Keskenmenon kokeneet: Miten olette päässeet yli?

Voimia!

Kiitos! Voimia tosiaan tarvitaan. Mutta onneksi on kuitenkin jo yksi lapsi...siinä hyvä syy unohtaa suru ja mennä eteenpäin...

Minä olen sitä mieltä, että luonto keskeyttää raskauden, jos alkio on elinkelvoton.

Mulla on monesti venähtänyt kuukautiskierto noin pitkäksi, tiedä sitten, vaikka olisinkin ollut raskaana. En ole ajatellut asiaa.

Mä ehdin plussata ja labra kokeetkin otettiin, joten OLIN raskaana. Siksi tieto menetyksestä TAAS musertaa. Ja totta, että luonto keskeyttää usein elinkelvottaman alkion, ja hyvä niin. Mutta silti pettymys ja epäonnistumisen tuska tuntuu pahalta.

Itselläni 2 lasta ja 3 keskenmenoa (alle rv 12 kaikki). Kyllä siitä surusta pääsee yli. Nykyisin jäljellä lähinnä haikeus. Sen, jonka piti olla esikoinen muistan parhaiten ja mietin viime "syntymäpäivänä" (= laskettu aika), että nyt minulla olisi jo pikku koululainen, jos asiat olisivat menneet toisin. Yksi keskenmenoista oli eloon jääneen kuopuksemme kaksonen (kyllä - niinkin voi tapahtua!) ja kyllä välillä mietin, että tunteekohan hän jotenkin sen, että jotain puuttuu... Mutta elossa olevat lapset auttaa ja minäkin uskon tuohon luonnon valintaan, eli mielummin näin kuin se, että olisi saanut todella vaikeavammaisen lapsen.

Minulla on tullut kuusi keskenmenoa, osa aiemmin ja osa myöhemmin. Yhtä musertavaa se aina on. Ei siihen oikein mikään auttanut ennen kuin onnistuin lopulta saamaan lapsen syliini asti. Nykyään ne ovat kipeitä mustia muistoja, mutta eivät enää salpaa henkeä. Aika parantaa.

En ole kokenut keskenmenoa, joten en osaa omakohtaisesti muuta kuin ottaa osaa menetykseen. Raskausaikana yritin itse suojautua niin, etten pitänyt itseäni raskaana olevana enkä iloinnut tulevasta vauvasta enkä kertonut muille kuin miehelle ennenkuin joskus viikon 12 jälkeen. Siihen asti kohdussa oli vain solumöykky.

Voimia!

Aikansa siinä meni että itse yli pääsin. "Onneksi" keskenmeno sattui todella aikaisess vaiheessa 4-6vk. Itkua tuli tuherrettua 4pv putkeen sairausloman aikana, sen jälkeen helpotti.

Ajatus siitä, että näin oli tarkoitettu auttoi paljon.

Siitä n. puoli vuotta niin tärppäsi uudestaan ja pelko siitä että jotain pahaa tapahtuu kesti koko raskauden ajan. Luojalle kiitosta, tällä hetkellä onnellinen 2kk tytön äiti <3

Kyllä se vielä onnistaa!

Kyllä itsellä varmaan ainakin uusi raskaus on auttanut pääsemään yli ja se, että se tapahtui aika nopeasti keskenmenon jälkeen. Olin sairaalassa lääkkeellisessä  tyhjennyksessä, koska omani oli keskeytynyt keskenmeno rv:lla 13. Luin siellä muiden saman kokeneiden kertomuksia ja lehtiartikkeleita aiheesta. Yhdessä jutussa sanottiin, että km:n aiheuttama suru on yhtä suuri kuin jos olisi menettänyt omaisen. Itselle tämä oli ainakin ollut suurin suru. Sure rauhassa. 

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:13"]

Itselläni 2 lasta ja 3 keskenmenoa (alle rv 12 kaikki). Kyllä siitä surusta pääsee yli. Nykyisin jäljellä lähinnä haikeus. Sen, jonka piti olla esikoinen muistan parhaiten ja mietin viime "syntymäpäivänä" (= laskettu aika), että nyt minulla olisi jo pikku koululainen, jos asiat olisivat menneet toisin. Yksi keskenmenoista oli eloon jääneen kuopuksemme kaksonen (kyllä - niinkin voi tapahtua!) ja kyllä välillä mietin, että tunteekohan hän jotenkin sen, että jotain puuttuu... Mutta elossa olevat lapset auttaa ja minäkin uskon tuohon luonnon valintaan, eli mielummin näin kuin se, että olisi saanut todella vaikeavammaisen lapsen.

[/quote]

Kyllä, niin voi tapahtua! Terveisin sellainen kaksonen, jonka sisko menehtyi. Ultrassa näkyi vielä, että meitä oli kaksi, mutta vain minä olen jäljellä. en tiennyt asiaa pienenä, tai isompanakaan, ja minusta tuntuu silloin jo kuten nytkin, että joku puuttuu läheltäni. Varsinkin pienenä muistan tunteen parhaiten, ja vanhemmiten se on alkanut helpottaa - ilmeisesti kai siksi, että tunteen tunnisti kun äiti kertoi tapahtuneesta. - tyttö -87

S

AP Esikoista kun yritettiin 1,5 vuotta, niin eka raskaus meni kesken. Keskenmenon jälkeen tulin heti uudestaan raskaaksi siis edes kuukautisia ei ehtinyt välissä tulemaan. Toista lasta yritetty vuosi ja TAAS eka meni kesken. Ei auta mennä kuin kohti uutta yritystä...mutta kipeetä tekee! Kiitos teille tuesta!

Mä en oo kokenut keskenmenoa. Mulla on kaksi lasta ja kolmas rv 5+2..eli riskialtista aikaa eletään. En oo tohtinu oikein ajatella olevani raskaana. Olokin on niin oireeton.

Esikoinen sai alkunsa clomeilla ja tää viimeisin pregnyl-piikillä. Keskimmäinen ihme kyllä luomuna. Mulla ei vaan ilmeisesti toimi hommat kunnolla. Meinaan vaan sitä et kannattaa käydä yksityisellä jos ei meinaa tärpätä. Mulla ainakin on ollu niin pienestä kiinni lopulta, molemmat raskaudet alkoi heti ekasta kierrosta kun saivat apuja ;)

Oon miettiny et miltä tuntuis saada keskenmeno..en välttämättä vielä tässä vaiheessa osais silleen surra, tietenki harmittais ja kolahtais. Varmaan jossain 7-8 viikkojen aikoihin vois tuntua pahalta enemmän. Sitten se, kun on kauan yrittänyt ja menee kesken niin se tuntuu vielä tuplasti pahalta varmasti..

Mulla esikoisesta näkyi joskus rv 7-8 kaksi sykettä, joista toinen selkeästi heikompi. Np-ultrassa sitten ei ollut kuin yksi. Elämä sammui ennen kuin oli ehtinyt alkaa. ei vuotoja.

Kuule ap, tsemppiä ja jaksamista! Koita jaksaa ja nokka pystyyn. Käy lääkärillä jos uutta raskautta ei kuulu. Se voi olla pienestä kiinni! Mullakin kyllä kehittyi munasoluja joka kk, mutta ne eivät irronneet. Kierto kellontarkka joten en osannut epäillä.. Tuo irrotuspiikki teki tehtävänsä ja raskaus pääsi alkamaan. Älä masennu, kaikella on tarkoituksensa, uskon niin

Ihan hyvin selvisn, kiitos kysymästä. Niitä omaisiakin on tullut kuopattua. Kamalan loukkaavaa verrata keskenmenoa siihen

AP Mullakin tämä raskaus oli ihan oireeton. Jotenkin tiesin alusta asti, että kaikki ei ole hyvin... Raskaushormooni nousi hitaasti ja sit muutaman päivän päästä alkoikin jo vuoto. Loppujen lopuksi yllättävän moni raskaus menee kesken, kaikki eivät vaan tiedä siitä...

AP Mä en ole verrannut omaisia keskenmenoon! Olen itse haudannut mm. pikkuveljeni! Ja tätä surua ei tosiaankaan voi verrata siihen suruun!

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:40"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:13"]

Itselläni 2 lasta ja 3 keskenmenoa (alle rv 12 kaikki). Kyllä siitä surusta pääsee yli. Nykyisin jäljellä lähinnä haikeus. Sen, jonka piti olla esikoinen muistan parhaiten ja mietin viime "syntymäpäivänä" (= laskettu aika), että nyt minulla olisi jo pikku koululainen, jos asiat olisivat menneet toisin. Yksi keskenmenoista oli eloon jääneen kuopuksemme kaksonen (kyllä - niinkin voi tapahtua!) ja kyllä välillä mietin, että tunteekohan hän jotenkin sen, että jotain puuttuu... Mutta elossa olevat lapset auttaa ja minäkin uskon tuohon luonnon valintaan, eli mielummin näin kuin se, että olisi saanut todella vaikeavammaisen lapsen.

[/quote]

Kyllä, niin voi tapahtua! Terveisin sellainen kaksonen, jonka sisko menehtyi. Ultrassa näkyi vielä, että meitä oli kaksi, mutta vain minä olen jäljellä. en tiennyt asiaa pienenä, tai isompanakaan, ja minusta tuntuu silloin jo kuten nytkin, että joku puuttuu läheltäni. Varsinkin pienenä muistan tunteen parhaiten, ja vanhemmiten se on alkanut helpottaa - ilmeisesti kai siksi, että tunteen tunnisti kun äiti kertoi tapahtuneesta. - tyttö -87

[/quote]

Sama juttu, eli omalla 2-vuotiaalla tytölläni oli myös masussa kaksoissisarus, mutta se meni kesken jo viikolla 6. Joskus mietin, aistiiko tyttö jonkun puuttuvan. Vaikka kyseessä olikin keskenmeno, en surrut koska en edes tiennyt odottavani kaksosia kun jo todettiin että olen ylipäätään raskaana ja että toinen alkio oli elossa. Jos olisin tiennyt että siellä on kaksoset ja olisi ollut pidemmällä raskaus, niin varmasti olisin surrut ainakin jonkun verran. 

Tehdäänkö sille sikiölle jotain tutkimuksia, esim kromosomitutkimusta? Entä vanhemmille, jos tosiaan tulee kuusi keskenmenoa?

Miksi keskenmenosta tehdään aina niin surullinen juttu. No siis, onhan Se toki surullista, mutta ei kuitenkaan maailmanloppu. Keskenmenot ovat todella yleisiä, etenkin noin varhaisessa vaiheessa. Nyky ihmisille vaan pienikin menetys tuntuu maailman lopulta. Tsemppiä elämään ja vähän positiivisempaa asennetta.

t. 3 keskenmenoa kokenut