Kadehdin kuolleita, heidän ei tarvitse nousta aamulla ylös

Mä kadehdin niitä siinä ettei tartte kohdata tätä 'elämää'. Mä niin olisin valmis lähtemään.

Tietyllä tavalla juu siellä mullan alla on helpompaa. Toisaalta, miksi kiirehtiä, kun se on joka tapauksessa edessä?

Mitä kohtaa 'elämästä' aivan erityisesti et halua kohdata? Siellä mullan alla olijoista aika suuri osa kuitenkin olisi varmaan vielä halunnut elämää kohdata paljon pidempään, tai ainakin parhaita paloja siitä.

Onko 'elämässä' mitään mikä tuottaisi mielihyvää. Jos ei mikään muu niin ainakin puutarhan hypistely, eikö? Itseäni kun hatuttaa, huomaan että alan aina etsiytyä jonkin puutarhamyymälän läheisyyteen. Toinen mikä ilahduttaa, on hevoset ja koirat. Tykkään höpöttää niille.

Voi kuule, kyl neki vielä ylösnousemuksessa joutuu sieltä haudasta nousemaan ja sen jälkeen ei sit enää ikinä makoillakaan.

Kevätmasennus.... Joka päivä ahdistaa todella paljon. Se menee kuitenkin ohi.

Sinä saat sentään valita nousetko aamulla ylös sängystä vai et mutta kuollut on kuollut eikä enää voi valita. Kukkia voit ostaa vaikka ihan itse itsellesi. Ja pari virttäkin voit veisata vaikka huviksesi ;)

Tiedät varmaan keinot miten ei tarvi enää herätä.

Samaa paskaa niillä kuolleillakin on siellä kuolleiden ghetossa.

Mistäs tiedät? Voihan olla että niillä on vieläkin enemmän touhua kuolleena, kuin hengissä ollessaan, kun kummittelevat aamusta iltaan ja yötkin vielä.