Turussa taas paljon koronaa. 58 uutta tänään. Eilen jo kehuttiin, että vähentynyt.
Ei ole mukava heti tuuletella, jos yksi tai kaksi päivää on ilman koronaa. Eilen kaupunginjohtaja sanoi, että hyviä uutisia.
Noh, tänään oli sitten paluu maan pinnalle.
Miksi korona tilannetta ei saada Turussa. Kuriin? Luin, että se on nyt alkanut levitä päiväkodeissa.
Pitäisi tehdä kuten keväällä, eli päikkyyn vain, jos molempien vanhempien työ on sellaista, että ei voi tehdä etänä.
Lisäksi tietenkin päikkyyn ja muualle vain täysin terveenä.
Kommentit (23)
Mikä on se syy, miksi korona leviää Turussa.
Se syy pitäisi kitkeä. Esim jos se on telakka, niin pariksi viikoksi kokonaan kiinni ja sitten avaamisen jälkeen tiheä testaus.
Jos se on päiväkodit, niin ne kiinni siten, että vain avaintöissä olevat saavat viedä päiväkotiin. Ja heistäkin vain vanhemmat, jossa molemmat puolisot ovat tärkeässä lähityössä.
Kauppoihin pitäisi laittaa maksimimäärä, mitä saa ottaa sisään. Jne.
Kaikki kokoontumistilat pitäisi sulkea. Myös ravintolat ja pyhätöt. (ev lut kirkot on jo kiinni)
Lisäksi voisi pitää pari viikkoa marketit siten, että perheen kansa ei sa mennä, vaan yksin. Tai sitten marketit kokonaan kiinni. Noutopalvelu ok.
Turku on perunut pwnkkarit ja siirtänyt vanhaintanssit toukokuulle.
Mutta ravintoloissa saa riekkua edelleen.
Hallituksen pitäisi laittaa valmiuslaki, jotta yritykset saadaan kiinni. (sellaiset, joissa muodostuu tungosta)
Laivastossa oli muutama tartunta ja päiväkodeissa ja, kamalaa, palvelutalossa.
Tartuntojen suunnanmuutoksia ei seurata päivätasolla. Lisäksi sinä puhut nyt THL:n luvuista, jotka eivät ole reaaliaikaisia, toisin kuin sairaanhoitopiirien omat tiedot.
Vierailija kirjoitti:
Skopje 🤬
Eikös sieltä tullut nyt niin vähän ihmisiä, että tartuntoja oli vain 4.
Vierailija kirjoitti:
Tartuntojen suunnanmuutoksia ei seurata päivätasolla. Lisäksi sinä puhut nyt THL:n luvuista, jotka eivät ole reaaliaikaisia, toisin kuin sairaanhoitopiirien omat tiedot.
Mistä voin katsoa turun reaaliaikaiset tiedot. En löytänyt tyksin sivuilta.
Ap
Koska ravintoloita ei voida sulkea. Jos niin tehtäisiin, niin epidemia loppuisi alta aikayksikön. Ongelmana vain on, että vaikutusvaltainen S-ryhmä omistaa paljon ravintoloita.
Nythän testaus- ja jäljityskapasiteetti on ihan eri tasolla kuin keväällä. Varmaankin sen ansiosta tilanne on pysynyt edes jotenkin hallinnassa, vaikka ravintolat ovat auki.

Et välttämättä mistään.

Miksei muka ravintoloita voi sulkea kuten keväällä tehtiin?
Vierailija kirjoitti:
Englannin viruskanta leviää jo siellä.
Ei kai sentään.
Sitähän ei ole vielä todettu Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Laivastossa oli muutama tartunta ja päiväkodeissa ja, kamalaa, palvelutalossa.
Laivastossa oli lehden mukaan 7 tartuntaa ja ovat tulleet siellä varuskunnassa, koska pääsivät viime perjantaina lomille ja suurin osa positiivisista tuloksista tuli jo viikonloppuna.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on se syy, miksi korona leviää Turussa.
Se syy pitäisi kitkeä. Esim jos se on telakka, niin pariksi viikoksi kokonaan kiinni ja sitten avaamisen jälkeen tiheä testaus.
Jos se on päiväkodit, niin ne kiinni siten, että vain avaintöissä olevat saavat viedä päiväkotiin. Ja heistäkin vain vanhemmat, jossa molemmat puolisot ovat tärkeässä lähityössä.
Kauppoihin pitäisi laittaa maksimimäärä, mitä saa ottaa sisään. Jne.
Eikös se telakka sulkeudu jouluksi ja työntekijät kotimaihin joulunvienttoon..
Vierailija kirjoitti:
Koska ravintoloita ei voida sulkea. Jos niin tehtäisiin, niin epidemia loppuisi alta aikayksikön. Ongelmana vain on, että vaikutusvaltainen S-ryhmä omistaa paljon ravintoloita.
Nythän testaus- ja jäljityskapasiteetti on ihan eri tasolla kuin keväällä. Varmaankin sen ansiosta tilanne on pysynyt edes jotenkin hallinnassa, vaikka ravintolat ovat auki.
Julkisessa liikenteessä ihmiset istuvat paljon tiheämmin kuin ravintoloissa, joten julkinen liikenne kannattaisi pysäyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ravintoloita ei voida sulkea. Jos niin tehtäisiin, niin epidemia loppuisi alta aikayksikön. Ongelmana vain on, että vaikutusvaltainen S-ryhmä omistaa paljon ravintoloita.
Nythän testaus- ja jäljityskapasiteetti on ihan eri tasolla kuin keväällä. Varmaankin sen ansiosta tilanne on pysynyt edes jotenkin hallinnassa, vaikka ravintolat ovat auki.
Miksei muka ravintoloita voi sulkea kuten keväällä tehtiin?
Koska ei ole rahaa korvata ravintoloitsijoille aiheutuvia tulonmenetyksiä.
Mitä jos nyt lopettaisit ton päivittäisen tilastokyyläämisen ja keskittyisit joulunviettoon?