Onko oikein jos alan seurustelemaan erään minusta kiinnostuneen naisen kanssa, vaikka vaihtaisin hänet heti erääseen toiseen, jota en koskaan saanut?

Voit alkaa seurustella vain siinä tapauksessa, että ET kerro naiselle hänen olevan kakkosvaihtoehto. Se olisi sikamaista.

Nuorena tulee usein seurusteltua ihmisten kanssa, joista jo lähtökohtaisesti tietää, että ei ole suuri rakkaus. Tuosta aloituksesta päätellen et ole kyllä kovin nuori enää. Jos et ole tuota parempaa saanut itsellesi 12 vuodessa, ovat mahdollisuutesi todella ohuet.

Oma paras ystäväni on koira, nainen - riippumatta ominaisuuksistaan - tulee tämän, työni sekä harrastukseni jälkeen.

En kuitenkaan pidä tästä meteliä, koska sellainen tekisi vain pahaa verta.

12 vuoden etäihannointi kuulostaa pakkomielteeltä ja ap:nä menisin asap syvälle itseeni painepesuri kourassa. Toinen nainen kuulostaa oikein hyvältä, pidät kiinni jos kiinnostaa.

Tunteista ei nyt niin kannata välittää, niitä tulee ja menee. Teininä varsinkin, ne tunteet ovat pääsääntöisesti usean eri lähteen cocktaileja puristettuna seksuaalisen himon muottiin, ja puristamisella tarkoitan samaa puristamista mitä tehdään teininä finneille. Aikuisenahan niitä ei enää sitten ole.

Vierailija kirjoitti:

Voit alkaa seurustella vain siinä tapauksessa, että ET kerro naiselle hänen olevan kakkosvaihtoehto. Se olisi sikamaista.

Nuorena tulee usein seurusteltua ihmisten kanssa, joista jo lähtökohtaisesti tietää, että ei ole suuri rakkaus. Tuosta aloituksesta päätellen et ole kyllä kovin nuori enää. Jos et ole tuota parempaa saanut itsellesi 12 vuodessa, ovat mahdollisuutesi todella ohuet.

Minä taas olen sitä mieltä että kertomatta jättäminen olisi sikamaista. Tuo tieto saattaa nimittäin vaikuttaa merkittävästi siihen, haluaako nainen jatkaa suhdetta ap:n kanssa. Naisella pitäisi olla oikeus tehdä päätöksensä rehelliseltä pohjalta.

Elämässäni on useita poikia ja miehiä, joita en saanut vaikka halusinkin. Aivan äskettäinkin luulin saaneeni, mut ku ei sittenkään 😕. Niin en ikimaailmassa jättäisi seurustelukumppaniani tälläisen takia, jos tulisi tarjottelemaan itseään. Jos alan olemaan jonkun kanssa, sitten ollaan. Jos ero tulee, se tulee jonkun muun takia ei kolmansien osapuolien, ainakaan minun puoleltani.

Ikuisuuskysymyksiä :)

Oma mieheni oli palavasti rakastunut luokkatoveriinsa 7-17-vuotiaana, mutta ei saanut tätä. Kukaan ei ole tuntunut enää samalta kuin tämä ihana tyttö, mutta on nyt kuitenkin ihan tyytyväisenä naimisissa kanssani. Minäkään en saanut sitä ihanuutta, kehen olin palavasti rakastunut 16-vuotiaana, eikä se tunnekuohu näin 50-vuotiaana ole sama kuin teininä, mutta olen ihan tyytyväinen aviomieheeni. 

Oletkohan nyt vain jäänyt kiinni saavuttamattomaan omaan unelmaasi? Onko ihminen oikeasti sellainen kuin luulet, vai onko kyse vain siitä, että olet rakastunut omaan rakastumiseesi ja siihen valtavaan tunteeseen?

nim.merk. onnellinen tyytyjä

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisit tämän kakkosvaihtoehdon kanssa, jos et aidosti tykkää hänestä ja rakasta häntä?

Se on väärin sinua ja häntä kohtaan.

Koska vaihtoehtona on olla kokonaan yksin

Taas tämä myyttinen käsite "alkaa seurustella". Ikään kuin kaksi ihmistä päättäisivät alkaa seurustella ja sitten he seurustelisivat ja siinä kaikki. Ap:lla ei todellakaan tunnu olevan käsitystä siitä, mitä on parisuhde. Se on jatkuvaa "neuvottelua" siitä, ollaanko tässä suhteessa onnellisia, onko rakkautta, luottamusta, läheisyyttä, lämpöä, seksiä; siitä, viihdynkö myös ystäviesi ja kavereidesi seurassa, onko meillä riittävän samanlaiset mielenkiinnon kohteet, kohtaavatko arvomaailmamme, haluammeko tulevaisuudelta samoja asioita; se on jatkuvaa nonverbaalista viestintää jota lähetetään ja luetaan, rakkauden ja ainutlaatuisuuden osoitusta toiselle ja niiden saamista itselle. Se on sitä, että joka päivä haluaa valita olla rakastettunsa kanssa ja myös näyttää sen hänelle.