Juttutoiveita toimittajille
Tännehän ne toimittajat tulevat usein etsimään jutunjuurta, joten miksipä ei ehdotettaisi heille suoraan omasta mielestämme hyviä aiheita.
Kommentit (255)
Tämä! On se kumma miten ihmisiä aivopestään
mennen tullen näillä meidän ns v-median jutuilla. Asioita vääristellään, kun tarkistaa lähteet tai tulkitaan miten sattuu, kun kuuntelee esim presidentin tiedotustilaisuuksia. Lähtökohtaisesti voisi sanoa että kaikki mitä Trumpista kirjoitetaan on valhetta. Aluksi ihmetytti, sitten ärsytti, nyt se vain huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Positiivinen artikkeli Donald Trumpin saavutuksista. Ja myös Melaniasta olisi kiva lukea samanlainen artikkeli kuin esim. Michelle Obamasta on tehty useita kertoja.
Miksi pienyrittämistä ei tueta työttömänä?
Te-toimisto tulkitsee yrittäjäksi heti.
Vierailija kirjoitti:
Olisi yksi aihe mutta hieman arkaluontoinen.
Itse ajattelin kirjoittaa aiheesta kirjan koska olen kokenut em. asian ja kaikki sen sisältämät elementit elämässäni kahteen kertaan. Lisäksi minulla olisi luultavasti IRL mahdollisuus saada tarkkoja tietoja anonyymeiltä kirjaa varten.
Tosiaan jätin projektin (keräsin materiaalia) kun väsyin itse koko touhuun.
Aihe on todella mielenkiintoinen ja laaja.
Suorastaan kutkuttava.
Ehkä tarjoan sitä jollekkin toimittajalle.
Jatkan:)) olen saanut 26 alapeukkua (pistää miettimään) vaikka en ole sanallakaan maininnut mahdollisen kirjani aihetta.
Täytyy sanoa että olen patalaiska ja teen asiat vasta pakon edessä. Huoli pois.
Aihe on tosiaan miltei taidetta tai kuin täydellinen urheilusuoritus.
En hyväksy sitä mutta äärimmäinen suoritus/taitavuus kyllä saa nostamaan hattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi yksi aihe mutta hieman arkaluontoinen.
Itse ajattelin kirjoittaa aiheesta kirjan koska olen kokenut em. asian ja kaikki sen sisältämät elementit elämässäni kahteen kertaan. Lisäksi minulla olisi luultavasti IRL mahdollisuus saada tarkkoja tietoja anonyymeiltä kirjaa varten.
Tosiaan jätin projektin (keräsin materiaalia) kun väsyin itse koko touhuun.
Aihe on todella mielenkiintoinen ja laaja.
Suorastaan kutkuttava.
Ehkä tarjoan sitä jollekkin toimittajalle.Jatkan:)) olen saanut 26 alapeukkua (pistää miettimään) vaikka en ole sanallakaan maininnut mahdollisen kirjani aihetta.
Täytyy sanoa että olen patalaiska ja teen asiat vasta pakon edessä. Huoli pois.
Aihe on tosiaan miltei taidetta tai kuin täydellinen urheilusuoritus.
En hyväksy sitä mutta äärimmäinen suoritus/taitavuus kyllä saa nostamaan hattua.
Johtuisiko siitä että itseäni ainakin harmitti hukkaan mennyt aika jonka käytin viestisi, jossa ei ole mitään asiaa, lukemiseen?
Alapeukku
Vierailija kirjoitti:
Voisivat selvittää, miten yleistä on se, ettei toimittajat tee työtänsä.
Toisaalta Jyrki Katainen oli kutosen matikalla VVM, niin ei kai sitä nyt toimittajiltakaan sovi enää vaatia hyvää äidinkielen osaamista.
Voisivat selvittää kuinka suuri osa ihmisistä käy nykyään joulusuihkussa saunan sijaan.
Juttuna klassikko: Mistä löytyy Hgistä edullinen vuokra-asunto? Laaja vertailu Hgin alueiden vuokra-asunnoista, vuokrista sekä etenkin vuokranantajista sekä heidän kytköksistään & sidoksistaan (voisi ehkä yllättää)!
Stailausjuttu: Näin tavallinen vuokrakolmio Kontulassa stailattiin valoisaksi skandikodiksi! *ehhh*
Selviytyminen - toimittaja kokeilee: Miten selviän hengissä Pieksämäellä/Kouvolassa? Toimittaja lähtee junalla em. kaupunkeihin, rahaa saa olla vain 10 e ja aikaa yli viikonlopun (pe-ilta - su-ilta). Mitä kaikkea voi tapahtua? Kuka tarjoaa yösijan tai lounaan? Onko missään ruokajakelua? Ilmaista syötävää/juotavaa?
Politiikka: Päivä sisäministerinä - Orpo onaneeraa unissaan! Kuvitteellinen päivä Orposta Ohiksen tilalla.... päätöksentekoa saa varovasti harjoitella loppuiltapäivällä.
Googletin seuraavia sanoja: trans etiketti, trans-etiketti, transetiketti. Ei tuloksia. Googletin trans etiquette, heti löytyi tuloksia. Tästä olisi tärkeää kirjoittaa! Tänäänkin näytti taas olevan Elliot Page Iltalehden otsikoissa (jutun kirjoittajana Tanja Korpela), joten jos kerran IL:ssä kirjoittelevat Pagen transitiosta, niin siinä tapauksessa voisivat myös kirjoittaa asiallisia juttuja trans-aiheesta yleisemminkin.
Tämä ei ole ehkä tärkeä yhteiskunnallinen aihe, mutta kiinnostaisi näin maallikkona tietää, miten ja millä perusteilla kulissien takana roolit jaetaan näyttelijöille. Onko siellä ohjaajan ylivalta vai saadaanko roolit muuten vain tutunkaupalla / nepotismia harjoittaen? Kun näin katsojana kyllästyttää suuresti se, että samalla suht suppealla näyttelijäjoukolla mennään sarjasta ja elokuvasta toiseen. Vaikea uskoa, että se piiripieni olisi ainoa lahjakas porukka Suomessa. Aina kun tulee joku sarja, jossa edes osa näyttelijöistä on vähän tuntemattomampia naamoja, on se kuin raikas tuulahdus. Viimeisimpänä tulee mieleen Kaikki synnit -sarja, jossa oli ilmeisesti paljon paikallisia näyttelijöitä Oulun (?) seudulta.
Vinkkejä pariskunnille romanttisen joulun viettoon. Parhaimmat romanttiset ruoat, juomat, lahjat, musiikit, koristelut, ynnä muut tunnelmanluojat. Lisäksi ideoita romanttisesta ohjelmasta joulunpyhien vapaapäiville.
Äänieristys olikin jo mainittu, mutta kiinnostaisi myös sen huomioiminen nykyrakentamisessa. Kun vanhemmissa kadunvarren kerrostaloissa aina suositellaan valitsemaan asunto ylemmistä kerroksista, mikäli haluaa olla suojassa liikenteen melulta, niin eikö uusissa kerrostaloissa olisi mahdollista tehdä alempien kerrosten äänieristyksestä kadun puolella muita talon osia parempaa. Teknisestihän se kyllä on täysin mahdollista, mutta tehdäänköhän näin nykyään, vai eikö rakennuttajia kiinnosta ollenkaan ihmisten hyvinvointi. Joku voisi selvittää tätä asiaa.
Helsingin Sanomat julkaisi eilen suuren pullatestin, jossa oli maisteltu muutamien Helsingin kahviloiden pullia. Olisi kiva jos tekisivät joskus myös laajan vertailun Helsingin kahviloiden suklaakakuista. Siinäkin on nimittäin tuote, jota löytyy lukuisista kahviloista, samoin kuin nyt testattua pullaakin, ja monet varmasti haluaisivat tietää mistä löytyvät kaupungin parhaat suklaakakut. Eli mistä löytyy suurin annospala, mistä kaikkein eniten suklaisin kakkupala, jossa suklaan käytössä ei ole säästelty, mistä suklaakakku kauneimmilla koristeluilla, mistä parhaiten toimiva yhdistelmä suklaan kanssa (minttu-suklaa? appelsiin-suklaa? mansikka-suklaa? joku muu?), mistä paras raakasuklaakakku, mistä kakkupala parhaalla hinta-laatusuhteella, ja niin edelleen.
Vois olla juttua siitä miten suklaaseen päätyy kaakaopapujen käsittelyprosessissa hyönteisiä.
Englanninkielisistä lehtiuutisista poimittua:
"If you're eating a regular-size chocolate bar (43 grams), it might legally contain 30 or more insect parts and some rodent hair." (CNN)
"The average chocolate bar contains eight insect parts." (ABC News)
Tää ois just hyvä joulun jälkeen, kun kaikki on ahtaneet itsensä täyteen suklaata.
Vierailija kirjoitti:
Vois olla juttua siitä miten suklaaseen päätyy kaakaopapujen käsittelyprosessissa hyönteisiä.
Englanninkielisistä lehtiuutisista poimittua:
"If you're eating a regular-size chocolate bar (43 grams), it might legally contain 30 or more insect parts and some rodent hair." (CNN)
"The average chocolate bar contains eight insect parts." (ABC News)
Tää ois just hyvä joulun jälkeen, kun kaikki on ahtaneet itsensä täyteen suklaata.
Yök.
Olisi kiva, että kaikkien miljoonien ylipainojuttujen rinnalle tehtäisiin edes yksi juttu laihuudesta. Ei siis syömishäiriöistä, vaan käänteisenä ilmiönä kuin ylipaino, nimenomaan siitä näkökulmasta, että joillekin painon saaminen voi olla yhtä vaikeaa kuin toisille laihtuminen.
Itse olen ollut koko elämäni ajan hyvin laiha ja törmännyt jatkuvasti siihen, että minua luullaan anorektikoksi. Vaikka yritän sanoa etten ole niin ei uskota. Joidenkin on mahdotonta käsittää, että joku voi olla laiha vaikka söisi hyvin ja jopa haluaisi lisää painoa, tai että laihuuden takana voi olla vaikkapa masennusta ja ettei ihminen jaksa käydä kaupassa ja saa siksi riittävästi ruokaa.
Tuntuu, että laihoja ihmisiä saa myös vapaasti haukkua laihuudesta ja oletetaan laihoilla olevan jokin superitsetunto, vaikka todellisuudessa itsetuntoni on ollut aina huono ja kaikki haukkumiset ovat saaneet minut häpeämään kroppaani niin että olen kuumina kesäpäivinä linnoittautunut kotiini kun en ole kehdannut mennä ulos vähissä vaatteissa.
Silloin kun hyönteisruokatuotteet tulivat ensimmäistä kertaa myyntiin, niistä kirjoitettiin näkyvästi. Kun ne katosivat kaupoista, taisi olla siitäkin joku juttu. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Entä jos nyt haluaisi maistella hyönteisruokia, niin mistä niitä saisi? Löytyykö enää mitään tavallisista ruokakaupoista? Jos haluaisi järjestää hyönteisruokamaistajaiset ystäväporukan kesken, niin joutuisiko tilaamaan ulkomailta? Löytyykö hyönteisruokia edes ravintoloista? Mistä ravintoloista? On muistaakseni ainakin se yksi hyönteiskokki, joka on tehnyt hyönteisravintoa tunnetuksi useiden vuosien ajan. Ja eikös muuten kesällä tullut markkinoille hyönteisolut?
Onko ollut ikinä juttua teemajouluista? Miten olisi joulu 60-, 70-, 80- tai 90-luvun tyyliin? Olisi ihana saada selailla lehtikuvia, joissa koti olisi stailattu joulua varten nostalgiahenkisesti. Olisi kirppikseltä löydettyjä pöytäliinoja, verhoja, astioita. Lahjat tietenkin myös ajanmukaisesti. Ja vintage-juhlavaatteet Uffilta tai Fidasta! Tämä ei tietenkään ehdi enää tähän jouluun, mutta ehkä ensi vuonna.
Juttu henkilöistä, jotka eivät ole ollenkaan sosiaalisessa mediassa. Tai eivät käytä aktiivisesti, vaikka osaisivat käyttää somea yhtä hyvin kuin kaikki muutkin ja olisivat pakkotilanteessa luoneet tilejäkin, vaikkapa työn takia. Somettomiakin siis on. Eikä pelkästään iäkkäitä. Myös nuoria ja keski-ikäisiä. Mutta ehkä he eivät halua kertoa asiasta julkisuudessa? Voisivatko olla jutussa mukana nimettömästi? Säästyisivät myös henkilöön meneviltä ikäviltä kommenteilta siellä paikassa, josta ovat päättäneet pysytellä poissa.
Voisivat selvittää, miten yleistä on se, ettei toimittajat tee työtänsä.