Hyviä matkavinkkejä, kun kerrankin on rahaa;)
Eli ollaan tavallinen köyhä lapsiperhe, jolla viime vuodet ollu todella tiukat taloudellisesti. Vakuutusyhtiö on maksanut toisen meistä palkkaa, kun vakava työtapaturma on estänyt työnteon.
Meillä on kolme lasta, vanhin aloittaa syksyllä koulun ja nuorin on parivuotias. Ollaan käytännössä oltu kaikki kotona viimeiset pari kolme vuotta.
Ollaan karsittu kaikki kulut ihan minimiin ja näin ollaan voitu kerran vuoteen tehä joku pieni vkl-matka halpis-lentoyhtiöllä tyyliin Saksaan. Me rakastetaan matkustelua ja ollaan valmiita tinkimään arjessa monesta, jos saadaan matkusteltua edes vähän. Kahdestaan miehen kanssa ollaan myös tehty pieniä pyrähdyksiä halpoihin kaupunkikohteisiin, mihin nyt ikinä halvimmalla pääsee:)
Joka tapauksessa vakuutusyhtiö maksaakin meille nyt takautuvasti muutaman vuoden siitä, että maksanut liian vähän kuukausittain. Sieltä onkin yhtäkkiä siis tulossa 30-40 000 euron potti:D Tää on upeaa, koska ollaan ihan oikeasti kituutettu KAIKESSA! Viimeiset kolme vuotta ollu tosi stressaavia ja nyt mua stressaa seuraavaks, että mihin toi raha on järkevä käyttää!!
Ollaan päätetty avata lapsille säästötilit, joihin pieni pesämuna jokaiselle, koska muutoin sellaiseen ei olis varaa ja pieni pakollinen remonttikohde kotona, johon menee n. 5000e.
Pikkulainat (autot ym joustoluotot) maksetaan tietty. Noin 3000e. Ei jää jäljelle kun asuntolaina sitten enää.. Ja sitä me ei lyhennetä. Piste. Se olis tylsää:D
Mut halutaan ehdottomasti tehdä perheenä joku kunnon lomamatka, kun kerrankin on varaa! Mitä suosittelette? Muutenkin vinkkejä, eihän tässä lottovoittoa saada, mut meille iso asia!
Kommentit (61)
Singapore? :) Siisti, turvallinen, paljon nähtävää, kaupunki- ja rantaloma samassa paikassa.
Maksimissaan 10 000. Meitä on kuitenkin 5 henkeä, joten itseasiassa ton saa hukkumaan äkkiäkin"/
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:08"]
Maksimissaan 10 000. Meitä on kuitenkin 5 henkeä, joten itseasiassa ton saa hukkumaan äkkiäkin"/
[/quote]
Tuolla summalla tekisin varmaan kaksi matkaa...toisen rantalomalle ja toisen johonkin Euroopan pääkaupunkiin.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:08"]
Maksimissaan 10 000. Meitä on kuitenkin 5 henkeä, joten itseasiassa ton saa hukkumaan äkkiäkin"/
[/quote]
Tuolla summalla tekisin varmaan kaksi matkaa...toisen rantalomalle ja toisen johonkin Euroopan pääkaupunkiin.
[/quote]Tätäkin on mietitty, mutta parin vuoden päästä meillä todennäköisesti on varaa tehdä "tavallinen" rantaloma-matka kerran vuoteen, joten olisin niin toivonut tästä jotain vähän spesiaalia, ihan vaan palkinnoksi tästä hitonmoisesta kituuttamisesta, joka on tuonu kaikille ainakin tukollisen harmaita hiuksia lisää. Saattaa kuitenkin olla, että tehdään joku kiva "tavis-matka" loppujen lopuksi, koska sekin tuntuu luksukselta, mutta kivahan tätä on suunnitella, kun rahat tulee tilille ens kuussa:)
Mä varmaan lähtisin pitkälle Karibian risteilylle, jossa kierreltäisiin useita eri paikkoja. Täysihoidolla ja parvekkeellisella hytillä. Olisi lastenkin kanssa aika helppo mutta näkisi yhden matkan aikana paljon :)
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:24"]

Disney risteilyt ovat upeita lapsille ja aikuisetkin viihtyy!
No tätä ollaan mietitty tosissaan, mutta jaksaako lapset kuitenkaan, kun olis niin kiva aina ehtiä vähän tutustua maihinkin? Olisko tää nautinnollisempaa kahdestaan, ehkä siirretään vielä muutama vuosi eteenpäin ja mennään kaksin.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:28"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:24"]
Mä varmaan lähtisin pitkälle Karibian risteilylle, jossa kierreltäisiin useita eri paikkoja. Täysihoidolla ja parvekkeellisella hytillä. Olisi lastenkin kanssa aika helppo mutta näkisi yhden matkan aikana paljon :)
[/quote]
Disney risteilyt ovat upeita lapsille ja aikuisetkin viihtyy!
[/quote]Disney-risteilyt? Nyt innostuin, kiitos!
ap
Vuokraatte auton ja ajatte ympäri Ameriikkaa!
Tankki täyteen ja kohti Siperiaa. Telttamsjoitus.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:30"]
Vuokraatte auton ja ajatte ympäri Ameriikkaa!
[/quote]Ollaan pohdittu lentoja San Franciscoon ja sieltä asuntoauton vuokraamista, jolla ajeltaisiin ympäriinsä pari viikkoa. Tää olis suhteellisen edullinen ratkaisu ja voitas liikkua ja nähdä vaikka lapset nukkuis..
Amerikkaan tai Australiaan. Toki lasten kanssa joku Euroopan kiertoreissukin voisi olla mukava. Riippuu vähän lasten määrästä ja iästäkin :P
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:35"]
Tankki täyteen ja kohti Siperiaa. Telttamsjoitus.
[/quote]tässä olis ainakin sitä spesiaalia... ei ehkä lasten kanssa kuitenkaan. kiitos kuitenkin;)
apsu
lähtisin thaimaahan marraskuussa. Ihan parhautta ja lapset viihtyy. Se olisi todellinen value for money. Siihen menee ehkä 10 000 teidän perheeltä, vähemmälläkin pääsee. Lennot menee ihan hyvin. Paikan päällä ihania hoitoja. Sitten loput rahat - ostaisin jokaiselle jotain luksusta - tyyliin paremmat talvitakit, kunnon talvikengät. Talvella koko porukka laskettelemaan. Sitten aloittaisin rahastosäästämisen (varaa aika pankista) ja ottaisin sinulle ja miehellesi henkivakuutukset, johon keräisin joka kk tietyn summan esim 150€. Tuon rahan saa äkkiä menemään, joten olisin kuitenkin tarkka, etten tuhlaisi liian helposti kaikkien kituutteluvuosien jälkeen. On ihana tehdä ex tempore matkoja jatkossakin, kun tilillä on rahaa. Lapset nauttivat rantalomasta ihan kauheesti. Naapurit tuli juuri Floridasta (risteily ja Disneyt) ja totesivat että lapsia miellytti eniten uima-allas -. just...
nauttikaa:)
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:38"]
Amerikkaan tai Australiaan. Toki lasten kanssa joku Euroopan kiertoreissukin voisi olla mukava. Riippuu vähän lasten määrästä ja iästäkin :P
[/quote]Australiassa meillä itseasiassa olis suomalaisia sukulaisiakin, mut jostain syystä se ei oo mua koskaan oikein vetäny puoleensa... Siis se maa:D Kyllähän sukulaisia olis kiva tavata tottakai. Lapset siis 6, 4 ja kohta 2.
Usaan saatte lennot puolet Ausseja halvemmalla ja matkakin in lyhyempi.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 23:42"]
lähtisin thaimaahan marraskuussa. Ihan parhautta ja lapset viihtyy. Se olisi todellinen value for money. Siihen menee ehkä 10 000 teidän perheeltä, vähemmälläkin pääsee. Lennot menee ihan hyvin. Paikan päällä ihania hoitoja. Sitten loput rahat - ostaisin jokaiselle jotain luksusta - tyyliin paremmat talvitakit, kunnon talvikengät. Talvella koko porukka laskettelemaan. Sitten aloittaisin rahastosäästämisen (varaa aika pankista) ja ottaisin sinulle ja miehellesi henkivakuutukset, johon keräisin joka kk tietyn summan esim 150€. Tuon rahan saa äkkiä menemään, joten olisin kuitenkin tarkka, etten tuhlaisi liian helposti kaikkien kituutteluvuosien jälkeen. On ihana tehdä ex tempore matkoja jatkossakin, kun tilillä on rahaa. Lapset nauttivat rantalomasta ihan kauheesti. Naapurit tuli juuri Floridasta (risteily ja Disneyt) ja totesivat että lapsia miellytti eniten uima-allas -. just...
nauttikaa:)
[/quote]Tätä mä vähän pelkäänkin, et käy niinkuin naapureillesi, mutta itsehän me ollaan myös mukana ja nautittaisiin valtavasti. Ja lapsetkin kyllä, vaikkeivat aina osaa suhteuttaa asioita niinkuin aikuiset. Ja hyvä niin. Osaavat ainakin nauttia, mitä sitten vaikka siitä uima-altaasta..
Sitä pelkään myös, ettei kituutteluvuosien jälkeen just tee sitä virhettä, et hätiköiden käyttää kaikki rahat johonkin, mistä ei myöhemmin oo mitään iloa. Matka olis kuitenkin ihana muisto pitkän aikaa ja lapsien säästötilit minusta pitkällä aikavälillä järkevät nyt. Vakuutusyhtiöiden kanssa on tullut sen verran tässä taisteltua, että niille en anna penniäkään. Kyllä sinne on rahaa syydetty ja monen vuoden tappelun jälkeen ollaan saatu nyt tämä pieni hyvä, ei tää oikeesti vastaa niitä unettomia öitä miettien, mistä huomenna saadaan ruoka lapsille.
Siis mikä teidän matkabudjetti on?? Loput tuosta summasta vai ja mitä se sitten tekee, en jaksa laskea :)