Juttutoiveita toimittajille
Tännehän ne toimittajat tulevat usein etsimään jutunjuurta, joten miksipä ei ehdotettaisi heille suoraan omasta mielestämme hyviä aiheita.
Kommentit (255)
Lapsia haluamattomat miehet jotka kusettavat naisilta heidän hedelmälliset vuodet
Positiivinen artikkeli Donald Trumpin saavutuksista. Ja myös Melaniasta olisi kiva lukea samanlainen artikkeli kuin esim. Michelle Obamasta on tehty useita kertoja.
Introverteista on varmaan eniten maailmassa virheellisiä juttuja, yleensä tyyliin introvertti = ujo/juro/epäsosiaalinen/hiljainen.
Olisi ihan oikeasti kiva lukea juttuja joissa on vaikka koko kirjo introvertteja, tai edes ylipäätään todenmukaisia juttuja introista.
"Tällaisia ovat ihmiset, jotka seuraavat Maisa Torpan elämää aamusta iltaan ja haukkuvat häntä netissä"
Ja sitten olisi haastateltu vaikka viittä aktiivista kirjoittelijaa AV:n Maisa-ketjuista.
Kiinnostaisi ihan oikeasti nähdä että millaisia ihmisiä he ovat, miksi he seuraavat Torppaa, miksi he ovat niin vihaisia yms. ja tietysti taustatiedot eli missä ammateissa toimivat, onko lapsia ja miestä.
Nyt koronan aikaan kotien äänieristys on noussut asumismukavuudessa ykkössijalle. Seuraavaa kaupunkikotia hankkiessa aiommekin kiinnittää asiaan erityistä huomiota. Kaikki lisätieto aiheesta olisi siis enemmän kuin tervetullutta.
Muutamia esimerkkejä: Millaista tietoa asunnon äänieristyksestä on oikeus saada näytöissä? Tähän ei taida olla olemassa mitään sitovaa ohjeistusta? Tai onko edes olemassa mitään yleistajuista luokitusta melutasosta? Onkohan muissa maissa käytössä luokituksia ja käytäntöjä, joista Suomi voisi ottaa mallia? Jne jne...
Sosiaali-ja terveysministeriön asetuksesta asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista löytyy seuraavat pykälät: 11 § Melun mittaaminen, 12 § Melun toimenpiderajat, 13 § Melumittaustulosten korjaaminen. Näistä olisi hyvä saada käytännönläheisempää tietoa. Kuten vaikkapa ihmisten kokemuksia melumittauspyynnöistä taloyhtiöissä eli miten isännöitsijät ovat tällaisiin suhtautuneet?
Brexitin vaikutukset tavalliselle eurooppalaiselle kuluttajalle ja kansalaiselle. Sehän on astumaisillaan voimaan eikä silti uutisoida, vaikka toki tässä vaiheessa aikalailla spekulaatiota, kun yrittävät vielä saada sopimuksen aikaan.
Mutta mieheni pitää kansainvälistä verkkokauppaa ja hänen piti nyt laittaa tilaukset UK:n asukkailta jäihin, koska on niin epävarmaa joutuuko Brexitin vuoksi alkaa erikseen alv-velvolliseksi UK:ssa eikä siihen byrokratiaan riitä pienellä yrityksellä resurssit, koska tekemistä on muutenkin liikaa. Brittiasiakkaat jäävät siis mahdollisesti vast'edes nuolemaan näppejään. Tämä on herättänyt miettimään, mitä muuta tulee tapahtumaan. Pitäisikö nyt siis esim. tilata viimeiset brittituotteet, jotta saisi jotenkin halvemmalla jne.
Miten voit tunnistaa paremmin vallan väärinkäytön? Miten voit puuttua siihen rakentavalla tavalla?
Edelleen tulee vastaan aivan liikaa tilanteita, joissa monilta jää piilotettu vallan väärinkäyttö huomaamatta. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, mutta tässä nyt yksi tyypillisimmästä päästä.
Valta-asemassa oleva tekee heikommassa asemassa olevan naurunalaiseksi muiden silmissä. Tämä voi tapahtua vaikkapa esihenkilön toimesta alaista kohtaan. Muut paikalla olevat nauravat avoimesti, koska vallankäyttäjä ikään kuin antaa siihen luvan omalla esimerkillä. Monet eivät tunnu ollenkaan tajuavan, että ovat joutuneet manipuloivan vallankäyttäjän pelinappuloiksi. Ja jos olet itse ainoana henkilönä hiljaa etkä edes hymyile, niin leimaudut tietenkin tosikoksi.
Tarvittaisiin enemmän valistavia juttuja, joissa koulutetaan väkeä huomaamaan manipuloiva vallan väärinkäyttö ja esitetään konkreettisia tapoja, joilla puuttua siihen. Ihan siis jopa sanasta sanaan tapoja ilmaista itsensä tällaisissa tilanteissa. Eli miten muotoilla sanansa riittävän lujasti, jotta viesti menee perille, mutta silti myös tarvittavan lempeästi, jotta vältytään ylimääräiseltä draamalta.
Asiat, joita ihmiset ovat joskus menneisyydessä hävenneet todella paljon, mutta joista ovat myöhemmin päässeet yli. Miten he onnistuivat käsittelemään häpeän tunteet ja pääsemään niistä eroon?
Viime aikoina on ollut - ymmärrettävästi - paljon juttuja hygieniasta. Kiinnostaisi myös virtsaamiseen liittyvä hygienia.
Törmäsin täällä vauva.fi-palstalla seuraavaan tekstiin:
Peniksestä tuleva virta ei ole mitenkään supertarkka vaan se usein roiskahtelee, vääntelee, ja vaihtelee sinne tänne. Ja vaikka sitä miten hallitsisi, ympäristöön leviää myös aina pieniä pisaroita, siis mm. siihen istuinrenkaalle ellei sitä ole nostanut pois tieltä. Ja myös lattialle. Lopputulos? Suht' voimakas löyhkä. (...) Omassa kodissani virtsaan istuen, siitä yksinkertaisesta syystä etten pidä kusen lemusta kodissani.
Löytyisiköhän vertailevaa tutkimusta tai selvitystä miten paljon ympäristöön pärskähdelleitä virtsapisaroita löytyy julkisista miesten vessoista, naisten vessoista ja unisex vessoista?
Vierailija kirjoitti:
"Tällaisia ovat ihmiset, jotka seuraavat Maisa Torpan elämää aamusta iltaan ja haukkuvat häntä netissä"
Ja sitten olisi haastateltu vaikka viittä aktiivista kirjoittelijaa AV:n Maisa-ketjuista.
Kiinnostaisi ihan oikeasti nähdä että millaisia ihmisiä he ovat, miksi he seuraavat Torppaa, miksi he ovat niin vihaisia yms. ja tietysti taustatiedot eli missä ammateissa toimivat, onko lapsia ja miestä.
Tämä! ja siis ei pelkästään yhteen henkilöön liittyen, on paljon tyyppejä mitä haukutaan ihan kauheasti.
Bloggaajien vihaajat kiinnostavat myös: niissä on ollut ihan järkyttäviä juttuja. Millaisia nämä ihmiset siellä taustalla ovat?
Haluaisin myös lukea haastattelun niistä, jotka aikanaan sitä yhtä noin 16-vuotiasta tyttöä kuvasivat, videota levittivät ja haukkuivat huoraksi sen yhden seksikerran vuoksi. Ei tarvi niiden nimiä julkisesti levittää, mutta haluaisin tietää mitä helvettiä niidenkin päässä on liikkunut aikoinaan, ja mitä nykyään ajattelevat. Onko niistä kasvanut kunnon ihmisiä? Onko siltä uhrilta kukaan pyytänyt anteeksi, onko tullut edes mieleen?
Enemmän juttuja, joissa huomioidaan myös EI-heteronormatiiviset näkökulmat!
Ja vielä seuraava ihan vain varmuuden vuoksi... Mitä tarkoittaa heteronormatiivisuus?
Kyseessä on käsite, jonka mukaan ihmisten oletetaan jakautuvan kahteen toisilleen vastakkaiseen ja toisiinsa vetoa tuntevaan sukupuoleen: naisiin ja miehiin. Tämän väärän ajattelutavan seurauksena heteroseksuaalisuus nähdään muita seksuaalisia suuntautumisia normaalimpana, luonnollisempana ja toivotumpana. Koska ihmisten ylivoimaisen enemmistön oletetaan olevan heteroseksuaaleja, jokaista kohdellaan automaattisesti tämän oletuksen mukaisesti. Miesten heteroseksuaalisen miehisyyden ja naisten heteroseksuaalisen naisellisuuden ajatellaan myös usein johtuvan täysin virheellisesti biologiasta ja luonnosta. Heteronormatiivinen journalismi esittää vain ihmissuhteita ja perheitä, jotka koostuvat miehestä ja naisesta ja heidän jo tehdyistä tai vähintäänkin toiveissa olevista lapsista, joten näin se tekee kaikki muut identiteetit ja romanttisten/seksuaalisten suhteiden muodot näkymättömiksi.
Kuinka usein ihmiset katsovat peiliin, kuinka kauan viettävät aikaa peilin edessä?
Listauksia elokuvista, joissa ei ole sitä paljon puhuttua mieskatsetta. Ja siis nimenomaan useiden erilaisten naisten silmin nähtyjä maailmankuvia ja tarinoita. Elokuvan sisällön ei välttämättä tarvitse olla suoraan feministinen, vaikka tekotapa sellainen olisikin. Lisäksi mielellään myös listauksia elokuvista, joissa käsitellään feministisiä aiheita. Ja näitä molempia siis muutenkin kuin ainoastaan "naistenpäivän kunniaksi". Naisnäkökulmien vähäistä määrää elokuva-alalla täytyy nostaa esiin niin kauan kuin sille on tarvetta. Toisin sanoen, niin kauan kuin naisnäkökulmien määrä on liian vähäinen suhteutettuna naiskatsojien määrään.
Mitä kaikkia järjestelyitä kannattaa tehdä, jos alkaa olla jo elämänsä loppupuolella? Miten pitää huolta siitä, että muille jää mahdollisimman vähän hoidettavia asioita kuoleman jälkeen? Mitkä kaikki asiat voi organisoida ja jopa maksaa itse etukäteen?
Miksi viime vuosikymmenten aikana on tapahtunut niin, että heikot ihan oikeasti tippuvat vauhdista eivätkä pärjää elämässä. Ennen huonommat ja hitaammat otettiin huomioon paremmin ja heillekin löytyi aina jotain töitä, esim. 80-luvulla. Nyt eivät edes hyväosaiset tunnu enää pärjäävän työelämässä, kun uupuvat jo 30-vuotiaina. Miten pitkään tällainen ajattelutapa voi enää olla vallalla? Kohtahan tässä kaatuu koko hyvinvointiyhteiskunta, kun ihmisistä imetään irti kaikki ja sitten niistä paineessa musertuneista ei pidetä millään tavalla huolta, haukutaan vain laiskoiksi. Miksi ei ole esim. systemaattisesti tarjolla jotain hidastahtista tai helppoa työtä työkuntoutujille? Siis muutenkin kuin vain viikko syksyllä ja kaksi keväällä. Itse menisin mieluummin sellaiseen kuin työkyvyttömyyseläkkeelle, jota nyt kovasti tyrkyttävät.
Kissat! Koskaan ei ole liikaa lehtijuttuja kissoista! Miau!
Somessa etenkin Facebookissa tuntuu tulevan eteen pulmatilanteita, joihin ei löydy apua sovelluksen omista ohjeista, ei hakukoneilla hakemalla, ei kyselemällä kavereilta. Jostain nörttien foorumilta voisi luultavasti saada vastauksen, mutta kuinka moni jaksaa alkaa luomaan uutta tiliä kysymyksen postaamista varten. Voi kun löytyisi joku lehtijuttu helposti verkosta, johon olisi listattu näitä pulmatilanteita, joihin ei löydy vastausta googlettamalla tai muilla tavallisilla tiedonhakutavoilla. Ja mieluusti myös samassa jutussa ratkaisuehdotuksia näihin ongelmiin!
Säännöllisin väliajoin tulee ilmi työtenkijöihin kohdistunutta törkeää ja jopa rikollista toimintaa työnantajayritysten taholta. Nyt yhtenä viimeisimmistä tapauksista Change Lingerie -alusvaateketju.
Haluaisinkin lukea jutun, jossa olisi listattu kaikkien alojen työntekijöitä varten vaikeiden tilanteiden arvioimisen apuvälineeksi niin varoitussignaaleja kuin myös selkeitä rikkomuksia. Eli työnantajan kanssa tapahtuvia tilanteita, joita ei kannata ohittaa ja joihin jokaisen tulisi reagoida.
Tulevaisuuden ammateista lisää tietoa. Myös siitä että mitkä tällä hetkellä tarjolla olevat opiskelumahdollisuudet ovat tulevaisuuden mahdollisuuksia lähimpänä, eli millaisista nyt suoritettavista opinnoista olisi hyötyä pitkälle tulevaisuuteen, myös sitten kun ekologinen kriisi on edennyt huomattavasti pidemmälle.
Joidenkin naapureiden moikkaamattomuus.