Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te, jotka ette saa lahjaa puolisoilta (tai muiltakaan) Mitä sanotte, kun joku kysyy mitä saitte mieheltä, vai kysyykö kukaan?
23.12.2020 |
Olin ennen yhdessä työpaikassa, missä tämä tuli aina puheenaiheeksi, mikä oli ärsyttävää, joten se ei ole enää ongelma. Yksi läheinen kaveri yleensä lähettää kuvan lahjastaan ,mitä hänen miehensä on hänelle antanut. Olen vastannut vain ihastelemalla miten hieno. Näin tulee varmaan käymään tänäkin jouluna. Satunnaisesti tuo kysymys on noussut esiin muidenkin kavereiden kanssa. Olen muuten tähän asiaan tottunut, että en saa lahjoja, ellen itse osta. Mutta huomaan, että vähän jo etukäteen harmittaa nuo tilanteet. Vaikka eihän niitä edes tule..
Mites muut? Onko teillä joku tapa ohittaa nämä keskustelut ja kyselyt? Itse koen, että on vähän noloa sanoa suoraan, että ei mitään lahjaa tullut puolisolta tai muiltakaan. Tyhmää sinänsä, mutta kun on parisuhteessa ja perheellinen, niin kai se sitten on jotenkin poikkeuksellista monen mielestä.
Kommentit (30)
Surullista. Miksei suomalaiset miehet näe tarpeelliseksi ostaa omalle vaimolle lahjaa, edes jonkinlaista pientä muistamista? Oma äitini jäi myös joka joulu ilman lahjaa isältä jonka mukaan joulu oli rahanhukkaa ja lahjat tarpeettomia. Äiti kuitenkin osti pienestä palkastaan isälle aina jotain muistamisia. :(
Pahalta tuntuu. Toivon että ostatte edes omalla rahalla itsellenne jotain kivaa joulun kunniaksi. Ansaitsette! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä mies ilmoittaa yleensä päivää ennen aattoa että "en sit oo hommannut sulle mitään, toivottavasti säkään et mulle". Sit olen mielessäni vaan, että no kiva juttu TAAS, itse hommasin jo vko sitten. Musta on kiva antaa jotain ja olisi kyllä edes kiva joskus saada itsekin.
Mies kuitenkin hommaa lahjat vanhemmilleen, kummilapsilleen, siskon lapsille ja tietty omille lapsille.
Olen yrittänyt tehdä tätä vielä miehelle helpoksi eli aloitan jo joulukuun alussa jankuttaa "Olisikohan painopeitto kiva? Olen aina halunnut painopeiton..jne" Ei auta.
Yleensä olen jouluisin ainut kuka ei saa lahjaa. Mulla on vain mies ja lapset, muita sukulaisia ei ole enää elossa. Katselen kun appivanhemmat avaavat pakettejansa, mies omiaan ja lapset. Se saa mut surulliseksi ja ikävöin kovasti omia vanhempiani ja lapsuuden jouluja.
En ole saanut vuosiin synttärilahjaa tai joululahjaa, enkä tule saamaan ellen itse osta. Tai no anoppi on tuonut sen joulukukan.
Joskus olen hiljaa todennut, että äiti on ollut taas näköjään vähän tuhma...
En tiedä tekeekö se musta marttyyrin kun en ota asiaa ihan puheeksi, mutta joskus voisi tajuta mieskin itse kun ihan fiksu se kuitenkin on.
Ja tiedoksi, olen ostanut jo itselleni lahjan, niinkuin aikaisempina vuosina, en vaan jaksa paketoida sitä. Ostin siis laatikollisen karkkia. Ja syön sen yksin.
Minkälainen aviomies istuu tyytyväisenä muun perheen keskellä avaamassa lahjoja ja katselee kun omat vanhemmat ja lapset avaa miehen ostamia lahjoja ja ainoastaan vaimo istuu siinä ilman lahjan lahjaa ja katselee kun muut iloitsevat? On siinä mulla vuosisadan tollo. Tai tahallaan ilkeä ihminen joka haluaa oikein perusteellisesti loukata vaimoaan ja lastensa äitiä.
Tuossa vaiheessa lienee aika vetää vuosisadan itkupotkuraivari kun pääsette kotiin. Tee miehelle selväksi että jos ei jokajouluinen unohtaminen muutu niin jokin muu taatusti muuttuu, eikä se tule olemaan miehen mieleen yhtään. Ei miehet noista marttyyrimutinoista perusta tippaakaan, mutta kun huudat kerrankin niin että kitarisat lepattavat, eiköhän pysy tyhmemmänkin muistissa. Ja varmuuden vuoksi sanoisin vielä että tällä kertaa huusin sulle kotona oman perheen kesken, ensi kerralla huudan apen ja anopinkin edessä että tietävät nekin millaisen tollon ovat kasvattaneet.
Suomalaiset naiset ovat ihan liian kilttejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä mies ilmoittaa yleensä päivää ennen aattoa että "en sit oo hommannut sulle mitään, toivottavasti säkään et mulle". Sit olen mielessäni vaan, että no kiva juttu TAAS, itse hommasin jo vko sitten. Musta on kiva antaa jotain ja olisi kyllä edes kiva joskus saada itsekin.
Mies kuitenkin hommaa lahjat vanhemmilleen, kummilapsilleen, siskon lapsille ja tietty omille lapsille.
Olen yrittänyt tehdä tätä vielä miehelle helpoksi eli aloitan jo joulukuun alussa jankuttaa "Olisikohan painopeitto kiva? Olen aina halunnut painopeiton..jne" Ei auta.
Yleensä olen jouluisin ainut kuka ei saa lahjaa. Mulla on vain mies ja lapset, muita sukulaisia ei ole enää elossa. Katselen kun appivanhemmat avaavat pakettejansa, mies omiaan ja lapset. Se saa mut surulliseksi ja ikävöin kovasti omia vanhempiani ja lapsuuden jouluja.
En ole saanut vuosiin synttärilahjaa tai joululahjaa, enkä tule saamaan ellen itse osta. Tai no anoppi on tuonut sen joulukukan.
Joskus olen hiljaa todennut, että äiti on ollut taas näköjään vähän tuhma...
En tiedä tekeekö se musta marttyyrin kun en ota asiaa ihan puheeksi, mutta joskus voisi tajuta mieskin itse kun ihan fiksu se kuitenkin on.
Ja tiedoksi, olen ostanut jo itselleni lahjan, niinkuin aikaisempina vuosina, en vaan jaksa paketoida sitä. Ostin siis laatikollisen karkkia. Ja syön sen yksin.Minkälainen aviomies istuu tyytyväisenä muun perheen keskellä avaamassa lahjoja ja katselee kun omat vanhemmat ja lapset avaa miehen ostamia lahjoja ja ainoastaan vaimo istuu siinä ilman lahjan lahjaa ja katselee kun muut iloitsevat? On siinä mulla vuosisadan tollo. Tai tahallaan ilkeä ihminen joka haluaa oikein perusteellisesti loukata vaimoaan ja lastensa äitiä.
Tuossa vaiheessa lienee aika vetää vuosisadan itkupotkuraivari kun pääsette kotiin. Tee miehelle selväksi että jos ei jokajouluinen unohtaminen muutu niin jokin muu taatusti muuttuu, eikä se tule olemaan miehen mieleen yhtään. Ei miehet noista marttyyrimutinoista perusta tippaakaan, mutta kun huudat kerrankin niin että kitarisat lepattavat, eiköhän pysy tyhmemmänkin muistissa. Ja varmuuden vuoksi sanoisin vielä että tällä kertaa huusin sulle kotona oman perheen kesken, ensi kerralla huudan apen ja anopinkin edessä että tietävät nekin millaisen tollon ovat kasvattaneet.
Suomalaiset naiset ovat ihan liian kilttejä.
Siis ei musta oo enää huutamaan. On vain niin surullinen olo jouluisin. Kaikki isovanhempani ja vanhempani kuolivat muutaman vuoden sisällä muutama vuosi sitten ja jotenkin sen jälkeen on jääny ainainen tyhjä ja surullinen olo sisälle. Joulutkin muuttuneet kun katselen tavallaan vaan muiden juhlaa eikä omia sukulaisia ole. Paitsi omat lapset.
Ja siis appivanhemmat tulevat tänne kylään. Mukavia ihmisiä, ei siinä mitään. Ja onneksi ne muut sukulaislapset eivät tule, niille mies kiikuttaa aattona niitä paketteja.
Kai tähän on jotenkin turtunut. Olen ihmisten keskellä, mutta tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan.
Joulu, vuoden synkin juhla.
Vierailija kirjoitti:
Siis ihanko oikeasti joku lähettää kuvan saamastaan lahjasta? Minkä ikäinen kaverisi oikein on?
Hei kuule mulla on yli nelikymppinen kaveri, joka lähettä useista mieheltään saamistaan lahjoista kuvat ja usein jakaa feisbuukkiinkin. Viestin päätteeksi aina kysyy, mitä itse sain. Vastaan aina, etten saanut mitään. Jokin näyttämisen tarve tämä lahjojen esittely on. Hänelle joulu on tosi tärkeä ja LAHJAT.
Mulla tulee surullinen olo lukiessa näitä. Jotkut vaan on tunnevammaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en jaksaisi millään edes avata lahjoja, tai vain joskus jaksan kun työ ja arki on vienyt voimat. Ajatus ei yksinkertaisesti riitä niihin. Mieluiten hoitaisin vain pakolliset hommat. Ymmärrän silti hyvin että monet kaipaavat lahjoja. Itsekin lapsena tykkäsin.
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksaisi millään edes avata lahjoja, tai vain joskus jaksan kun työ ja arki on vienyt voimat. Ajatus ei yksinkertaisesti riitä niihin. Mieluiten hoitaisin vain pakolliset hommat. Ymmärrän silti hyvin että monet kaipaavat lahjoja. Itsekin lapsena tykkäsin.
No kiva, että sinä edes saat niitä. Joku sentään muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksaisi millään edes avata lahjoja, tai vain joskus jaksan kun työ ja arki on vienyt voimat. Ajatus ei yksinkertaisesti riitä niihin. Mieluiten hoitaisin vain pakolliset hommat. Ymmärrän silti hyvin että monet kaipaavat lahjoja. Itsekin lapsena tykkäsin.
En tiedä oliko tää nyt sellaista piilokuittailua vai mitä.. 🤔
Ihan tarpeeks joutuu jo kaikkien muiden lahjojen takia sykkimään, niin ei nyt enää mitään toisillemme tarvii.
Alue: Aihe vapaa
Mömisen vain jotain epämääräistä enkä vastaa kunnolla jos joku kysyy. Oon kateellinen kavereiden lahjoista joita saavat miehiltään.