:
" Ruokakassin hakuun tarvitaan ruokaseteli. --- Uudet asiakkaat voivat ottaa yhteyttä asiakaspalvelunumeroon, jolloin asiakkaan kanssa sovitaan erikseen ruokasetelihaastattelu."
Et siis lähtisi sanomaan sellaisia väitteitä kuin "suurin osa", jos et oikeasti tiedä. Kuinka hupaisaa, että väität heti sen jälkeen kaikkien Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion ruoka-apupaikkojen edellyttävän ruuan hakijoilta haastattelun kautta saatavaa ruokaseteliä. Miten kehtaat väittää sellaista, kun et selvästikään tiedä mistä puhut? Tampereella ainakin SPR, vapaaseurakunta ja metodistit jakaa säännöllisesti ruokakasseja kaikille halukkaille. Jonoon voi mennä kuka tahansa, ja ruokaa saa ilman että kukaan kysyy tuloja, varallisuutta tai mitään muutakaan.
Kysy ruoka-avun järjestäjiltä, millaisille ihmisille ruoka on tarkoitettu, jos et tiedä kuulutko joukkoon.

Mitä ihmettä te jaksatte nillittää tuolle kommentoijalle? Joku teistä itse kirjoitti näin:

Muka? Ikään kuin te tietäisille koko maan tilanteen ja olisi ollut väärin kirjoittaa, että jossain vaaditaan ruokaseteleitä.
Kuulostat kyllä just sellaiselta vastenmieliseltä ihmiseltä, joka etenee elämässä kyynärpäätaktiikalla välittämättä muista.

Miksi kiinnität niin paljon huomiota siihen muka-sanaan? Sitä paitsi kritisoimasi kysymys "Missä kunnassa muka täytyy hakea ruoka-apuseteleitä saadakseen ruokaa?" oli vastaus täysin vastaavalla tyylillä esitettyyn kysymykseen: "Missä kunnassa muka ruoka-apu jonoihin voi vaan mennä ilman, että sieltä pitää ensiksi hakea setelit, että saa mennä?"
Kysytään uudestaan: Muka? Miten joku voi olla niin pihalla asioista, että kuvittelee kaikkien Suomen ruoka-aputoimijoiden edellyttävän erillisen ruoka-apusetelin hankkimista avun saamiseksi?
Kyllä verojen maksaminen on paras tapa auttaa köyhiä ja sairaita. Kela tarkistaa kenelle rahat menevät.
En laita mihinkään keräyksiin.
Tosi ilkeä kommentti, mutta leipäjonoja ei Suomessa tarvita. Kukaan ei kuole vaikkei Hursti jaa leikkelettä. Mutta sitten se oma euro pitää käyttää siihen leikkeleeseen. Kivahan se on pistää johonkin mukavampaan. Tästä tässä on kyse.
Tulot ei välttämättä kerro mitään varallisuudesta, voi olla työtön peruspvärahalla ja silti omistaa asuntoja ja säästöjä ja sijoituksia, tiedän montakin tällaista.