Hei te, joilla oli riitaisat toisiaan haukkuvat vanhemmat! Milloin tajusitte totuuden?

Minkä totuuden? Molemmissa oli vikaa ja he olivat ansainneet toisensa.

Vierailija kirjoitti:

Minkä totuuden? Molemmissa oli vikaa ja he olivat ansainneet toisensa.

Minkä ikäisenä tajusit sen?

Meillä isä haukkui minua lapsillemme. Lapset siis kertoivat minulle.

Jokainen lapsi tajusi Joskus 14-16-vuoden välillä isän mustamaalauksen.

Kyllä minä ainakin jo pienenä lapsena tajusin, että äitini moittii isää koska hänellä on itsellään paha olla.

Mutta vanhempieni suhde sitten vuosia myöhemmin parani, suureksi yllätyksekseni.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin jo pienenä lapsena tajusin, että äitini moittii isää koska hänellä on itsellään paha olla.

Mutta vanhempieni suhde sitten vuosia myöhemmin parani, suureksi yllätyksekseni.

Minkä ikäinen olit?

Haen ikää, milloin lasta ei enää voi vieraannuttaa.

Aina "tajunnu" sit jos tossa tajuamista on.

En usko että he nuorena parina niin paljon edes riitelivät. Tajusin kyllä kun riitelivät ja se oli kamalaa. Myöhemmin riitelivät enemmän. Kyllä pienikin lapsi tajuaa riitelyn ja kokee sen pelottavana.

Se oli molemminpuolista, lisäksi isä haukkui meitä tyttöjä. Koko lapsuuteni sain kuulla olevani läski, tyhmä, lapsellinen. Kuten myös äiti ja sisko. Veli oli ja on samanlainen. Äiti inhosi isää niin ettei puhunut hänestä edes nimellä vaan ”se”. Oli pakkoliitto, menivät naimisiin 60-luvun puolivälissä kun äiti odotti veljeä. En ymmärrä miksi eivät eronneet, olivat naimisissa kunnes isä kuoli. Nyt äiti tuntee vahingoniloa koska se ei enää pääse arvostelemaan häntä

Äiti ei koskaan mollannut meitä lapsia ja isäkin pehmeni kuin napista painamalla kun eka lapsenlapsi syntyi, lapsenlapset oli kaikki kaikessa ja me tyttäretkin kelvattiin. Toisiaan inhosivat edelleen

Up

Up

Olen tuntenut jollain tavalla satoja miehiä ja naisia elämäni aikana. Kun pariskunta eroaa, niin kyllä se on ollut lähes aina nainen tai naisen naisystävät, jotka ovat aloittaneet miehen mustamaalaamisen. Oma äitinikin oli sellainen ja kyllähän se sillä tavalla käsityksiäni muutti, että päätin jo melko nuorena, etten ikinä huoli suomalaista naista kumppanikseni.

Pienenä lapsena en tajunnut että äiti haukkui isääni minulle, olin isän tyttö mutta opin silti ajattelemaan vähitellen, että isä on tosi hankala ja vaikea. Äiti puhui mulle avioeroaikeistaan ja siitä miten isäni on ns.paha ja seksuaalisesti häiriintynyt (joita isäni ei siis ole oikeasti). Teini-ikäisenä vihasin sitten tasapuolisesti molempia vanhempiani, isää osin äitini mustamaalauksen takia ja äitiäni, koska aloin tajuta manipuloinnin jota hän harrasti. Kotona äiti kokoajan ilkeili isälle, isä välillä huusi, tunnelma oli kireä. Isä ei koskaan haukkunut äitiä, ei äidille eikä minulle.

Kun muutin pois kotoa, välit ajan kanssa paranivat, aloin taas pitää isästäni kovasti ja aikuisena tajusin, miten sairaita asioita äitini oli puhut hänestä.

Äitini oli vuosia suht normaalin oloinen, ajattelin että lapsenlapset tekivät muutoksen. Kunnes lastenlasten ollessa nuoria aikuisia, kävi ilmi, että äitini on jatkanut samaa mustamaalaamista mutta niin, että on puhunut noita asioita minusta mun yhdelle lapselle. On mummon roolissa aina ollut sellainen sympaattinen "lapsen uskotuksi" pyrkivä, niin ei auta muu, kuin toivoa, että lapsi joskus herää totuuteen, en tiedä käykö niin mutta nuorempia suojelen äidiltäni, nyt kun tajuan ettei hän ole muuttunut yhtään.

Isäni on isovanhempanakin ihana ja mukava, niinkuin oli isänäkin mutta äitini haukkuminen tosiaan vaikutti minuun niin etten oikein osannut sitä nähdä. Ja kyllä, vanhempani ovat edelleen yhdessä, en tiedä mikä sairas lähesiriippuvuus heitä yhdessä pitää, isäni ei tosin tiedä äitini tempuista puoliakaan, eikä mulla ole enää sydäntä vanhalle miehelle kertoa niistä.

Mun kokemuksen mukaan, jos vanhempi on taitava manipuloija, voi mennä aikuusuuteen asti, että lapsi alkaa tajuta manipuloinnin, jos tajuaa sittenkään. Valitettavasti.

Omaa miestäni en hauku lapsille, päinvastoin, kehun lasten kuullen ja kohtelen puolisoani hyvin, halusin aivan erilaisen liiton kuin vanhemmillani ja sen onneksi olen saanut.

Vierailija kirjoitti:

Pienenä lapsena en tajunnut että äiti haukkui isääni minulle, olin isän tyttö mutta opin silti ajattelemaan vähitellen, että isä on tosi hankala ja vaikea. Äiti puhui mulle avioeroaikeistaan ja siitä miten isäni on ns.paha ja seksuaalisesti häiriintynyt (joita isäni ei siis ole oikeasti). Teini-ikäisenä vihasin sitten tasapuolisesti molempia vanhempiani, isää osin äitini mustamaalauksen takia ja äitiäni, koska aloin tajuta manipuloinnin jota hän harrasti. Kotona äiti kokoajan ilkeili isälle, isä välillä huusi, tunnelma oli kireä. Isä ei koskaan haukkunut äitiä, ei äidille eikä minulle.

Kun muutin pois kotoa, välit ajan kanssa paranivat, aloin taas pitää isästäni kovasti ja aikuisena tajusin, miten sairaita asioita äitini oli puhut hänestä.

Äitini oli vuosia suht normaalin oloinen, ajattelin että lapsenlapset tekivät muutoksen. Kunnes lastenlasten ollessa nuoria aikuisia, kävi ilmi, että äitini on jatkanut samaa mustamaalaamista mutta niin, että on puhunut noita asioita minusta mun yhdelle lapselle. On mummon roolissa aina ollut sellainen sympaattinen "lapsen uskotuksi" pyrkivä, niin ei auta muu, kuin toivoa, että lapsi joskus herää totuuteen, en tiedä käykö niin mutta nuorempia suojelen äidiltäni, nyt kun tajuan ettei hän ole muuttunut yhtään.

Isäni on isovanhempanakin ihana ja mukava, niinkuin oli isänäkin mutta äitini haukkuminen tosiaan vaikutti minuun niin etten oikein osannut sitä nähdä. Ja kyllä, vanhempani ovat edelleen yhdessä, en tiedä mikä sairas lähesiriippuvuus heitä yhdessä pitää, isäni ei tosin tiedä äitini tempuista puoliakaan, eikä mulla ole enää sydäntä vanhalle miehelle kertoa niistä.

Mun kokemuksen mukaan, jos vanhempi on taitava manipuloija, voi mennä aikuusuuteen asti, että lapsi alkaa tajuta manipuloinnin, jos tajuaa sittenkään. Valitettavasti.

Omaa miestäni en hauku lapsille, päinvastoin, kehun lasten kuullen ja kohtelen puolisoani hyvin, halusin aivan erilaisen liiton kuin vanhemmillani ja sen onneksi olen saanut.

Kun lukee tätä palstaa, tajuaa miten paljon äitisi kaltaisia naisia maassamme onkaan ja niistä kaikki eivät edes ole täällä miehiä vihaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienenä lapsena en tajunnut että äiti haukkui isääni minulle, olin isän tyttö mutta opin silti ajattelemaan vähitellen, että isä on tosi hankala ja vaikea. Äiti puhui mulle avioeroaikeistaan ja siitä miten isäni on ns.paha ja seksuaalisesti häiriintynyt (joita isäni ei siis ole oikeasti). Teini-ikäisenä vihasin sitten tasapuolisesti molempia vanhempiani, isää osin äitini mustamaalauksen takia ja äitiäni, koska aloin tajuta manipuloinnin jota hän harrasti. Kotona äiti kokoajan ilkeili isälle, isä välillä huusi, tunnelma oli kireä. Isä ei koskaan haukkunut äitiä, ei äidille eikä minulle.

Kun muutin pois kotoa, välit ajan kanssa paranivat, aloin taas pitää isästäni kovasti ja aikuisena tajusin, miten sairaita asioita äitini oli puhut hänestä.

Äitini oli vuosia suht normaalin oloinen, ajattelin että lapsenlapset tekivät muutoksen. Kunnes lastenlasten ollessa nuoria aikuisia, kävi ilmi, että äitini on jatkanut samaa mustamaalaamista mutta niin, että on puhunut noita asioita minusta mun yhdelle lapselle. On mummon roolissa aina ollut sellainen sympaattinen "lapsen uskotuksi" pyrkivä, niin ei auta muu, kuin toivoa, että lapsi joskus herää totuuteen, en tiedä käykö niin mutta nuorempia suojelen äidiltäni, nyt kun tajuan ettei hän ole muuttunut yhtään.

Isäni on isovanhempanakin ihana ja mukava, niinkuin oli isänäkin mutta äitini haukkuminen tosiaan vaikutti minuun niin etten oikein osannut sitä nähdä. Ja kyllä, vanhempani ovat edelleen yhdessä, en tiedä mikä sairas lähesiriippuvuus heitä yhdessä pitää, isäni ei tosin tiedä äitini tempuista puoliakaan, eikä mulla ole enää sydäntä vanhalle miehelle kertoa niistä.

Mun kokemuksen mukaan, jos vanhempi on taitava manipuloija, voi mennä aikuusuuteen asti, että lapsi alkaa tajuta manipuloinnin, jos tajuaa sittenkään. Valitettavasti.

Omaa miestäni en hauku lapsille, päinvastoin, kehun lasten kuullen ja kohtelen puolisoani hyvin, halusin aivan erilaisen liiton kuin vanhemmillani ja sen onneksi olen saanut.

Kun lukee tätä palstaa, tajuaa miten paljon äitisi kaltaisia naisia maassamme onkaan ja niistä kaikki eivät edes ole täällä miehiä vihaamassa.

Erilaisia Persoonallisuushäiriöisiä on 10 % (? Jos kaikki häiriöt mukana). Monta äitiä on?