Lapset eivät tuoneet iloa elämääni

Mitä sä nyt mussutat, ethän sä ole lastesi kanssa kuin tunnin-pari kerrallaan? Mieshän ne kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on sinulle kasvun alku. Et ole enää lapsi, vaan vanhempi. Sinä tuot iloa heidän elämäänsä. Eikö se riitä? Mitä odotit?

Ja siis hkä odotin juuri sitä, että toisin iloa heidän elämäänsä, mutta sitten huomasin, että oh no, en varmaan tuokaan, koska siis jos he eivät kuuntele ja tee niin kuin sanon, en tuo todellakaan iloa heidän elämäänsä jne 😔🙁☹️

Ei kenenkään lapsi kuuntele koko ajan mitä vanhempi sanoo, ja toimi juuri kuten on sanottu. Päinvastoin, toistoja tarvitaan satoja! Eikä se liity iloon tai rakkauteen mitenkään.

Minusta pitää kuunnella. Muuten vanhempi voi suuttua ja se on osittain siksi, ettei lapsi kuunnellut.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä nyt mussutat, ethän sä ole lastesi kanssa kuin tunnin-pari kerrallaan? Mieshän ne kasvattaa.

Se ei ole hyvä tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä nyt mussutat, ethän sä ole lastesi kanssa kuin tunnin-pari kerrallaan? Mieshän ne kasvattaa.

Ja siis tämä johtuu siitä, että lapset stressasivat minua liikaa. Totta kai mietin, voisiko asia millään tavalla muuttua.

Mietin vain, kun kaikki kommentit AINA ylistävät sitä, miten lapset tuovat niin PALJON ILOA elämään. Että enpä ole huomannut todella. Ja olin masentunut joten olisin kaivannut iloa elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelet minusta jotenkin oudosti. Ei lapsen tarvitse tuoda iloa vanhempansa elämään. Usein toki on niin, että vanhempi saa iloa siitä rakkaudesta ja läheisyydestä, mitä lapsen kanssa kokee. Lapsi tuo juuri tuota huolta, vastuuta, huolehtimista, kieltämistä, mitä koetkin. Se on vanhemman osa, valtava rakkaus ja ilo, mutta myös valtava vastuu ja huoli.

Tämä on lapselle väärin. Hän saa siis kasvaa kokien olevansa taakka ja ei tuota edes iloa kun ei kuitenkaan suoriudu mistään toivotulla tavalla.

Miksi lapsi kokisi olevansa taakka? Jos pieni lapsi ei suoriudu toivotulla tavalla, vaan esimerkiksi saa itkuraivarin leluhyllyllä, niin sitten poistutaan kaupasta, tilanne rauhoittuu, jutellaan asiat läpi, ensi kerralla menee paremmin. Lapsi ei koe olevansa taakka, vaan saa kokemuksen että hänet autetaan vaikean tilanteen ja tunteen läpi.

En oikein edes ymmärrä, että miksi sitä lasten tuomaa iloa elämälle pitää niin aina mainostaa? Epäilen, että se ei ole sittenkään niin. Koska harva mainostaa minkään muun asian tuoneen iloa elämäänsä. Niin miksi juuri lapsista sitten asiaa pitää tavallaan mainostaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelet minusta jotenkin oudosti. Ei lapsen tarvitse tuoda iloa vanhempansa elämään. Usein toki on niin, että vanhempi saa iloa siitä rakkaudesta ja läheisyydestä, mitä lapsen kanssa kokee. Lapsi tuo juuri tuota huolta, vastuuta, huolehtimista, kieltämistä, mitä koetkin. Se on vanhemman osa, valtava rakkaus ja ilo, mutta myös valtava vastuu ja huoli.

Tämä on lapselle väärin. Hän saa siis kasvaa kokien olevansa taakka ja ei tuota edes iloa kun ei kuitenkaan suoriudu mistään toivotulla tavalla.

Miksi lapsi kokisi olevansa taakka? Jos pieni lapsi ei suoriudu toivotulla tavalla, vaan esimerkiksi saa itkuraivarin leluhyllyllä, niin sitten poistutaan kaupasta, tilanne rauhoittuu, jutellaan asiat läpi, ensi kerralla menee paremmin. Lapsi ei koe olevansa taakka, vaan saa kokemuksen että hänet autetaan vaikean tilanteen ja tunteen läpi.

Ei saa itkuraivaria leluhyllyllä, vaan pukee esim. vaatteet väärin tai pyydettäessä pukea ei mitään tapahdu vaan katoaa leikkeihinsä.

Vierailija kirjoitti:

En ainakaan itse tajua, miten stressissä huutava ja raivoava vanhempi, joka nalkuttaa läksyistä ja ruokien maistamisesta ja ripeämmästä pukeutumisesta ja on väsynyt kaikkeen toisi ILOA lapsen elämään? Todella kornisti maalailtu.

Kokeile sellaista ”huomaa hyvä” -strategiaa. Anna hyvää palautetta, kun menee kuten toivot. Ja yritä pitää suurimmat mölyt mahassa. Nalkutus ei auta mitään. Valitse taistelut viisaasti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ainakaan itse tajua, miten stressissä huutava ja raivoava vanhempi, joka nalkuttaa läksyistä ja ruokien maistamisesta ja ripeämmästä pukeutumisesta ja on väsynyt kaikkeen toisi ILOA lapsen elämään? Todella kornisti maalailtu.

Kokeile sellaista ”huomaa hyvä” -strategiaa. Anna hyvää palautetta, kun menee kuten toivot. Ja yritä pitää suurimmat mölyt mahassa. Nalkutus ei auta mitään. Valitse taistelut viisaasti!

Eivät ne silti iloa tuo. Tulee sellainen olo, että ”huomaat hyvää” käyttäen siihen energiaa ihmisissä, jotka eivät tuota mitään iloa itselle, pelkästään juuri tuon kaltaista työlästä tunnekuormaa. Sellaista vanhemmuutta ei kannattaisi oikein mainostaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on sinulle kasvun alku. Et ole enää lapsi, vaan vanhempi. Sinä tuot iloa heidän elämäänsä. Eikö se riitä? Mitä odotit?

Ämäkin on vain sektori, jossa sitä pahaa mieltä voi kokea joka päivä. Huomaat, että lapset eivät tuokaan iloa elämään, mutta samalla tajuat, että sinä olet se, joka ei nautikaan retkistä lasten kanssa ja vie heiltä tavallaan nekin (iloin) kokemukset lapsuudesta.

Aivan karmeaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on sinulle kasvun alku. Et ole enää lapsi, vaan vanhempi. Sinä tuot iloa heidän elämäänsä. Eikö se riitä? Mitä odotit?

Tämäkin on vain sektori, jossa sitä pahaa mieltä voi kokea joka päivä. Huomaat, että lapset eivät tuokaan iloa elämään, mutta samalla tajuat, että sinä olet se, joka ei nautikaan retkistä lasten kanssa ja vie heiltä tavallaan nekin (iloin) kokemukset lapsuudesta.

Aivan karmeaa.

Ap

Sitten vaihtoehtona olisi kärsiä itse lisää ja mennä suorittamaan vihaamiaan retkiä, että lapsilla ois kivaa ja esittää siellä iloista TAI olla oma itsensä ja olla kotona (hieman paremmalla tuulelle, koska ei tarvitse suorittaa) mutta samalla tosiaan ei anna lapsille minkään kivan kokemuksia. TÄMÄ on oma ydinkokemukseni vanhemmuudesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on sinulle kasvun alku. Et ole enää lapsi, vaan vanhempi. Sinä tuot iloa heidän elämäänsä. Eikö se riitä? Mitä odotit?

Tämäkin on vain sektori, jossa sitä pahaa mieltä voi kokea joka päivä. Huomaat, että lapset eivät tuokaan iloa elämään, mutta samalla tajuat, että sinä olet se, joka ei nautikaan retkistä lasten kanssa ja vie heiltä tavallaan nekin (iloin) kokemukset lapsuudesta.

Aivan karmeaa.

Ap

Sitten vaihtoehtona olisi kärsiä itse lisää ja mennä suorittamaan vihaamiaan retkiä, että lapsilla ois kivaa ja esittää siellä iloista TAI olla oma itsensä ja olla kotona (hieman paremmalla tuulelle, koska ei tarvitse suorittaa) mutta samalla tosiaan ei anna lapsille minkään kivan kokemuksia. TÄMÄ on oma ydinkokemukseni vanhemmuudesta.

Ap

Eli teki niin tai näin, AINA on paskaa vastassa, kun ihmisellä on lapsia.

Ap

En toedä mainostetaanko lapsia tosiaan siksi, että sillä tavalla ei tarvitse myöntää itselleen, että äsh, fcuk it, olisin mieluummin bylsimässä, bissellä, löhöämässä rauhassa, ystävän kanssa shoppailemassa/vinkulla/juoruamassa...

Sen sijaan tarjoillaankin lapsille elämyksiä ja ILOA ja jos sanoisi suoraan, että tämä ei tulekaan sydämestä, se tuntuisi liian pahalta myöntää?

Koska en oikein tajua, kuka aikuinen on mieluummin lasten seurassa, kuin itsekseen? Itse ainakin osaan hyvin olla yksin, enkä nauti yhtään siitä, että joku siinä pyörii ja häiritsee. Yksin oleminen on parempaa, kuin lasten seura, todellakin. Myös aikuisten seura on antoisampaa, kuin lasten seura. Lapsia mun näkökulmasta ennemmin hoivataan kuin heistä saa itselleen hyvää seuraa. He eivät ajattele juuri mitään sellaista, mistä aikuisena olisi kiinnostavaa jutella. Heillä on lasten leikit ja muu lapsellinen meno. Sellainen, että lapsen pitää aikuista miellyttääkseen keskustella aikuista kiinnostavasti taas on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan.

Ap