"Viettäkää joulu kotona perheen kanssa" - entäs jos asuu yksin?
Saanko lähteä lapsuudenperheeni luo jouluksi vai pitääkö yksinäni hyräillä joululauluja masentavien eineslaatikoiden äärellä?
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun, yksin vietän joulun. En todellakaan lähde matkustamaan 70+ vanhempieni luo. Yhteyksiä otetaan puhelimen ja hangoutsin kautta.
Jos kaikki tulkitsevat suosituksia niin että ne eivät koske itseä tai joulua tai omaa perhettä niin mitä virkaa on suosituksilla? Joulun jälkeen tulee isot koronapiikit kun kaikki ajattelevat oma napa edellä. Ja jos ei pelkää koronaa, voisi ajatella myös sitä että niitä tehohoitopaikkoja ja hoitajia tarvitaan myös muille sairauksille. Koko ajan joudutaan tekemään myös kiireisiä leikkauksia ja sattuu onnettomuuksia. Ei siellä käsien päällä istuta sairaaloissa ja odoteta koronapotilaita. Jossain kohtaa kun eletään kuin pellossa, tullaan siihen tilanteeseen että joudutaan valikoimaan kuka saa tehohoitoa ja kuka ei ja se ilman jäävä voi olla sinun läheisesi.
Maakuopassa ei tarvitse istua eikä hysteerisesti pelätä, mutta suosituksia noudattaen olisi mahdollisuus saada tartuntaluvut ja sitä kautta riskit alas. Mutta jos jokainen on itsekäs, sitä kauemmin ja rajummin kärsitään pandemiasta.
Olisi paras myös erottaa perheet toisistaan jotenkin, koska niissä tartuntariski on jo luonnostaan korkeampi kuin yhden hengen talouksissa.
Asun yksin ja menen äidin luo. Nämä ulisijat ovat niitä joiden jouluun nämä suositukset eivät muutenkaan vaikuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin sitten yksin. Ei se ole maailmanloppu että kantaa vastuunsa poikkeuksellisessa maailmantilanteessa. Meilläkin peruuntui iso ihana sukujoulu, jota kaikki olivat odottaneet. Ei sille vain minkään mahda. Soitellaan sitten videopuheluita ja muistellaan toivon mukaan ensi vuonna sitten miten kummallinen tämän vuoden joulu olikaan.
Höpöhöpö poikkeuksellinen maailmantilanne. Suomessa on nyt yksi hengitystieinfektio jonka vuoksi on vähemmän porukkaa sairaalassa kuin influenssan vuoksi normaalitalvina. Ei mitään syytä paniikkiin tai olla viettämättä joulua just niin kuin itse haluaa.
Sinä voit olla mitä mieltä sinä haluat olla. Itse olen kuitenkin nähnyt sekä influenssaa että koronaa, ja influenssa ei ole terveille tuollaisia riskejä tarjoillut. En halua olla osallisena sitä levittämässä. Varsinkin kun influenssaan on rokote jolla riskiryhmäläiset voivat edes yrittää suojautua ja koronaan vielä ei.
No näinhän sen pitäisi ollakin! Ne joita pelottaa voivat istua maakuopassa piilossa vaikkamaailman tappiin,ne joita ei eläkööt normaalisti. Jos tehopaikat/hengityskoneet jne loppuvat niin sitten loppuvat, turha siitä ottaa päättäjienkään sen isompaa stressiä. Jokainen voi suojautua koronavirukselta niin tehokkaasti kuin haluaa, jos ei halua suojautua niin hyväksykööt sen kuolemanriskin. Minulla ei ole mitään ongelmaa sitä hyväksyä.
Mutta entäpä jos minä sairastun kaikista varotoimista huolimatta tai joudun vaikka auto-onnettomuuteen, enkä saa hoitoa kun on viety jo niiden toimesta joita ei ole kiinnostanut ohjeita paljon seurailla? Ei minua haittaisi tippaakaan jos joku omaa tyhmyyttään kuolee, mutta ennen sitä hän vie ihan omaa tyhmyyttään älyttömästi yhteiskunnan yhteisiä resursseja ja vähäisiä tehohoitopaikkoja.
Sorry mutta maailma ei toimi noin että muilla ihmisillä olisi loputon vastuu sinusta ja muiden ihmisten olisi alistuttava loputtomaan kärsimykseen sen vuoksi ettei sinulle vain tulisi mitään negatiivista vastaan. Siis tavallaan ymmärrän, kyllä minuakin esim. sieppaa että läskien hoito vie ison osan terveydenhuollon resursseista ja oikein mielelläni näkisin, että kaikille BMI > 27 lätkäistäisiin kymppitonnin haittavero per vuosi ja tätä kautta kerääntyneet/säästetyt rahat ohjattaisiin vaikka seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden lasten kuntoutukseen, mutta valitettavasti läskit ovst itsekkäitä ja vaativat itselleen tekoniveliä ja hedelmöityshoitoja ym piittaamatta lainkaan raiskatuista lapsista, mutta näin se vaan on. Samalla tavalla minä olen itsekäs tässä korona-asiassa ja kieltäydyn pilaamasta elämääni sen vuoksi.

Mä olen samaa mieltä. Hajotetaan perheet 9 kuukaudeksi ja kysytään sitten että miten oli, jatketaanko rajoituksia? Että olikos se vanhusten suojelu ja muu sellainen minkä arvoista?
Vierailija kirjoitti:
Järkeä saa käyttää. Yksin asuva voi aivan hyvin tavata rajatusti perheenjäseniään. Ideana on välttää isoja kokoontumisia ja matkustelua.
Ole sinkku ja menen vanhempien luokse. Asutaan samalla seudulla ja käyn siellä muutenkin melkein viikottain. Perheelliset sisarukseni asuvat kauempana ja heillä on huomattavasti enemmän kontakteja, joten he eivät tule tänä vuonna. Vaikka meidän joulunvietossa yhdistyy kaksi taloutta, ei se kuitenkaan ole kuin kolme henkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi syöt eineslaatikoita?
Ei yksinasuvalla ole motivaatiota kokata alusta alkaen vain itselleen :(
Ap
Eineslaatikot on ok!
T: Töissä käyvä äiti
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun, yksin vietän joulun. En todellakaan lähde matkustamaan 70+ vanhempieni luo. Yhteyksiä otetaan puhelimen ja hangoutsin kautta.
Jos kaikki tulkitsevat suosituksia niin että ne eivät koske itseä tai joulua tai omaa perhettä niin mitä virkaa on suosituksilla? Joulun jälkeen tulee isot koronapiikit kun kaikki ajattelevat oma napa edellä. Ja jos ei pelkää koronaa, voisi ajatella myös sitä että niitä tehohoitopaikkoja ja hoitajia tarvitaan myös muille sairauksille. Koko ajan joudutaan tekemään myös kiireisiä leikkauksia ja sattuu onnettomuuksia. Ei siellä käsien päällä istuta sairaaloissa ja odoteta koronapotilaita. Jossain kohtaa kun eletään kuin pellossa, tullaan siihen tilanteeseen että joudutaan valikoimaan kuka saa tehohoitoa ja kuka ei ja se ilman jäävä voi olla sinun läheisesi.
Maakuopassa ei tarvitse istua eikä hysteerisesti pelätä, mutta suosituksia noudattaen olisi mahdollisuus saada tartuntaluvut ja sitä kautta riskit alas. Mutta jos jokainen on itsekäs, sitä kauemmin ja rajummin kärsitään pandemiasta.
Huoh, säkin olet mennyt täysillä tähän soopaa mukaan. Kyllä, eristäytymällä tehokkaammin saamme taas tartuntalukuja alas. Mitä tapahtuu kun löysäämne? Tartunnat lisääntyvät ja rajoitukset palaavat. Sitten ollaan taas eristyksissä. Muutaman kuukauden päästä löysätään. Mitä tapahtuu? Tartunnat lisääntyvät ja rajoitukset palaavat?
Voimme toki jatkaa tätä kissa-hiiri-leikkiä ikuisesti, mutta miksi. Annetaan mennä ja rajoitellaan sitten kun oikeasti alkaa näyttää pahalta eli esim. 100-200 koronapotilasta teholla (tehopaikkoja 500 eli 300-400 jää vielä muille), tämä 10-35 tehopotilaasta panikoiminen on aivan järjetöntä. Ja jos ja kun rokote on tulossa nyt alkuvuodesta niin ei välttämättä missään vaiheessa tehoille päätyisi edes tuota reilua sataa potilasta yhtaikaisesti kun saadaan riskiryhmäläiset ja heidän nopsasti rokotettua.

Voit katsoa Ruotsista mitä on tapahtunut, kun on vain suositeltu, muta ei rajoitettu.

Tuossa vaiheessa rajoittaminen on jo myöhäistä. Siksi kissa-hiiri-leikki, ettei toivomaasi tilanteeseen päädyttäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin sitten yksin. Ei se ole maailmanloppu että kantaa vastuunsa poikkeuksellisessa maailmantilanteessa. Meilläkin peruuntui iso ihana sukujoulu, jota kaikki olivat odottaneet. Ei sille vain minkään mahda. Soitellaan sitten videopuheluita ja muistellaan toivon mukaan ensi vuonna sitten miten kummallinen tämän vuoden joulu olikaan.
Höpöhöpö poikkeuksellinen maailmantilanne. Suomessa on nyt yksi hengitystieinfektio jonka vuoksi on vähemmän porukkaa sairaalassa kuin influenssan vuoksi normaalitalvina. Ei mitään syytä paniikkiin tai olla viettämättä joulua just niin kuin itse haluaa.
Sinä voit olla mitä mieltä sinä haluat olla. Itse olen kuitenkin nähnyt sekä influenssaa että koronaa, ja influenssa ei ole terveille tuollaisia riskejä tarjoillut. En halua olla osallisena sitä levittämässä. Varsinkin kun influenssaan on rokote jolla riskiryhmäläiset voivat edes yrittää suojautua ja koronaan vielä ei.
No näinhän sen pitäisi ollakin! Ne joita pelottaa voivat istua maakuopassa piilossa vaikkamaailman tappiin,ne joita ei eläkööt normaalisti. Jos tehopaikat/hengityskoneet jne loppuvat niin sitten loppuvat, turha siitä ottaa päättäjienkään sen isompaa stressiä. Jokainen voi suojautua koronavirukselta niin tehokkaasti kuin haluaa, jos ei halua suojautua niin hyväksykööt sen kuolemanriskin. Minulla ei ole mitään ongelmaa sitä hyväksyä.
Mutta entäpä jos minä sairastun kaikista varotoimista huolimatta tai joudun vaikka auto-onnettomuuteen, enkä saa hoitoa kun on viety jo niiden toimesta joita ei ole kiinnostanut ohjeita paljon seurailla? Ei minua haittaisi tippaakaan jos joku omaa tyhmyyttään kuolee, mutta ennen sitä hän vie ihan omaa tyhmyyttään älyttömästi yhteiskunnan yhteisiä resursseja ja vähäisiä tehohoitopaikkoja.
Sorry mutta maailma ei toimi noin että muilla ihmisillä olisi loputon vastuu sinusta ja muiden ihmisten olisi alistuttava loputtomaan kärsimykseen sen vuoksi ettei sinulle vain tulisi mitään negatiivista vastaan. Siis tavallaan ymmärrän, kyllä minuakin esim. sieppaa että läskien hoito vie ison osan terveydenhuollon resursseista ja oikein mielelläni näkisin, että kaikille BMI > 27 lätkäistäisiin kymppitonnin haittavero per vuosi ja tätä kautta kerääntyneet/säästetyt rahat ohjattaisiin vaikka seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden lasten kuntoutukseen, mutta valitettavasti läskit ovst itsekkäitä ja vaativat itselleen tekoniveliä ja hedelmöityshoitoja ym piittaamatta lainkaan raiskatuista lapsista, mutta näin se vaan on. Samalla tavalla minä olen itsekäs tässä korona-asiassa ja kieltäydyn pilaamasta elämääni sen vuoksi.
Ylipaino ja joulunvietto kotona on hiukan eri asioita. Millä lailla elämäsi menee pilalle jos et pääse nyt tänä jouluna sukuloimaan?

Se on myöhäistä rajoittaa siinä vaiheessa. Tämä on se oikea hetki tehdä toimenpiteitä ennenkuin on liian myöhäistä. Eikä ole mitään takuita että rokote saadaan alkuvuodesta. Kesä on todennäköisempi ajankohta.

Ruotsissa näyttää, että pieni (parin prosentin) pomppu kokonsiskuolleisuuteen tosiaan tulossa, ei mitään isompaa.

Mä en ole päässyt sukuloimaan maaliskuun jälkeen. Jos sinä olet niin olet sitten toiminut suositusten vastaisesti. Ja sanoisin, että läskin on kyllä hitosti helpompi laihduttaa kuin ihmisen selvitä pitkään ilman sosiaalisia kontakteja. Ensimmäinenhän kohentaa sekä psyykkistä että fyysistä terveydentilaa, jälkimmäinen taas tutkitusti heikentää.
Asun yksin. Asun korona-alueella, mutta olen tehnyt jo pitkään töitä kotona ja käytän mm kaupan ruokakassipalvelua. Joulu ei merkkaa minulle juuri mitään, joten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi töihin. Meillä ei olla jouluna töissä, mutta ylitöitä on vaikka kuinka paljon. Esimies sanoi jos teen joka päivä 12 h, se on minun asiani. Ne saa merkkaa vain peruslauantaityönä, eli 50 % korvaus 8 h työpäivänä. Yhteissopimuksella laitan tästä eteenpäin vaikka joka lauantai max 8 h niin kauan, kun ylitöitä on. Ylityöt loppuu viimeistään tammikuun lopussa, jolloin hiljenee helmikuuksi, sitten pärjätään normitunneillä ihan juhannukseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun, yksin vietän joulun. En todellakaan lähde matkustamaan 70+ vanhempieni luo. Yhteyksiä otetaan puhelimen ja hangoutsin kautta.
Jos kaikki tulkitsevat suosituksia niin että ne eivät koske itseä tai joulua tai omaa perhettä niin mitä virkaa on suosituksilla? Joulun jälkeen tulee isot koronapiikit kun kaikki ajattelevat oma napa edellä. Ja jos ei pelkää koronaa, voisi ajatella myös sitä että niitä tehohoitopaikkoja ja hoitajia tarvitaan myös muille sairauksille. Koko ajan joudutaan tekemään myös kiireisiä leikkauksia ja sattuu onnettomuuksia. Ei siellä käsien päällä istuta sairaaloissa ja odoteta koronapotilaita. Jossain kohtaa kun eletään kuin pellossa, tullaan siihen tilanteeseen että joudutaan valikoimaan kuka saa tehohoitoa ja kuka ei ja se ilman jäävä voi olla sinun läheisesi.
Maakuopassa ei tarvitse istua eikä hysteerisesti pelätä, mutta suosituksia noudattaen olisi mahdollisuus saada tartuntaluvut ja sitä kautta riskit alas. Mutta jos jokainen on itsekäs, sitä kauemmin ja rajummin kärsitään pandemiasta.
Huoh, säkin olet mennyt täysillä tähän soopaa mukaan. Kyllä, eristäytymällä tehokkaammin saamme taas tartuntalukuja alas. Mitä tapahtuu kun löysäämne? Tartunnat lisääntyvät ja rajoitukset palaavat. Sitten ollaan taas eristyksissä. Muutaman kuukauden päästä löysätään. Mitä tapahtuu? Tartunnat lisääntyvät ja rajoitukset palaavat?
Voimme toki jatkaa tätä kissa-hiiri-leikkiä ikuisesti, mutta miksi. Annetaan mennä ja rajoitellaan sitten kun oikeasti alkaa näyttää pahalta eli esim. 100-200 koronapotilasta teholla (tehopaikkoja 500 eli 300-400 jää vielä muille), tämä 10-35 tehopotilaasta panikoiminen on aivan järjetöntä. Ja jos ja kun rokote on tulossa nyt alkuvuodesta niin ei välttämättä missään vaiheessa tehoille päätyisi edes tuota reilua sataa potilasta yhtaikaisesti kun saadaan riskiryhmäläiset ja heidän nopsasti rokotettua.
Se on myöhäistä rajoittaa siinä vaiheessa. Tämä on se oikea hetki tehdä toimenpiteitä ennenkuin on liian myöhäistä. Eikä ole mitään takuita että rokote saadaan alkuvuodesta. Kesä on todennäköisempi ajankohta.
Nämä kehäpäätelmäargumentit ovat mainioita. Keväästä lähtien KOKO AJAN on odoteltu sitä 2 viikon päästä tulevaa katastrofia jolloin on ihan liian myöhäistä ja kuollaan kaikki. THL ennusteiden perusteella viimeisen suomalaisen olisi kai pitänyt kuolla joskus syyskuussa.
Vierailija kirjoitti:
Hae pizzaa, sushia, mistä nyt tykkäät. Tai tilaa noutoruokaa, oikein mieleistä. Vietä ilta mukavasti, syö hyvin, teet juuri sitä mistä tykkäät. Ei ole pakko olla ankeaa, vaikka yksin olisikin:)
Ei vaan, sinuna miettisin riskit. Oletko koronan riskialueella, pystytkö pitämään edes osittaista karanteenia ennen vanhempiesi tapaamista. Ovatko vanhempasi riskiryhmää. Miten matkustaisit, julkisella vai omalla autolla. Jos julkisella, niin pystytkö kulkemaan sellaiseen aikaan, ettei olisi niin ahdasta. Kuinka ahtaissa oloissa joulua viettäisitte, entä yöpyminen. Nämä kaikki vaikuttavat.
Joo-o, mutta kun tässä maassa parasta pizzaa tekee tyttäreni. Sushia tulee syötyä muutenkin, kun sitä myydään nykyään joka paikassa. Söisin kyllä mielelläni yksinelävänä, ja joka päivä itselleni ruokaa tekevänä, kerrankin jonkun muun tekemän aterian, mutta kun ei saa kyläillä, ja ravintoloitakin pitää välttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin sitten yksin. Ei se ole maailmanloppu että kantaa vastuunsa poikkeuksellisessa maailmantilanteessa. Meilläkin peruuntui iso ihana sukujoulu, jota kaikki olivat odottaneet. Ei sille vain minkään mahda. Soitellaan sitten videopuheluita ja muistellaan toivon mukaan ensi vuonna sitten miten kummallinen tämän vuoden joulu olikaan.
Höpöhöpö poikkeuksellinen maailmantilanne. Suomessa on nyt yksi hengitystieinfektio jonka vuoksi on vähemmän porukkaa sairaalassa kuin influenssan vuoksi normaalitalvina. Ei mitään syytä paniikkiin tai olla viettämättä joulua just niin kuin itse haluaa.
Sinä voit olla mitä mieltä sinä haluat olla. Itse olen kuitenkin nähnyt sekä influenssaa että koronaa, ja influenssa ei ole terveille tuollaisia riskejä tarjoillut. En halua olla osallisena sitä levittämässä. Varsinkin kun influenssaan on rokote jolla riskiryhmäläiset voivat edes yrittää suojautua ja koronaan vielä ei.
No näinhän sen pitäisi ollakin! Ne joita pelottaa voivat istua maakuopassa piilossa vaikkamaailman tappiin,ne joita ei eläkööt normaalisti. Jos tehopaikat/hengityskoneet jne loppuvat niin sitten loppuvat, turha siitä ottaa päättäjienkään sen isompaa stressiä. Jokainen voi suojautua koronavirukselta niin tehokkaasti kuin haluaa, jos ei halua suojautua niin hyväksykööt sen kuolemanriskin. Minulla ei ole mitään ongelmaa sitä hyväksyä.
Mutta entäpä jos minä sairastun kaikista varotoimista huolimatta tai joudun vaikka auto-onnettomuuteen, enkä saa hoitoa kun on viety jo niiden toimesta joita ei ole kiinnostanut ohjeita paljon seurailla? Ei minua haittaisi tippaakaan jos joku omaa tyhmyyttään kuolee, mutta ennen sitä hän vie ihan omaa tyhmyyttään älyttömästi yhteiskunnan yhteisiä resursseja ja vähäisiä tehohoitopaikkoja.
Sorry mutta maailma ei toimi noin että muilla ihmisillä olisi loputon vastuu sinusta ja muiden ihmisten olisi alistuttava loputtomaan kärsimykseen sen vuoksi ettei sinulle vain tulisi mitään negatiivista vastaan. Siis tavallaan ymmärrän, kyllä minuakin esim. sieppaa että läskien hoito vie ison osan terveydenhuollon resursseista ja oikein mielelläni näkisin, että kaikille BMI > 27 lätkäistäisiin kymppitonnin haittavero per vuosi ja tätä kautta kerääntyneet/säästetyt rahat ohjattaisiin vaikka seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden lasten kuntoutukseen, mutta valitettavasti läskit ovst itsekkäitä ja vaativat itselleen tekoniveliä ja hedelmöityshoitoja ym piittaamatta lainkaan raiskatuista lapsista, mutta näin se vaan on. Samalla tavalla minä olen itsekäs tässä korona-asiassa ja kieltäydyn pilaamasta elämääni sen vuoksi.
Ylipaino ja joulunvietto kotona on hiukan eri asioita. Millä lailla elämäsi menee pilalle jos et pääse nyt tänä jouluna sukuloimaan?
Mä en ole päässyt sukuloimaan maaliskuun jälkeen. Jos sinä olet niin olet sitten toiminut suositusten vastaisesti. Ja sanoisin, että läskin on kyllä hitosti helpompi laihduttaa kuin ihmisen selvitä pitkään ilman sosiaalisia kontakteja. Ensimmäinenhän kohentaa sekä psyykkistä että fyysistä terveydentilaa, jälkimmäinen taas tutkitusti heikentää.
Minä taas sanoisin että ei ole. Sosiaalisia kontakteja voi ylläpitää vaikkapa puheluilla tai videopuheluilla, mutta taas laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä ja suurimmalla osalla tämä meinaa sitä että paino vain lisääntyy. Tästä on tehty lukuisia tutkimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae pizzaa, sushia, mistä nyt tykkäät. Tai tilaa noutoruokaa, oikein mieleistä. Vietä ilta mukavasti, syö hyvin, teet juuri sitä mistä tykkäät. Ei ole pakko olla ankeaa, vaikka yksin olisikin:)
Ei vaan, sinuna miettisin riskit. Oletko koronan riskialueella, pystytkö pitämään edes osittaista karanteenia ennen vanhempiesi tapaamista. Ovatko vanhempasi riskiryhmää. Miten matkustaisit, julkisella vai omalla autolla. Jos julkisella, niin pystytkö kulkemaan sellaiseen aikaan, ettei olisi niin ahdasta. Kuinka ahtaissa oloissa joulua viettäisitte, entä yöpyminen. Nämä kaikki vaikuttavat.
Joo-o, mutta kun tässä maassa parasta pizzaa tekee tyttäreni. Sushia tulee syötyä muutenkin, kun sitä myydään nykyään joka paikassa. Söisin kyllä mielelläni yksinelävänä, ja joka päivä itselleni ruokaa tekevänä, kerrankin jonkun muun tekemän aterian, mutta kun ei saa kyläillä, ja ravintoloitakin pitää välttää.
Miksei voi noutotilata? Voi niitä ravintoloita tukea ja ylläpitää menemättä sisälle.
Yksin minäkin joulun vietän. Eihän se eroa mitenkään vuoden 364 muusta päivästä. Onneksi en ole ollenkaan ”jouluihminen”. Kirjoja, suklaata ja punkkua olen varannut riittävästi. Parasta joulussa on, että se on nipeasti ohi. Pahinta on se n. puolitoista kuukautta kestävä hössötys ennen joulua, jota on hyvin vaikea välttää.
Joten tämän takia sinulla pitäisi olla oikeus viitata kintaalla kaikille suosituksille ja vaarantaa muiden henki ja terveys, hamstrata mahdollisesti tehohoitopaikka? Kurja juttu että olet yksinäinen, mutta miten ihmiset eivät tajua että jouluakaan ei OLISI peruttu jos ihmiset olisivat noudattaneet ohjeistuksia.
Se ei ole suinkaan koronan vika, vaan ihan puhtaasti sen että ihmiset ovat edelleen matkustelleet, baareilleet rauhassa, olleet maskitta, olleet huomioimatta turvavälejä jne. Ja mitä enemmän ihmiset nyt perseilevät lisää, sitä tiukemmat rajoitukset tulevat ja sitä pidempään tämä kestää. Mikä tässä tuntuu niin kamalan ylivoimaiselta ymmärtää?