Onko mies hetero vai ei?
Olen seurustellut kolmekymppisen miehen kanssa puoli vuotta. Meillä on ollut jonkin verran melko perustavanlaatuisia ongelmia, joten en enää edes usko että tämä on minulle se loppuelämän suhde, mutta yksi asia mietityttää muita enemmän: olen alusta saakka jollain tasolla vaistonnut, että mies ei ehkä olisi ainakaan 100% hetero.
On vaikea perustella tätä aavistusta, mutta ainakin se on herättänyt kysymysmerkkejä että mies on hyvin kiinnostunut kokeilemaan anaaliseksiä (itse en ole halunnut, eikä mies siis ole painostanut), ja hän on ihan avoimesti kertonut katsovansa shemale-pornoa. Minä en pidä pornon katsomista huonona asiana, mutta tuo genre ihmetyttää. Meillä on melko avoin keskusteluyhteys, joten olen uskaltautunut kysymään voisiko hän harrastaa seksiä miehen kanssa. Kuulemma ajatuksen tasolla voisi kokeilla, vaikka ei ole oikeasti suunnitelmissa.
Tilanne hämmentää minua kovasti. En sentään ole suoraan uskaltanut kysyä johtuisivatko jotkut läheisyysongelmistamme (esim. se, että mies suorastaan kavahtaa jos yritän suudella häntä julkisella paikalla) siitä että hän ehkä olisikin homo.
On todella vaikea yrittää kuvailla näitä ongelmia sanallisesti, mutta kertokaa nyt kuitenkin miten te tulkitsisitte tämän! Jos mies tulisi oikeasti kaapista, niin tukisin häntä kyllä asiassa. En vain nyt tiedä olenko ihan naurettava kun epäilen toista homoksi, varsinkin kun suhteemme on suurimmaksi osaksi ollut kohtuullisen tyydyttävä.
Kommentit (8)
En tiedä, ketkä shemale-pornoa yleensä katsovat, siis keille se on tarkoitettu, mutta ilmeisesti niitä on, joihin se vetoaa. Mietin vaan, että kaappihomoilleko se lähinnä on suunnattu? Kun ikään kuin ollaan naisen kanssa, mutta se onkin mies ja se siinä kiihottaa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 17:47"]
En tiedä, ketkä shemale-pornoa yleensä katsovat, siis keille se on tarkoitettu, mutta ilmeisesti niitä on, joihin se vetoaa. Mietin vaan, että kaappihomoilleko se lähinnä on suunnattu? Kun ikään kuin ollaan naisen kanssa, mutta se onkin mies ja se siinä kiihottaa.
[/quote]
Tätä olen miettinyt itsekin, sillä ennen tätä miehen paljastusta en ollut todellakaan edes tullut ajatelleeksi että kenelle tuollainen genre on tarkoitettu.
ap
Suurin osa meistä on 100% heteroita. Sun miehes ei ole koska jos edes ajatuksen tasolla voisi sekstailla miehen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 17:51"]
Suurin osa meistä on 100% heteroita. Sun miehes ei ole koska jos edes ajatuksen tasolla voisi sekstailla miehen kanssa.
[/quote]
Näinpä se taitaa olla... Minulla ei ole mitään kenenkään seksuaalista suuntautumista tai fantasioita vastaan, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä pystyisinkö olemaan onnellinen suhteessa, jossa mies mahdollisesti fantasioi miehistä :( Tiedän että parisuhteessa olevat miehet katselevat edelleen kauniita naisia, ja naiset miehiä, ja mielestäni tämä on luonnollista ja hyväksyttävää, mutta se ei tunnu hyvältä että mies ehkä katselisikin myös miehiä.
En ilmeisesti ole niin avomielinen kuin olen ajatellut olevani...
ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 17:45"]
Harva meistä on 100 % homo tai hetero, useimmat on jotain siltä väliltä.
[/quote]
Näin on, en vain ole entisissä poikaystävissäni nähnyt minkäänlaisia viitteitä sellaisesta.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 17:38"]
Olen seurustellut kolmekymppisen miehen kanssa puoli vuotta. Meillä on ollut jonkin verran melko perustavanlaatuisia ongelmia, joten en enää edes usko että tämä on minulle se loppuelämän suhde, mutta yksi asia mietityttää muita enemmän: olen alusta saakka jollain tasolla vaistonnut, että mies ei ehkä olisi ainakaan 100% hetero.
On vaikea perustella tätä aavistusta, mutta ainakin se on herättänyt kysymysmerkkejä että mies on hyvin kiinnostunut kokeilemaan anaaliseksiä (itse en ole halunnut, eikä mies siis ole painostanut), ja hän on ihan avoimesti kertonut katsovansa shemale-pornoa. Minä en pidä pornon katsomista huonona asiana, mutta tuo genre ihmetyttää. Meillä on melko avoin keskusteluyhteys, joten olen uskaltautunut kysymään voisiko hän harrastaa seksiä miehen kanssa. Kuulemma ajatuksen tasolla voisi kokeilla, vaikka ei ole oikeasti suunnitelmissa.
Tilanne hämmentää minua kovasti. En sentään ole suoraan uskaltanut kysyä johtuisivatko jotkut läheisyysongelmistamme (esim. se, että mies suorastaan kavahtaa jos yritän suudella häntä julkisella paikalla) siitä että hän ehkä olisikin homo.
On todella vaikea yrittää kuvailla näitä ongelmia sanallisesti, mutta kertokaa nyt kuitenkin miten te tulkitsisitte tämän! Jos mies tulisi oikeasti kaapista, niin tukisin häntä kyllä asiassa. En vain nyt tiedä olenko ihan naurettava kun epäilen toista homoksi, varsinkin kun suhteemme on suurimmaksi osaksi ollut kohtuullisen tyydyttävä.
[/quote]Anaaliseksin haluaminen ei kerro homoudesta. Sen haluamiselle on monia syitä; jotkut asiat vain kiihottavat toisia ihmisiä enemmän kuin muita ja siinä ei ole mitään rationalisoinnin varaa. Toisia kiinnostaa erilainen tuntuma.
Shemalejuttu voi liittyä siihen, että monet miehet ovat kiinnostuneita miesten sukuelimistä jollakin tasolla, mutta eivät kiinnostuneita miehistä kokonaisuutena, kun taas naisissa heitä kiinnostaa kokonaisuus. Naisissa tuollaista vastineilmiötä ei taida esiintyä samassa mittakaavassa; naiset ovat joko kiinnostuneita naisista tai sitten eivät mutta eivät varsinaisesti kiinnostuneita naisen alakerrasta millään korostuneella tavalla. Mies on kuitenkin näille miehille kokonaisuutena sen verran vastenmielinen, että seksikokemuksia harvoin tulee.
-Mies 29v-
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 18:34"]

[/quote]Sen lisäksi noissa shemalejutuissa yhdistyy kaksi asiaa; miehen välitön halu ja naisen kauneus, vaikkakaan se ei ole ihan totta eikä aina hirveän uskottavaa. Tavallinen mies saa välitöntä ihailua ja himoa vartaloaan kohtaan vain homo- tai bimiehiltä. Ei ole liioiteltua sanoa, että keskiverto mies ei ikinä saa samanlaista kohtelua naiselta ilman jonkinlaista tiivistä tunnesidettä ja silloin se ei enää ole sama asia. Shemalepornossa on siis tietynlainen realismi, jossa naista monessa mielessä erehdyttävästi muistuttava ihminen tyydyttää miehen ja katsojan ei tarvitse miettiä sitä, miettiikö esiintyjä pelkkää rahapalkkiota tai huomisen kauppalistaa, koska naista muistuttava esiintyjä on oikeasti biologinen mies. Siinä siis esiintyy jollakin asteella molempien maailmojen parhaat puolet; miehen halu, johon mies voi samaistua, ja naisen ulkonäkö. Miehen värkit jalkovälissä heilumassa tietysti rikkovat illuusion oikeasta naisesta mutta toisaalta ne myös tuovat mieskatsojalle sen yllä mainitun realismin tunteen ja tavallaan paremman mahdollisuuden samaistua videolla huomiota saavan 'tosimieheen'. Jos videolla olisi ihan oikea nainen, niin se voisi ehkä olla esteettisesti miellyttävämpää ja jalkovälin osalta kiihottavampaa mutta toisaalta myös keinotekoisempaa ja rahanhajuisempaa, koska oikea nainen ei suhtaudu mieheen samalla kiinnostuksella kuin miehistä pitävä mies.