Laskettuun aikaan kuukausi - toivon yhä ettei tämä lapsi syntyisi koskaan.

sulla on varmaan jonkin tyyppinen masennus. Kannattaa puhua neuvolassa niin saat apua. Miksi et ole puhunut? Mikä on pahinta mitä siitä voi seurata? Menetät lapsen minkä tällä hetkellä toivotkin tapahtuvan?

Varmaan ihan normaaleja tunteita jotka muuttuvat kun saat lapsen syliin :) tulet saamaan töitä vielä jatkossa ja kaikki kääntyy hyväksi jos vain haluat uskoa niin.

Aina voit antaa sen adoptioon, jos haluat. Joku varmasti mielellään pitäisi siitä huolta. Uskokaa vanhemmat pois, lapsi tietää sen jos pn ei-toivottu ja häntä ei rakasteta. Itse olen ei-toivottu vahinkolapsi ja tämä aiheuttaa vielä aikuisiälläkin jatkuvaa henkistä kamppailua. Mun on vaikeaa rakastaa itsekään ketään, niin kuin kuuluisi. Saan hurjia raivareita pikkuasioista ja olen jatkuvasti ahdistunut. Pelkään koko ajan. Kannan sisimmässäni kaunaa ja katkeruutta. Jne jne.

Jos et rakasta lastasi, mutta hänelle hyvää niin tee palvelus ja anna hänet perheeseen jossa hän on toivottu ja jossa häntä oikeasti rakastetaan.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 07:21"]

Varmaan ihan normaaleja tunteita jotka muuttuvat kun saat lapsen syliin :) tulet saamaan töitä vielä jatkossa ja kaikki kääntyy hyväksi jos vain haluat uskoa niin.

[/quote] No minulla ei muuttuneet. Vauvani on nyt 2kk enkä edelleenkään ole kiintynyt häneen. 

Et ole ainoa, jolla on tuollaisia tunteita. Mulla meni ensimmäinen raskaus niin, että en ollenkaan iloinnut raskaudesta, vaan tunsin oloni ahdistuneeksi ja mietin, miten oikein selviämme ja onko minusta lainkaan vanhemmaksi. No, kun lapsi syntyi, hormonit korjasivat asian ja kaikki (no ei nyt ihan kaikki, mutta ehkä itsekin olet kokenut sitä vauvahuumaa, joten tiedät, mistä puhun) olikin ihanaa. Harmitti, että raskaus meni niin synkissä merkeissä, mutta lohdutin itseäni, että seuraavasta raskaudesta varmaankin osaan sitten nauttiakin, kun tiedän, mitä on tulossa.

No, viime syksynä tulin sitten uudelleen raskaaksi. Lapsi oli suunniteltu, tai ainakin jollain tavalla suunniteltu. Olimme puhuneet, että hankimme toisen lapsen jossain vaiheessa, mutta mitään tarkempaa "aikataulua" ei ollut mietitty. Meillä on seksiä aika harvoin, ja kun sitä sitten kerran oli, mies ehdotti, ettemme käyttäisi ehkäisyä lainkaan. Suostuin. Ajattelin, että tämä on tällaista rulettia, tuskin kuitenkaan tulen raskaaksi, kun ensimmäistä lastakin tehtiin niin pitkään. No, toisin kävi, kerta riitti. 

Oli molemmilta tietoinen päätös jättää ehkäisy pois, mutta silti uusi raskaus tuntui aika masentavalta. Mulla oli vaikea synnytys esikoisen kohdalla, ja sekin alkoi painaa varsin alussa. No, sitä olen onneksi voinut käsitellä pelkopolilla. Edelleenkään en kuitenkaan odota, että vauva tulisi, vaan mietin kauhulla, miten pärjäämme kahden lapsen perheenä. Olen tuntenut muutaman sekunnin kestävää iloa raskaudesta ehkä kaksi kertaa ja tuntenut oloni todella masentuneeksi ja usein myös itsetuhoiseksi.

Aika näyttää, miten tässä käy. Jos mieliala ei parane vauvan synnyttyä, pitää sitten hakea jotain apua. Olen sairastanut keskivaikean masennuksen nuorempana, ja nyt vuosia ollut on/off-masentunut jatkuvasti. Suhtaudun melko kriittisesti apuun ja hoitoon, koska tiedän, ettei se apu ole aina niin kummoista, tai ehkä kyse on siitä, etten oikein osaa ottaa sitä vastaan.

Kuuntele itseäsi. Jos koet, että kaikki ei ole todellakaan hyvin, kannattaa kokeilla juttelemista jollekulle. Jos et halua neuvolassa puhua, on muitakin tahoja, esim. perheneuvola, neuvolapsykologi ja TK:n depressiohoitajat. Akuutisti voit ottaa yhteyttä ihan kriisipuhelimeen - sinne voit soittaa vaikka nyt! Parempi selvitellä asiaa jo nyt, ettet vain jää sitten yksin asian kanssa, jos tunteet eivät muutu vauvan synnyttyä. Mä en ihan usko tuon edellisen vastaajan "kaikki kääntyy hyväksi jos uskot niin" -asenteeseen, koska mielestäni kyseessä ei ole uskon asia.

Kiitos kannustavista sanoista, "kiva" kuulla etten ole yksin tunteideni kanssa. Tuntuu että kaikki muut osaa olla niin onnellisia raskaudesta. Ja sitten säälittää lapsettomat jotka ramppaa hoidoissa tuloksetta vuosikausia, itseunohdan kerran hetkeksi kumin välistä ja tässä sitä ollaan :(

Tää on niin väärin, tää lapsi syntyy väärälle äidille.

Ap

[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 07:58"]

Tuntuu että kaikki muut osaa olla niin onnellisia raskaudesta. 

[/quote]

Joo, tämä on paha tunne. Ympärillä olevat ihmiset vouhottaa ja hössöttää ja itse ei pysty ollenkaan menemään siihen tunnelmaan mukaan.

Luuletko, että voisit soittaa sinne kriisipuhelimeen tänään? Mä luulen, että sun olisi hyvä päästä sanomaan nuo asiat ääneen.

5

Älä vertaa itseäsi muihin. Olet masentunut ja ahdistunut, ja siihen ei mitään poks-yhtäkkistä parannusta tule. Niele ylpeytesi ja hae apua. Edellä onkin ohjeita siitä, mistä sitä saa.

Onko sulla ollut masennusta ennen raskautta? Yleisesti ottaen otaksuisin että on ihan normaalia iloita vauvasta ja varmasti näin suurin osa tekeekin. Itselleni oli suuri ilo ylipäätään että tulin raskaaksi koska oli mutkia tiellä ja mieskään ei ollut kannustava. Vauva-aika menee nopeasti ohi ja sitten alkaa kiva leikki-aika, kouluaika, murrosikä ja 18 vee ja niin se vaan aika hurahti.