Miksi teinityttö vihaa äitiä mutta oudosti palvoo isää?

No jos iskä vaan on sellanen tasainen kiva tyyppi mut äitiä kohtaan vielä kapina

Naisilla ei ole tapana sietää toisiaan.

Usein kiukutellaan ennemmin sille, joka on läheisempi.

Millälailla oudosti?

Minä ainakin olin aina isän tyttö. Äiti oli kamala nalkuttaja ja arvosteli kaikkea, isä taas hyväksyvä ihminen joka tuki pyyteettomästi. Tästä johtuen oli tosi erilainen suhtautuminen omiin vanhempiini.

Tytöt osaa kietoa isänsä paremmin pikkurillin ympärille. Isä todennäköisesti ei ole yhtä "tiukkis" kuin äiti, vaan enemmän se leppoisampi osapuoli. Äiti taas on tiukempi ja periksi antamattomampi. Siksi äiti saa rajummat kiukut. Toki saa se isäkin osansa aina välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Usein kiukutellaan ennemmin sille, joka on läheisempi.

Olin tulossa kommentoimaan tuon saman

Jos vanhempien roolit ovat; äiti=pahapoliisi ja isä=hyväpoliisi... Silloin kaikki kapina luonnollisesti kohdistuu äitiin. Tai siihen vanhempaan ylipäänsä, joka on se rajojen asettaja.

Mun mielestä se on merkki siitä, että äidistä on vaikeampi irtaantua, että hän on läheisempi. 

Usein äiti on se, joka laittaa rajoja. Isä saa vapaamatkustaa, kun äiti hoitaa kasvatuksen

Meillä isä antaa periksi kaiken, mitä teini keksii pyytää. Mun kanssa ei onnistu, joten olen pska mutsi.

Voi luoja 😂 ette kai oikeasti usko tuohon että "vaikeampi luopua äidistä, koska on läheisempi, ja siksi kiukuttelee" 😂 tuohan on vain valhe jonka tarkoitus on lohduttaa paskoja äitejä joita omat lapset vihaavat

Joskus perheissä tekee hyvää, kun äiti ei puutu millään lailla ongelmien selvittelyyn ja rajojen asettamisiin vaikkapa viikkoon. Isä saisi hoitaa kaiken tuon parhaaksi katsomallaan tavalla. Siinä saisi isäkin kiukut niskaansa takuulla, mutta muuten ilmapiiri voisi ollaa erilainen sen viikon ajan. Äitikin voisi huomata, että aina ei tarvitse reagoida niin vahvasti asioihin, vaan ne hoituvat myös muulla tavalla. 

Kasvaa omaan naiseuteensa saaden siihen luontaista hyväksyntää isältään kun taas äiti joutuu suitsimaan lentoonlähtöä. 

Sama kuvio toistunut omassa nuoruudessani ja myös muillakin ystävilläni. Äiti on se joka sanoi viimeisen sanan talossa ja oltiin äidin kanssa läheisempiä siksi tuli kiukuteltua juuri äidille. Isä taas oli etäisempi ja meidän välillä ei ollut juurikaan sanaharkkaa.

Äiti oli myöskin se joka sivusta seurasi kasvuani ja koitti huolehtia ja pitää kiinni tiukasti rajoja asettamalla mikä taas ei sopinut tämän teinitytön maailmaan ollenkaan.

Nyt aikuisena voinkin vain kiittää äitiäni että hän halusi vain huolehtia vaikka se tuntuikin omaa tilaa kaipaavalle teinille ihan kamalalta. Kiitos kun kuuntelit kaikki kiukuttelut ja kestit kaiken perseilyni aikuisikään saakka ❤️ Äidit on sitkeitä ja ihania.

Äiti yrittää pitää kuria ja järjestystä. Isä on taas rento mukava kaveri joka suntautui huumorilla ekaan kännikokeiluunkin, kun taas äiti oli kauhuissaan ja torui.

Ei kai tuohon yhtä oikeaa vastausta ole. Syitä tilanteelle on monia, kuten näissä kommenteissakin tulee ilmi. Mutta kannattaa yrittää itse nähdä itsensä äitinä/isänä, vähän ulkoapäin. Itse miettisin, että olenko esim. liian ankara tai kontrolloiva, tai liikaa tai liian vähän jotakin muuta?

Meillä meni juuri noin. Tyttö ollut aina isin tyttö, ja etenkin teini-iässä käyttäytyi minua kohtaan todella ikävästi. Isänsä oli aina oikeassa... Nyt teini-iän jälkeen tämä on tasaantunut, välimme ovat ihan hyvät.

No mulla oli vähän näin. Syynä oli se, että se oli aina äiti joka yritti kasvattaa ja kurittaakin minua ja siten äitiä vastaan kapinoin. Isä pääosin teki duunia ja oli työmatkoilla paljon, yli 100 matkapäivää vuodessa, ja häntä "tapasi" lähinnä kivoissa merkeissä eli kun päätetttiin mennä matkoille tai vaikka sunnuntaiajelulle ja ravintolaan syömään. Väännöt tupakasta, juomisesta, kouluun menosta, läksyistä, siitä mitä elokuvia saa katsoa ja pelejä pelata jne hoisi aina äiti eli äiti oli se paskamainen vapauden rajoittaja teinin näkökulmasta. Jälkeenpäin ajatellen toki äiti teki juuri oikein ja hunningolle olisin mennyt ilman rajoja.

Olin itse "isin tyttö". Isäni kohteli minua lämpimästi ja kunnioittaen ja oli onnellinen olemassaolostani. Hän piti tiukkaa kuria, mutta koin kurin ja järjestyksen vain turvallisuutta tuovaksi asiaksi. Häntä oli helppo rakastaa. Äitini taas on aina halveksinut minua, haukkunut ja mitätöinyt, vaikka kuinka olisin pyrkinyt olemaan hänen toiveittensa kaltainen tytär. Mitään kiukkuamista minulla ei äitiäni kohtaan ollut teininäkään.