lasten ikäeroksi tulee 1v 9kk kääk

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 16:34"]

Mikä on ollut raskainta?

ap

[/quote]

Meillä ikäeroa 1,5kk ja raskaista oli alku. Kun se pieni esikoinen ei ymmärtänyt, että heitä olikin yht´äkkiä kaksi :) Mutta kun sopeutui, niin meni ihan hyvin. 

Nyt ovat 8v ja 9v. Ikäero loistava, kaveripiiri paljolti sama, koulu sama ja harrastuksetkin :) Meillä ovat aina olleet "vähän kuin kaksoset"

Pienessä ikäerossa minusta oli helpointa se, että esikoinen oli niin pieni, ettei tajunnut olla mustasukkainen. Uusi vauva kuului perheeseen ja kohteli sitä, kuin se olisi ollut siinä aina.

Hellyttävää oli minusta se, kun vauva nukkui pinniksessä, isoveli istui vieressä odottamassa, koska se kasvaisi kaveriksi ja osaisi leikkiä. Kun vauva oppi konttaamaan, menivät peräkkäin kuin majakka ja perävaunu.

Se huono puoli tässä on ollut, että kasvaessaan ovat olleet tiiviisti keskenään ja jos toisen kaveri ei hyväksynyt toista, se kaveri sai mennä. Heillä on ollut aina ihan omat jutut ja ovat viihtyneet keskenään. Eivät paljoa ole kylillä kulkeneet, koska paras kaveri on ollut kotona. Tämä nyt ei niin huono puoli ole, mutta kaveripiiri on jäänyt pieneksi, koska eivät ole koskaan kaivanneet muita kavereita kovin paljoa.

Nyt aikuisinakin pitävät yhteyttä toisiinsa tosi tiiviisti. Opiskelevat samalla paikkakunnalla. 

1 v 4 kk.. Onni oli että poika oppi hyvin varhain kävelemään ja itse syömään.. Nyt tyttö 1 v 4 kk ja EI kävele ja syö yhtä hyvin. Muutenkin omatoiminen poika. Nyt jo helpottaa, eikä Se vauva-aika niin kamalaa ollut. Enemmän nyt haastavaa kun poika pakkautuu tyttöä tönimään ja puremaan. Aattele. Kun oppivat leikkimään ja huolehtimaan toisistansa miten söpöä

Meillä sama ikäero. Nyt ovat jo 11 ja 13 -vuotiaita ja 2 nuorempaa lisäksi. Itsestäni tuntui vauvan syntyessä, että kaipasin jo lisää puuhaa. Oli helppo vaihe esikoisen kanssa. Raskainta oli, kun vauva oli 3kk-9kk. Silloin esikoinen oli tosi mustasukkainen. Vauvaa ei voinut jättää hetkeksikään vahtimatta. Mutta koskaan sen jälkeen ei ole ollut yhtä raskasta. Eli kun sen vaikean vaiheen yli jaksoin, muut vaikeat jaksot elämässä eivät ole olleet yhtä vaikeita, joten on ollut helpompaa selvitä niistä. Oli pakko selvitä kahden pienen kanssa ja onneksi mies auttoi paljon. Kolmannen kanssa oli jo helpompaa, oli helppo luopua omasta elämästä (en ehtinyt mainoslehtiäkään lukemaan tämän pikkuvauva-aikana), koska tiesi, että tätä kestää vain tietyn aikaa ja sitten elämä taas muuttuu ja on toisenlaista. Lisäksi kolmas antoi tosi paljon voimia minulle.

Sitten kun ne kaksi ekaa kasvavat, voi tulla aika, jolloin he leikkivät tai puuhaavat yhdessä, ja itse ehdit tekemään mitä vaan haluat. Tietty he riitelevät, mutta kun käytät jonkin verran aikaa auttaaksesi heitä yhteistoimintaan, niin heille tulee yhteiset jutut, mitä on kiva seurata. Eli muutaman vuoden päästä voi tuntua, että onpa elämä taas helppoa, alat kaivata enemmän tekemistä ja päädyt kolmosen yritykseen.

Onnea perheellenne.

Mä voin vetää pohjat: meillä kaksi lapsista syntynyt samana vuonna, eka helmikuussa ja toka joulukuussa =)

Jos kaikki olisi mennyt niinkuin piti, niin ikäeroa olisi ollut 13kk, mutta nuorempi syntyi kovasti etuajassa.

Raskasta oli alku, enkä paljoa siltä ajalta muista, mutta en vaihtaisi poiskaan.

Kyllä kaikki lutviutuu!

Up

Meillä ikäero on täysin suunnitellusti 1v5kk. Minusta se on ihanteellinen ja ap:n 1v9kk jo vähän turhan iso.

Toki täytyy myöntää, että ensimmäinen vuosi oli aika raskas varsinkin sen takia, että vanhempi sairasteli sen vuoden aikana aika paljon. Lisäksi ensimmäiset puoli vuotta lapset nukkuivat päiväunet aina eri aikaan, joten minulla ei ollut päivän aikana yhtään vapaahetkeä.

Mutta lasten kasvaessa näkyivät pienen ikäeron edut hyvin. Kun lapset olivat 3v ja 4v (ja minä äitiyslomalla perheemme kolmannen lapsen kanssa), leikkivät nämä kaksi vanhinta kirjaimellisesti joka päivä tuntikausia keskenään niin, että minun ei tarvinnut siihen puuttua. Koko lapsuuden he olivat hyvät kaverit. Nyt molemmat ovat jo täysi-ikäisiä.