Olenko ainoa jonka ystävät eivät ole koulusta, työpaikalta tai hiekkalaatikolta?

ilmeisesti olen..no  on ilmoja pidellytSuosittuLukittuCorona-virus paljon huhuttua levittyneempi?

Mun mielestä ystävyyssuhteet muuttuvat läpi elämän, elämäntilanteiden mukaan. Ei ne ole mitään avioliittoja, joissa joko ollaan tai ei olla. Itse jouduin opiskelemaan toisen ammatin, kun en työllistynyt, olin vuosia köyhä, tein pienipalkkaista työtä kun kaverit ostivat ensiasuntojaan, vaihtoivat autojaan ja lomailivat. Mulla ei vaan ollu pennosten laskemisten lisäksi mitään kerrottavaa, ei mitään yhteistä ihmisten kanssa jotka hyväntahtoisesti kyselivät, mitä teen kesälomalla. Ei ollut kesälomaa ja vaikka olisi ollutkin, olisin joutunut tekemään jotain työtä senkin ajan. Kestin jotenkin tuon pienituloisuuden ihan ok, olen nyt työllistynytkin, lähemmäs nelikymppisenä. Mutta en jaksa sitä terassiremppa-, keittiöremppa-, etelänmatka lässynlässyn elämää ollenkaan. Olen kateellinen, sitähän se on. Mutta toisaalta, ei vain  ole mitään sanottavaa noihin. Ystävät on nyt vähän jäähyllä elämässäni. Katellaan myöhemmin.

Ottakaa rennommin ja etsikää seuraa samassa elämäntilanteessa olevasta. Mitä sitä tuoretta äitiä raahaamaan mihinkään viininlipittäjäisiin, jos se viihtyy kotona? Eikä sen menevän sinkun tarvi olla kiinnostunut kestovaipoista tai kukkuu tai kökköö -vaatteista.  Ei ystävää voi hylätä, etäisyyttä voi ottaa.

Noi ja pari harrastetta on ne joissa tapaa väkeä. Olkoon se sitten "henkistä laiskuuutta" että ei ole kaveripiiriä lähipubissa eikä jetsetbaareissa. Maksa ei kestä.

Olen ystävystynyt koulussa, yliopistossa ja vauvakerhossa muutaman ihmisen kanssa, niin monen, ettei ole tarvetta etsiä ystäviä muualta. Näitä nykyisiäkään ei aina ehdi tavata niin usein kuin haluaa. Nuo vauvakerho-ystävät tosin vaativat sen, että menin ulos mukavuusalueeltani: päätin, että nyt tarvitsen samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, menin vauvakerhoon, vaikka se jännitti. Kannatti, kaksi ihanaa ystävää löytyi ja lasten vauvavuodet sujui mukavasti, kun aina löytyi leikkipuisto- ja lounastreffiseuraa. Työpaikalla en ole ystävystynyt koskaan, työkaverit on niin eri elämäntilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ystävystynyt koulussa, yliopistossa ja vauvakerhossa muutaman ihmisen kanssa, niin monen, ettei ole tarvetta etsiä ystäviä muualta. Näitä nykyisiäkään ei aina ehdi tavata niin usein kuin haluaa. Nuo vauvakerho-ystävät tosin vaativat sen, että menin ulos mukavuusalueeltani: päätin, että nyt tarvitsen samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, menin vauvakerhoon, vaikka se jännitti. Kannatti, kaksi ihanaa ystävää löytyi ja lasten vauvavuodet sujui mukavasti, kun aina löytyi leikkipuisto- ja lounastreffiseuraa. Työpaikalla en ole ystävystynyt koskaan, työkaverit on niin eri elämäntilanteissa.

Siis sulle riittää ystävyyden syyksi että on synnyttänyt?

Vierailija kirjoitti:

Olen ystävystynyt koulussa, yliopistossa ja vauvakerhossa muutaman ihmisen kanssa, niin monen, ettei ole tarvetta etsiä ystäviä muualta. Näitä nykyisiäkään ei aina ehdi tavata niin usein kuin haluaa. Nuo vauvakerho-ystävät tosin vaativat sen, että menin ulos mukavuusalueeltani: päätin, että nyt tarvitsen samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, menin vauvakerhoon, vaikka se jännitti. Kannatti, kaksi ihanaa ystävää löytyi ja lasten vauvavuodet sujui mukavasti, kun aina löytyi leikkipuisto- ja lounastreffiseuraa. Työpaikalla en ole ystävystynyt koskaan, työkaverit on niin eri elämäntilanteissa.

Ja siis ystävyys näihin koulu- ja opiskeluaikaisiin ystäviin on säilynyt, vaikka ei asuta samalla paikkakunnalla ja elämäntilanteet vaihtelee. Välillä on nähty harvoin, välillä usein. Nyt päälle kolmekymppisenä olen taas lähentynyt heidän kanssaan, kun on omat lapset on kasvanut enkä ole enää "vauvakuplassa", toisaalta he on taas alkaneet saada lapsia eli elämäntilanne yhdistää.

Mitä vikaa on lapsuudenystävän kanssa ystävänä pysymisessä? (hiekkalaatikkoystävä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ystävystynyt koulussa, yliopistossa ja vauvakerhossa muutaman ihmisen kanssa, niin monen, ettei ole tarvetta etsiä ystäviä muualta. Näitä nykyisiäkään ei aina ehdi tavata niin usein kuin haluaa. Nuo vauvakerho-ystävät tosin vaativat sen, että menin ulos mukavuusalueeltani: päätin, että nyt tarvitsen samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, menin vauvakerhoon, vaikka se jännitti. Kannatti, kaksi ihanaa ystävää löytyi ja lasten vauvavuodet sujui mukavasti, kun aina löytyi leikkipuisto- ja lounastreffiseuraa. Työpaikalla en ole ystävystynyt koskaan, työkaverit on niin eri elämäntilanteissa.

Siis sulle riittää ystävyyden syyksi että on synnyttänyt?

Missä minä niin sanoin? Sanoin kaipaavani samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, kun muut ystävät oli päivisin töissä ja kiireisiä uransa kanssa, ja nuorena äitinä sitä kaipasi vertaistukea. Menin vauvakerhoon ja sieltä löytyi kaksi äitiä, joiden kanssa kemiat kohtasi niin, että ystävystyttiin ja ystävyys on kestänyt jo yli viisi vuotta. Ei kai se ole yhtään sen huonompaa ystävyyttä vaikka ollaan lasten ansiosta tutustuttu?

Kivat työkaverit on pop, mutten mäkään halua heitä vapaalla tavata.

Mulla ystävänä pari entistä naapuria. En mä heitä silloin nähnyt viikottainkaan, jos edes kuukausittain. Ystävystyminen tapahtui jälkeenpäin. 😳

Vierailija kirjoitti:

Mitä vikaa on lapsuudenystävän kanssa ystävänä pysymisessä? (hiekkalaatikkoystävä)

Yleensä hiekkalaatikolta löytynyt ystävä meinaa, kun itse olet vahtimassa omiasi ja ystävystyt samanlaisen kanssa.

Lapsuudenystävä on lapsuudessa kohdattu ystävä.

Ei kaikki ole suhteita solmivaa ihmistyyppiä. Itse tosiaan rehellisesti tutustun olosuhteiden pakosta pitkälti, kun en osaa sitä pintapuoleisempaa rupattelua. Mielestäni tämä ei kyllä ole mitenkään väärin. Aitoja ka kestäviä ystävyyksiä olen löytänyt näinkin, kun oikeanlainen ihminen on tullut vastaan. Kaverista en oikein edes välitä, koen semmoiset tuttavuudet vähän kuormittavina.

Mistä ne ap:n ystävät sitten on?

Minulla ainakin ystävät ovat koulusta, töistä ja lapsuudesta, koska olen sosiaalisesti niin heikkolahjainen, ettei ystävyyksiä muualla synny.

Mulla ei ole ystäviä ollenkaan, koten mahdan olla laiska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vikaa on lapsuudenystävän kanssa ystävänä pysymisessä? (hiekkalaatikkoystävä)

Yleensä hiekkalaatikolta löytynyt ystävä meinaa, kun itse olet vahtimassa omiasi ja ystävystyt samanlaisen kanssa.

Lapsuudenystävä on lapsuudessa kohdattu ystävä.

Tämä on ihan sun oma keksintösi. Olisit kirjoittanut alunperinkin näin.

Minulla on paljon ystäviä ja hyviä kavereita. Osa on tullut lapsuudessa, osa on koulu- ja opiskeluaikaisia, osa töistä ja loput mistä sattuu. Mieheni löysin työpaikalta ja hän on paras ystäväni, jonka kanssa olen ollut yhdessä pian 25 vuotta. Minulla on ystävänä myös itseäni paljon vanhempia ihmisiä, vanhin on yli 45 vuotta itseäni vanhempi ja kävin hänen luonaan viimeksi alkuviikosta.

Elämäntilanteet muuttuvat, mutta ystävät pysyvät ja uusia tulee lisää. Välimatkaa voi olla tuhansia kilometrejä, mutta ystävyys jatkuu. En ole ystävieni kanssa mitään paitaperse -tyyppejä, vaan meillä on omat elämämme ja ystävät kulkevat siinä matkassa mukana. En ole heistä mustasukkainen mitenkään ja vahdi heidän ystävyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ystävystynyt koulussa, yliopistossa ja vauvakerhossa muutaman ihmisen kanssa, niin monen, ettei ole tarvetta etsiä ystäviä muualta. Näitä nykyisiäkään ei aina ehdi tavata niin usein kuin haluaa. Nuo vauvakerho-ystävät tosin vaativat sen, että menin ulos mukavuusalueeltani: päätin, että nyt tarvitsen samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, menin vauvakerhoon, vaikka se jännitti. Kannatti, kaksi ihanaa ystävää löytyi ja lasten vauvavuodet sujui mukavasti, kun aina löytyi leikkipuisto- ja lounastreffiseuraa. Työpaikalla en ole ystävystynyt koskaan, työkaverit on niin eri elämäntilanteissa.

Siis sulle riittää ystävyyden syyksi että on synnyttänyt?

Missä minä niin sanoin? Sanoin kaipaavani samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, kun muut ystävät oli päivisin töissä ja kiireisiä uransa kanssa, ja nuorena äitinä sitä kaipasi vertaistukea. Menin vauvakerhoon ja sieltä löytyi kaksi äitiä, joiden kanssa kemiat kohtasi niin, että ystävystyttiin ja ystävyys on kestänyt jo yli viisi vuotta. Ei kai se ole yhtään sen huonompaa ystävyyttä vaikka ollaan lasten ansiosta tutustuttu?

Ei sinun tarvitse selitellä. Ap on riidanhaluinen vanha kääkkä, jolla ei ole ystävän ystävää. Hän ei edes tiedä mitä ystävyys tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ainakin ystävät ovat koulusta, töistä ja lapsuudesta, koska olen sosiaalisesti niin heikkolahjainen, ettei ystävyyksiä muualla synny.

Jos sinulla on ystäviä, niin tuskinpa olet kovin sosiaalisesti heikkolahjainen. Älä enää ikinä käytä tuollaista kamalaa sanontaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ystävystynyt koulussa, yliopistossa ja vauvakerhossa muutaman ihmisen kanssa, niin monen, ettei ole tarvetta etsiä ystäviä muualta. Näitä nykyisiäkään ei aina ehdi tavata niin usein kuin haluaa. Nuo vauvakerho-ystävät tosin vaativat sen, että menin ulos mukavuusalueeltani: päätin, että nyt tarvitsen samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, menin vauvakerhoon, vaikka se jännitti. Kannatti, kaksi ihanaa ystävää löytyi ja lasten vauvavuodet sujui mukavasti, kun aina löytyi leikkipuisto- ja lounastreffiseuraa. Työpaikalla en ole ystävystynyt koskaan, työkaverit on niin eri elämäntilanteissa.

Siis sulle riittää ystävyyden syyksi että on synnyttänyt?

Vanha maho haastaa riitaa. 😆

Et ole ainoa. En ole yhteydessä keneenkään hiekkalaatikkoajoilta (paitsi siskooni :D), sama juttu peruskoulun luokkalaisten kanssa nykyisin, lukiosta jäi kaverisuhteita mutta harvoin nykyisin tulee nähtyä ja yliopiston tyyppien kanssa en ole ollut missään tekemisissä valmistumisen jälkeen (tai ei sieltä mitään ystävyyksiä syntynyt). Työkavereita en ole koskaan tavannut vapaa-ajalla. Ystäviä minulla silti on, lähinnä harrastusten parista.