Raskaus masentaa

Johonkin asti on oikeastaan ihan normaalia epäröidä ja kokea ristiriitaisia tunteita. Kyllä itselläkin ihan loppuun asti on tullut ajatus, että jospa sittenkin tämän voisi vain perua. Raskaus on rankkaa ja siinä mennään kohti tuntematonta. Et voi oikein kontrolloida sitä ja olla varma mitä tulet saamaan.

Ensimmäiseltä oli rasittavaa alussa. Toista odottaessa tiesin rv 20 että tämä on toinen ja viimeinen raskauteni. Tuntui ikävältä olla raskaana ja oi kuinka odotin mm aikaa että saan olla oma itseni ja pitää normaaleja vaatteita, mennä rajuun jumppaan, kunnolla hikeem saavalle juoksulenkille jne.

Tunsin itseni irralliseksi hautomoksi.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiseltä oli rasittavaa alussa. Toista odottaessa tiesin rv 20 että tämä on toinen ja viimeinen raskauteni. Tuntui ikävältä olla raskaana ja oi kuinka odotin mm aikaa että saan olla oma itseni ja pitää normaaleja vaatteita, mennä rajuun jumppaan, kunnolla hikeem saavalle juoksulenkille jne.

Tunsin itseni irralliseksi hautomoksi.

Kiitos jo teille, muutamakin vertaiskokemus auttaa. Tuntuu yhä että raskaana olon pitäisi olla jotenkin pyhä, hehkuva, onnellinen. Ja omani on kaikea muuta. 

Tänään juuri tilitin kuinka tunnen itseni joksikin käveleväksi kasvatustankiksi. En ihmiseksi tai naiseksi. Ja niinhän minä tavallaan olenkin, kai se pitäisi osata jotenkin hyväksyä mutta se tuntuu lamauttavalta.

ap

Olen itse kokenut vastaavia tunteita raskausaikana ja sairastuin myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Kannattaa hakea apua. Ajoissa. Puhu heti seuraavassa neuvolassa tunteistasi, pyydä lääkäriltä lähete psykologille. Näitä asioita kannattaa työstää jo ennaltaehkäisevästi. Mitään haittaa siitä ei voi olla, päin vastoin!

Lapsen syntymä on joka tapauksessa suuri muutos elämässä, eikä siihen oikein voi valmistautua täysin.

Itse toivuin masennuksesta psykologikäyntien ja masennuslääkkeiden avulla.

Nyt muutama vuosi myöhemmin olen taas raskaana ja toiveikkain mielin että kaikki menee hyvin. Käyn kuitenkin myös nyt psykologilla ja lääkärillä juttelemassa, just in case. :)

Ja muista olla armollinen itsellesi! Kaikilla on ahdistuksen tunteita. Anna myös niiden tulla. Sekin on osa äidiksi tulemista. Tsemppiä kovasti ja muista että et ole ajatustesi kanssa yksin! <3

Minä olisin voinut kirjoittaa samanlaisen aloituksen viime keväänä. Sain esikoiseni elokuussa ja olin todella yllättynyt siitä, miten syvältä raskaana oleminen oli. Minulla ei edes ollut mitään kummempia kipuja, pahoinvointeja tms. vaan aika helppo perusraskaus, mutta silti en tykännyt yhtään siitä väsymyksestä, jättimahasta ja tunteesta, että kroppa on jonkun toisen käytössä. Sekin ahdisti, mistä kaikesta joudun vauvan takia luopumaan, ja osaanko olla hyvä äiti.

Nyt vauva on neljä kuukautta ja aivan ihana tapaus. Välillä tietysti on vaikeitakin hetkiä mutta vahvasti plussalla ollaan enkä ikinä luopuisi tästä. Raskausaikaa sitä vastoin en kaipaa yhtään, ja on ihanaa kun keho alkaa tuntua taas omalta.

Neuvoni sinulle: Ole armollinen itsellesi, lepää paljon, syö herkkuja jos tekee mieli ja tee asioita, jotka juuri nyt tuntuvat kivoilta. Varmasti tuntuu siltä, että raskautta on ikuisuus jäljellä, mutta oikeasti ne 20 viikkoa menevät todella nopeasti. Raskaana oleminen ei sovi läheskään kaikille, mutta onneksi se ei kerro mitään siitä, miten kivaa elämä voi olla vauvan kanssa. Onnea ja tsemppiä odotukseen <3