Onko paikalla vaativan persoonallisuushäiriön omaavia?

Hei taas, kiitos keskustelusta. Ap tässä.

Tunnistan monessa kirjoituksessa paljon itseäni, olen naimisissa miehen kanssa johon olen kiintynyt mutta en tiedä rakastanko. Tämä tosin ei johdu miehestä, vaan luulen että ilman häntä olisin vaan yksin. En ole varma, miltä tunteiden pitäisi tuntua. Tunnen kyllä säännöllisesti sekä kivoja että vähemmän kivoja tunteita, mutta ne joko kiskovat mukanaan tai menevät ohi ilman että reagoin.

Minua rehellisesti myönnettynä ÄRSYTTÄÄ, kun muut odottavat minulta tunnepitoisia reaktioita. Tulee suorastaan vihainen olo, kun mieheni sössöttää rakastavansa -vaikka arvostan elettä paljon, teoriassa- ja harmittaa jos tapaa kaverin ja tämä onkin ihan hermostunut jostain asiasta ja sitten täytyy alkaa vatvomaan. Joku ehkä ymmärtää? 

Osaako joku suositella kirjallisuutta, englanniksi vaikka jossei suomeksi ole?

ap

[quote author="Vierailija" time="24.05.2014 klo 11:53"]

Hei taas, kiitos keskustelusta. Ap tässä.

Tunnistan monessa kirjoituksessa paljon itseäni, olen naimisissa miehen kanssa johon olen kiintynyt mutta en tiedä rakastanko. Tämä tosin ei johdu miehestä, vaan luulen että ilman häntä olisin vaan yksin. En ole varma, miltä tunteiden pitäisi tuntua. Tunnen kyllä säännöllisesti sekä kivoja että vähemmän kivoja tunteita, mutta ne joko kiskovat mukanaan tai menevät ohi ilman että reagoin.

Minua rehellisesti myönnettynä ÄRSYTTÄÄ, kun muut odottavat minulta tunnepitoisia reaktioita. Tulee suorastaan vihainen olo, kun mieheni sössöttää rakastavansa -vaikka arvostan elettä paljon, teoriassa- ja harmittaa jos tapaa kaverin ja tämä onkin ihan hermostunut jostain asiasta ja sitten täytyy alkaa vatvomaan. Joku ehkä ymmärtää? 

Osaako joku suositella kirjallisuutta, englanniksi vaikka jossei suomeksi ole?

ap

[/quote]

Hah, minun teini-iän parisuhteet oli kaikki sellaisia, että jos olisivat kestäneet, liitosta olisi tullut tuollainen :D seurustelin poikien kanssa, joitten kanssa mun oli mukava ja rauhallinen olla, ja kiinnyin heihin, mitä pidin rakkautena. Valitsin sopivat pojat kropan, imagon ja koulutuksen perusteella. Asiathan pysyi sillä lailla mukavasti mun hallinnassa. Sitten kun ihastuin johonkin, olin tunteesta ihan kauhuissani, koska sitä ei voinut hallita enkä ymmärtänyt mitä mulle tapahtuu.

Mä oon etsinyt kirjoja vaikka kuinka enkä löytänyt yhtään. Kuten sanoin viestissä 14, kukaan ei halua parantaa työnarkomaaneja. Pitää olla henkisesti tai fyysisesti vaarallinen sekopää jotta jotakuta kiinnostaa, eikä yhteiskunnallisesti hyödyllinen sekopää.

8 (10, 14, 15, 20)

Mulla on kans vaativa persoonallisuus. Olen vaativa ennen kaikkea itseäni kohtaan. Terapiassa olen oppinut jonkun verran olemaan itselleni armollinen. Antamaan anteeksi itselleni.

Olen myös oppinut tekemään jotain pieniä juttuja. Esim. tykkään kirjoittamisesta, mutta harvoin saan mitään tekeleitäni valmiiksi. Tästä johtuen en ole sitten voinut kirjoittaa ollenkaan. Mutta terapiassa ymmärsin, että ei se haittaa jos jää kesken, pääasia on että saa nautintoa sillä hetkellä siitä tekemisestä. Ymmärrättekö? Siis että nauttii siitä itse prosessista. On enemmän asioita mistä voi nauttia kun osaa olla armollinen itselle sen lopputuloksen jälkeen.

Kun ahdistun niin mulla menee mielessä kuvanauhana kaikki ne tapahtumat, joissa olen tuntenut häpeää tai ollut nolo. Tähän ei auta armollisuus, en vaan pääse pakkoajatuksista eroon. Kelaan ja kelaan tapahtumaa enkä kykene näkemään sitä toisin. Tosi vittumaista.

En myöskään osaa iloita mennneistä saavutuksistani. Kävin armeijan, valmistuin tradenomiksi (kirjoitin lopputyön englanniksi), pärjäsin työssäni (nyt opiskelijana taas) ja muita elämän onnistumisia, niin kaikista ajattelen, että eihän tuo nyt ollut mitään ja että olisin voinut suorittaa vieläkin paremmin jne. Kurjaa kun ei voi tuntea ylpeyttä mistään saavutuksestaan.

Olen myös aika kaavamainen. On tiettyjä tuotteita joita ostan ruokakaupasta. Ja jos mies tuo väärää, esim. Arlan maitoa Valion sijaan niin tuntuu että elämä on pilalla. Se on justiinsa samaa maitoa, mutta siinä on joku vika, joten se on pahaa. Nämä piirteet ovat onneksi lieventyneet.

Meillä saattaa olla tiskejä iskipöydällä hujanhajan, mutta avaappa se kaappi! Siellä on kaikki millilleen. Pöydän kulmalla saattaa olla epämääräinen läjä kirjoja, mutta vilkaiseppa kirjahyllyyn! Kirjarivit millin tarkasti! Tällä kertaa järjestettynä aiheittain ja kokojärjestykseen. Aiemmin ne olivat aakkosjärjestyksessä. Mies kysyi, että voiko avata uuden kissanruokapussin vaikka entistä oli vielä jäljellä. Ostettiin siis uutta merkkiä. Olin kauhuissani, koska minua ahdisti jo kaksi avonaista kissan namipussia kaapissa.

Mies on välillä ollut vähän helisemässä. Mutta onneksi sain terapiasta vähän työkaluja. Osaan paremmin pysyä pois keittiöstä jos mies laittaa ruokaa ja sen sellaista. Se laittaa eri tavalla kuin minä, esim. mausteet eri järjestyksessä. Tyydyn vain huutelemaan ohjeita eri huoneesta, en tiedä noteeraako mies niitä. Hänen leväperäisyytensä suututtaa joskus, mutta homma on ihan normaalin rajoissa nykyään kuitenkin. Olen enemmän vaativa vain itselleni.

Muodostan hyvin nopeasti mielipiteen kulloisestakin asiasta. Olkoon se sitten vaikka maahanmuutto tai vähemmistöjen oikeudet tai jauhelihan ostaminen. Muodostan ainoan oikean kannan salamana ja sen jälkeen päätäni on turha yrittää kääntää. En myöskään keskustele asiasta kovin pitkään jos toinen ei ymmärrä järkipuhetta. En haaskaa aikaani "idioottien" kanssa kinaamiseen. Olen muissakin asioissa aika ehdoton.

Hoitoon hakeutuessani minun on ollut helppoa uskoa itseni terveydenhuollon käsiin. Lääkärit ja hoitajat ovat ammattilaisia. Piste. Ammattilainen tietää kuinka tämä asia hoidetaan, eli mitä minun tulee tehdä tullakseni paremmaksi ihmiseksi.

Sanoisin, että kaiken a ja o on armeliaisuuden opettelu. Jo se auttaa kun ammattilainen sanoo, että ei se noin ole. Joskus auktoriteettiuskollisuudesta on apua :D Olen hyvin uskollinen myös lakeja ja asetuksia kohtaan. En aina ymmärrä miksi jokin sääntö on tehy, mutta luotan siihen että sen on minua viisaammat laatineet ja tottelen. Käytöstavat ovat minulle myös tärkeitä, joskus rasittavuuteen saakka. Toisaalta etiketti rentouttaa, on selvät säännöt kuinka tilanteessa toimitaan. Epäoikeudenmukaisuus saa minut raivoihini. Minulla on äärimmilleen kehityynyt oikeudentaju.

Rakastan listoja ja aikatauluja. Tehtävälistoja, lukujärjestyksiä, kauppalappuja, katsottavien tv-ohjelmien ympyröintiä sanomalehdestä. Pakkaaminen niin että ensiksi tehdään lista tarvittavista tavaroista ja sitten kasataan ne sängylle ja sitten laitetaan laukkuun. Saan nautintoa listan kirjoittamisesta ja sen yliviivaamisesta kohta kohdalta. Tätä piirrettäni en halua muuttaa, niin nautinnollista se on!

Kyllä tämän kanssa oppii elämään sen jälkeen kun oppii antamaan itselleen hieman armoa. Ja kun oppii, että erilailla tekeminen ei välttämättä ole huonompaa tekemistä vaan vain, no, erilaista. Ja hieman kusipäisesti pitää oppia ajattelemaan, että muut vain eivät yllä tasolleni joissain asioissa. Se ei ole heidän ongelmansa vaan minun. Toisaalta tasoni on korkealla ja toisaalta ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Se kuuluu siihen oikeudenmukaisuuteen.

Kyllä tässä stressitaso ja ahdistus on vähentyneet kun ei koko ajan tarvitse enää viulunkielenä suorittaa. Myös minun valitsemani tie on oikea, eikä kaikkien ihmisten tarvitse elää elämäänsä saman kaavan mukaan.