Onko vanhemmuus vastuineen sitten helpompaa lemmikinomistajille

Up

Ei minulle ainakaan olisi. Kyllä ihmisten kaavattaminen vaatii erilaisia kykyjä, halua ja sitoutumista kuin koirasta huolehtiminen. Olen hyvä koirien kanssa, mutta ihmisen pennuista en piittaa.

Itsellä on ollut koira tai useampia aina, ja esim. aikuisiällä en ole koskaan elänyt niin ettenkö itse olisi kantanut päävastuuta koirasta tai useammasta. Ainakaan minulle lasten tuoma sitoutuminen ei ole ollut minkäänlainen shokki, kuten ei muillekaan tuntemilleni koiraihmisille. Ja sitten taas ne eläimettömät, no karkeasti arvioiden muutos on heille kyllä ollut suurempi. Ei toki koira ja lapsi sama asia ole, ei lähellekään, mutta väittäisin kyllä että ihmiselle joka on tottunut ottamaan vastuun vain itsestään, se muutos lapsen syntyessä suurempi. Toki persoonakohtaiset erot, elämäntilanne jne vaikuttaa myös siihen omaan kokemukseen. 

No joo, koiran kanssa vaaditaan sellaista itsetuntemuksen opettelua ja tunteiden ohjaamista ja tunnistamista jota toivoisin myös neuvoloihin.

Koirankoulutuksessa sellaista ajattelumallia ei ainakaan meidän seurassa sallittu, että "tyhmä ja huono koira pilaa emäntänsä elämän" ja siksi olen ollut vähän järkyttynyt siitä, että lapsien kohdalla se sallitaan. Äitiä säälitään, kun on saanut niin hankalia lapsia, mut jos menet koirakentälle haukkumaan koiraasi niin siellä ohjaaja kehottaa katsomaan ensin peiliin ja tsemppaamaan sen kanssa mitä sieltä peilistä näkyy. Samaa voisi minusta sanoa aivan raakasti useimmille vanhemmillekin.

Totta kai lapsen hoito on erilaista kuin koiran hoito, mutta on niissä joskus paljon samaakin. ;)

Jonkinmoinen säännöllinen elämänrytmi varmasti helpottaa lapsiperhe-elämään sopeutumista. Mutta ei se koiraa vaadi.

Itse elin omillani 15 vuotta ennen lapsia ilman mitään päivärytmin tapaistakaan. No joo, töihin menin aamulla tai illalla listan mukaan, mutta söin ja nukuin kun siltä tuntui. Raskasta oli, kun jokainen päivä olikin äkkiä samanlainen, täynnä ruokailuita ja päikkäreitä. Enkä vieläkään siitä tykkää, vaikka pystyn pyörittämään arkea kahden lapsen kanssa.

No tuo voi olla totta, että kun on jo sitoutunut siihen, että elää 15 vuotta säännöllistä elämää koiran kanssa, on helpompi tottua siihen että lapsien kanssa rutiinit on tärkeitä. Tämä on toki varmasti myös persoonakysymys. 

Meillä on koira, joka on vatsavaivojen vuoksi valvottanut yökaudet. Olin jo ennen lapsia tottunut siihen, että seison keskellä yötä milloin missäkin pusikossa katsomassa kun koira ripuloi. Kun vauva syntyi, ei tuntunut missään valvoa öitä - päin vastoin, tuntui luksukselta että sai olla nekin ajat sisällä. ;)

On se varmaan siinä mielessä, että elämässä on yleensä eläinihmisellä säännölliset rytmit, ei oo kotoa pois pitkiä aikoja spontaanisti, lomareissulle ei lähdetä noin vain jne. On jonkinlainen sitoutuminen arkeen ja huollettaviin. Lisäks on tottunut ruokkimaan ja huolehtimaan muuten avuttomasta olennosta, osaa tarkkailla sairauden merkkejä jne.

Toisaalta on paljon eläimettömiä ihmisiä, joille arjen rutiinit jne. on ihan yhtä helppo juttu.