Miksei työttömiä pikakouluteta koronahoitajiksi moni varmasti alkaisi hymyssäsuin tähän työhön
Liksakin saisivat kohtuullisen paljon työhön nähden.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Valmiuslailla voidaan velvoittaa työttömiä sairaalaan hanttihommiin apumieheksi, jotta hoitajat voivat keskittyä vain hoitotyöhönsä.
Hyvää joulua Nykopp-Laamasten hellässä hoidossa!
Ongelmaa on kyllä siinä, että hoitajakoulutuksessa opiskellaan sikin sokin montaa asiaa pintaraapaisten eri hoitotyön muotoja. Lopulta itseä kutsutaan sitten vaikka psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, kun on pari opintopistettä taustalla siltä alalta.
Koska työmuodot eivät käytännössä juurikaan kohtaa, pitäisi olla mahdollista opiskella tietylle osastolle jo alusta asti eikä tuhlata aikaa kymmenen asian pintaraapaisemiseen.
Kaikille yhteisiä voisivat olla tietyt anatomian ja fysiologian, ensiavun ja hoidon tarpeen arvioinnit tai vastaavat.
Ammattikorkeakoulututkinnoissa on paljon asiaa, mikä pitäisi olla mahdollista hyväksilukea lukio-opinnoilla tai vaikka kansalaisopiston kursseilla. Tämähän näkyy jo siinä, että peruskoulupohjalta voi opiskella AMK-hoitajaksi eli lukiotaustaa ja muuta ei huomioida ollenkaan; samat asiat opiskellaan kaksi kertaa peräkkäin jos on jo käynyt lukion äidinkieltä ja biologiaa.
Vähän sama juttu ehkä lääkäreillä; kuinka moni erikoislääkäri siirtyy takaisin terveyskeskukseen saatuaan erikoislääkärin luvat? Millä tavalla heidän yleislääkärin tausta enää auttaa ihmisiä siinä vaiheessa, kun heille pääsy on lähetteen tai tuntuvan rahasumman takana ja sinne mennään vasta sitten, kun yleislääkäriltä on neuvot loppu? Olisiko ehkä järkevämpää esim.jatkokouluttaa psykologeja psykiatreiksi tai kouluttaa vaikka plastiikkakirurgiksi ihan suoraan?
Insinööripuolellahan ei tarvitse käydä ainakaan AMK:ssa yleisinsinöörin tutkintoa, vaan mennään suoraan sähköinsinööriksi tai minne halutaankin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi unelma!!! Ikä mulla 29v, määräaikaisen jälkeen jäänyt pysyvästi työttömäksi jo 2v. Ottaisin niin ilomielin töitä vastaan! helsingissä ei koskaan ikinä oteta yhtään mihinkään mukaan, te- toimistoa ei kiinnosta vaikka kuinka pommitan heidät, hakemuksiin ei vastata tai ovat vain jotain hujaustyöpaikkoja johon on jo valittu.
mene seuren listoille ja katso kuntarekry,monsterit sun muut! mun teini työllistyi aikoinaan ...no en nyt muista,jokin reppufirma ja ihan ok duunia sai
ja joo koronahoitajalla pitää olla koulutus,sh/lh/vastaava, ei sinne noin vaan "mennä"
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa ne on pikakouluttaneet (parin päivän kurssi) mm. työttömiä lentoemäntiä apulaisiksi sairaaloihin ja vanhainkoteihin. Ne tekee tehtäviä, jotka on aiemmin sitoneet henkilökuntaa, jotta henkilökunta voi keskittyä vaan potilastyöhön. (Työtehtävät esim. lakanoiden vaihtoa, varastojen täydennystä, hoitorarvikkeiden kuskausta, osastojen välillä suhaamista, keittiötilojen siivousta, tiskausta, ruuan valmistelua/lämmitystå vanhainkodeissa jne.)
Suomessa ei tuohon hommaan tarvitse kouluttautua. Meillä otetaan vastaan vapaaehtoisia. Esim hyväkuntoisia eläkeläisiä kaikilta aloilta.
Kyllä nämä osaavat vaihtaa lakanaa, jakaa ruokaa, syöttää, siivota, olla seuralaisina jne.
Mun äiti ystävättärineen on vuosia tehnyt tuommoista hommaa jaksamisen mukaan.
Taas yks "työttömät on pohjasakkaa jotka eivät ole ihmisiä omine ajatuksineen ja vahvuuksineen joten heitetään ne johonkin random työhön jossa on pulaa tekijöistä ja joka "todellakin sopii" kaikille ihmisille"
Voi helvata, tulisi lisää ongelmia siitä että monet kouluttamattomat olisivat hoitajan töissä ja mielenterveysongelman lisääntyisivät näillä hoitajiksi sopimattomilla.
aloitus kuvastaa täyttä tietämättömyyttä ja empatian puutetta.
Voitaisiin myös pikakouluttaa menestyviksi start up-yrittäjiksi, koodareiksi ja raketti-insinööreiksi.
Mitä sitä vuosia koulunpenkillä istumaan, pikakurssiaineistot nettiin kaikkien saataville ja sitten vaan kansa kouluttautumaan itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Miten pikakoulutat henkilön koronahoitajaksi? Tämä ei ole kettuilua, vaan ihan aitoa tietämättömyyttä. Luulisin itse, että suurin tarve kotonaan liittyen olisi nimenomaan tehohoidossa, jossa sairaanhoitajillakin tulisi olla spesiaalia osaamista?
tehdään niin kuin lääkäri käskee. ei siinä mitään ihmeellistä ole. ja kun mietitään lääkärien ammattitaitoa. julkisella puolella ainoa hoito on 2 päivää saikkua ja buranaa. ei ole mitään tähtitiedettä se terveydenhuolto. lääkärin kouluttaa viikossa täyttämään buranareseptejä ja hoitajalle riittää 2 päivän perehdytys siwan kassan pohjalta

Hoitajan päätehtävän, eli valittamisen oppii kyllä työkavereilta työnohessa
Niin, sairaanhoitajan amk-tason koulutus kestää 3-4 vuotta. Toisaalta esimerkiksi liikennelentäjän koulutus vain 1,5 - 2 vuotta. Pistää miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työttömät ei heti ala kouluttamaan itseään lähihoitajaksi? Hoitoapulaiseksi voisi päästä ilman koulutustakin ja siitä vaikka oppisopimuksella lähäriksi.
Siihen on ehkä syynsä.
Koska korana potilaat vaan makaa koomassa eli ei niissä ole edes hoitamista.
Toisekseen sh pääsee siistiin sisätyöhön halutessaan, lähäri ja hoitoapulainen lapioi pa skaa.
Melkoista hoitajien koulutuksn aliarvioimista, miksei samantien kouluteta lääkäreitä pikakursseilla ja kyllä lentokonettakin oppii lentämään kuka vain.
Työttömille tulisi yllätyksenä se, että töistä pääsee kotiin illalla klo 21 ja aamulla klo 7.15 pitää olla työasussa valmiina tarttumaan töihin. Että eihän siinä ehdi kuin nukkumaan hetken, oma elämä on ihan sivussa.
Vierailija kirjoitti:
Niin, sairaanhoitajan amk-tason koulutus kestää 3-4 vuotta. Toisaalta esimerkiksi liikennelentäjän koulutus vain 1,5 - 2 vuotta. Pistää miettimään.
Että lentäjäksi pitää osata konetta lentää ja sairaanhoitajan homma on paljon mutkikkaampaa, kun kyse on ihmisestä?
Vai mikä mietityttää?
Työttömät voisivat tehdä myös koronarokotteita.
Pikakoulutus kirjekurssilla. Ei se rakettitiedettä ole.
Vierailija kirjoitti:
Työttömille tulisi yllätyksenä se, että töistä pääsee kotiin illalla klo 21 ja aamulla klo 7.15 pitää olla työasussa valmiina tarttumaan töihin. Että eihän siinä ehdi kuin nukkumaan hetken, oma elämä on ihan sivussa.
Tässä esimerkissä pidän työtöntä viisaampana kuin sairaanhoitajaa. Hän valitsi työttömyyden tuollaisen orjuuden sijaan. Oma valinta miksi suostut?
Vierailija kirjoitti:
Työttömille tulisi yllätyksenä se, että töistä pääsee kotiin illalla klo 21 ja aamulla klo 7.15 pitää olla työasussa valmiina tarttumaan töihin. Että eihän siinä ehdi kuin nukkumaan hetken, oma elämä on ihan sivussa.
Niin myöhään töihin ja kotiin jo ennen kuin aurinko laskee. Yllätyin.
Yhtä huuhaata kuin "kuukaudessa koodariksi" -koulutukset.
Vierailija kirjoitti:
Melkoista hoitajien koulutuksn aliarvioimista, miksei samantien kouluteta lääkäreitä pikakursseilla ja kyllä lentokonettakin oppii lentämään kuka vain.
Autopilottihan niissä työt tekee. Lentäjä on vain silmänlumetta matkustajien luottamukselle.
Tälleen maallikkona sairaanhoitaja on sairaanhoitaja. On se sitten anestesia hoitaja tai hoitaja vauvojen tehohoidossa ollut vuosia..
Yllätyin kun noilla paikoilla olleet ystävät kävivät opiskelemassa erikseen koronan takia tehohoitoa. Eihän se olekaan niin yksinkertaista, että sinne vaan mennään. Siellähän pitää myös osata tehdäkin jotain. Laitteet ovat monimutkaiset ja erilaiset kuin monella muulla osastolla.
eli eipä tämmöisestä työttömästä maallikosta ihan heti koronahoitajaa saisi tekemälläkään, kun jo valmiiksi ammattilaisestakin se vaati useamman kuukauden kurssituksen.