Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kellään joskus sellainen olo, että voisi vaikka kuolla?
19.12.2020 |
Hurja otsikko, tiedän.
Mulla on elämässäni kaikki tosi hyvin, olen onnekas kun on ihana perhe, terveyttä ja työpaikkakin. Mulla on varmasti merkitystä joillekin ihmisille ja ehdin tehdä paljon sellaisia asioita joista nautin.
Elämän pitäisi olla siis aika kivaa.
Mutta jostain syystä ajattelen kamalan negatiivisesti, monet ihmiset ärsyttävät mua, olen usein kateellinen muiden menestyksestä ja arvostuksesta.
Olen väsynyt työhöni, olen väsynyt murehtimaan lasteni tulevaisuutta (ovat fiksuja ja hyviä tyyppejä, joten huoli on tavallaan turha), pelkään usein kaikkea kamalaa mitä heille voi sattua, en uskalla ottaa elämässäni yhtään riskiä tai tavoitella suuria unelmia.
Elämä on vaan tämmöstä päivästä toiseen puurtamista ja mua hävettää nämä omat ajatukseni.
Tekeydyn marttyyriksi ja jään kantamaan kaunaa ties mistä.
Omat vanhemmat ikääntyvät ja ärsyttää kun tulevaisuudessa ovat huonovointisia ja aiheuttavat sen kaiken lisäksi itse itselleen. Ovat mulle kuitenkin hirveän rakkaita.
Ulospäin vaikutan varmasti hauskalta ja sympaattiselta, tykkään treenata ja laittautua ja teen työni hyvin.
Mutta sisältä olen jotenkin ihan mätä.
Olen aina ollut jotenkin allapäin ja aina tuntuu että en riitä vaikka tekisin mitä. Olen yrittänyt olla kiitollinen kaikesta, olen yrittänyt tulla uskoon (:D) ja olen yrittänyt osallistua esim. hyväntekeväisyyteen ja olla maailman paras äiti ja vaimo, jos saisin siitä sen tunteen että olen jotenkin merkityksellinen.
Vaikutan varmasti hullulta, ehkä olenkin.
Kaikki on lopulta melko turhaa. Siis mikä järki tässä kaikessa on. Keskiajalla olisin näin nelikymppisenä teinien äitinä jo täysin turha koko maailmalle ja luultavasti kuollut.
Kommentit (15)
Joskus mietin samaa, mutta yhtään kulunutta sekuntia et saa takaisin. Mieti mitä kaikkea pystyt kokemaan kehossa ollessasi. Pystyt maistamaan erilaisia ruokia, näet värejä ja kauneutta luonnossa, pystyt hengittämään raitista ilmaa, kuulet korvillasi musiikkia, tunnet toisen ihmisen kosketuksen ihollasi jne. Mieti mitä jäisi jäljelle jos nämä kaikki aistit olisivat poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?
Ole ainakin tyytyväinen että olet tehnyt seuraavat tuskailemaan samaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?Ole ainakin tyytyväinen että olet tehnyt seuraavat tuskailemaan samaa asiaa.
Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Joskus mietin samaa, mutta yhtään kulunutta sekuntia et saa takaisin. Mieti mitä kaikkea pystyt kokemaan kehossa ollessasi. Pystyt maistamaan erilaisia ruokia, näet värejä ja kauneutta luonnossa, pystyt hengittämään raitista ilmaa, kuulet korvillasi musiikkia, tunnet toisen ihmisen kosketuksen ihollasi jne. Mieti mitä jäisi jäljelle jos nämä kaikki aistit olisivat poissa.
Hyviä pointteja.
Toki kaikki mitä mielelläni söisin on jotenkin pahasta joko iholle tai mahalle.
Mutta luonnosta ja musiikista kyllä nautin. Ja kosketuksesta kyllä myös, vaikka välillä on sellainen olo että älkää kukaan koskeko muhun vaan antakaa olla ihan rauhassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?Ole ainakin tyytyväinen että olet tehnyt seuraavat tuskailemaan samaa asiaa.
Sitäkin usein mietin. Kohta teini-ikäisessä on jo vuosia ollut hyvin näkyvänä se melankolia mikä itseäkin seuraa. Tuleeko hänkään koskaan olemaan onnellinen vai teinkö vain seuraavan onnettoman ihmisen tänne?
Teemme hauskoja asioita, kumpikin osaa pelleillä ja löytää huvittavia asioita tavallisesta elämästä. Mutta hetki kun ollaan naurettu se kuolee pois ja lapsen silmissä näkyy siellä syvällä se suru joka siellä aina on. Tiedättekö sen? Kun joku tekee itsemurhan ja katsot hänen kuviaan jälkeen päin ja näet ne silmät jotka ei koskaan hymyile vaikka muuten kasvot sen tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tämä reissu ala olla jo nähty .. Seuraawassa sitten uudestaan ..
Sincc
Et sinä ole mikään harvinaisuus tuollaisten ajatustesi kanssa. Pikemminkin päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?Ole ainakin tyytyväinen että olet tehnyt seuraavat tuskailemaan samaa asiaa.
Sitäkin usein mietin. Kohta teini-ikäisessä on jo vuosia ollut hyvin näkyvänä se melankolia mikä itseäkin seuraa. Tuleeko hänkään koskaan olemaan onnellinen vai teinkö vain seuraavan onnettoman ihmisen tänne?
Teemme hauskoja asioita, kumpikin osaa pelleillä ja löytää huvittavia asioita tavallisesta elämästä. Mutta hetki kun ollaan naurettu se kuolee pois ja lapsen silmissä näkyy siellä syvällä se suru joka siellä aina on. Tiedättekö sen? Kun joku tekee itsemurhan ja katsot hänen kuviaan jälkeen päin ja näet ne silmät jotka ei koskaan hymyile vaikka muuten kasvot sen tekee.
Tää on jotenkin niin surullista. Mä pelkään kanssa päivittäin, että olen jollain tavalla pilannut omien lasteni tulevaisuuden omalla läsnäolollani. Ap
Ap, kuullostaa siltä, että sinulla taitaa olla päällä jonkinlainen eksistentiaalinen kriisi. Se tekee kipeää, mutta on hyvä asia. Silmäsi alkavat avautua. Elämä muuttuu varmasti paremmaksi, kunhan kuuntelet itseäsi ja teen ja pohdit sinulle tärkeitä asioita. Ajatus kuolemasta kuuluu tähän, mutta ei kuolemantoiveen muodossa, vaan elämän merkityksellisyyden pohdinnassa ja sen kirkastumisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?Ole ainakin tyytyväinen että olet tehnyt seuraavat tuskailemaan samaa asiaa.
Sitäkin usein mietin. Kohta teini-ikäisessä on jo vuosia ollut hyvin näkyvänä se melankolia mikä itseäkin seuraa. Tuleeko hänkään koskaan olemaan onnellinen vai teinkö vain seuraavan onnettoman ihmisen tänne?
Teemme hauskoja asioita, kumpikin osaa pelleillä ja löytää huvittavia asioita tavallisesta elämästä. Mutta hetki kun ollaan naurettu se kuolee pois ja lapsen silmissä näkyy siellä syvällä se suru joka siellä aina on. Tiedättekö sen? Kun joku tekee itsemurhan ja katsot hänen kuviaan jälkeen päin ja näet ne silmät jotka ei koskaan hymyile vaikka muuten kasvot sen tekee.
Oletko oikein ajan kanssa keskustellut hänen kanssaan, että miten hänellä menee ja miksi vaikuttaa surulliselta? Kannattaisi ja pitäisikin kyllä kysyä. Jos kyseessä on vaikka masennus, tarvitaan hoitoa ja tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?Ole ainakin tyytyväinen että olet tehnyt seuraavat tuskailemaan samaa asiaa.
Sitäkin usein mietin. Kohta teini-ikäisessä on jo vuosia ollut hyvin näkyvänä se melankolia mikä itseäkin seuraa. Tuleeko hänkään koskaan olemaan onnellinen vai teinkö vain seuraavan onnettoman ihmisen tänne?
Teemme hauskoja asioita, kumpikin osaa pelleillä ja löytää huvittavia asioita tavallisesta elämästä. Mutta hetki kun ollaan naurettu se kuolee pois ja lapsen silmissä näkyy siellä syvällä se suru joka siellä aina on. Tiedättekö sen? Kun joku tekee itsemurhan ja katsot hänen kuviaan jälkeen päin ja näet ne silmät jotka ei koskaan hymyile vaikka muuten kasvot sen tekee.Oletko oikein ajan kanssa keskustellut hänen kanssaan, että miten hänellä menee ja miksi vaikuttaa surulliselta? Kannattaisi ja pitäisikin kyllä kysyä. Jos kyseessä on vaikka masennus, tarvitaan hoitoa ja tukea.
Jos se masennus johtuu siitä että pakotettiin syntymään, josta seuraa välttämättömästi tuskaa ja raatamista ja kuolemanpelkoa sitä odotellessa. Ei kaikki pysty laittamaan aivoja narikkaan ja elämään kuin ei tajuaisi mitään koko turhuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?
Niinpä. Ihana perhe ja ihanat lapset ja työpaikkakin vielä. Mulla ei ole lapsia, ei perhettä, ei työpaikkaa (jouduin sairastuttuani tk-eläkkeelle), eikä ainakaan omaa kotia (vuokra) eikä edes ystäviä, kun jouduin muuttamaan pk-seudulta halvempaan asuntoon eläkkeelle jouduttuani. Onko tämä susta elämää? Minusta ei sitten alkuunkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?Niinpä. Ihana perhe ja ihanat lapset ja työpaikkakin vielä. Mulla ei ole lapsia, ei perhettä, ei työpaikkaa (jouduin sairastuttuani tk-eläkkeelle), eikä ainakaan omaa kotia (vuokra) eikä edes ystäviä, kun jouduin muuttamaan pk-seudulta halvempaan asuntoon eläkkeelle jouduttuani. Onko tämä susta elämää? Minusta ei sitten alkuunkaan!
Niinpä. Afrikassa asutaan savimajoissa ilman ruokaa! Sinä saat asunnon kaupungista ja eläkettä jolla ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?Niinpä. Ihana perhe ja ihanat lapset ja työpaikkakin vielä. Mulla ei ole lapsia, ei perhettä, ei työpaikkaa (jouduin sairastuttuani tk-eläkkeelle), eikä ainakaan omaa kotia (vuokra) eikä edes ystäviä, kun jouduin muuttamaan pk-seudulta halvempaan asuntoon eläkkeelle jouduttuani. Onko tämä susta elämää? Minusta ei sitten alkuunkaan!
Vuokra-asunto on aivan yhtä paljon koti kuin omistusasuntokin. Sinulla on kuitenkin katto pään päällä. Miksi et pidä yhteyttä entisiin ystäviisi pk-seudulla?
Alue: Aihe vapaa
Sama täällä. Kaiken tämän turhuus. Käyn töissä, olen väsynyt, käyn töissä, olen vielä enemmän väsynyt.
Minulla on ihana perhe ja ihanat lapset mutta välillä mietin miten parempi olisi ilman heitä, enhän minä edes heidän kanssaan ole kuin viikonloppuisin. Koti ei ole koti vaan paikka jossa käyn nukkumassa. Ei tämä ole elämää?