Mitä olisitte tehneet, jos vanhempanne olisivat alkaneet kerätä teille jotain astiastoa nuorena?

Aloin itse toivomaan mieleisiä astioita kai 15 tai 16 veenä. Olisi aika itsekästä keräillä toiselle astioita joita saaja ei olisi saanut valita..

Anoppi keräsi pojalleen. Ovat vielä niin vahvoja etteivät hajoa. En voi sietää niitä, en väriä enkä muotoa.

Ja siis, en yksin päätä miltä meidän kotonamme näyttää, vaan mieheni kanssa valitaan sisustus yhdessä, mukaanlukien astiat, etsitään niin kauan että löytyy sellainen että molemmat tykkää.

En kerää tyttärilleni. Saivat ottaa mukaansa taloustavaroita mitä halusivat opiskelijakämppiinsä, sitten myöhemmin hankkivat mitä haluavat.

Olisin äärimmäisen hämmentyneenä kysynyt, mikä persoonallisuussiirre näille järkeville rahankäyttäjille on tehty. :D

Mielestäni kotoamuuttolahjaksi voi ostaa astiaston IKEAsta tai vastaavasta. Oikeesti arvokkaiden astioiden aika on paljon myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ostaessa on riski että maku muuttuu aikuisuuteen mennessä tai muuttaa vaikkapa johonkin missä kokonaista astiastoa ei tarvitse tai puolisollakin on valmiina astiasto.

Ostaisiko kukaan muuten poikalapselle vastaavaa lahjaa? Valmiiksi kodinpitoon aikuisuutta varten?[/quote

===/

Mun miehelle oli ostettu lautaset, kipot, kapot, kattilat, paistinpannut, aterimet, jopa ompelukone. Huono vaan että mullakin oli omat. Ei kaapit riittäny kun muutettiin yhteen.

Kirppikselle.

Mahdonta edes ajatuksen tasolla. Mutsi ei ollut mikään kodinhengetär ja vihasi itse häälahjaksi saamaansa astiastoa niin siitä kuitenkin yli 30 vuoden ateriat nauttiin.

Uuden osti joskus 50 vuotiaana.

Tais mennä ohi otsikosta.

Minulle oli kerätty Arabian Arcticaa. Lisäksi kattilat, uunivuoat, aterimet, lasit, lakanat pyyhkeet....kaikki. Hyvin ovat kelvanneet ja kestäneet eikä ole ollut tarvetta juuri uusia ostella 25 vuoden aikana. Omille lapsille en kerää, kun asia tulee ajankohtaiseksi niin ostan heille mitä silloin haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle ostaessa on riski että maku muuttuu aikuisuuteen mennessä tai muuttaa vaikkapa johonkin missä kokonaista astiastoa ei tarvitse tai puolisollakin on valmiina astiasto.

Ostaisiko kukaan muuten poikalapselle vastaavaa lahjaa? Valmiiksi kodinpitoon aikuisuutta varten?

Meillä, joka sanoin että on kerätty rippikouluikäisestä, kerättiin myös veljelle, joka oli lahjaan oikein tyytyväinen. Ko. astiat ovat heidän perheessään yhä käytössä, muiden joukossa.

Ei kaikilla naisilla ole hullua määrää astioita, ja jos olisikin, miksei miehen astiat saisi (myös) jäädä käyttöön?

Astiasto kannattaa hankkia kun opiskelut opiskeltu ja kunnon työ saatu. Opiskeluaika menee muutamalla kipolla kirppikseltä.

Mä en ymmärrä miksi nyt jotain ihmisiä selvästi hiertää se, että poismuuttavalle nuorelle hankitaan astiat. Tietenkin ne astiat ostetaan nuoren toiveiden mukaan. Ja ymmärretään, että maku voi vuosikymmenten saatossa muuttua ja että niitä samoja astioita ei välttämättä käytetä hautaan saakka. Mutta mitä pahaa siinä on, että ostetaan vaikka ensimmäiseksi kymmeneksi vuodeksi astiat? 

Tietenkin ne astiakuviot mietitään uudestaan siinä kohtaa kun pariudutaan ja katsotaan, mitä kummallakin on ja mitä halutaan jatkossa. Ei sekään minusta ole mikään syy viettää opiskeluvuosia ankeiden astioiden kanssa. 

Ymmärrän sen, että monet eivät astioista piittaa tuon taivaallista. Mutta monet piittaavat, mitä ihmeen pahaa siinä on? Ei me kauniiden astioiden ystävät tulla teille muille rääkymään, että hyi mitä Ikeaa teillä on pöydässä. Saatte ihan minun puolestani syödä niiltä vaikka elämänne loppuun, ei ole minulta pois. Mutta pidätän itselläni oikeuden valita itselle mieluiset astiat, ja puolustan jälkipolveni oikeutta samaan. Ei opiskelijan elämän tarvitse olla kauheaa ankeutusta, jos vanhemmilla on varaa ostaa säälliset astiat!

Olisin vähän ihmetellyt jos vanhempani olisivat alkaneet keräillä jotain ilman, että kysyivät mitään. meillä on aina ollut läheiset välit ja hyvä keskusteluyhteys. Mielipidettämme on kunnioitettu. 

Vierailija kirjoitti:

Astiasto kannattaa hankkia kun opiskelut opiskeltu ja kunnon työ saatu. Opiskeluaika menee muutamalla kipolla kirppikseltä.

Se opiskeluaika on minimissäänkin viisi vuotta, monella menee pidempäänkin. Onko se joku aika ihmisen elämässä, missä pitää maksimoida kurjuus? Häiritseekö ne kivat astiat jotenkin opiskelua? 

Oi miten iloinen olisin ollut jostain pesämunasta. Multa vietiin avainkin pois kun muutin. Meinas tulla tappelu jopa isoisoäidiltäni saamasta viltistä.

Ei kai tuossa(kaan) lahjassa mitään vikaa, jos lahjan saaja ymmärtää että lahjasta on myös lupa luopua joskus. Tosi monella on pakkomielle säilyttää kaikki lahjaksi saatu ja astioiden kohdalla se on vähän hankalaa kun joko on sitten käytössä astioita joista ei tykkää tai ne vie tilaa kaapissa ja sitäkään ei nykyasunnoissa liikaa ole.

Olisin sanonut: voi juma!

Vierailija kirjoitti:

Olisin vähän ihmetellyt jos vanhempani olisivat alkaneet keräillä jotain ilman, että kysyivät mitään. meillä on aina ollut läheiset välit ja hyvä keskusteluyhteys. Mielipidettämme on kunnioitettu. 

Mikseivät olisi kysyneet?

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tuossa(kaan) lahjassa mitään vikaa, jos lahjan saaja ymmärtää että lahjasta on myös lupa luopua joskus. Tosi monella on pakkomielle säilyttää kaikki lahjaksi saatu ja astioiden kohdalla se on vähän hankalaa kun joko on sitten käytössä astioita joista ei tykkää tai ne vie tilaa kaapissa ja sitäkään ei nykyasunnoissa liikaa ole.

Joku tuossa kertoi myyneensä myrnat pois. Pesämuna sekin.

Minulta kysyttiin joskus lukioikäisenä, mitä haluaisin kerätä, ja valitsin vihreän Teeman. Teema ei vielä ollut niin yleinen siinä vaiheessa kuin nykyään, vaan tuntui kulmikkuudessaan raikkaalta ja erilaiselta kuin muut senaikaiset suosikkiastiat. Vaan äitini inhosi Teemaa syvästi, eikä suostunut ostamaan sitä. Yritti kovasti ylipuhua minua keräilemään Arcticaa, jota inhosin, koska sitä käytettiin lapsuudessani kaikissa kouluruokaloissa ja vastaavissa, ja se toi minun mieleeni vain laitosruokalat. Äiti paasasi ja painosti, ja väitti, että kyllästyn heti Teemaan, ja se poistuu kuitenkin tuotannosta pian, kun on liian erikoinen, toisin kuin ikuinen ja ajaton Arctica.

Noh, koska äitini ei suostunut ostamaan haluamiani astioita, ei keräily juuri edistynyt. Joltain sukulaiselta sain neljä pientä kahvikuppia, mikä ei ollut kamalan hyödyllinen aloituspakkaus opiskelijakämppään muuttavalle. Aloin sitten itse pikkuhiljaa keräillä, lautanen lautaselta. Tapasin mieheni, jolla myös oli Teemaa, ja muutimme yhteen. Edelleen meillä on Teemaa arkiastiana, ja kaapissa myös ne teininä saamani kahvikupit, joille ei kyllä ole ollut kamalasti käyttöä, mutta nostalgiasyistä ovat vielä tallessa.

Eli ennen kuin alatte kerätä jotain, kysykää nuorelta mitä hän haluaa, ja kuunnelkaa sitä. Ja ostakaa jotain hyödyllisempää kuin kahvikuppeja.