Voi teitä äitienpäivämarttyyreja

En tiedä mitä oikein ajattelisin teistä, jotka valitatte kun miehenne eivät lue ajatuksianne ja järjestä teille äitienpäiväksi kaikenlaista, mitä nyt kukakin toivoo. Kysymyksiä teille:

1. Eivätkö miehenne huomioi teitä arjessa? Miksi se yksi päivä on niin arka asia, jolloin surettaa että mies nukkuu aamulla? Minulla on mies, joka tukee ja auttaa joka päivä, laittaa minulle aamiaista kun olen väsynyt, lukee minulle illalla ääneen jos en saa nukahdettua, tukee urasuunnitelmissa, pesee minunkin pyykkini samalla kuin omansa, viettää aikaa kanssani joka päivä edes hetken, jne. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä tapahtuu juuri äitienpäivänä, kun kaikki muutkin päivät ovat mieheni kanssa mieleisiä.

2. Eikö teidän parisuhteissanne keskustella siitä, mitä kumpikin suhteelta toivoo? Miten voitte odottaa miehen tuovan aamiaista vuoteeseen äitienpäivänä tai heräävän lasten kanssa aikaisin, jos ette ole kertoneet miehelle että toivotte sellaista? Itse en toivo juuri äitienpäivänä mitään erikoista, mutta muiden päivien (niiden tavallisten arkipäivien) osalta onkin sitten keskusteltu ja paljon. En kutsuisi edes parisuhteeksi sellaista suhdetta, jossa omia toiveita, unelmia ja tavoitteita ei ilmaista, vaan niitä haudotaan omassa mielessä jotta päästään sitten marttyyrina kärsimään ja pettymään kun ne eivät toteudukaan. Sellaisessa suhteessa elää kaksi yksinäistä ihmistä saman katon alla.

Surullista luettavaa nämä avautumiset aiheesta.