Lue keskustelun säännöt.
Voiko ujo ja arka pärjätä ulkomailla töissä?
15.05.2014 |
Siis apua... Minä en ole koskaan edes oikein haaveillut ulkomaille muutosta, mutta nyt kävi niin, että nykyisen työnantajani kautta tuli tarjous siirtyä firman sisällä Madridiin hommiin. Työnkuva siellä olisi erittäin mielenkiintoinen, palkkani säilyisi entisellään eli olisi Espanjan yleiseen palkkatasoon nähden erittäin hyvä (olen IT-alalla), ja kyllä, joku vaihtelu voisi piristää erakoitunutta ja jämähtänyttä elämääni.
Mutta on muutama asia mitkä mietityttää... Ensimmäinen juttu on, että minulla on 2 koiraa, joiden yksinhuoltaja olen. Koirien myynti, lopetus tms ei ole vaihtoehto, eli lähden koirieni tai sitten en lähde ollenkaan. Mutta pelottaa, että miten sitten pärjään siellä kun ei ole minkäänlaisia "tukiverkkoja". En esim. pystyisi ikinä tekemään yhtään ylitöitä, koska ei olisi hoitopaikkaa koirillle, joten minun itse on päästävä ulkoiluttamaan koiria joka jumalan päivä tasan normimittaisen työpäivän jälkeen. Mitenhän tällaiseen suhtauduttaisiin?
Mutta tuo ei ole niin paha, ajattelin että kerron rehellisesti että minulla on koirat ja työnantaja päättäköön mitä siitä ajattelee. Eivät sitten vaan ota minua, jos katsovat että koirien yksinhuoltajuus rajoittaa liikaa. Pahempi juttu on, että olen hyvin ujo ja arka luonne, vähän suorastaan sosiaalisten tilanteiden kammoinen. Pelkään, että menen täysin lukkoon ulkomailla enkä pärjää mitenkään. Ja kun yksin olisin lähdössä, kukaan ei olisi minua auttamassa ja tukemassa. Silti toisaalta kiinnostaisi lähteä, ärsyttää tämä yksinäinen jämähtänyt elämä. Onko kellään kokemuksia, myönteisiä tai kielteisiä, hyvin ujon ja sosiaalisesti rajoittuneen ihmisen muutosta ulkomaille?
Kommentit (27)
Kannattaa hakea! Jos he sinut haluavat, eivät koirat voi sitä estää. Eihän sinun ole pakko asua työnantajan tarjoamassa asunnossa (jossa ei saisi pitää lemmikkejä), vai ulkoilutustako mietit? Espanjassa on siesta eli pari tuntia vapaata töistä lounasaikaan, silloin voit hyvin viedä koiria ulos, eikä iltojen venyminen haittaa. Lisäksi espanjalaisiin (esim. naapureihin) tutustuu helposti ja he ovat avuliaita.
Tuo kuulostaa elämäsi mahdollisuudelta, ole nyt kerrankin rohkea :) espanjalaiset ovat iloisia, avoimia ja helposti lähestyttäviä, joten Espanja sopisi sinulle tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ei voi, koska ulkomaalaiset ovat huomattavasti suomalaista röyhkeämpiä ja päällekäyviä. En jaksaisi meuhkata samallatavalla päivästä toiseen.
Ujo ja arka pärjää maailmalla siinä missä muutkin.
Minua nämä ominaisuudet eidät ainakaan haitanneet. Sosiaalinen elämäni oli ulkomaanvuosina itse asiassa paljon vilkkaampaa ja antoisampaa kuin koskaan Suomessa.
Koin että nämä ominaisuuteni hyväksyttiin paremmin ulkomailla kuin kotimaassa. Ainakaan kukaan ei tullut sanomaan että minun pitäisi muuttua toisenlaiseksi (niinkuin kotimaassa toisinaan tullaan sanomaan), vaan sain rauhassa olla ihan oma itseni :)
Älä tee koiristakaan ongelmaa. Kovasti tsemppiä sinulle ap.
Onhan niitä ujoja ja arkoja kaikissa kansallisuuksissa. Carpe diem, ap!
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 11:43"]
Mene mene!! Siellä sitten reipastut, saat ystäviä joita voit pyytää koiravahdeiksi.. Itse lähtisin riemusta kiljuen, jos se ei olisi elämäntilanteen kannalta mahdotonta. Onneksi olkoon!!!
[/quote]
En jaksa uskoa tuohon ystävien saantiin, koska en ole Suomessakaan saanut koskaan yhtään ystävää... Se lienee vielä vaikeampaa ulkomaalaisena ja kieltä osaamattomana... Mutta pärjään kyllä sinänsä henkisesti oikein hyvin erakkonakin, siitä on jo pitkä kokemus ;-) Käytännön asioita vaan mietin, nykyisin olen toisinaan käyttänyt vanhempiani koirien hoitopalveluna, ulkomailla asuessa ei olisi mitään paikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ota jos ei annakkaan. Lähe maailmalle vaan:)
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 11:44"]
Kannattaa hakea! Jos he sinut haluavat, eivät koirat voi sitä estää. Eihän sinun ole pakko asua työnantajan tarjoamassa asunnossa (jossa ei saisi pitää lemmikkejä), vai ulkoilutustako mietit? Espanjassa on siesta eli pari tuntia vapaata töistä lounasaikaan, silloin voit hyvin viedä koiria ulos, eikä iltojen venyminen haittaa. Lisäksi espanjalaisiin (esim. naapureihin) tutustuu helposti ja he ovat avuliaita.
Tuo kuulostaa elämäsi mahdollisuudelta, ole nyt kerrankin rohkea :) espanjalaiset ovat iloisia, avoimia ja helposti lähestyttäviä, joten Espanja sopisi sinulle tosi hyvin.
[/quote]
Koirien suhteen mietityttää juuri tuo ulkoilutusasia. Tällä alalla yleensä on ajoittain pakko tehdä esim. ylitöitä tai viikonlopputöitä tai työmatkoja. Se ei tule onnistumaan, jos on koirien yksinhuoltaja maassa, jossa ei tunne yhtään ihmistä, jolle laittaa koirat hoitoon.
Tuota siestakäytäntöä ei kai omalla työnantajallani ole, syystä että Madridissa usein työmatkat on ihmisillä niin pitkiä ettei ehtisi kuitenkaan käydä kotona siinä lounasaikana, joten useimmat valitsevat tehdä työpäivänsä kerralla putkeen. Useimmat ruokailevatkin talon omassa ruokalassa, näin kuulin eräältä joka on käynyt tekemässä yksittäisen projektin siinä paikassa johon itse olisin pääsemässä.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai pärjää. Toki pitää omata vähän ns. selviytymishenkeä. Ekat pari kuukautta voivat olla varsin ikäviä, mutta kun opit maan tavoille ja puhumaan vierasta kieltä enemmän, niin nautit varmasti. Ja pääseehän sieltä aina takaisin Suomeen, jos ei se olekaan mukavaa. Muista kuitenkin, että alussa on usein vaikeaa, äläkä sen takia heti lähte takaisin.
Suomalaisitahan on hirveän vaikea saada ystäviä, espanjalaiset on ihan erilaisua ihmisiä. Kerrot kaikille, että oot just muuttanut etkä tunne ketään, niin takuulla saat vaikka kuinka monta kutsua syömään tai kaupunkikierrostarjousta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 11:52"]
Tottakai pärjää. Toki pitää omata vähän ns. selviytymishenkeä. Ekat pari kuukautta voivat olla varsin ikäviä, mutta kun opit maan tavoille ja puhumaan vierasta kieltä enemmän, niin nautit varmasti. Ja pääseehän sieltä aina takaisin Suomeen, jos ei se olekaan mukavaa. Muista kuitenkin, että alussa on usein vaikeaa, äläkä sen takia heti lähte takaisin.
[/quote]
Joo tuota selviytymishenkeä täytyisi kyllä itseensä psyykata. Jotenkin minulla on nyt semmoinen surkean pessimistinen asenne, jossa mielikuvittelen itseni itkemässä siellä yksin asunnossa ja kyvyttömänä hoitamaan mitään asioitani, kun pelottaa. Minun on hyvin vaikea edes Suomessa hoitaa esim. mitään ajanvarauksia tai virallisia asioita sosiaalisten tilanteiden pelkoni takia. Saati sitten vieraalla kielellä... En ole tarvinnut mitään vieraita kieliä kouluaikojen jälkeen joten on englantikin aika ruosteessa (ymmärrän luettua ja kirjoitan hyvin, puhuttua ymmärrän heikommin ja oma puhuminen on änkytystä ja tankkaamista), espanjaa en osaa ollenkaan.
Yllättävän kannustavia viestejä kyllä täällä, odotin että tällä palstalla voisi saada täyslyttäyksen sille, että tämmöinen arka luuseri olisi ulkomaille lähdössä :)
Koirat ei ole ongelma: koska sulla on tosiaan siellä ihan kohtuuliinen palkkataso, voit palkata sieltä vaikka päivittäisen koiranulkoiluttajan hauveleillesi. Halukkaita riittää, kiitos pankkikriisin.
Uljous ja arkuus on ähän toinen juttu. Mulla on ulkomailla kokemusta ujona ja arkana ihmisenä. Kyllä siellä pärjää ja saa halutessaan olla rauhassa. Aikasi kun pysyttelet syrjässä, saat pysyä siellä, vaikka et enää haluaisikaan. Ihan kuin Suomessa. Toisiasia kumminkin on, että sellainen elämä ulkomailla on aivan järjettömän kurjaa ulkomailla, kun kaikki sun vanhat kaverit ja sukulaiset ja muut vastaavat jäävät Suomeen. Paljon hauskempaa sulla on, jos pystyt tekemään töitä ujoutesi ja arkuutesi kanssa ja menemään mukaan työkaverien toimintaan. Useissa kulttuureissa ulkomailla hyvä puoli on, että - toisin kuin Suomesa - sua pyydetään aluksi mukaan joka paikkaan ja seuraan liittyminen tehdään helpoksi. Sun ei tarvi olla seuran keskus, mutta sun pitää hymyillä, sanoa joskus muutama sana ja osoittaa, että arvostat sitä kun sua pyydetään mukaan. Sit sua pyydetään toistekin. Ja aluksi kannattaa mennä aina. Vähitellen voi sit valikoida tarkemmin, jos tuntuu että jotkut tapahtumat ja seurat ei oo niin kivoja.
Ujous ja arkuus eivät ole ominaisuuksia, joiden pitää antaa rajoittaa elämäänsä. Ne ovat terveitä ominaisuuksia, sillä ne estävät sinua paljastamasta ihan kaikkea ihan kaikille, mutta jos asioita alkaa jättää tekemättä siksi, että pelkää ettei voisikaan nyhjätä yksin oman sängyn alla, ei sekään ole hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 13, kiitos vastauksesta :) Tosiaan tuo ihan palkattu koiranulkoilutusapu varmasti olisi vaihtoehto. Koirani ovat pieniä ja rauhallisia, joten ulkoiluttajalta ei vaadita mitään erityisiä ominaisuuksia että näitä saa "pideltyä". Tämä ongelma siis taitaa olla oikeastaan ihan järjesteltävissä oleva juttu!
Minä olen kyllä tosiaan antanut valitettavasti tähän asti elämässäni ujouden ja arkuuden rajoittaa elämääni erittäin paljon. En ole oikeastaan tehnyt koko aikuisikänäni mitään muuta kuin syönyt, nukkunut, käynyt töissä. En ole edes matkustellut, koska sekin pelottaa yksin (eikä minulle ole ketään seuraksi). Ja nyt harkitsen ulkomaille muuttoa :-o Alkaa tässä jo keski-ikäisyys lähestyä, joten jos joskus aion muutosta elämääni enkä hautaan asti mennä samaa tylsää rataa, niin nyt alkaa olla viimeiset mahdollisuudet repäistä...
Jäin miettimään tuota vastaustasi siitä, miten saa halutessaan olla rauhassa... Minä en vielä oikein tiedä haluanko sitä vai en. Ensituntuma oli, että minä ehdottomasti haluan elää rauhassa ja erakkona kuten tähänkin asti. Mutta toisaalta, en minä alunperin tällaista elämää halunnut, minä vaan olen vuosien myötä "alistunut" siihen kun kerran ei ole miestä eikä ystäviä löytynyt. Nyt olen jo erakkouteeni jotenkin ryytynyt, niin että tuntuu että rakastan sitä olotilaa. En kuitenkaan ole varma olenko minä pohjimmiltani erakko vai en. Ennen koulukiusaamista olin hyvinkin värikäs, äänekäs ja sosiaalinen persoona.
t. ap
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 11:59"]
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 11:52"]
Tottakai pärjää. Toki pitää omata vähän ns. selviytymishenkeä. Ekat pari kuukautta voivat olla varsin ikäviä, mutta kun opit maan tavoille ja puhumaan vierasta kieltä enemmän, niin nautit varmasti. Ja pääseehän sieltä aina takaisin Suomeen, jos ei se olekaan mukavaa. Muista kuitenkin, että alussa on usein vaikeaa, äläkä sen takia heti lähte takaisin.
[/quote]
Joo tuota selviytymishenkeä täytyisi kyllä itseensä psyykata. Jotenkin minulla on nyt semmoinen surkean pessimistinen asenne, jossa mielikuvittelen itseni itkemässä siellä yksin asunnossa ja kyvyttömänä hoitamaan mitään asioitani, kun pelottaa. Minun on hyvin vaikea edes Suomessa hoitaa esim. mitään ajanvarauksia tai virallisia asioita sosiaalisten tilanteiden pelkoni takia. Saati sitten vieraalla kielellä... En ole tarvinnut mitään vieraita kieliä kouluaikojen jälkeen joten on englantikin aika ruosteessa (ymmärrän luettua ja kirjoitan hyvin, puhuttua ymmärrän heikommin ja oma puhuminen on änkytystä ja tankkaamista), espanjaa en osaa ollenkaan.
Yllättävän kannustavia viestejä kyllä täällä, odotin että tällä palstalla voisi saada täyslyttäyksen sille, että tämmöinen arka luuseri olisi ulkomaille lähdössä :)
[/quote]
Itse lähdin ulkomaille vaihtoon, vaikka en ollut ennen puhunut englantia kuin koulussa englanninkielistä esitelmää pitäessä ja sekin tapahtui yläasteella. (Vaihtoon lähdin siis korkeakoulussa.) Neljän kuukauden aikana oppi suht hyvin ymmärtämään puhuttua englantia, vaikka aksentit vaikeuttivat sitä aikalailla. Itselläni on myös ollut Suomessa ongelmia esim. ajanvarausten ja muiden asioiden hoitamisen kanssa, mutta kun niitä joutui tekemään vieraalla kielellä, niin ai että kun suomeksi niiden tekeminen on nykyään helppoa ja vaivatonta. Suosittelisin ettet etukäteen mieti kaikkea mitä asioita voit joutua siellä tekemään, sillä se ei ainakaan helpota!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ujous ja arkuus ei varmaan ole ongelma, mutta koirat voivat olla. Selvitä että minkälaista työpäivää Espanjassa tehdään teidän firmassa. Vietetäänkö siestaa, ja ehtiikö silloin käyttää koirat? 10 tunnin työpäivä on ihan normaali monissa Euroopan maissa IT-alalla.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 12:15"]
Nro 13, kiitos vastauksesta :) Tosiaan tuo ihan palkattu koiranulkoilutusapu varmasti olisi vaihtoehto. Koirani ovat pieniä ja rauhallisia, joten ulkoiluttajalta ei vaadita mitään erityisiä ominaisuuksia että näitä saa "pideltyä". Tämä ongelma siis taitaa olla oikeastaan ihan järjesteltävissä oleva juttu!
Minä olen kyllä tosiaan antanut valitettavasti tähän asti elämässäni ujouden ja arkuuden rajoittaa elämääni erittäin paljon. En ole oikeastaan tehnyt koko aikuisikänäni mitään muuta kuin syönyt, nukkunut, käynyt töissä. En ole edes matkustellut, koska sekin pelottaa yksin (eikä minulle ole ketään seuraksi). Ja nyt harkitsen ulkomaille muuttoa :-o Alkaa tässä jo keski-ikäisyys lähestyä, joten jos joskus aion muutosta elämääni enkä hautaan asti mennä samaa tylsää rataa, niin nyt alkaa olla viimeiset mahdollisuudet repäistä...
Jäin miettimään tuota vastaustasi siitä, miten saa halutessaan olla rauhassa... Minä en vielä oikein tiedä haluanko sitä vai en. Ensituntuma oli, että minä ehdottomasti haluan elää rauhassa ja erakkona kuten tähänkin asti. Mutta toisaalta, en minä alunperin tällaista elämää halunnut, minä vaan olen vuosien myötä "alistunut" siihen kun kerran ei ole miestä eikä ystäviä löytynyt. Nyt olen jo erakkouteeni jotenkin ryytynyt, niin että tuntuu että rakastan sitä olotilaa. En kuitenkaan ole varma olenko minä pohjimmiltani erakko vai en. Ennen koulukiusaamista olin hyvinkin värikäs, äänekäs ja sosiaalinen persoona.
t. ap
[/quote]
Kannattaa lähteä. Jos kerran olit ennen koulukiusaamista reippaampi, niin ties vaikka ne vanhat ominaisuutesi puhkeaisivat kukoistukseen siellä otollisessa ilmapiirissä, seurallisten ihmisten parissa, uudessa ympäristössä missä mikään ei muistuta vanhoista ajoista.
Rohkeasti matkaan vaan, sulle tekee aivan varmasti hyvää päästä uuteen ympäristöön missä vihdoinkin pääset eroon erakkoudestasi, saat aloittaa ihan alusta koirinesi :-)
Koirat uran esteenä.... ei ole todellista.
Lienee paras ettet lähde.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 12:19"]
Ujous ja arkuus ei varmaan ole ongelma, mutta koirat voivat olla. Selvitä että minkälaista työpäivää Espanjassa tehdään teidän firmassa. Vietetäänkö siestaa, ja ehtiikö silloin käyttää koirat? 10 tunnin työpäivä on ihan normaali monissa Euroopan maissa IT-alalla.
[/quote]
Minulla on yksi työkaveri joka oli tekemässä 3 kk projektin siinä samassa paikassa josta minulle on tarjottu työtä. Ei kuulemma vietetty siestaa, työpaikan alakerrassa ruokalassa kävivät syömässä vaan.
Ja tosiaan tämä työkaverini sanoi että työkulttuuri ja tahti siellä on PALJON kovempi kuin Suomessa, jossa useimmat talossa tekee tasan 8 h päivää muuten patisi ehkä josksu poikkeustilanteissa vähän ylitöitä. Siellä kuulemma ihmisiä istui paljon vielä iltakahdeksalta konttorilla tekemässä, ja ennen klo 18 lähtemistä katsottiin tosi oudoksuvasti. Useimmilla kai on paikallisista kotona vaimot hoitamassa lapset ja mahdolliset lemmikit, joten miehet saa aika vapaasti oleilla töissä.
Mistä aiheesta tuli mieleen että tuokin vähän jännittää, että olisin tiimini ainoa nainen. Olen tosin sitä nytkin, naiskoodarin osa on vähän sellainen, mutta suomalaiset nörttimiehet on aika "harmittomia", eivät ahdistele ja ottavat naisenkin vakavasti työkaverina. Eteläeurooppalaisista on vähän mainetta että ajattelevat sukupuolirooleista perinteisemmin. Kamala ajatus olisi, jos huomio keskittyisi minuun naisena, eikä vain yhtenä työntekijänä muiden joukossa.
t. ap
Mullakin on kokemusta ujona ja arkana ulkomailla olemisesta ja sanon suoraan että ei ollut helppoa. Itseni ja käytökseni pakottaminen epätyypilliseen suuntaan vei tosi paljon voimia kun omasta mukavuusalueesta piti olla tuhannen kilometrin päässä 24/7. Tavallaan en silti kadu että lähdin, kokemus oli avartava ja kasvattava. Kovin paljon ekstrovertimmaksi en muuttunut.
Kannattaa lähteä.Oon itekin ujona ja arkana aikoinaan lähtenyt ulkomaille vapaaehotoistöihin.Siellä reipastuu ja kyllä pärjää vaikka olisi arka ja ujo. Ei siinä mitään menetä....go for it ! Ite yritän lähetä jollekin seuramatkalle yksin,ystävistä ei aina saa seuraa....niin yksin mentävä.
Mene mene!! Siellä sitten reipastut, saat ystäviä joita voit pyytää koiravahdeiksi.. Itse lähtisin riemusta kiljuen, jos se ei olisi elämäntilanteen kannalta mahdotonta. Onneksi olkoon!!!