Millaisia äitejä ovat kasvatusalan ammattilaiset?

Joukkoon toki mahtuu pari supermammaa, jotka ovat ehdottomia kasvatuksen suhteen niin työssä kuin kotona. Ja niitä oppeja innokkaana jaellaan myös ystäville ja tuttaville.

Minä kuitenkin TIEDÄN kasvatuksesta enemmän kuin ihmiset keskimäärin.. Tieto ei silti aina muutu toiminnaksi, joitain asioita sitä vain tekee äidinvaistolla, vaikka tietäisi miten paljon tahansa.



Minusta tärkeintä, mitä olen oppinut on se, ettei kasvatusasioissa tule koskaan valmiiksi, vaan aina on varaa tehdä paremmin. Toiset toki oivaltavat tämän ilman opintojakin.

ei todellakaan pysty yleistämään sitä linjaa.

Kaverini on opettaja ja hänellä on ehkä hitusen enemmän pinnaa lasten kanssa kuin minulla. Muuten hän hoitaa ja välittää lapsistaan samalla tavalla kuin minä. Kun hänen lapsensa menevät kouluun, hän osaa varmaan auttaa heitä hyvin kotitehtävissä, mutta kyllä minäkin niistä suoriudun. ;)

Ja täytyy sanoa, että ilman minua lapsemme olisivat varmasti aika onnettomia tapauksia. Mieheni kohdalla kyllä pitää täysin paikkansa sanonta, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Oppilaittensa kanssa hän jaksaa touhuta ja tehdä kaikkea kivaa ja panostaa heihin. Omat lapset jäävät paljon vähemmälle huomiolle.

sitä ei vaan työpäivän jälkeen enää jaksa ottaa kasvattamista niin tiukasti kuin töissä joutuu tekemään. On meillä toki säännöt ja rajat ja lapsia kasvatetaan mutta ei ihan niin tiukkaan sävyyn kuin töissä.



Molemmat ollaan lastensuojelutyössä

Suurin osa kasvatustieteestä tähtää laitoksissa tapahtuvan kasvatuksen opetukseen, siis kouluopetukseen tai päivähoitoon. Kuvittelisin, että niistä ei suoraan ole kamalasti edes hyötyä omien lasten kasvatukseen, koska kotiolot ovat aika eri asia. Tottahan toki esim. lapsen kehitykseen liittyvät teoriat ovat hyödyllisiä, mutta monet muut jutut eivät ole kotikasvatuksessa olennaisia.

Vaikka olen kasvatusalan ammattilainen, olen varmasti aika tavallinen lapsiaan rakastava äiti. Jalat maassa mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja samat ilot ja surut jaetaan kuin muutkin perheet. Koulutuksen myötä luulen osaavani asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja suhtautua myös kriittisesti erilaisiin neuvoihin ja ohjeisiin. Koulutukseltani olen KM.

Panostan ehkä vähän liikaakin koululaisiin, koska kotona en jaksa YHTÄÄN mitään. En vie lastani harrastuksiin ja tyttö saa muutenkin elellä ja leikkiä aikalailla rauhassa ja yksin. Virikkeet kotikasvatuksessa ovat täysin nollassa ja leluja tosi vähän. Mutta toisaalta lapseni on jotenkinäärettömän suloinen just sen takia, kun sillä on tosi pitkät mielikuvitusleikit joittenkin käpylehmien kanssa. Se ei katso telkkaa eikä käy missään muumilandioissa tai titinallekonserteissa. Jotenkin tämä kaikki on seurausta siitä, että olen päivät pitkät lasten kanssa yrittäen antaa heille mahdollisimman paljon. Sitten sitä oman lapsensa kanssa ajattelee, että kyllä sille vähempikin riittää, ettei se ole omalle opettajalleen sellainen nirppanokka ja vaativa, lyhytjänteinen harminkappale...



Oikeastaan tuo koulumaailma on tehnyt minusta kasvattajan, joka pitää omalle lapselleen tiukan kurin eikä järkkäile mitään viihdykejuttuja. Olen niin väsynyt nykyajan kasvatukseen, että vedän itse ihan yliaskeettista linjaa kotona.

Tunnen paljon luokanopettajia, yhden kasvatustieteiden maisterin sekä lastentarhanopettajia, eivätkä he mielestäni mitenkään poikkea muista tavallisista äideistä.



t. eri alan ammattilainen

ja sanoisin että helvetisti löytyy teoriaa vaan ei keinoja käytännön toteuttamiseen. Lisäksi ärsyttää kun hän haukkana vahtii kaikkia kehitysvaiheita ja vertailee keskimääräistaulukoihin. On myös puuttunut 4-vuotiaan tyttäreni äännevirheisiin aika kärkkäästi, vaikka hänellä on vain laiskahko r ongelmana.

Turha kai sanoakaan että suunnitelmat olivat suurimmillaan ennenkuin esikoinen syntyi, ja nyt pikkuhiljaa teoriat romahtavat yksi toisensa jälkeen. Seuraavaksi odottelen kuinka romutetaan " kyllä lapset syövät ihan kaikkea jos pienestä pitäen opetetaan" -teoria :)

ja koen olevani ihan tavallinen kasvattaja, tosin mulla kyllä on aika vankka näkemys siitä, miten ei pidä toimia/kasvattaa lasta. Mutta en kyllä lue pedagogiikka näin hoitovapaalla. Sen vaan sanon, että olkaa aikuisia lapsillenne, älkääkä yrittäkö olla kavereita ja miellyttää lapsianne rajattomasti.

...usein taitaa mennä tiukkis-osastoon ja ammattikasvattaja vaatii lapsiltaan todella paljon ja keskinäistä kilpailua on työkavereiden kanssa.



Ammattitauti on myös tuo omien ja toistenkin lasten kaikenmaailman keskimääräistaulukoihin vertailu. Oma poikani, 7v, on vilkas ja levoton. Työskentelen erityislasten kanssa ja aina täyttäessäni esim. adhd-arviointilomaketta jostain hoitolapsesta, " pisteytän" samalla ajatuksissani omaa poikaani vaikka tiedän, ettei hän mene siihen määritelmään ;-)

muutaman tunnen ja heidän omat lapsensa ovat TODELLA huonosti käyttäytyviä!



Sen perusteella en IKINÄ veisi omia lapsiani heidän päiväkotiinsa!!

Vierailija:

Seuraavaksi odottelen kuinka romutetaan " kyllä lapset syövät ihan kaikkea jos pienestä pitäen opetetaan" -teoria :)

Minäkin odotan, että lto-kaverini " kyllä 3-vuotias nukkuu päiväunet kun aikuinen niin päättää" -teoria lentää romukoppaan.

on jonkin sortin erityisopettaja mutta omat lapset jääneet kyllä kasvattamatta tämän ns. pehmeiden arvojen takia. Jos lapset ruokapöydässä päättävät haluta jäätelöä ruoan sijaan niin sitähän annetaan. Jos lapsi ei halua mennä mummin kyydissä isä luoksen (ovat eronneet nyt) ja mummi ajaa siitä ohitse niin isähän sitten ajaa extrat 150 km hakemaan kultapalojaan. Tissiä saatiin yli kolmivuotiaaksi, kun lapsi niin halusi (no eipä siinä mitää jokainen tavallaan) ja veli ei nukkunut vaimonsa vieressä 7 vuoteen kun lapset nukkuivat sängyssä. Veli sitten nukkui lastenhuoneessa. Eli ei ihme että erokin siinä välissä tuli. On tässä ollut ihmettelistä mutta kun veli on tossukka ja ikinä ei ole eksälleen tai lapsilleen oikeasti EI sanonut niin sitä saa mitä tilaa.

.. ja olen huomannut, että käsitykseni ylipäätään hyvin kasvatetusta lapsesta on muuttunut tiedon kartuttua.



En ole enää pitkään aikaan ollut sitä mieltä, että hiljainen, nöyrä ja mukautuva lapsi on jokin ihanne, johon tulee pyrkiä! Siksi oma lapseni saattaa joidenkin silmissä olla huonosti kasvatettu.



Mutta itse pidänkin tärkeinpänä sitä, että lapseni on elämänhaluinen, iloinen ja avoin. Hän ei kiusaa toisia ja osaa näyttää tunteensä muulla tavalla kuin lyömällä tai puremalla. Hän osaa puhua kauniisti aikuisille, kiittää ja pyytää anteeksi kun on sen aika. Hän tottelee ja rauhoittuu kuuntelemaan tarvittaessa. Mutta en ole lannistanut häntä.



Lapseni saa olla lapsi, tietyissä rajoissa, joista ei lipsuta.