Matematiikkaa opiskelemaan... vai?

Taitaa olla myöhäistä kun hakuaika meni umpeen jo huhtikuun alussa?

Nosto

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 22:29"]

Minä taas sanoisin, että hyvä kun olet oppinut tekemään töitä. Matemaattiset aineet olivat aina helppoja minulle ja siten myös palkitsevia opiskella, joten menin lukemaan matematiikkaa ihan pääaineena yliopistolla. Epäonnistuin kun en osannut opiskella, uutta asiaa tuli paljon ja vaatimustaso on tosiaan ihan eri planeetalta. Pari selvästi poikkeavan lahjakasta osasi jo vaaditut, osa teki töitä ja menestyi, valtaosa - kuten minä - lopetti kesken. Päädyin hakemaan sitten lääkikseen, sinne oli vaikeampi päästä mutta paljon helpompi pysyä mukana.

[/quote]

Mulla kävi myös näin, ja vielä siten, että sama homma jatkui vielä maisteriksi asti. En oikeasti oppinut juuri mitään vaan luin koealueet kerran läpi ja pääsin rimaa hipoen tentistä. Vasta väitöskirjavaiheessa opin tekemään töitä ja se sitten kestikin vuosia, sillä kun aloin tajuta jotakin, päädyin jopa vaihtamaan pääainetta.

Eli on aina parempi, kun oppii ajoissa tekemään kovasti töitä.

Kyllä sun kannattaa hakea ja kokeilla. Oot niin nuori että ehdit hyvin vaihtaa alaa jos matikka onkin yliopistossa liian vaikeaa. Itse en oo siis mikään matemaattinen ihminen, vaikka mulla pitkä matikka aikoinaan lukiossa olikin, mutta mulla on perspektiiviä siitä miten lyhyt ja mitätön aika joku vuosi tai pari on suhteessa koko elämään.

MInulle pitkä matematiikka oli lukiossa oikeasti helppoa. Tein kyllä kaikki kotitehtävät, mutta se tuntunut mitenkään työläältä ja vaikealta. Yleensä tiesin heti kotitehtävän nähdessäni, miten se ratkaistaan. Joskus jouduin miettimään 1-2 minuuttia, mutta en koskaan kahta tehtävää (koko lukioaikana) lukuunottamatta yli 5 minuuttia. Matematiikan kokeeseen en koskaan lukenut tai valmistautunut muuten kuin käytin 15 minuuttia koealueen läpikäyntiin ja varmistin, että en ole unohtanut mitään. (Mutta olin siis kyllä tehnyt kotitehtävät silloin, kun ne olivat läksynä. Koetta ennen en kuitenkaan laskenut mitään ylimääräistä.) Kokeista sain aina kympin, paitsi jos tein jonkun huolimattomuusvirheen, joka saattoi joskus pudottaa koearvosanan 10-:aan tai jopa 9,5:een. Poikkeuksena kokeisiin valmistaumisesta tosin se, että ylioppilaskirjoituksiin valmistautumiseen olin kyllä varannut kokonaisen päivän (käytännössä aktiivista työtä noin 6 tuntia). Tosin mokasin ylioppilaskirjoitusten viimeisen tehtävän ja sain siitä vain 2 pistettä kuudesta. (Siihen aikaan ei ollut mitään valinnaisuutta eikä jokereita matematiikan yo-kirjoituksissa.)

Menin sitten TKK:lle opiskelemaan teknillistä fysiikkaa. Se oli totaalinen shokki, kun matematiikan (ja fysiikan) kurssit olivat oikeasti vaikeita. Vaikeustaso oli jotain ihan muuta kuin lukiossa. Kun lukiossa ymmärsin kaikki heti ensimmäiseltä kuulemalta, niin TKK:n matematiikan kursseilla minun piti lukea lyhyt pätkä moneen kertaan ja todella miettiä pääni puhki ennen kuin ymmärsin sen. Tosin loppujen lopuksi kyllä opin systeemin ja itse asiassa valmistuin DI:ksi oikein hyvin arvosanoin.

Suoraan sanoen minusta ei kyllä lupaa kovin hyvää, jos sinulla on jo lukiossa ollut sellainen tunne, että joudut tekemään töitä tosissasi matematiikan eteen. Kuten sanoin, minulla matematiikka sujui kuin itsestään ja muille aineille jäi runsaasti aikaa ja energiaa, kun matematiikka oli niin helppoa. Siitä huolimatta opinnot TKK:lla tuntuivat alkuun tosi vaikeilta. Toisaalta voihan se olla niinkin, että kun olet jo lukiossa tottunut tekemään töitä matematiikan eteen, niin yliopistossa se työnteon jatkaminen on helpompaa kuin minulle, jolle oli tosi uusi kokemus se, että jotain ei ymmärtänytkään heti.

Lisäksi en ole ihan varma siitä, ovatko matematiikan kurssit yliopistossa selvästi helpompia kuin TKK:lla teknillisessä fysiikassa. Todennäköisesti ne ovat ainakin jonkin verran.

Entä jos kokeilisit suorittamalla jonkin matematiikan yliopistokurssin avoimessa yliopistossa kesällä? Siitä voisit saada kuvan siitä, miten pärjäät ja onko matematiikka sinun alaasi.

Minäkin otan usein aikaa kännykällä ja normaalisti ratkaisen tehtävän ennenkun näyttö pimenee. Harvoin joudun oikeasti vääntämään kotitehtävien kanssa mutta silloin se syökin sielua sen edestä.

Minä taas sanoisin, että hyvä kun olet oppinut tekemään töitä. Matemaattiset aineet olivat aina helppoja minulle ja siten myös palkitsevia opiskella, joten menin lukemaan matematiikkaa ihan pääaineena yliopistolla. Epäonnistuin kun en osannut opiskella, uutta asiaa tuli paljon ja vaatimustaso on tosiaan ihan eri planeetalta. Pari selvästi poikkeavan lahjakasta osasi jo vaaditut, osa teki töitä ja menestyi, valtaosa - kuten minä - lopetti kesken. Päädyin hakemaan sitten lääkikseen, sinne oli vaikeampi päästä mutta paljon helpompi pysyä mukana.

Minulla samanlaisia kokemuksia kun edellisellä vastaajalla. Lukion pitkä matikka oli ihan lasten leikkiä, vaikka sillä oli peloteltu kavereiden toimesta. Liiemmin lukematta sain ysejä, emämunauksena vektorikurssi, josta tipahti seiska. Päättötodistukseen keskiarvo jäi päälle ysin, vaikka kotiläksyjä en kauhean paljon jaksanut tehdä. Yleensä käytin tunneilla aikaa kirjan tehtävien tekemiseen opetuksen aikana, että olisin tehnyt mahdollisimman paljon kotitehtäviä etukäteen. Kaverini monesti valittivat minulle kuinka epäreilua on, että he tekevät paljon enemmän töitä ja silti saavat huonompia arvosanoja.

Nyt opiskelen teknillisessä yliopistossa. Kahdesta ensimmäisestä matematiikan kurssista sain muistaakseni ykkösen ja kakkosen, kolmas olikin jo hylätty. Kurssit ovat aika laajoja ja pelkästään matikan pänttäämiseen ei pysty keskittyä muiden kurssien takia. Harjoitustehtäviä saan yleensä kotona ratkaistua kohtalaisesti, jos keskityn niihin ja yritän opiskella asiaa rauhassa. Tentit taas menevät penkin alle, koska olen todella huono muistamaan kaavoja ja metodeja ulkoa, ja ilman MAOLia tai mallitehtäviä en tahdo muistaa eri ratkaisumallien vaiheita. Lukiossa olen käyttänyt myös paljon graafista laskinta päättelyn tueksi, mutta yliopistossa olen pulassa ilman laskinta, kun en muista ulkoa edes, mitä ovat sin 0 tai ln 1. Lisäksi tenteissä on tavallisesti vain neljä tehtävää valtavasta kurssimateriaalista, joten kun huono tuuri käy ja tenttiin valikoituu yksikin tehtävä aihealueesta, jota ei osaa, on jo 25% tentistä pilalla. Todella toivoisin pärjääväni matematiikassa yhtä hyvin kun lukio aikoina.

Tämä on minun tilanteeni, varmasti yliopistossa voi pärjätä, jos riittää uskoa ja sinnikkyyttä. Itse suunnittelen joka tenttiviikolla amikseen lähtemistä.

Minä tein lukiossa paljon töitä matematiikan takia, keskimäärin varmaan 2h/ilta. Lopputulos oli kyllä hyvä, arvosana 10 ja L, mutta työmäärä oli iso. Lisäksi kävin lukion lopulla työkkärin valintakokeissa, joissa todetiin että olen matemaattisilta taidoiltani keskinkertainen. Menin kuitenkin opiskelemaan yliopistoon. Yliopistomatikka on erilaista kuin lukiomatikka, mutta kun teki edelleen työtä, alusta selvisi. Kyse oli siis erilaisesta ajattelutavasta todisteluineen ja muineen. Maisteriksi valmistuminen ei lopulta ollut iso homma.

Myöhemmin päädyin opiskelemaan lisää ja myös yliopisto-opettajaksi. Siinä vaiheessa huomasin, että ne joilla oli lukiossa ollut kovin helppoa, olivatkin usein yliopistossa hukassa. Oli ensimmäisen kerran vaikeaa, eivätkä he osanneet toimia sellaisessa tilanteessa. Itselläni oli kanssa vaikeaa, mutta koska sellaista oli ollut lukiossakin, osasin toimia ja kestin tilanteen. Epäilenkin että se, että on oppinut tekemään lukiossa työtä ja kestämään sitä että ei osaa aina, saattaa olla tosi hyvä pohja yliopisto-opintoihin matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla. 

Joten siitä vaan yrittämään!

Jos tykkäät matikasta ja haluat opiskella sitä, niin mene opiskelemaan. Ala kuin ala, aina pitää tehdä töitä. Ihminen oppii parhaiten sellaista, mistä on itse kiinnostunut - jos siis olisit vaikka yhtä hyvä englannissa ja matematiikassa, muttet pitäisi englannista yhtään, et varmasti jaksaisi opiskella sitä.

Yliopistomatikka on kyllä niin erilaista kuin lukiomatikka että lukiomatikan perusteella ei kannata vetää hirveästi johtopäätöksiä mahdollisuuksista pärjätä yliopistomatikassa. Mulle lukiomatikka oli helppoa ja kivaa mutta yliopistomatikka aika hirveetä. Se että oot tottunut tekemään töitä oppimisen eteen jo lukiossa, voi olla tosi hyväkin asia.

Ei ole tyhjän kanssa. Olet tehnyt töitä matematiikan eteen ja haluat sitä opiskella. Siinä tapauksessa pyrit sitä opiskelemaan. Olen varma, että tulet pärjäämään. Kaksi pojistani ovat lukeneet matematiikkaa yliopistossa, ja maistereita ovat. Kyllä hekin varmasti ovat työtä tehneet opintojen eteen. Tsemppiä! ;)

No ihmeessä menet kokeilemaan, kyllä sieltä pois pääsee jos ei luonnistu.

Uskon, että pärjäät. Tein kohtuupaljon töitä lukiossa pitkän matikan eteen, aina kaikki läksyt. Kurssesista tuli ysejä ja kymppejä ja kirjoitin L:n. Yliopiston kokeissa olen melkein aina ollut kurssin kolmen parhaan joukossa, usein paras. Sielläkin on luettava ja tehtävä töitä, mutta senhän sinä hallitset. Ei se matemaattinen ajattelu sen kummempaa yliopistossa ole kuin lukiossakaan.

No kyllä tämmöisen asian kanssa kannattaakin varjella yksityisyyttä! Kirjoitithan tämän tekstin varalta vielä viereisen kunnan kirjaston koneella?

Yliopistomatikka vaatii työn tekoa ja jonkun verran älliä. Työtä osaat jo tehdä (moni yliopistoon tuleva ei välttämättä osaa ja tippuu sen takia!) ja älliä sulla on riittävästi. Mene ihmeessä.

Itse oon kanssa lukenut yliopistolla matikkaa ja kanssani aloittaineista varmaan parhaiten on pärjännyt eräs, joka ei ollut superälykäs, mutta oli niin kiinnostunut, että opetteli kaiken tarvittavan. Nyt hän on tutkijana yliopistolla.

Sadan hengen kurssille mahtuu yleensä suunnilleen yksi, jolle "kaikki on helppoa". Me muut joudutaan ihan vaan tekemään töitä ja sen avulla pärjäämme ihan hyvin. Ja osa tietysti luovuttaa kun kokee niin shokiksi sen, että helpon lukion jälkeen joutuukin ihan oikeasti opiskelemaan...

Mutta siis, jos sua matematiikka kiinnostaa aidosti, niin sinulla on kaikki edellytykset opiskella sitä menestyksellä. Tsemppiä!

Jos lukiomatikan kanssa joutuu tekemään töitä, ei sinulla ole tarpeeksi älliä mihinkään hankalampaa. Ikävä fakta. Mene mieluummin johonkin, missä työn teosta saa arvosanoja, eli jotain humanistisempaa.

Hae teknilliseen yliopistoon. Et tule katumaan. Matikka on siellä kyllä hyvin erilaista kuin lukiossa. MInulla kävi niin, että olin lukiossa matikassa ja fysiikassa hyvä, mutta yliopistolla en. Se vaan on niin erilaista, mutta läpi pääsin lopulta kursseista (pari tenttiä piti uusia). Mutta ne muut aineet olivat kiinnostavia ja teknillisessä yliopistossa suuntautumisvaihtoehtoja on tosi paljon. Tulet saamaan hyvän ammatin, paljon valinnanvaraa työelämässä ja hyvän palkan :) Naisena suosittelen kaikille, jotka tykkäävät luonnontieteistä ja matemaattisista aineista. Koulutuksella on silti mahdollisuus suuntautua ns. 'pehmeämmille' aloille (esim. tutkimus) tai sitten oikein tosi vahvasti teknologiapainoitteisille aloille.

Hieno tietää että kaikki tehty työ saattaakin olla tyhjän kanssa :/

Nosto ja kysymys.

Auttaako lukioissa nyt opetettava CAS-matematiikka tulevia yliopisto-opintoja?