Syyllinen olo viedä lapsi p-kotiin

Onko tässä enemmän kyse siitä, että sinä et ole valmis olemaan erossa lapsesta? 3,5v on jo sen ikäinen, että alkaa muodostaa kaverisuhteita päiväkodissa, ei ole tarkoituskaan että eskari-ikään asti on vain vanhempien kanssa, se kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen.

Itse olin kotiäitinä kunnes molemmat lapset meni kouluun, syystä että koin että se on lapsille parasta, mutta silti en ole päivähoidon vastustaja, joten ymmärrän molemmat näkökulmat. 

"Lapsi on hyvin herkkä ja en tiedä kuinka paljon oireilua tulee olemaan kun häviän kotoa. "

Voithan sinä mennä töihin ja katsoa miten lapsi sopeutuu. Jos ei sopeudu, voi sitä aina palata kotiin. Ja voi olla että sopeutuukin. Suurin osa lapsista sopeutuu, mutta kyllä se totta on että jotkut herkemmät voisivat paremmin joko kotona tai edes pienimuotoisemmassa perhepäivähoidossa. Oletko miettinyt perhepäivähoitovaihtoehtoa muuten, siellä olisi pienempi lapsijoukko, vähemmän melua ja muita herkkää häiritseviä ärsykkeitä tms?

"Kotona on tylsää ja haasteetonta. Ja miehellekin joka on tottunut siihen kotonaolooni ja jotenkuten hallittavaan lapseen kun on saanut olla vanhemman kanssa kotona."

Meilläkin mies oli hyvin kiitollinen kotonaolostani, koska se mahdollisti hänen keskittymisen mm. paljon matkustelua vaativaan uraan, ja siihen ettei tarvinnut osallistua kodin- ja lastenhoitoon. Itse tosin sovin erittäin hyvin kotiäiteilyyn, koin sen suorastaan luksukseksi ettei minun tarvinnut vaivata päätäni "elannon murheilla" vaan pystyin heittäytymään täysillä luovuuteen ja lapsellisuuteen, askartlelemaan lasten kanssa, leikkimään ulkolenkeillä metsissä, aloitin taidemaalausharrastuksenkin, kirjoittelin pöytälaatikkoon... Ja opiskelin akateemisen tutkinnonkin kotiäiteilyaikana.

Erot lapsesta eivät ole minulle ongelma, nautin siitä kun pääsen tekemään koulutusta vastaavia hommia. Työni on todella kutsumusammatti ja suuren intohimon kohde, toisaalta myös vaativa ja kuluttava (mm vuorotyötä). Päiväkoti mihin lapsi menee on pieni n 15 lapsen pk, jossa ikätovereita 3-5v 11. Aiemmin ollut kerhossa samankokoisessa ryhmässä, mennyt ok mutta sitä onkin todella vähän.

Lapsen temperamentin takia siis mietin tälläisen elämän olevan liian kuluttavaa. Joku toinen pärjäisi paremmin. En vaan jaksaisi 'uhrautua'. Vaikka nyt yritetäänkin mm miehen työaikalyhennystä helpottamaan lapsen elämää.

Kokemuksia? Niiltä jotka meni töihin vaikka ei pakkoa ja se oli mahdollisesti lapsen edun vastaista?

Minulla on myös arka ja herkkä lapsi jonka hoidimme 3-vuotiaaksi kotona. Pk:n alku oli hankala, mutta koen, että se teki lapselle paljon hyvää. Jos hän olisi mennyt suoraan kotoa eskariin niin epäilen, että hänen olisi ollut tosi vaikea sopeutua ryhmään ja muihin lapsiin. Eli tässä tapauksessa hoitoon meno on mielestäni ollut ehdottomasti lapsen etu sosiaalista kehitystä ja tulevaisuutta koulussa ajatellen. Meillä on kyllä tosi hyvä pk jossa hoitajat hyväksyvät lapsen herkkyyden.

Muistan kyllä itsekin, miten vaikea oli jättää lapsi muiden hoitoon niin suureksi osaksi päivää. Uskoin kyllä, että hän jo pärjäisi, mutta se että itse näkee lasta niin vähän tuntui luonnottomalta.

Lapsemme on hyvin reipas ja sosiaalinen, hyvin toimii ryhmässä. Emotionaalisesti vaativa, herkkä ja empaattinen ja herkästi ahdistuva...