Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde ja uskon ristiriita
Qwerdfg
14.12.2020 |
Ollaan seurusteltu kesästä asti.
Tilanne on se, että mies on mukana seurakunnan toiminnassa ja uskoo. Minä olen ateisti.
Alussa juteltiin, ettei se haittaa kumpaakaan.
Nyt kuitenkin olen miettinyt onko sittenkään niin.
Jos aihe tulee puheeksi, huomaan miehen ottavan itseensä mun ajatukset. Mulla ei ole mitään sitä vastaan että hän käy seurakunnan ryhmissä (ei mitenkään usein edes käy). Silti se, että en ymmärrä uskomista, on asia jonka kanssa meidän pitää tulla toimeen.
Onko teillä kokemuksia tai vinkkejä?
Tiedän että puhua pitää, mutta tää on sen verran tunnepohjainen asia, että se ei ihan helppoa ole.
Kommentit (14)
Usko ja uskominen on hyvin henkilökohtaisia asioita. - Kyse on paljossa siitä, miten tai kuinka uskominen (tai ateismi) näkyy ja esiintyy arjessanne. Lienee luonnollista, että suurin osa meistä haluaa kumppanin, jolla on, ainakin suurinpiirein samantapainen arvo ja asenne maailma kuin itsellä. - Uskon (mutta varmasti myös uskon kieltämisellä) nojalla saatetaan yrittää oikeuttaa ja käyttää valtaa sellaisiinkin asioihin, joihin se ei kuulu tai ei pitäisi kuulua.
_Kristitty mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankala tilanne. Se, että mies ottaa ateisimisi henkilökohtaisesti, on pelkästään jo merkki siitä, että ongelmia lienee odotettavissa. Toisaalta miten olet itse ilmaissut suhteesi miehen uskovaisuuteen? Jos olet muotoillut asian niin, että et ymmärrä uskovaisuutta tai et käsitä, miten joku voi olla uskossa, niin se on voinut kuulostaa miehen korvaan siltä, että lyttäisit hänet ihmisenä.
Itselläni on aina ollut se periaate, että kaveri voin olla mutta en ryhdy parisuhteeseen täysin erilaisen maailmankatsomuksen omaavan ihmisen kanssa. Yleensä esimerkiksi uskossa oleminen vaikuttaa paljon henkilön parisuhdekäsitykseen ja arvoihin, eli kyse ei ole "vain" uskomisesta. Liian iso riski on sillekin, että joko toinen tai molemmat alkaisivat jossain vaiheessa halveksia puolison maailmankatsomusta
Luopuuko mies uskosta vai nainen ateistisuudesta? Molemmille olisi yhtä suuri muutos.
Joudutte ainakin käymään keskustelun siinä vaiheessa, jos päätätte perustaa perheen. Miten kasvattaisitte lapsen? Onkin hyvä käydä näitä keskusteluja etukäteen, etenkin silloin jos suhtautuminen uskoon on hyvin erilaista. Hyvää tekee puhua asiasta, vaikka lapsia ei olisikaan suunnitelmissa, sillä uskon asiat ovat pohja monelle muullekin asialle suhteessa. Arvot, asenteet, moraali...
Ateisti ja uskovainen voivat varmasti onnistua parisuhteessa, jos heillä on avoin, toista kunnioittava puheyhteys.
No jaa. Meillä minä oon uskis, tosin en hirveästi osallistu mihinkään, oikeastaan ainoastaan sunnuntaijumalanpalveluksiin harvakseltaan. Mies on ateisti.
Kumpikin kunnioitetaan toistemme näkemyksiä, minä en häntä (aikuista omista asioistaan päättävää miestä) evankelioi ja hän kunnioittaa minun uskoa. Ei hän sitä varmaan ymmärrä, mutta ei lyttääkään -no ei olisi minun puolisoni, jos yhtään saisin mitään silmien pyörittelyä tai kommentteja jostain satuolennoista tms. Joskus jutellaan ja tulee häneltä näitä "on tieteellisesti todistettu" -argumentteja, mutta minä oon vaan että juu, niin on, en kiellä asiaa mitenkään, mutta usko ja tiede on minulle kaksi ihan eri asiaa eikä sulje toisiaan pois.
Keskitymme muihin asioihin parisuhteessamme. Meillä on keskenämme hyvä olla, ei kiristä eikä purista, on samanlainen huumori, rakkautta, seksiä, toistemme kunnioittamista sanoin ja teoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se uskomisen ymmärtäminen on kai miehen ajatuksissa sama kuin hyväksyminen.
Se, etten oo kirkkoa kohtaan myönteinen, on miehelle kritiikkiä häntä kohtaan.
En ehkä tajunnut sitä ja huomioinut kun asian oon ilmaissut. En halunnut loukata.
Kuitenkin muilta osin meil on kaikki hyvin. Tämäkin on asia, joka halutaan saada hoitumaan ja onnistumaan
Miestä ei haittaa etten lähde mukaan tms. Huomaan vaan Just sen, että koki kritiikkinä iseensä sen etten ymmärrä uskomista.
Oletan pariskuntien selviävän vastaavista tilanteista, kun tahtoa on.
Keinoja ja vinkkejä kaipaan...
Vierailija kirjoitti:
Luopuuko mies uskosta vai nainen ateistisuudesta? Molemmille olisi yhtä suuri muutos.
Mun mielestä kummankaan ei kuulu luopua, eikä oikeastaan edes voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteinen arvomaailma ja maailmankatsomus on mielestäni parisuhteessa tärkeää, vaikka kuinka yrittäisi olla suvaitsevainen toisen näkemyksiä kohtaan. Jos suhde jatkuu, ongelmaksi muodostuvat myös näkemykset lastenkasvatuksesta ym.
aloittaja kirjoitti:
Se uskomisen ymmärtäminen on kai miehen ajatuksissa sama kuin hyväksyminen.
Se, etten oo kirkkoa kohtaan myönteinen, on miehelle kritiikkiä häntä kohtaan.
En ehkä tajunnut sitä ja huomioinut kun asian oon ilmaissut. En halunnut loukata.
Kuitenkin muilta osin meil on kaikki hyvin. Tämäkin on asia, joka halutaan saada hoitumaan ja onnistumaan
Miestä ei haittaa etten lähde mukaan tms. Huomaan vaan Just sen, että koki kritiikkinä iseensä sen etten ymmärrä uskomista.
Oletan pariskuntien selviävän vastaavista tilanteista, kun tahtoa on.
Keinoja ja vinkkejä kaipaan...
Myönteisyys on merkki hyväksymisestä ei ymmärtämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aloittaja kirjoitti:
Se uskomisen ymmärtäminen on kai miehen ajatuksissa sama kuin hyväksyminen.
Se, etten oo kirkkoa kohtaan myönteinen, on miehelle kritiikkiä häntä kohtaan.
En ehkä tajunnut sitä ja huomioinut kun asian oon ilmaissut. En halunnut loukata.
Kuitenkin muilta osin meil on kaikki hyvin. Tämäkin on asia, joka halutaan saada hoitumaan ja onnistumaan
Miestä ei haittaa etten lähde mukaan tms. Huomaan vaan Just sen, että koki kritiikkinä iseensä sen etten ymmärrä uskomista.
Oletan pariskuntien selviävän vastaavista tilanteista, kun tahtoa on.
Keinoja ja vinkkejä kaipaan...
Vähän vaikuttaa, että just teillä ei ole edellytyksiä kunnolliseen parisuhteeseen. Jos asia hiertää noin paljon jo nyt, se tulee hiertämään tulevaisuudessakin. Mieti tarkkaan.
Terv. vastaaja nro 6
Vierailija kirjoitti:
Luopuuko mies uskosta vai nainen ateistisuudesta? Molemmille olisi yhtä suuri muutos.
Minusta kummankaan ei tarvise luopua täysin ja kokonaan omasta vakaumuksen kenties keskeisimmästä tai ainakin yhdestä keskeisimmästä piirteestään, ainakaan lähtökohtaisesti.
Kyse on enempi siitä kuinka onnistutaan löytämään riittävä määrä -yksinkertaistaen- asioita, joista voidaan olla yhtä mieltä ja elää sopusoinnussa niiden kanssa.
Kärjistetty esimerkki. Raamattu on minulle (uskovalle) varmasti merkittävä, mutta ei se minulle ole teos, jonka perusteella tulisi jakaa oikeutta ja tuomita ketään, maallisissa oikeudenkäynneissä. Tai jonka pohjalta luotaisiin parisuhteen (tai perheen) sisäinen dynamiikka.
_Kristitty mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua luovuttaa tämän takia.
Sinällään asia ei vaikuta lapsiin, kun niitä ei ole enää suunnitelmissa. Kummallakin on lapsi jo.
Ehkä joku vahvasti arjessa läsnä oleva hengellisyys ja kovin fundamentalistinen asenne (esim. tietyissä uskontoryhmissä esiintyviä) olisi este.
Nyt kuitenkin kyse ei siitä ole.
Mies hyväksyy etten usko ja minä hyväksyn että hän uskoo.
Kuitenkin joku kitka tässä välillä näkyy ja defenssejä.
Olette olleet vasta joitain kuukausia yhdessä ja jo nyt välillenne aiheuttaa kitkaa varsin merkittävä asia. Jos molemmat kykenisitte aidosti hyväksymään sen, että vakaumuksenne ovat keskenään erilaiset, asia ei vaivaisi sinua tai miestä. Nyt näiden muutamien viestiesi perusteella vaikuttaa siltä, että yritätte kompensoida uskonasioiden aiheuttamaa ristiriitaa nojautumalla "liikaa" parisuhteenne toimiviin seikkoihin, jolloin tämä ristiriita jää käsittelemättömänä hiertämään välejänne.
Jos molemmat haluatte jatkaa suhdetta, niin suosittelen etsimään apua esim. parisuhdeneuvonnasta. Nimenomaan puolueettomalta taholta eikä esim. kirkolta, koska erimielisyydet koskevat uskontoa/uskonnottomuutta. Mikäli ette tälläkään konstilla saa kitkaa laantumaan, niin silloin teidän lienee parasta jatkaa korkeintaan ystävinä. Muuten kitka saattaa ajan myötä muuttua halveksunnaksi ja katkeruudeksi ja aiheuttaa välillenne pahoja riitoja.
Alue: Aihe vapaa
Miksi on tarve ymmärtää kaikkea. Hyväksyminen toinen sellaisena kuin hän on on paljon tärkeämpää kuin se että ymmärtää kaiken.