Varokaa nuoria kyykäärmeitä!
Yhdestä blogista bongattu lapsi varvastossuilla metsässä, ja sinne blogiin ei voinut kommentoida .Kannattaa muistaa, kun hellekelit lämmittää: kyyt haluavat myös aurinkoon. Pitäkää lapsilla kunnon kengät varsinkin pihan ulkopuolella, heinikoissa, kukkaniityllä. Meillä kiemurteli eilen nuori kyy, noin 30 cm pitkä, isoja kivisiä ulkoportaita pitkin, ihan terassin vierellä.:(. Ulko-ovelle oli matkaa vain 10 metriä! keväisin nuorten kyykäärmeiden myrkky on voimakkaimmillaan.
Kommentit (15)
Metsässä väistän, mutta jos meidän tontille tunkee, niin siihen loppui sen luikertelut. Pistolapiolla pää irti. Meidän pihalla ei moiset ole rauhoitettuja vaan vapaata riistaa.
Eläkööt metsissä, mutta pihapiirissä pääsevät hengestään, näin meillä. Jotenkin kyllä tuntuu, että kyyt olisivat lisääntyneet viime vuosina.
Niin ja ne ovet kannattaa myös kesällä pitää kiinni..tuttavalle kävi niin,että kyy tuli eteiseen ja sieltä olohuoneen puolelle..piirongin alla sähisi aikansa,ennenkö saatiin ulos..hyi hemmetti,jos olis ollu lemmikki tai pieni lapsi sisällä..
Niin ja ne ovet kannattaa myös kesällä pitää kiinni..tuttavalle kävi niin,että kyy tuli eteiseen ja sieltä olohuoneen puolelle..piirongin alla sähisi aikansa,ennenkö saatiin ulos..hyi hemmetti,jos olis ollu lemmikki tai pieni lapsi sisällä..
Niin ja ne ovet kannattaa myös kesällä pitää kiinni..tuttavalle kävi niin,että kyy tuli eteiseen ja sieltä olohuoneen puolelle..piirongin alla sähisi aikansa,ennenkö saatiin ulos..hyi hemmetti,jos olis ollu lemmikki tai pieni lapsi sisällä..
Hyi että yököttää. siis käärme kiipesi 4 isoa laattaporrasta ylöspäin ennenkuin huomattiin. Ei paljoa uskalla enää lasta vaunuissa nukuttaa...:( jos noin ketterösti nousee. HYI. Ja meiltä tapetaan lähes joka kesä pihan lähistöltä kyy. ap
Meidän pihasta tänä keväänä 2 kyytä listitty jo, toinen koiratarhasta, toinen terassin rappujen vierestä. Viime kesänä yksi tuikkasi koiraa kuonoon, tiputukseenhan sitä joutui sitten.
Meidän pihassa luikerteli kyy puussa,etsi ilmeisesti linnunpoikasia avonaisesta laulurastaa pesästä,kyllä ne korkealle pääseekin.
Eilen nähty myös täällä kanta-hämeessä kyy lähellä pihaa,menevätköhän helteestä sekaisin?? Lämmöstä ainakin.
Joo, kannattaa varoa niitä nuoria kun ei ne osaa säädellä pistämänsä myrkyn määrää vaan ruuttaa about kaikki kerralla.
Myrkyn "tekeminen"käärmeen elimistössä vaatii paljon energiaa, ja ihminen ei ole saaliseläin. Tämä asia, että poikaset ovat kaikkein myrkyllisimpiä ei ole mitään uutta tietoa. Olen lukenut asiasta jo lapsena vm-75. Tömistely ja kumisaappaat, sekä valppaus ja varovaisuus ovat paikallaan. Isojen ja pienten käärmeiden kanssa, sekä kunnioituksen opettaminen lapsille luonnon eläimiä kohtaan. Ei tappaminen, kun voi kiertää ja suojautua asiallisesti.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 11:37"]
Tömistely ja kumisaappaat, sekä valppaus ja varovaisuus ovat paikallaan. Isojen ja pienten käärmeiden kanssa, sekä kunnioituksen opettaminen lapsille luonnon eläimiä kohtaan. Ei tappaminen, kun voi kiertää ja suojautua asiallisesti.
[/quote]
Tömistely ei auta mitään....testattu on monta kertaa. Meillä on mökki saaristossa ja siellä käärmeitä on todellakin yli oman tarpeen. Pääsevät hengestään, KYY ei ole rauhoitettu.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 11:37"] Myrkyn "tekeminen"käärmeen elimistössä vaatii paljon energiaa, ja ihminen ei ole saaliseläin. Tämä asia, että poikaset ovat kaikkein myrkyllisimpiä ei ole mitään uutta tietoa. Olen lukenut asiasta jo lapsena vm-75. Tömistely ja kumisaappaat, sekä valppaus ja varovaisuus ovat paikallaan. Isojen ja pienten käärmeiden kanssa, sekä kunnioituksen opettaminen lapsille luonnon eläimiä kohtaan. Ei tappaminen, kun voi kiertää ja suojautua asiallisesti.
[/quote]
Ei ne ole myrkyllisempiä vaan eivät säätele myrkyn määrää niinkuin aikuiset
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 11:50"]
Kyy on rauhoitettu.
[/quote]
Muualla kylläkin mutta ei Suomessa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyy#Kyy_Suomessa