Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ketään muuta jonka sydäntä aristaa lapsen aikuistuminen?
18.05.2014 |
Tänään kun katsoin esikoiseni peruutti mökkitielle tuntui kuin olisi padot avautuneet. En tuntenut sitä aikusta naista, joka iloisesti muiskautti pusun poskelle, kertoi menevänsä poikaystävälle yöksi ja hyppäsi autoon kauniit hiukset heilahtaen. On hoitanut asiansa oikein hyvin, opiskelupaikka on Iso-Britanniassa syksyllä plakkarissa, kirjoitti äärimmäisen hyvin (paljon paremmin kuin äitinsä), on poikaystävä, ajokortti.. En siis ole pettynyt äiti, mutta tunnen hirvittävää tuskaa siitä, ettei mun poikanen ole enää mun poikanen vaan on kasvattanut jo siivet ja nyt räpiköi pesästä.
Tuntuu, että mut on hyllytetty ja palan mun sydämmestä lähtee sinne Britteihin mukaan. Siinä sitten itkin lohduttomasti pihassa ja mies kömpelösti halaili mua, mutta tuntui (kerrankin) ymmärtävän mikä mua itketti. Olen saman aikaan yltiöonnellinen rakkaan lapseni elämän edistymisestä, mutta samalla tunnen hirvittävää luopumisen tuskaa.. Oivoi. Pitäiskö mennä maate ja lopettaa tää tunteilu. Mies helpotti suuresti kyllä mun oloa kun sanoi, että "Olet sä vaan niin hyvä äiti ja hyvä nainen. Kiitos, kun oot miu vaimo." ja lähti kiettää kahvia.
Kommentit (13)
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 23:52"]
Minusta on hienoa seurata esikoisen itsenäistymistä ja vastuunottamista omasta elämästään joka on aluillaan. Hoitaa asiansa, kysyy tarvittaessa neuvoa ja juttelee. Tyttöystäväkin löytyy ja olen valmis luopumaan. :)
[/quote]
minkä ikäinen poikasi on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ainakaan vielä tunnu, mulla on tytär myös nyt kirjottanut, valmistui merkonomiksi ennen joulua, ja lähtee Sveitsiin vuodeksi au-pairiksi, poikaystävä jää kissan kanssa heidän kotiinsa odottelemaan, vuoden päästä menevät molemmat seuraavaan kouluun. Asuntosäästötilikin on avattu.
Mulla on kotona vielä kaksi 5-vuotiasta, joten tyhjä pesä ei ole vaivannut. Mutta kyllä sitä tippa tulee linssiin, esim. penkkaripäivänä kun oltiin nuorimmaisten kanssa katsomassa, ja tyttö huusi rekan kyydissä että, tuolla on mun pikkuveljet, heittäkää niille, ja sit tuli meitä kohti kauhee karkkisade, minä yritin olla itkemättä. Voin kuvitella että kyllä sitä saa vielä monet itkut itkeä tässä hänenkin takiaan, häät ja lapsenlapsen syntymät jos luoja suo. Vaikka itku tulee, tuntuu hyvältä että lapsi on aikuinen, tunnen saavuttaneeni jotain merkityksellistä kun sain hänet kasvatettua kunnon ihmiseksi ja aikuiseksi. Pakko se on antaa hänen nyt päättää elämästään eteenpäin.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 23:53"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 23:52"]
Minusta on hienoa seurata esikoisen itsenäistymistä ja vastuunottamista omasta elämästään joka on aluillaan. Hoitaa asiansa, kysyy tarvittaessa neuvoa ja juttelee. Tyttöystäväkin löytyy ja olen valmis luopumaan. :)
[/quote]
minkä ikäinen poikasi on?
[/quote]
Ihan riittävän kypsä.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 23:53"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 23:52"]
Minusta on hienoa seurata esikoisen itsenäistymistä ja vastuunottamista omasta elämästään joka on aluillaan. Hoitaa asiansa, kysyy tarvittaessa neuvoa ja juttelee. Tyttöystäväkin löytyy ja olen valmis luopumaan. :)
[/quote]
minkä ikäinen poikasi on?
[/quote]
Ihan riittävän kypsä.
[/quote]
Heh selvä. Oma tyttö on nyt 18v. :)
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 23:54"]
No ei ainakaan vielä tunnu, mulla on tytär myös nyt kirjottanut, valmistui merkonomiksi ennen joulua, ja lähtee Sveitsiin vuodeksi au-pairiksi, poikaystävä jää kissan kanssa heidän kotiinsa odottelemaan, vuoden päästä menevät molemmat seuraavaan kouluun. Asuntosäästötilikin on avattu.
Mulla on kotona vielä kaksi 5-vuotiasta, joten tyhjä pesä ei ole vaivannut. Mutta kyllä sitä tippa tulee linssiin, esim. penkkaripäivänä kun oltiin nuorimmaisten kanssa katsomassa, ja tyttö huusi rekan kyydissä että, tuolla on mun pikkuveljet, heittäkää niille, ja sit tuli meitä kohti kauhee karkkisade, minä yritin olla itkemättä. Voin kuvitella että kyllä sitä saa vielä monet itkut itkeä tässä hänenkin takiaan, häät ja lapsenlapsen syntymät jos luoja suo. Vaikka itku tulee, tuntuu hyvältä että lapsi on aikuinen, tunnen saavuttaneeni jotain merkityksellistä kun sain hänet kasvatettua kunnon ihmiseksi ja aikuiseksi. Pakko se on antaa hänen nyt päättää elämästään eteenpäin.
[/quote]
Voi hyvänen aika, on sun tytöllä hyvät suunnitelmat. Voit kuule antaa ison taputuksen olkapäälle, jotain oot tehnyt oikein mammana ku noi hyvin klaaraa elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju mutta joillekin aina ajankohtainen. Oma kotona viihtynyt esikoinen nyt armeijassa ja yllättäen löhdön hetki olikin vaikea pala molemmin puolin. Lapsen omat merkkipaalut muistuttavat itseäni ikääntymisestä ja uusien elämänvaiheiden kohtaamisesta. Koen olevani huono vanhempi kun tunnen hirvittävää ikävää ja ahdistusta lasten aikuistumisesta ja siitä mitä se tuo tullessaan. Toivon tietysti kaikkea hyvää heille mutta pelkään kuitenkin samalla. Tarpeettomaksi tulemista ja yksin jäämistä kai. Yritän muistella omaa kotoa lähtöä (ja siipien väsyttyä välillä kotiin palaamistani :) ) ja ei se kovin ikävältä silloin tuntunut omasta mielestä. Välit vanhempiini olivat olemattomat verrattuna siihen mihin omien lasten kanssa olen oppinut. Ikävän määrää on vaikea sanoin kuvata. Tunnen olevani ihan eri maailmasta kuin muut tuntemani isät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, vanha ketju. :) Tänään tuli todettua, että yllättävän kypsä nuori mies on toisella vastaajalla. Ottaa itseensä kohdistuvat " syytökset" asiallisesti eikä halua, että äitinsä kantaa niistä huolta. Rakas!
En koe luopuvani mistään, sillä en ole koskaan "omistanut" lapsiani. En ole elänyt lapsia varten, eivätkä lapset ole olleet olemassa minua varten.
Olen iloinen heidän puolestaan, kun he pääsevät elämään omaa elämäänsä. Nuorinkin jo ajokortti-iässä, mikä aiheuttaa tiettyä huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 07:11"]
En koe luopuvani mistään, sillä en ole koskaan "omistanut" lapsiani. En ole elänyt lapsia varten, eivätkä lapset ole olleet olemassa minua varten.
Olen iloinen heidän puolestaan, kun he pääsevät elämään omaa elämäänsä. Nuorinkin jo ajokortti-iässä, mikä aiheuttaa tiettyä huolta.
[/quote]
Luopuminen ei tarkoita minulle (ketjun toinen vastaaja) kirjaimellisesti omistussuhteisiin liittyvää, vaan hyviä elämäneväitä aikuisuuteen. :)
Kyllä mä luovun, vaikka en olekaan kuvitellut omistavani lapsiani. Luovun niistä illoista, jolloin oikkupoika istui sylisäni katsomassa telkkaria, luvun siitä, että hän haki huoliinsa lohtua minulta ja ennen pitkää (toivottavasti) joudun luopumaan siitä, että olen poikani elämän tärkein nainen. Ne ovat hyviä asioita ja niin sen kuuluu mennä, mutta tottakai ne ovat luopumisia. Älä 9 narraa itseäsi, kyllä sinäkin luovut, jos olet koskaan lapsistani nauttinut. Sen kieltäminen johtaa vain vaikeuksiinlapsen tulevan elämän tärkeiden ihmisten kanssa.
On hetkiä, jolloin sydäntä aristaa tuo luopuminen ja toisia, jolloin sitä aristaa pelko siitä, että kaikki ei menekään hyvin ja että enää en voi äitinä paljonkaan auttaa jos jotain menee pieleen. Ja on toisia hetkiä, jolloin onnellista aikuisuutta kohti kasvavaa, vastuullista nuortamiestä on niin hyvä katsoa, ettei edes onnesta tule kyyneliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä voit juhlia saavutustasi! Olet jaksanut kasvattaa hyvän tytön ja onnistunut tehtävässäsi.
Mun tyttö on nyt melkein 3 ja näen sieluni silmin millainen kaunis aikuinen tyttö hänestä voisi tulla. Näen hänet onnellisena, miehen kanssa, lapsia, oma talo ja piha (mitä toden näköisesti en itse saa, mutta voin rahoittaa sellaisen hänelle).
Mieti jos hän olisi tullut teininä raskaaksi. Tai muita vaikeuksia elämässä.
Äidin tärkein tehtävä on hymyillä lapsen rinnalla silloin kuin elämä lapselle hymyilee :) Surujakin tulee, on tärkeää nauttia onnellisista ajoista silloin kuin niitä on! :)
Alue: Aihe vapaa
Minusta on hienoa seurata esikoisen itsenäistymistä ja vastuunottamista omasta elämästään joka on aluillaan. Hoitaa asiansa, kysyy tarvittaessa neuvoa ja juttelee. Tyttöystäväkin löytyy ja olen valmis luopumaan. :)