Lue keskustelun säännöt.
Onko Asperger lapsi pakko virallisesti diagnosoida ?
07.05.2014 |
Meillä 2 luokkalaisen ikäinen poika. Pikaisesti tehtynä Asperger testi näyttää vahvasti plussaa. Luokkansa paras muutoin, käsityöt ja kuvaamataito heikko. Lukee mieluusti pelkkiä tiedelehtiä ja kirjoja. Rakastaa Legoja . Tulee kiusatuksi. Ei osaa valkoisia valheita. Älykäs poika, tuhoaako diagnoosi tulevaisuuden mahdollisuudet ?
Kommentit (39)
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 18:54"]
Asperger, joka ei suostu tekemään töitä ohjeiden mukaan on työpaikoilla todellinen vaiva=irtisanottavien listalla. Yrittäkää pikkuhiljaa kitkeä vänkäämistä ja jankuttamista pois. Tärkein oppi aspergerille olsisi kuitenkin se, että nenttien ajatuksia ja tietoa pitää kunnoittaa ja joskus jopa uskoa. Mikään ei ole niin rasittavaa, kuin jossain asiassa vastaan vänkäävä asperger. Hän omasta mielestään tietää jonkin asian, mutta todellisuudessa hän ei ymmärrä sitä.
[/quote]
Joistakin meistä kuitenkin tulee ihan kohtuullisen kokoisten organisaatioiden johtajia ;). Että en ehkä ihan kylmiltään lähtisi opettamaan asseja pois heille normaaleista toimintatavoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinulla ja lapsellasi on vahva epäillys tällaisesta, niin veisin ehdottomasti asian eteenpäin. Se, että nyt menee hyvin on aivan eri juttu kuin murrosikäisenä. Parempi, että (mikäli tästä loppupäässä on kyse) on olemassa diagnoosi, seuranta ja mahdollisuus saada varhaista tukea, kuin että pärjää hyvin kunnes yhtäkkiä ei sujukaan. Ala-asteella lasten sosiaaliset kuviot ovat vielä aika avoimet ja hyväksyvät ja saattavat siten kannatella pitkään, mutta se aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren maailma on jo aivan erilainen.
Ei lastasi leimata otsaan ja saat taatusti sanoa mielipiteesi siitä millaista apua te milloinkin tarvitsette. Tätä voi vähän verrata turvavyöhön, ei välttämättä tarpeen, mutta häiritsee suht vähän ja tositilanteessa voi tulla tosi karmeaa jälkeä ilman sitä.
Mistä löytyy "kotitestejä" aiheesta? Ymmärrän että oikea diagnoosi vaatii ihan eri tason testit, mutta lähinnä mietin onko syytä alkaa hakeutua sellaisiin meidän pojan kanssa..?
Diagnoosin pitäisi vaikuttaa hoitoon, mutta näin ei kuitenkaan näutä olevan. http://autisticjungle.blogspot.fi/2005/06/asperger-lapsen-kiinnipito-hoitona.html
Ennen diagnoosiin ei hoitopaikoissa suhtauduttu asiallisesti, kuten edellisessä linkissä voi lukea. Asperger-diagnoosi on kuitenkin nykyään paikallaan, kun halutaan lapselle asiallista kohtelua tarhassa, koulussa ja ammattia valitessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites tällaiset diagnoosit vaikuttaa työnhakuun tulevaisuudessa? Jos jättää diagnoosin mainitsematta, saako työnantaja ne tiedot kuitenkin kaivettua jostain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 18:12"]
Poika itse ymmärtää olevan erilainen ja on itse salaa lukenut ja hakenut tietoa autisminkirjon sairauksista. Kysymyksessä siis poikkeuksellisen älykäs poika, jonka elämän mahdollisuudet tuhoutuisi erityisluokalla.
[/quote]
Miten ihmeessä tuhoutuisi? Mun lapsella on asperger ja pienluokka on tehnyt hänelle todella hyvää. Lapsi on älykäs ja saa jokaisesta oppiaineesta kokeista kymppejä. Haaveena hänellä on lääkis ja lapsen psykiatrikin on sitä mieltä että urahaave on realistinen. Diagnoosi helpottaa tukiviidakossa ja jopa vertaistukiryhmien toimintaan tarvitaan se dg, jos nyt ei puhuta mistään puolivillaisesta facebookryhmästä.
Meille pienluokka on ollut pelastus ja lapsen sosiaaliset taidot ovat kehittyneet todella huimasti. Luokan opettaja on todella ammattimainen ja osaava ihminen, kultaakin kalliimpi. :)
Itse veisin pojan testeihin. Niinkuin joku aikaisemmin kirjoittikin hänellä ei välttämättä ole aspergeria vaikka hänellä sellaisia piirteitä löytyykin. Älykäs poikasi tarvitsee apua nimenomaan apua sosiaalisiin tilanteisiin. Ja murrosiässä voitte olla pulassa. Koska hän pärjää hyvin normaalissa koululuokassa, hänen tuskin tarvii mennä erityisluokalle. Älä pelkää poikasi leimautumista. Mahdollisen diagnoosin kautta hän saa tarvitsemansa avun.
t. äiti jonka lapsella on autismin kirjon häiriö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen tehnyt monta Asperger-testiä kotona, ja kaikki näyttävät että minulla olisi todennäköisesti Asperger. Diagnoosia minulla ei silti ole koska en halua vanhemmille asiasta puhua (olen 16j enkä siltikään ole varma onko minulla koko syndroomaa oikeasti, vaikka moni piirteistä löytyy. Kun täytän 18 saatan hakeutua tutkimuksiin ihan vain itseni takia koska haluan tietää.
Minä olen aina ollut hieman outo ja kiusattu enkä ole sopinut porukkaan, olisi kiva jos siitä saisi oman pään sisällä syyttää diagnoosia. Tulen myös helpommin toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa, olen todella kiinnostunut matematiikasta ja saatan laskea tuntikausia kun saan "insipiraation" tehdä niin. Katson myös usein kaikkialle muualle kun ihmisten kasvoihin kun puhun heille, enkä edes tajua tekeväni niin useimmiten. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen nimenomaan omanikäisten kanssa on vaikeaa minulle.
En tiedä pitäisikö tässä huolestua, mutta tavalla tai toisella olen pärjänny tähän asti, enkä usko että diagnoosi mitään muuttaisi. Peruskoulustakin selvisin ulos ysin oppilaana, nousipa keskiarvo jopa 9,3 kiitos matemaattisten aineiden. Nyt käyn lukiota vaihtelevalla menestyksellä. Minua kyllä hieman huolettaa mihin ihmeeseen voin mennä lukion jälkeen, en halua että joudun työelämässä sosiaaliseen kanssakäymiseen enkä ole juuri missään hyvä enää (jotenkin keskiarvokin romahti lukiossa) paitsi siinä matikassa pärjään kymppien arvoisesti mutta siihen se jää.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:01"]
Minäkin olen tehnyt monta Asperger-testiä kotona, ja kaikki näyttävät että minulla olisi todennäköisesti Asperger. Diagnoosia minulla ei silti ole koska en halua vanhemmille asiasta puhua (olen 16j enkä siltikään ole varma onko minulla koko syndroomaa oikeasti, vaikka moni piirteistä löytyy. Kun täytän 18 saatan hakeutua tutkimuksiin ihan vain itseni takia koska haluan tietää.
Minä olen aina ollut hieman outo ja kiusattu enkä ole sopinut porukkaan, olisi kiva jos siitä saisi oman pään sisällä syyttää diagnoosia. Tulen myös helpommin toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa, olen todella kiinnostunut matematiikasta ja saatan laskea tuntikausia kun saan "insipiraation" tehdä niin. Katson myös usein kaikkialle muualle kun ihmisten kasvoihin kun puhun heille, enkä edes tajua tekeväni niin useimmiten. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen nimenomaan omanikäisten kanssa on vaikeaa minulle.
En tiedä pitäisikö tässä huolestua, mutta tavalla tai toisella olen pärjänny tähän asti, enkä usko että diagnoosi mitään muuttaisi. Peruskoulustakin selvisin ulos ysin oppilaana, nousipa keskiarvo jopa 9,3 kiitos matemaattisten aineiden. Nyt käyn lukiota vaihtelevalla menestyksellä. Minua kyllä hieman huolettaa mihin ihmeeseen voin mennä lukion jälkeen, en halua että joudun työelämässä sosiaaliseen kanssakäymiseen enkä ole juuri missään hyvä enää (jotenkin keskiarvokin romahti lukiossa) paitsi siinä matikassa pärjään kymppien arvoisesti mutta siihen se jää.
[/quote]
Paljon samaa tunnistan itsessäni. Koen myöskin olevani hieman "outo ja erilainen". Työelämässä pysyttelen enimmäkseen omissa oloissani omalla työpisteelläni. Toisinaan menen kahvipöytään kuuntelemaan juttuja, joskus tulee vaivaantunut olo jos en keksi oikein mitään puhuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muuten ole pakko hakea diagnoosia, mutta kyllä lapsesi varmasti hyötyisi ammattilaisen avusta sosiaalisien taitojen opettelussa. Myös te vanhemmat hyötyisitte siitä, että ammattilainen antaa vinkkejä ja apua siihen miten jotkut asiat kannattaa lapsen kanssa hoitaa. Lapsella voi älykkyydestä ja fiksuudesta huolimatta olla hyvin kivinen tie edessä, sosiaaliset taidot ovat hyvin tärkeitä lapsella, nuorella ja aikuisella, ja autismin kirjon häiriöistä "kärsivä" joutuu tehdä erityisen paljon töitä tullakseen ymmärretyksi oikein ja sopeutuakseen ja saadakseen kavereita. Mahdotonta se ei todellakaan ole, mutta kyllä ammattilaisen apu on aina hyödyllinen :)
Kannattaa harkita tarkkaan minkä tahansa diagnoosin kirjaamista, jos muuten tuntee pärjäävänsä kohtuu hyvin. Jos on kerran tiedossa, mistä kyse ja osaa toimia itse sen mukaan, eikä välttis tarvitse mitään erityispalveluja. Itselleni riittää, että vihdoinkin ymmärrän, mikä minua vaivaa. Jos saa jonkun diagnoosin, sen jälkeen aivan kaikki terveydenhuolto toimii sen mukaan. Ts et välttämättä saa apua todelliseen ongelmaasi vaan keskitytään vain siihen määriteltyyn asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhumattakaan parisuhteeseen pääsemisestä. Ilman sujuvia sosiaalisia taitoja se on, sanotaanko että ei kai mahdotonta, mutta haastavaa. Edelleen tässä sinkkuna roikun kun en ole hyvä tuomaan itseäni esiin sosiaalisissa tilanteissa.
Vanha ketju. Ap ei ole ehkä kuulolla. :D
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:13"]
Vanha ketju. Ap ei ole ehkä kuulolla. :D
[/quote]
Ehkä ei, mutta saa kai täällä keskustella muutenkin aiheesta :)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:13"]
Vanha ketju. Ap ei ole ehkä kuulolla. :D
[/quote]
Ehkä ei, mutta saa kai täällä keskustella muutenkin aiheesta :)
[/quote]
Toki saa mutta vastauksista päätellen moni ei ole huomannut ketjun päivämääriä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:06"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:01"]
Minäkin olen tehnyt monta Asperger-testiä kotona, ja kaikki näyttävät että minulla olisi todennäköisesti Asperger. Diagnoosia minulla ei silti ole koska en halua vanhemmille asiasta puhua (olen 16j enkä siltikään ole varma onko minulla koko syndroomaa oikeasti, vaikka moni piirteistä löytyy. Kun täytän 18 saatan hakeutua tutkimuksiin ihan vain itseni takia koska haluan tietää.
Minä olen aina ollut hieman outo ja kiusattu enkä ole sopinut porukkaan, olisi kiva jos siitä saisi oman pään sisällä syyttää diagnoosia. Tulen myös helpommin toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa, olen todella kiinnostunut matematiikasta ja saatan laskea tuntikausia kun saan "insipiraation" tehdä niin. Katson myös usein kaikkialle muualle kun ihmisten kasvoihin kun puhun heille, enkä edes tajua tekeväni niin useimmiten. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen nimenomaan omanikäisten kanssa on vaikeaa minulle.
En tiedä pitäisikö tässä huolestua, mutta tavalla tai toisella olen pärjänny tähän asti, enkä usko että diagnoosi mitään muuttaisi. Peruskoulustakin selvisin ulos ysin oppilaana, nousipa keskiarvo jopa 9,3 kiitos matemaattisten aineiden. Nyt käyn lukiota vaihtelevalla menestyksellä. Minua kyllä hieman huolettaa mihin ihmeeseen voin mennä lukion jälkeen, en halua että joudun työelämässä sosiaaliseen kanssakäymiseen enkä ole juuri missään hyvä enää (jotenkin keskiarvokin romahti lukiossa) paitsi siinä matikassa pärjään kymppien arvoisesti mutta siihen se jää.
[/quote]
Paljon samaa tunnistan itsessäni. Koen myöskin olevani hieman "outo ja erilainen". Työelämässä pysyttelen enimmäkseen omissa oloissani omalla työpisteelläni. Toisinaan menen kahvipöytään kuuntelemaan juttuja, joskus tulee vaivaantunut olo jos en keksi oikein mitään puhuttavaa.
[/quote]
Just tämä. Luovuin ajatuksesta saada kaveriporukka kun en koskaan keksi sanottavaa. Sopivan ihmisen tavatessani juttelen kyllä mielelläni kahden kesken. ~30
Kyllä diagnoosista olisi varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Muut ymmärtävät hänen käytöksensä paremmin ja lapsi itsekin tajuaa paremmin erilaisuutensa. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sen paremmin hän erottuu joukosta. En siis koe diagnoosia mitenkään leimaavana. Eikä diagnoosi tarkoita, että pitäisi automaattisesti erityisluokalla siirtää. Itse asiassa Aspergereilla suositellaan käsittääkseni yleensä normaaliluokkaa (ellei heillä ole oppimisvaikeuksia), koska sieltä he saisivat mahdollisimman "tavallisia" käytösmalleja.