30-vuotias mies käyttää salaa erektiolääkkeitä
Toivoisin apuanne sellaisessa asiassa kun löysin 29-vuotiaalta mieheltäni paketin erektiolääkkeitä. Ensimmäisenä ajatuksena oli se että mieheni pettää minua 6 yhteisen vuoden jälkeen. Mieheni matkustelee työnsä puolesta jonkun verran mutta muuten en oikein keksi mistä repisi ajan pettämiselle. Enkä ole ikinä aikaisemmin epäillytkään pettämistä. Seuraavaksi mieleeni tuli että ehkä mieheni ei petä mutta ei myöskään halua minua enää. Viimeisenä mieleen jäi pettymys siitä että jos ongelma olisi vain fyysinen niin miksi mieheni ei kertoisi asiasta? Onko siis neuvoja tai kokemusta miten voisin asian ottaa esille? Onko todennäköistä että noin nuorella ihmisellä ei vain yksinkertaisesti seiso ilman lääkkeitä ja että sen takia ei halua minulle siitä kertoa kun olisi varmasti melko arka paikka.
Kommentit (11)
Ex mieheltäni löytyi viagraa ja hänen kaksoiselämänsä paljastui muutaman kuukauden päästä, kun toinen nainen tuli meitä kaupassa vastaan.
Erektiohäiriö voi tulla 30-vuotiaalle ja nuoremmillekin siinä missä vanhemmille miehille. Useimmilla syy on jossain psyykkisen ja fyysisen välimaastossa.
Pettämiseen en usko hetkeäkään vaan luultavasti asia on miehelle niin kipeä, kiusallinen ja häpeällinen, ettei hän ole uskaltanut puhua siitä sinulle. En todellakaan usko, että erektiohäiriöinen lähtee pettämään kovin herkästi.
Älä myöskään tee sitä valitettavan yleistä naisten virhettä, että luulisit erektio-ongelman ja halukkuuden liittyvän yhteen. Juuri sehän tekee siitä niin helvetillisen ongelman, että mieli tekee ja haluja on vaikka muille jakaa mutta penis ei toimi niin kuin pitäisi.
Mä en ymmärrä erektiolääkkeiden ja pettämisen yhteyttä. Jos oletat että miestä kiinnostaa seksi kanssasi niin vähän, että hän joutuu käyttämään erektiolääkkeitä pystyäkseen seksiin, miksi sen pitäisi liittyä pettämiseen mitenkään?
Minulla ei ole koskaan seissyt vaan jäykistynyt jonkin verran. Asialla ei sinänsä ole väliä, kun ei ole suhteitakaan ollut, mutta jos niitä olisi ja asia olisi ajankohtainen, sen voisi kertoa samaan tapaan kuin että mulla on kuulolaite tai mulla on sellainen ja tällainen sairaus jne. Kyllä tarpeeksi fiksu ihminen osaa suhtautua asiaan luontevasti.
Kiitos kaikille vastanneille. Sulattelin asiaa ja päätin antaa asian ainakin näillä tiedoilla ihan vaan olla. En halua ottaa asiaa puheeksi jos vaikka onkin niin että todella häpeää asiaa, vaikka ei todellakaan olisi siihen tarvetta. Ne jotka ihmettelivät että miksi epäilin pettämistä niin varmaankin johtui siitä että miksi mieheni salailisi tällaista asiaa? Ensimmäisenä jostain epävarmuuden syövereistä tuli mieleen että ehkä miehellä on villi suhde ja sen takia haluaa vielä lisätä kuntoa. Vaikea sanoa mutta yleensä salailun seurauksena pelkää pahinta.
Täytyy varmaan kokeeksi yllättää mies ja katsoa toimiiko homma ilman lääkkeitä.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:33"]Kiitos kaikille vastanneille. Sulattelin asiaa ja päätin antaa asian ainakin näillä tiedoilla ihan vaan olla. En halua ottaa asiaa puheeksi jos vaikka onkin niin että todella häpeää asiaa, vaikka ei todellakaan olisi siihen tarvetta. Ne jotka ihmettelivät että miksi epäilin pettämistä niin varmaankin johtui siitä että miksi mieheni salailisi tällaista asiaa? Ensimmäisenä jostain epävarmuuden syövereistä tuli mieleen että ehkä miehellä on villi suhde ja sen takia haluaa vielä lisätä kuntoa. Vaikea sanoa mutta yleensä salailun seurauksena pelkää pahinta.
Täytyy varmaan kokeeksi yllättää mies ja katsoa toimiiko homma ilman lääkkeitä.
[/quote]
Pohdit, miksi mies häpeäisi asiaa. Siksi että miehille toitotetaan kaikkialta, että hänen pitää olla aina valmis seksiin, että hänen miehuutensa mitta on se toimiiko kalu vai ei, että hänen pitää pystyä tyydyttämään nainen tällä ja tuolla tavalla, että hän ei saa epäonnistua, olla heikko ja haavoitttuva. Miehillä on aivan järkyttävät suorituspaineet enkä ihmettele lainkaan, että impotenssi yleistyy nuorillakin.
Kun penis ei toimi, tulee sellainen olo ettei ole enää mies ollenkaan ja se voi pahimmillaan johtaa jopa itsemurha-ajatuksiin, olen nimittäin kokenut sen tilanteen, jossa mietin tapanko itseni, kun minusta ei ole edes nussimaan naistani. Erektiolääke onneksi auttoi sieltä syövereistä ylös.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:33"]
Kiitos kaikille vastanneille. Sulattelin asiaa ja päätin antaa asian ainakin näillä tiedoilla ihan vaan olla. En halua ottaa asiaa puheeksi jos vaikka onkin niin että todella häpeää asiaa, vaikka ei todellakaan olisi siihen tarvetta. Ne jotka ihmettelivät että miksi epäilin pettämistä niin varmaankin johtui siitä että miksi mieheni salailisi tällaista asiaa? Ensimmäisenä jostain epävarmuuden syövereistä tuli mieleen että ehkä miehellä on villi suhde ja sen takia haluaa vielä lisätä kuntoa. Vaikea sanoa mutta yleensä salailun seurauksena pelkää pahinta.
Täytyy varmaan kokeeksi yllättää mies ja katsoa toimiiko homma ilman lääkkeitä.
[/quote]
Älä yllätä! miehesi ei koe tilannetta välttämättä kovinkaan mukavaksi!
Miksi sinun pitäisi tietää käyttääkö mies lääkkeitä vai ei?
Anna mielummin selkeä viesti tulevasti että mies ehtii valmistautua mikäli kokee sen tarpeelliseksi!
T: M42
Nykyisiä erektiolääkkeitä voi käyttää vaikka seisoisi ilman niitäkin. Niitä voi käyttää viihdekäyttönä hieman kuin alkoholia. Ne myös rauhoittavat sekä muutenkin luovat hyvän tunteen, kun veri kiertää myös muualla kuin peniksessä.
Ja on paljon parempi vetää niitä kuin viinaa.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 21:12"][quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:33"]
Kiitos kaikille vastanneille. Sulattelin asiaa ja päätin antaa asian ainakin näillä tiedoilla ihan vaan olla. En halua ottaa asiaa puheeksi jos vaikka onkin niin että todella häpeää asiaa, vaikka ei todellakaan olisi siihen tarvetta. Ne jotka ihmettelivät että miksi epäilin pettämistä niin varmaankin johtui siitä että miksi mieheni salailisi tällaista asiaa? Ensimmäisenä jostain epävarmuuden syövereistä tuli mieleen että ehkä miehellä on villi suhde ja sen takia haluaa vielä lisätä kuntoa. Vaikea sanoa mutta yleensä salailun seurauksena pelkää pahinta.
Täytyy varmaan kokeeksi yllättää mies ja katsoa toimiiko homma ilman lääkkeitä.
[/quote]
Älä yllätä! miehesi ei koe tilannetta välttämättä kovinkaan mukavaksi!
Miksi sinun pitäisi tietää käyttääkö mies lääkkeitä vai ei?
Anna mielummin selkeä viesti tulevasti että mies ehtii valmistautua mikäli kokee sen tarpeelliseksi!
T: M42
[/quote]
Joo, en suosittele minäkään yrittämistä tuolla tavalla, ei tule hyvä lopputulos. Sen sijaan voit suoraan sanoa, että löysit erektiolääkepaketin ja että se on sinulle on ja että mies voi halutessaan jutella siitä mutta et painosta siihen - ja vaikka että olisi mukavaa tänään laittaa lääkkeet käyttöön. ;)
Saako vielä kysyä, että mitä erektiolääkettä käyttää? Jos on Cialis, niin et välttämättä huomaa onko ottanut sitä ennen yhdyntää, mutta mikäli on Viagra, Orionin Sildenafil tai vastaava sildenafilia sisältävä aine, niin sun ois pitänny huomata ennen yhdyntää tuleva nuha ja kasvojen selkeä punoitus. Meinaan, että mikäli vaikuttava aine on sildenafil etkä ole huomannut vastaavia oireita ennen yhdyntää, niin hän ei välttämättä käytä sitä sun kanssa tai annos on todella pieni, luokkaa 10-20mg.
Mitä tekemistä todennäköisyydellä tai 30v iällä on erektiohäiriön kanssa? jos se tämän miehen kohdalle sattui niin sillä ei ole mitään merkitystä jos muilla seisoo ilman apuja!
Ja sellainen jolla on erektio-ongelmaa ei lähde ihan ensimmäisenä vieraisiin!
ja kaikista vähiten tähän liittyy se että hän ei haluisi sinua!
Miehellä voi olla vaikka stressiä ja eikä luota erektion jämäkkyyteen. Ja seisokki jos mikä on miehen arka paikka, siitä tai sen ongelmista varsinkaan ei mielellään keskustele kenenkään kanssa. !