Mitä teidän mielestä pitää olla "suoritettuna" ennen lapsia?
Haluaisin kuulla teidän näkemyksiä siitä, mitä elämässä pitäisi olla suoritettuna tai saavutettuna ennen lapsia?
Mulla alkaa olla kaikki kohdallaan, oma asunto jossa on tilaa, just korkeakoulusta valmistunut, vakipaikka saatu. Vauvakuumekki on kova. Nämä taitaa olla aika perusjuttuja mitä monet pitää tärkeinä ennen lapsia. Mitä ajatuksia sulla on?
Kommentit (51)
ewwr kirjoitti:
Haluaisin kuulla teidän näkemyksiä siitä, mitä elämässä pitäisi olla suoritettuna tai saavutettuna ennen lapsia?
Peruskoulu olisi ihan hyvä. Mutta ei sekään ihan välttämätön.
ewwr kirjoitti:
Mulla alkaa olla kaikki kohdallaan, oma asunto jossa on tilaa, just korkeakoulusta valmistunut, vakipaikka saatu. Vauvakuumekki on kova. Nämä taitaa olla aika perusjuttuja mitä monet pitää tärkeinä ennen lapsia.
Mietitääs omat vanhempani ennen minua (olen esikoinen): Vakipaikka oli kummallakin (silloin riitti vähän matalampikin koulutus vakipaikkaan). Asunto oli omakotitalon yläkerta (vuokralla), tilaa ehkä 30 neliömetriä. Vauvakuumetta ei ollut, sillä olin vahinko.
Ilmankos minusta tuli tällainen.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi tätä jatkuvaa suorittamista. Sitten suoritetaan vanhemmutta ja "ruuhkavuosia". En tajua, en millään.
Väitän: koulu- ja päiväkotimaailma on muuttunut auvoisista 1980-2010 ajoista. Nyt taitaa olla niin, että ylppärilakkia sovitetaan jo 2-vuotiaan päähän: siitä se suorittaminen alkaa. Ja juuri työnantaja kiristi työkäytäntöjä (oikeesti, pääsispä jo eläkkeelle!).
Vierailija kirjoitti:
ewwr kirjoitti:
Haluaisin kuulla teidän näkemyksiä siitä, mitä elämässä pitäisi olla suoritettuna tai saavutettuna ennen lapsia?
Peruskoulu olisi ihan hyvä. Mutta ei sekään ihan välttämätön.
Ei sekään ole välttämätön. Se, että osaa hoitaa arjen, laittaa auttavasti ruokaa, siivota ja pitää kodin siistinä. Jaksaa olla kiinnostunut lapsen kiinnostuksen kohteista (askartelua, leikkejä, pihaleikkejä), osaa ennakoida tarvittavat säänmukaiset vaatteet lapselle. Jaksaa ihmetellä asioita ympärillä yhdessä lapsen kanssa. Huolehtii rutiineista ja lukee lapselle.
Vie lapsen lääkärille, kun lapsi sairastuu. Siinäpä ne.
Lapsiajokortti.
V*t***taa nää vakipaikkojen tuhlaajat, heti kun saadaan se niin eikun rumaa ja lihavaa vauvaa tulille. Jolla on ruma, iso pää, ällöttävä punainen naama, vammasen möllösilmät ja turpea perunanenä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiajokortti.
V*t***taa nää vakipaikkojen tuhlaajat, heti kun saadaan se niin eikun rumaa ja lihavaa vauvaa tulille. Jolla on ruma, iso pää, ällöttävä punainen naama, vammasen möllösilmät ja turpea perunanenä.
Olet kerran ollut vauva. Ihmeellinen on elämä.
Ainakin toinen vanhemmista on aina kotona. Syntyy turvallisuus. Omassa lapsuudessa muistan, että vanhemmat olivat iltaisin kotona, lähes kaikkien kavereidenkin vanhemmat. Vanhemmat eivät juosseet iltaisin harrastamassa, niinkuin nykyään. Ei ollut samanlaista suorittamista kuin nykyään. Eikä silloin matkusteltu: kesälomalla saatettiin tehdä autolla pidempi reissu sukuloimaan.
Ihan tyytyväisiä aikuisia on kasvanut. Näin 1980-luvulla.
Ihme mantra, että vanhemman pitäisi olla essunnyöreistä kiinni hellassa 18 vuotta. Turvallista voi olla uraäidinkin kanssa. Lähellä on sukua ja ystäviä. Koululainen ei mene rikki siitä, että kotona hänen kanssa leipookin mummo kunnes äiti tulee kokouksesta. Tai että hän on mökillä serkkujen kanssa kesäloman ensimmäisen viikon, kunnes äidilläkin alkaa loma.
Teatterissakin on käyty ja pikkujouluissa, lapsenvahtina oli naapurin teinityttö. Olimme sen lisäksi perhetuttuja ja kyläiltiin paljon, ei sekään ole voinut traumaattista olla, että katselivat yhdessä piirrettyjä ja pelailivat sen aikaa.
Joka lomilla on matkusteltu Suomessa ja ulkomailla, sekin on ihan normaalia perhe-elämää. On katseltu museoita, nykyään teini osaa kulkea millä vain julkisilla missä vain maassa halutessaan, ja varata hotelleja tai lippuja itse. Ihan tavallisia arkitaitoja, jotka on hyvä oppia jo kotona ruuanlaiton ja laskujenmaksun lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihme mantra, että vanhemman pitäisi olla essunnyöreistä kiinni hellassa 18 vuotta. Turvallista voi olla uraäidinkin kanssa. Lähellä on sukua ja ystäviä. Koululainen ei mene rikki siitä, että kotona hänen kanssa leipookin mummo kunnes äiti tulee kokouksesta. Tai että hän on mökillä serkkujen kanssa kesäloman ensimmäisen viikon, kunnes äidilläkin alkaa loma.
Teatterissakin on käyty ja pikkujouluissa, lapsenvahtina oli naapurin teinityttö. Olimme sen lisäksi perhetuttuja ja kyläiltiin paljon, ei sekään ole voinut traumaattista olla, että katselivat yhdessä piirrettyjä ja pelailivat sen aikaa.
Joka lomilla on matkusteltu Suomessa ja ulkomailla, sekin on ihan normaalia perhe-elämää. On katseltu museoita, nykyään teini osaa kulkea millä vain julkisilla missä vain maassa halutessaan, ja varata hotelleja tai lippuja itse. Ihan tavallisia arkitaitoja, jotka on hyvä oppia jo kotona ruuanlaiton ja laskujenmaksun lisäksi.
Ei lapsi yhdestä illasta hätäänny vieraan hoitajan kanssa. Tarkoitin lähinnä sitä, että hoitajat vaihtuu usein tai ovat pidempiä aikoja.
Rahalla saa ostettua helposti asioita. Paljon mielikuvitusrikkaampaa on keksiä arjesta ja kotiympäristöstä uusia ja mielenkiintoisia asioita.
Nykyään toitotetaan sitä, että vanhemmat pystyvät yhdistämään uran ja perhe-elämän. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aina toinen kärsii. Jos äiti tekee vaativaa työtä, ei hänellä riitä energiaa olla yhtä läsnäoleva lapsille, kuin vanhempi, joka ei tee vaativaa työtä. Raskas työpäivä väsyttää ja työasiat pyörivät mielessä.
Paras vanhempi on sellainen, jolla ei ole kiirettä mihinkään, ja joilla on jaksamista istua hiekkalaatikon reunalla tunteja. Kaikilla ei tähän ole aikaa ja kärsivällisyyttä. Rahalla pystyy korvaamaan osan läsnäolon puutteesta tekemällä kalliita matkoja ja ottamalla ikäänkuin yhdessä lomaviikossa takaisin sen, mitä vuoden 51 muuna viikkona ei ole jaksettu.
Toki rahalla lapsi pystyy myös harrastamaan enemmän ja saa materiaalisia asioita, jotka varsinkin teini-iässä korostuvat.
Varmasti moni on asiasta eri mieltä, koska elämä rakentuu koulutuksen, hyvän työn ja sen tuoman materian turvaan. Kyse on kuitenkin lapsenkasvatuksesta ja mitä lapsi arvostaa. Lapsi ei arvosta samoja asioita, kuin aikuinen. Perhelomat ovat usein aikuisia varten ja heidän akkujen lataamista varten.
Teen työtä, jossa kohtaan ongelmien kanssa kamppailevia lapsiperheitä. Nämä perheet ovat melko tavallisia, eli työsarkaani eivät kuulu pahimmat huume-, alkoholi-, väkivalta- yms. tapaukset. Tässä pari tyypillisintä ongelmaa.
- Jos lapsi hankitaan pariskuntana, niin toinen tulisi tuntea aika hyvin ja yhteistyön myös toimia sekä arvokysymyksissä että käytännössä. Tässä pari esimerkkiä: 1) Vasta lasten hankkimisen jälkeen tuli puheeksi missä ja miten halutaan asua seuraavat parikymmentä vuotta ainakin. Toinen halusi ehdottomasti asua suurkaupungin keskustassa ja toinen maaseudulla ilman naapureita. 2) Toiselle uskonnollisuus oli tärkeä asia lapsen kasvatuksessa, toinen ei missään nimessä halunnut lasta kasvatettavan uskonnollisesti.
- Epärealistinen kuva lapsiperhe-elämästä, koska ei olla vielä yhtään valmiita luopumaan omista menoista. Kuvitellaan että ei se lapsi niin kauheasti elämää muuta, että pe-biletys yms. onnistuu kuten normaalistikin ja festareille voidaan mennä jatkossakin ja kyllä ne asiat jotenkin onnistuu lapsenkin kanssa. No ei onnistu jollei kaikki mene lapsen kanssa kuin Strömsössä. Ihan varmasti joku julkkis esittelee sosiaalisissa mediassa kuvia joissa biitsibileet, päivittäiset 3 tunnin joogasessiot kasteisella niityllä auringon noustessa ja shoppailulomat onnistuvat vauvankin kanssa, mutta eihän tämä ole useimmille normaalia arkea.
Uskon vakaasti, kun rutiinit ovat kunnossa kunnossa (jopa täydelliseen tylsyyteen asti), kasvaa lapsesta utelias ja tasapainoinen. Lapsella on selkeät rajat itsensä ja muiden välillä.