On meikillä kyllä ihmeellinen vaikutus ulkonäköön (parisuhdeasiaa)
Olen päälle kolmekymppinen mies.Somen kautta löytyi nainen, joka otti yhteyttä instagramissa, kun siellä olen ollut jo vuosia ja kuviakin kertynyt kiitettävästi. Ulkonäköni on hyvä, kehuttu on muidenkin kuin oman äidin (r.i.p) toimesta.
Kroppaa on treenattu ja toki naamakin on suht maskuliininen.
Tapasin tämän naisen livenä muutama kk sitten ja ihastuin kovaa. Olen nirso ja nainen täytti kriteerini + herätti muutenkin tiettyjä fiiliksiä mitä muut ei. Olen tapaillut mm.Tinderistäkin useita mutta suurin osa oli livenä ihan muuta kuin kuvissa.
Sitten tapahtui ihme kun tapasin tämän neiti X:n. Livenäkin ihan jumalaisen kaunis kasvoiltaan ja kroppa ihan viimeisen päälle. Ensimmäinen yö yhdessä ja nainen nukkui meikit naamalla. Toinen yö nainen pesi meikit mutta oltiin pimeässä ja aamulla heräsi ennen minua meikkaamaan. Meni parisen kk kun en nähnyt häntä koskaan ilman meikkiä. Kolmen kk päästä nainen luovutti, sanoi että pakko lopettaa, ei suhde vaan meikkipakkomielle. Hän näytti naamansa minulle enkä voinut uskoa todeksi. Miten kenenkään kasvot voi muuttua niin paljon meikillä? Hän oli kuin eri ihminen. Oloni tuntui huijatulta.
Miksi niin monet nykynaiset meikkaa itsensä tunnistamattomaksi?
Kommentit (32)
No oletko tynnyrissä kasvanut?
Aloitus on kylläkin väsynyt provo.
No millainen hirviö sitten sieltä siis paljastui?😂
Vierailija kirjoitti:
No millainen hirviö sitten sieltä siis paljastui?😂
Ei ny mikään hirviö mutta hyvin eri näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No millainen hirviö sitten sieltä siis paljastui?😂
Ei ny mikään hirviö mutta hyvin eri näköinen.
Ja sinä et sitten älynnyt tätä pakkelin määrää, että ei ole luonnollinen meikki kyseessä?
No ihan vinkki, mitä enemmän meikkiä, sitä erimmältä ihminen näyttää ilman sitä. Jos jollain vähän huulikiiltoa ja ripsaria niin ei niillä kauheasti saa muutosta aikaan, mutta täysi meikki lisähärpäkkeineen on ihan eri juttu.
Vaikutat kyllä niin tampiolta, ettet oikeastaan ansaitse naista.
Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin, koska kävi ilmi seuraavaa: jos tapailemani mies ei käy vähään aikaan parturissa, hän on hyvin erinäköinen.
Mulla oli hiukan sama ongelma alkuun nykyisen aviomieheni kanssa. Kasvoissani on paha pigmenttihäiriö ja jouduin todella keräämään rohkeutta että paljastin kauneuteni alla piilevän salaisuuden. Onneksi mies joka oli vastassa otti minut vastaan lämmöllä ja lempeydellä. Hän oli sitä mieltä, että se mitä olen ilman meikkiä ei todellakaan uhkaa meidän suhdetta, eikä häntä haittaa se millään tavalla. Se miten hän rakenti itsetuntoani ja auttoi minua hyväksymään itseni oli aivan uskomattoman hienoa. Luottamukseni miehiin nousi aivan uudelle tasolle. Aiemmin olin tavannut ehkä juuri kaltaisiasi kauhistelijoita, joiden kanssa elämä olisi ollut todella rankkaa.
Nyt meillä on jo pari lastakin ja elämä ihan mallillaan. Nuoruuden meikkiepävarmuudet muistan silti lopun elmämääni, joten ole tarkkana miten nyt tuossa tilanteessa käyttäydyt jos haluat oikeasti rakentaa ihmissuhteen joka syvenee luottamuksen tasolle rakkaudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No millainen hirviö sitten sieltä siis paljastui?😂
Ei ny mikään hirviö mutta hyvin eri näköinen.
Ja sinä et sitten älynnyt tätä pakkelin määrää, että ei ole luonnollinen meikki kyseessä?
En mä ymmärrä naisten meikeistä mitään. En ole koskaan nähnyt noin suurta eroa meikatun ja meikaamattoman välillä mutta nyt olen ja voin jo paremmin hahmottaa miltä joku meikattu saattaa näyttää meikin pesun jälkeen.
Koita nyt hahmottaa se, että drag queenit ovat ilman meikkiä miehiä ja meikillä naisen näköisiä. Että sen verran sillä saa aikaan...
Miltähän mun vaimo näyttäis, jos meikkaisi. Varmaan 10 vuotta sitten viimeksi, ja silloinkin vaan ripsiväriä, ja sitä toista, mikä laitetaan silmiin kans. On mun silmiin kaunis ilmankin, vielä keski-iässäkin. Täytyykin ehdottaa, jos vähän meikkais, niin vois ehkä saada vielä erektion ,edes kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No millainen hirviö sitten sieltä siis paljastui?😂
Ei ny mikään hirviö mutta hyvin eri näköinen.
Ja sinä et sitten älynnyt tätä pakkelin määrää, että ei ole luonnollinen meikki kyseessä?
En mä ymmärrä naisten meikeistä mitään. En ole koskaan nähnyt noin suurta eroa meikatun ja meikaamattoman välillä mutta nyt olen ja voin jo paremmin hahmottaa miltä joku meikattu saattaa näyttää meikin pesun jälkeen.
Juuh, onnea sulle. Olet siis oppinut jotakin.
Jos haluaa et nainen näyttää hyvältä/samalta myös ilman meikkiä niin kannattaa tapailla kevyesti meikkaavia naisia. Silloin ero ei ole niin suuri.
Vierailija kirjoitti:
Miltähän mun vaimo näyttäis, jos meikkaisi. Varmaan 10 vuotta sitten viimeksi, ja silloinkin vaan ripsiväriä, ja sitä toista, mikä laitetaan silmiin kans. On mun silmiin kaunis ilmankin, vielä keski-iässäkin. Täytyykin ehdottaa, jos vähän meikkais, niin vois ehkä saada vielä erektion ,edes kerran.
Toinen tampio ilmoittautui. Miksi miehet ovat noin yksinkertaisia?
No älä nyt hulluja puhu,ei se meikki kyllä paljoakaan vaikuta:
Naiset kannattaa aina treffata uimahallissa/kylpylässä yms peseytymistä vaativassa paikassa :D
Mä olen melkoisen ruma ilman meikkiä ja kuulemma eksoottisen kuuma meikattuna. Ei ole silti kukaan mies pakoon lähtenyt kun on nähnyt minut ilman meikkiä. Toki varmasti kaikki ovat toivoneet että julkisilla paikoilla liikun meikattuna, kuten aina teenkin.
Ja siis minä teen aina ihan kunnon meikin varjostuksineene ja hehkuineen, niin että oikeasti naamakin näyttää täysin eri muotoiselta kuin ilman meikkiä. Tykkään vaan näyttää paljon dramaattisemmalta kuin siltä haalealta taikinanaamalta joka luonnostani olen. Luonnollisuus ei ole mulle edes mikään ihanne, ei meikissä eikä vaatteissa - haluan olla dramaattinen ja erikoinen mieluummin.
Jessus mitä trollipas.kaa, jälleen samalta naiselta😴 eli vaimojankkaajalta. Eihän tuo touhu ole enää normaalia, oikeasti.
🤣