Miten tuette masennuksesta ja/tai alkoholismista toipuvaa miestänne?

Up

Ei sitä voi tukea ellei halua itse sairastua :(

Yritän keksiä muuta mukavaa tekemistä. Kannustan hänen harrastuksiaan ja kuuntelen kun on tarvetta. Olen positiivinen. Ei siihen mitään ihme keinoa ole. Jos päättää ryypätä niin sitten myös ryyppää. Olen tismalleen samassa tilanteessa.

Masennuslääkitys kuntoon, antabusta, ahdistaviin tilanteisiin selvinpäin hyvin pieniä annoksia jotakin mieltä tyynnyttävää. Ihan pienikin määrä liikuntaa auttaa valtavasti ja kunnon yöunet - siis yöllä nukutaan, ei aamulla, päivällä tai neljän tunnin päikkäreitä.

Luen miehelle kirjoja, tarjoan musiikkia jos osaan lukea mielialoja oikein. Yritän saada miestä ymmärtämään itseään paremmin ja sitä kautta löytämään ratkaisuja. Ehdottelen, jos keksin jotain.  Olen läsnä.

Mikäli mies ei ota onkeensa pidemmän ajan kuluessa, niin pelastan itseni ja lähden.

Puhutaan asioista avoimesti. Jos jokin huolestuttaa, niin otan asian esille enkä ole erityisen kärsivällinen. Olen siinä mielessä vaativa, että vaikka hyväksyn miehen menneisyyden ja mulle voi siitä kertoa kaiken, niin mies tietää, että tässä suhteessa ei voi olla ellei homma pysy hanskassa. Olen itsekin toipunut masennuksesta ja se on tehnyt minusta siinä mielessä itsekkään, että elämääni ei kerta kaikkiaan kukaan muukaan saa vetää enää lokaan, ei edes sairauden takia. amies tietää, että jos tulee ongelmia alkoholin tai mielenterveyden kanssa niin niihin reagoidaan heti ja haetaan apua. Jos se ei sovi niin voi mennä potemaan niitä johonkin muualle. 

Yhteiskunnan tuki ja yhteiskunnan aiheuttama kiusa on ollut aika 50/50. Velkaneuvonnasta on ollut eniten apua. Paranemisen mies on tehnyt ihan yksin, osittain minun avullani. Meillä menee nykyään erittäin hyvin.

vedän turpaan, ja potkaisen pihalle

Ei sellaiset luuserit tarvitse mitään hyysäämistä eikä niitä kannata vaivoikseen ottaa.

Tärkeintä on oikeasti pitää huoli, ettei itse mene sairauteen mukaan. Pitää itsestään huolen ja muistaa, ettei itsellä tarvitse olla huono mieli vaikka toisella olisikin. Itse menin aikanaan tiedostamatta mukaan toisen sairauteen ja olen nyt itsekin hyvin sairas.

Omien voimien rajoissa tukea voi kuuntelemalla, puhumalla, olemalla avoin, ja antamalla toisen parantua rauhassa. Oman terveyden tähden tuo yllä  oleva kuulosti järkevältä, että parisuhteessa sovitaan kuitenkin jotkin säännöt: eli sairaudelle ei mitään voi, mutta sille voi, hakeeko siihen apua.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on tosi monia tuen muotoja, niin valtion kuin kolmannen sektorinkin taholta. Googlaamalla selviää varmasti.

No, eiköhän ne tukitoimet ole monessä perheessä aika turhaksi todettu. Minulla ainakin on tuttuja joilla ollut henkisesti sairas mies ja tai alkoholiongelmainen. Turhaa on ollut, mennyt ihmisiltä liian monta vuotta hukkaan kun kuviittelee voivansa auttaa. Pahimmassa tapauksessa koko perhe sairastuu. Ihmisellä täytyy olla itsellä se kova tahtio, sitä ei toinen voi auttaa jos se puuttuu. En hyysäisi kauaakaan, haluan terveen perheen.

Ihmisessä itsessään joka ryhtyy paijaamaan toista tilanteessa jonka tietää turhaksi on itsessään jotain vikaa.

 Tasapainoisen ystävällinen tietenkin voi olla aivan kuten pitää olla aivan kaikille ihmisille jos rahkeet riittävät edes siihen.