Transulkonäkökeskeisyys
Ensinnäkin, mielipiteeni linjaa Rowlingin kanssa siitä että on kaksi sukupuolta joten monikaan ei pidä.
Siitä huolimatta tulen seksuaalivähemmistöjen kanssa toimeen ja heitä ystäväpiirissä lapsen kummista lähtien. Olen kiinnittänyt huomiota että trasihmisiksi itsensä luokittelevat käyttävät paljon aikaa peilin ääressä. Ulkonäkökeskeisyys näkyy viimeisen päälle huolitellussa hiustyylissä, vaatetuksessa tai meikissä. Jonkinlainen varauksellinen/harkitseva käytös täysin rennon olemuksen sijaan. Onko se epävarmuudesta johtuvaa ettei vaikka tukka sekaisin lökäreissä, tahraisissa lenkkareissa, ilman nypittyjä kulmakarvoja tms enää silloin pystytä kulkemaan, pelkoa että tulee enempi ulkopuolisten tuomitsemaksi? Ei ole sinut itsensä kanssa ilman jotain ulkokuoriarmoria?
Selventäkää te tietävät palstalaiset
Kommentit (55)
Nimenomaan on juuri hyvin ulkonäkökeskeistä. Jos ei olisi, eivät menisi isoihin leikkauksiin tai eivät ottaisi hormoneita.
Esimerkkejä; Thesofiaelle YouTubesta (entinen santeri tuomala)
Henny Harjusola
Britney Sumell
BB-Ella
Ite huitaisen huitaisuni viidessä minuutissa, mutta olen muutenkin kai epänormaali. Ei jaksa kiinnostaa mitä muut on mieltä, menee muuten koko elämä ohi. Ja kuulun siis em. transviiteryhmään.
Varsinkin näillä jotka ovat biologisia miehiä ja korjaavat sukupuolen naiseksi (en tunne termejä), niin on pinnassa tämä ulkonäkökeskeisyys. Isot rinnat ja peppu, pitkät korpin kynnet, tekoripset ja pidennykset hiuksissa tai muuten vaan pitkä tukka. Mieltävät naisen tuollaiseksi. Ajatus on etova koska kyse on kuitenkin alkujaan biologisista miehistä ja he esineellistävät naiset noin!. Ei kaikki naiset olet vetyperoksidi blondeja joilla on silarit.
Mun mielestä ulkonäkökeskeisyys on ihan koko yhteiskunnassa paljon pinnalla tietyn ikäisissä ja tietyssä kulttuuripiirissä viihtyvillä. Nämä mainitsemasi esimerkit kuvaavat vain yhtä viipaletta trans-ihmisistä. Niitä muunlaisia et välttämättä arjessasi edes tunnista, koska heitä et löydä Instagramista tai Youtubesta, etkä erota muista ihmisistä kaupan kassajonossa.
Mutta joo, kyll äse ulkonäkökeskeisyys siinä mielessä liittyy transsukupuolisuuteen, että ulkoiset tunnusmerkit on se, jonka kautta muut ihmiset helposti "lokeroi" ihmisen, ja monet transsukupuoliset haluavat olla selkeästi sitä, mitä kokevat olevansa - siis vahvasti naisellisia, vahvasti miehekkäitä tai korostetusti muunsukupuolisia.
Totta. Harvoin näkee täysin naturellia transnaista.
Vierailija kirjoitti:

Miten korostetaan muunsukupuolisuutta?
Nainen on nainen kun hänellä on kohtu, munasarjat ja emätin.
Mies on mies kun hänellä on eturauhanen, kivekset ja penis.
Ei ole ketään/mitään muita.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin näillä jotka ovat biologisia miehiä ja korjaavat sukupuolen naiseksi (en tunne termejä), niin on pinnassa tämä ulkonäkökeskeisyys. Isot rinnat ja peppu, pitkät korpin kynnet, tekoripset ja pidennykset hiuksissa tai muuten vaan pitkä tukka. Mieltävät naisen tuollaiseksi. Ajatus on etova koska kyse on kuitenkin alkujaan biologisista miehistä ja he esineellistävät naiset noin!. Ei kaikki naiset olet vetyperoksidi blondeja joilla on silarit.
Me bbiologisesti miehenä prosessiin lähteneet olemme (Male to Female), eli transnaisia. Prosessin voi käydä "loppuun asti", tai sitten jättämättä käymättä esim. sukuelinkirurgiassa. En sitä itsekään ole käynyt, enkä välttämättä koskaan käy, koska siitä ei itselleni haittaa ole. Monille muille asia tuntuu olevan kamala. Siis sellaisille, jotka eivät liity millään tavoin elämääni. Mutta se olkoon heidän häpenänsä.
Tissit olen laitattanut, myönnän, mutta olisin varmaan "oikeana biologisena naisenakin" ne hommannut, koska jostakin syystä pidän niistä. Siksi siis laitatin ne ihan itseni iloksi ja joskus joidenkin toistenkin. ;)
En loukkaannu ihmisten monesti törkeistäkin kommenteista. Älkää tekään mieltänne pahoittako kun osaamme loukata takaisinkin tarvittaessa. ;p
Vierailija kirjoitti:
OIKEA NAINEN ottaa parrua peräänsä miestä miellyttääkseen. Sitten nämä NAISEKSI TEKEYTYVÄT ottavat parrua koska se tuntuu "mukavalle", onhan siellä miesten g-piste.
Otatko itse siksi, että haluat miellyttää vai siksi, että se tuntuu mukavalta?
Eivät osaa mälrotellä, mikä mies tai nainen on.
Jos kysyt transnaiselta, mikä on se 'mies', joka hän ei halua olla, et saa selvää (tai mitään) vastausta.
Jotkut transnaiset eivät leikkauta penistään ja käyttävät sitä seksiin.
Ei nämä ole terveitä ihmisiä kun on niin suuri tarve muuttaa itseään. Harjusola hyvä esimerkki. Leikellyt kehostaan aika paljon (nenä, rinnat, takapuoli ainakin).. Kaikki on Hennyssä tekaistua. Tukka pelkkää pidennystä tai siltä ainakin näyttää. Luonnoton takamus johon ei edes Kim yllä. Tulee mieleen se ruotsalainen nainen joka tavoittelee maailman suurinta perää..natasha oliko ja hän On itsekin sanonut olevansa mt-ongelmainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ulkonäkökeskeisyys on ihan koko yhteiskunnassa paljon pinnalla tietyn ikäisissä ja tietyssä kulttuuripiirissä viihtyvillä. Nämä mainitsemasi esimerkit kuvaavat vain yhtä viipaletta trans-ihmisistä. Niitä muunlaisia et välttämättä arjessasi edes tunnista, koska heitä et löydä Instagramista tai Youtubesta, etkä erota muista ihmisistä kaupan kassajonossa.
Mutta joo, kyll äse ulkonäkökeskeisyys siinä mielessä liittyy transsukupuolisuuteen, että ulkoiset tunnusmerkit on se, jonka kautta muut ihmiset helposti "lokeroi" ihmisen, ja monet transsukupuoliset haluavat olla selkeästi sitä, mitä kokevat olevansa - siis vahvasti naisellisia, vahvasti miehekkäitä tai korostetusti muunsukupuolisia.
Miten korostetaan muunsukupuolisuutta?
Meikattu ja parrakas yhtä aikaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OIKEA NAINEN ottaa parrua peräänsä miestä miellyttääkseen. Sitten nämä NAISEKSI TEKEYTYVÄT ottavat parrua koska se tuntuu "mukavalle", onhan siellä miesten g-piste.
Otatko itse siksi, että haluat miellyttää vai siksi, että se tuntuu mukavalta?
Koska se tuntuu mukavalta.
Vierailija kirjoitti:
Eivät osaa mälrotellä, mikä mies tai nainen on.
Jos kysyt transnaiselta, mikä on se 'mies', joka hän ei halua olla, et saa selvää (tai mitään) vastausta.
Jotkut transnaiset eivät leikkauta penistään ja käyttävät sitä seksiin.
...määritellä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin näillä jotka ovat biologisia miehiä ja korjaavat sukupuolen naiseksi (en tunne termejä), niin on pinnassa tämä ulkonäkökeskeisyys. Isot rinnat ja peppu, pitkät korpin kynnet, tekoripset ja pidennykset hiuksissa tai muuten vaan pitkä tukka. Mieltävät naisen tuollaiseksi. Ajatus on etova koska kyse on kuitenkin alkujaan biologisista miehistä ja he esineellistävät naiset noin!. Ei kaikki naiset olet vetyperoksidi blondeja joilla on silarit.
Me bbiologisesti miehenä prosessiin lähteneet olemme (Male to Female), eli transnaisia. Prosessin voi käydä "loppuun asti", tai sitten jättämättä käymättä esim. sukuelinkirurgiassa. En sitä itsekään ole käynyt, enkä välttämättä koskaan käy, koska siitä ei itselleni haittaa ole. Monille muille asia tuntuu olevan kamala. Siis sellaisille, jotka eivät liity millään tavoin elämääni. Mutta se olkoon heidän häpenänsä.
Tissit olen laitattanut, myönnän, mutta olisin varmaan "oikeana biologisena naisenakin" ne hommannut, koska jostakin syystä pidän niistä. Siksi siis laitatin ne ihan itseni iloksi ja joskus joidenkin toistenkin. ;)
En loukkaannu ihmisten monesti törkeistäkin kommenteista. Älkää tekään mieltänne pahoittako kun osaamme loukata takaisinkin tarvittaessa. ;p
Mikä on mielipiteesi julkisista pukuhuoneista, jos et ikinä käy alapään leikkauksessa? Vältätkö tykkänään, piilotteletko penistäsi vai annatko sen heilua vapaana? Ja saavatko muut naiset pahastua, jos transnaiset tulevat naisten pukuhuoneisiin ja käyvät suihkussa penis näkyen, vai onko se vaan heidän häpeänsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ulkonäkökeskeisyys on ihan koko yhteiskunnassa paljon pinnalla tietyn ikäisissä ja tietyssä kulttuuripiirissä viihtyvillä. Nämä mainitsemasi esimerkit kuvaavat vain yhtä viipaletta trans-ihmisistä. Niitä muunlaisia et välttämättä arjessasi edes tunnista, koska heitä et löydä Instagramista tai Youtubesta, etkä erota muista ihmisistä kaupan kassajonossa.
Mutta joo, kyll äse ulkonäkökeskeisyys siinä mielessä liittyy transsukupuolisuuteen, että ulkoiset tunnusmerkit on se, jonka kautta muut ihmiset helposti "lokeroi" ihmisen, ja monet transsukupuoliset haluavat olla selkeästi sitä, mitä kokevat olevansa - siis vahvasti naisellisia, vahvasti miehekkäitä tai korostetusti muunsukupuolisia.
Miten korostetaan muunsukupuolisuutta?
Meikattu ja parrakas yhtä aikaa
Sopii joihinkin transnaisiinkin tyyliin tekotissit&penis. Silti hän toki on mielestään "nainen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin näillä jotka ovat biologisia miehiä ja korjaavat sukupuolen naiseksi (en tunne termejä), niin on pinnassa tämä ulkonäkökeskeisyys. Isot rinnat ja peppu, pitkät korpin kynnet, tekoripset ja pidennykset hiuksissa tai muuten vaan pitkä tukka. Mieltävät naisen tuollaiseksi. Ajatus on etova koska kyse on kuitenkin alkujaan biologisista miehistä ja he esineellistävät naiset noin!. Ei kaikki naiset olet vetyperoksidi blondeja joilla on silarit.
Me bbiologisesti miehenä prosessiin lähteneet olemme (Male to Female), eli transnaisia. Prosessin voi käydä "loppuun asti", tai sitten jättämättä käymättä esim. sukuelinkirurgiassa. En sitä itsekään ole käynyt, enkä välttämättä koskaan käy, koska siitä ei itselleni haittaa ole. Monille muille asia tuntuu olevan kamala. Siis sellaisille, jotka eivät liity millään tavoin elämääni. Mutta se olkoon heidän häpenänsä.
Tissit olen laitattanut, myönnän, mutta olisin varmaan "oikeana biologisena naisenakin" ne hommannut, koska jostakin syystä pidän niistä. Siksi siis laitatin ne ihan itseni iloksi ja joskus joidenkin toistenkin. ;)
En loukkaannu ihmisten monesti törkeistäkin kommenteista. Älkää tekään mieltänne pahoittako kun osaamme loukata takaisinkin tarvittaessa. ;p
Kuka tahansa saa ottaa silikonit ja pepputäytteet ja huulitäytteet sun muut, sinänsä ei kiinnosta kenenkään ulkonäkö pätkääkään. Mutta tuohon on pakko sanoa sen verran, että et pysty mitenkään tietämään, mitä olisit tehnyt tai ollut tekemättä "biologisena naisena", koska et ole koskaan sellainen ollut, vaan kasvanut miehenä. Sinä et muutu naiseksi sillä, että päätät yhtäkkiä tällaiseksi alkaa, etkä mitenkään kykene tietämään miltä tuntuu kasvaa naisena ja olla nainen. Tottakai sinua miehenä viehättää tissit, ja on erittäin loogista että sellaiset otat ensimmäisenä kun päätät alkaa naiseksi.
Voit kuvitella ja leikkiä naista ja siihen nuo ulkoiset hepeneet ja silikonit sopivat oikein hyvin, mutta todellisuudessa se on vain naisen larppaamista miehisestä näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ulkonäkökeskeisyys on ihan koko yhteiskunnassa paljon pinnalla tietyn ikäisissä ja tietyssä kulttuuripiirissä viihtyvillä. Nämä mainitsemasi esimerkit kuvaavat vain yhtä viipaletta trans-ihmisistä. Niitä muunlaisia et välttämättä arjessasi edes tunnista, koska heitä et löydä Instagramista tai Youtubesta, etkä erota muista ihmisistä kaupan kassajonossa.
Mutta joo, kyll äse ulkonäkökeskeisyys siinä mielessä liittyy transsukupuolisuuteen, että ulkoiset tunnusmerkit on se, jonka kautta muut ihmiset helposti "lokeroi" ihmisen, ja monet transsukupuoliset haluavat olla selkeästi sitä, mitä kokevat olevansa - siis vahvasti naisellisia, vahvasti miehekkäitä tai korostetusti muunsukupuolisia.
Miten korostetaan muunsukupuolisuutta?
Meikattu ja parrakas yhtä aikaa
Okei, siis meikattu mies/parrakas nainen.
Joten ei ole olemassa muunsukupuolisuutta, on vain ulkonäöllisesti sekoitus miestä ja naista.
Totta