Lue keskustelun säännöt.
Taas yksi tylsä kotiäidin päivä.
30.04.2014 |
Tiskausta,siivousta,ulkoilua lapsen kanssa ja ruuanlaittoa. Aina sitä samaa. Tuntuu kuin olisi joku kodinkone.
Kommentit (103)
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:02"]
Suomessa pitkä äitiysloma,älkää valittako tai menkää töihin jos tylsää. Mutta kyllä siellä töissä ehtii olla. Kokoomus lyhentää kohta hoitovapaat ja nostaa eläkeikää.Sit saatte olla töissä eikä ole tylsää.Kärjistelkään siihe asti.
[/quote]
Menisin heti töihin jos löytyisi työ jota pystyisin tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niitä lapsia pitää tehdä niin monta jos ei jaksa.Ei kukaan pakota.
Saa valittaa! Itselläkin on päiviä kun tympii tämä 3v ja 6k kanssa kotona olo, mutta tämä on niin lyhyt aika kuitenkin. Töissä on ehtinyt olla ja ehtii olla. Askarrella en osaa eikä se kiinnosta. Nyt on ihanaa kun päässyt pihatöihin. Mutta kyllä nämä päivät samaa rataa pyörivät oli arki tai pyhä. Silloin kun on paska päivä mennään mistä aita matalin ja mies tuo noutoruokaa. Ja minun arjen pelastus on esikoisen kerho jolloin saan olla kaksin vauvan kanssa hetken.
Esikoisen kanssa tein vaikka mitä kun oli vauva, nyt ollaan paljon kotona vaan. Ei se toinen mene siinä sivussa vaan, joten yhden lapsen kanssa kotona olevat eivät suoraan sanottuna edes tiedä millaista kahden tai useamman kanssa kotona olo on.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:02"]
No joo, kuten sanottu, äiteja ja lapsia on erilaisia.
Mulla ihan totta meinasi pää hajota kotonaollessa kahden pinen lapsen kanssa, muistan vielä, kuinka talvella imetin toista just päiväunilta herännyttä ja yritin nukuttaa toista päiväunille. Ihan mahdotonta showta joka päivä, ei kyllä ollut tekemisen puutetta.
Toisaalta mä luulen, että suurin ahdistus tuli siitä, että en nähnyt tarpeeksi aikuisia ihmisiä. Muita äitejä toki näin kerhoissa ja muskareissa, mutta kaipasin sellaista aikuisseuraa, jossa ei tarvinnut puhua lapsista mitään. Olen (yli-)sosiaalinen luonne ja nautin pitkistä pohdiskelevista keskusteluista, lasten kanssa puheet oli vähän muuta.
Seuraavan kerran tiedän, että varaan ainakin kerran viikossa jonkun keskusteluharrastuksen tms. ja lisäksi sovin ne luonastreffit vaikka väkisin.
Mutta tosiaan mikään näpertely ei ole koskaan kiinnostanut mua, vaikka kädentaitoja kovasti arvostankin. Jonkun leikkimökin voisin rakentaa tai halkoja hakata, mutta näin kerrostalossa se ei ole mahdollista.
[/quote]
Minäpä väitän, että kyse on aikuistumisesta ja sopeutumisesta, tahdon määrästä. Voin sanoa kokeneeni ihan molemmat: urakeskeisen ja vauhdikkaan nuoren naisen elämän, jolloin kesälomatkin olivat kidutusta ja kaipasiin töihin, - sekä elämän hidastamisen ja tyytyväisyyden löytämisen kotiympyröistä lähempänä neljääkymppiä.
Ihminen sopeutuu ihan mihin vain, kun pitää mielensä vastaanottavaisena eikä potki vastaan muutoksia. Kannattaa elää käsillä olevaa hetkeä eikä haikailla aikaa, jolloin kaikki OLI tai TULEE OLEMAAN paremmin.
Opin tuon jälkijunassa, ihan turhaan piilotin hurjaan työntekoon sitä, etten oikeastaan tullut toimeen omien ajatusteni kanssa. Hiljaisuudessa ja rauhallisessa kotielämässä joutuu kuuntelemaan päätään ja oivaltamaan, että koko ajan ei tarvita suurempaa, kauniimpaa, kalliimpaa ja nopeampaa. Onni on niin subjektiivinen kokemus, että taidolla sen tekee vaikka nyt sitten pääsiäismunien maalaamisesta Thaimaan-matkan sijaan.
Mitä rennompi ja onnelisempi olen ollut itse, sitä levollisempia lapset. Kaikki lapset ovat olleet omalla tavllaan "helppoja", mutta se johtuu mielestäni heille annetusta jakamattomasta huomiosta. Diagnooseja sen sijaan riittää, en ole elänyt ihan pumpulissa.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 09:53"]
Muakin ahdistaa. Lapset 8,1 ja 2kk. Tuntuu, että ei mitään omaa elämää. Aamulla herää ja laittaa yhden kouluun. Sitten äkkiä puuron keittoa 1-vuotias sylissä. Jälkien siivous ja aamupesut. Sitten juon seisaaltaan oman aamukahvin, yleensä vauva jo herää enkä ehdi juoda edes noin. Vauvan tissittelyt ja aamupesut ja samalla se vuoden vanha repii koiraa turkista ja kiipeilee pöydällä. Kaatuilee ja itkee jne. Sitten onkin taas jo luvassa lisää vaipanvaihtoa kun 1-vuotiaan kakka pitää pestä. Lapsi luonnollisesti temppuilee ja laittaa kaikkensa vastaan. Äkkiä joku pikaisen ruuan alulle laitto ja ulos. 1-vuotias yrittää kiipeillä polkupyörien päälle ja isomman puumajaan. Yrittää karata pihasta. Lenkille ei voi lähteä, kun sisällä ruoka tulossa. Sitten syömään ja ruuan jälkeen 1-vuotias päikkäreille. Nyt herää sitten vauva. Vauvan kanssa tiskien laittoa, tissittelyä, pyykkäämistä jne. Saan vauvan nukahtamaan ja koululainen tuleekin kotiin. Herättää metelillään 1-vuotiaan. Koululaisrn kiukuttelua läksyistä, pahasta ruuasta tai sitten on joku kaveri hällä kylässä. Juostaan pitkin poikin ja kaikki on ylikierroksilla. Koululaiselle tulee riitaa kaverin kanssa. Tässä sivussa koirien kusetusta, lisää vaipanvaihtoa ja jatkuvaa tavaroiden keräämistä. Mies tulee kotiin kuuden maissa ja syö. Klo 19 alkaa lasten iltatoimet ja vauvan iltaitkut jotka sitten loppuu puoliltaöin. 1-vuotiaallaa on ollut jo 9kk korvatulehdus kierre, että heräilee yleensä öisin. Lisäksi vauvan yösyötöt. Jos tuohon normipäivään lisää vielä neuvolassa tai kaupassa käyntiä on koko pakka vielä enemmän sekaisin ja luvassa vielä enemmän kiukuttelua. Joo väsyttää mutta parin kuukauden päästä pääsen onneksi töihin ja mies jatkaa mun äitiyslomaa. Mulla ei pää kestä. Ja joo en olisi kolmatta lasta näin pian tehnyt jos olisin oikeasti tajunnut mitä on edessä!
[/quote]
Ei nyt millään pahalla, mutta en kyllä tajua miten teillä voi elämä olla tuollaista kaaosta, varsinkin kun isoin on jo koululainen?
suoritatkohan sä nyt jotenkin liikaa tuota äitiyttä? Itselläni oli kuopuksen syntyessä kotona kolme alle kouluikäistä ja ikinä, koskaan en äitiyslomalla tai hoitovapaalla kyllä ole joutunut aamukahvia seisaalteen juomaan, työaamuina kyllä joskus. Mies matkustaa sen yli 100 päivää vuodessa, jo silloin matkusti. Opettelin vaan tekemään kaikki jutut lasten kanssa. Meidän lapset ovat joutuneet välillä vähän odottamaan eikä kaikkea todellakaan ole tehty lasten ehdoilla.
Eka, toka ja kolmaskin lenkki sen lapsen kanssa voi olla niissä juoksurattaissa kärsimystä, mutta kyllä se vaan siihenkin tottuu. Isommille on kuntosalien lapsiparkit. 3-vuotias satujumppaan tai liikuntaleikkikouluun ja sinä aikana vauvan kanssa lenkille.
Mitä kuuluu 8-vuotiaan koululaisen iltatoimiin, jotka on pakko aloittaa klo 19 ja jotka kuormittavat vanhempia? Iltapala ja hampaiden pesu, suihku kenties? Miten näihin saa menemään yli puoli tuntia ja miksi lapsi ei itse suoriudu noista? Monelta lapsi siis menee nukkumaan? Ja olettaen, että 1 v ja 8 v ovat sitten jo klo 19.30 tai viimeistään klo 20 nukkumassa kun iltatoimet alkavat noin varhain, miksi vauvan yöitkua ei voi edes tuolloin alkuillasta jakaa miehen kanssa?
Korvatulehdukset ja yöitkun on toki kurjia, mutta eikö niitä päiviä voisi sitten ottaa vähän rennommin, kun isoinkin on koulussa? Suomessa luullaan, että lastesuojelulaissa on joku pykälä, että puistoon on mentävä satoi tai paistoi ja siellä on oltava kello 10 nököttämässä. Ei ole pakko. Voi olla ihan sisällä, laittaa lapsille DVD:n ja lukea lehteä ja juoda sen kahvin istualteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ymmärrän sinua oikein hyvin. Silloin, kun sain ensimmäisen lapseni, arki yllätti minut ihan täysin. Oma työni on ihana unelma, mutta olin toivonut lasta jo pitkään (kärsin lapsettomuudesta vuosia) ja kun hänet sain luulin, että yhtä onnea se on. Mutta kas, arki olikin ihan todella puuduttavaa, siivousta, pyykkiä, tiskiä, kakkaa, ruoanlaittoa päivästä toiseen. Lapsi oli ja on ihana, mutta se kaikki muu oli ihan silkkaa paskaa.
No vuosien ja useamman lapsen jälkeen tuohon on jo niin tottunut, ettei enää huomaakkaan. Ja on ehkä oppinut optimoimaan kaiken sujumaan kätevästi. Voin jopa ohessa harrastaa ja tehdä ihanaa työtäni.
Ymmärrän siis ihan hyvin, että on ankeaa. Ja kestää aikansa kun keksit tekemistä, mikä sopii sinulle ja lapsellesi. Koita miettiä mikä on sinusta kivaa ja tee sitä silloin kun/jos miehesi tai joku muu hoitaa lastasi. Itse sain aikoinani iloa ihan vain saunomisesta yksin. Sekin hetki riitti vähäksi aikaa.
Siis kun ei täällä suurin osa hauku aloittajaa, vaan yrittää auttaa näkemään sen mitän hän voi tehdä. Kyllähän meistä suurin osa on käynyt läpi kotiäitinä prosessin, jossa on alussa paljon kapinaa (en voi tehdä mitään nykyään!) ärsytystä, lamaannusta, ja pettymystä siihen millaista elämä oli.Se kuuluu vähän asiaan koska muutos on niin totaalinen. Mutta, siitä kasvetaan eteenpäin. Sopeudutaan, tajutaan että tällä nyt mennään. Aletaan aktiivisesti etsiä niitä asioita joita voi tehdä. Vaikka on paljon asioita, joita ei voi tehdä, niin aina on jotain. Ei vaan voi enää ajatella niin, että tekee asioita sitten kun on täydellinen keskittymisrauha, koska sellaista aikaa ei ehkä hetkeen tule.
Susta ap nyt varmaan tuntuu, että kukaan ei ymmärrä ja täällä vaan käsketään ja vähätellään. Kun kyseessä on se, että sua yritetään orientoida nyt pois sieltä lamaantumisen suosta siihen hetkeen, joka kohta kuitenkin tulee, jossa sulla on taas sellainen tunne että voit tehdä asioita, osaat ottaa ne omat hetkesi, löydät taas iloa ja vaihtelua elämääsi. Ei ne hetket tule kotiäitinä enää ulkoapäin, kuten ennen lapsia ne on tulleet, vaan ne täytyy oppia löytämään itsestään. Eikä se ole mikään käpyinen b-vaihtoehto sille "oikealle elämälle" ennen lapsia, vaan tarpeellinen taito kaikessa elämässä. Lasten kanssa eläminen opettaa aitoa kärsivällisyyttä, eikä sitä ole helppoa oppia.
Vaikka kuinka haluaisin vaan voivotella sun kanssa, niin en pysty, koska sulla on siinä elämässä paljon arvokasta, ja teet arvokasta työtä.Äitiys ei suojaa muilta elämän murheilta, ei työttömyydeltä, sairastelulta, parisuhdekriisiltä jne. Ei niitä kannata sekoittaa äitiyteen ja tähän elämäntilanteeseen, jos ne eivät johdu siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 09:53"]
Muakin ahdistaa. Lapset 8,1 ja 2kk. Tuntuu, että ei mitään omaa elämää. Aamulla herää ja laittaa yhden kouluun. Sitten äkkiä puuron keittoa 1-vuotias sylissä. Jälkien siivous ja aamupesut. Sitten juon seisaaltaan oman aamukahvin, yleensä vauva jo herää enkä ehdi juoda edes noin. Vauvan tissittelyt ja aamupesut ja samalla se vuoden vanha repii koiraa turkista ja kiipeilee pöydällä. Kaatuilee ja itkee jne. Sitten onkin taas jo luvassa lisää vaipanvaihtoa kun 1-vuotiaan kakka pitää pestä. Lapsi luonnollisesti temppuilee ja laittaa kaikkensa vastaan. Äkkiä joku pikaisen ruuan alulle laitto ja ulos. 1-vuotias yrittää kiipeillä polkupyörien päälle ja isomman puumajaan. Yrittää karata pihasta. Lenkille ei voi lähteä, kun sisällä ruoka tulossa. Sitten syömään ja ruuan jälkeen 1-vuotias päikkäreille. Nyt herää sitten vauva. Vauvan kanssa tiskien laittoa, tissittelyä, pyykkäämistä jne. Saan vauvan nukahtamaan ja koululainen tuleekin kotiin. Herättää metelillään 1-vuotiaan. Koululaisrn kiukuttelua läksyistä, pahasta ruuasta tai sitten on joku kaveri hällä kylässä. Juostaan pitkin poikin ja kaikki on ylikierroksilla. Koululaiselle tulee riitaa kaverin kanssa. Tässä sivussa koirien kusetusta, lisää vaipanvaihtoa ja jatkuvaa tavaroiden keräämistä. Mies tulee kotiin kuuden maissa ja syö. Klo 19 alkaa lasten iltatoimet ja vauvan iltaitkut jotka sitten loppuu puoliltaöin. 1-vuotiaallaa on ollut jo 9kk korvatulehdus kierre, että heräilee yleensä öisin. Lisäksi vauvan yösyötöt. Jos tuohon normipäivään lisää vielä neuvolassa tai kaupassa käyntiä on koko pakka vielä enemmän sekaisin ja luvassa vielä enemmän kiukuttelua. Joo väsyttää mutta parin kuukauden päästä pääsen onneksi töihin ja mies jatkaa mun äitiyslomaa. Mulla ei pää kestä. Ja joo en olisi kolmatta lasta näin pian tehnyt jos olisin oikeasti tajunnut mitä on edessä!
[/quote]
Ymmärrän tuon pienien kanssa taistelun, mutta jos 8-vuotias kitisee "pahan ruuan" takia, niin vika on kasvatuksessa. Olkoot ilman, jos ei kelpaa.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:45"]Miten pystyn harrastamaan juoksua tai itselleni rakasta salibandya kun lapsi on päiväunilla? Niinpä. Näpertelijä en ole.
[/quote]
Laita lapsi rattaisiin ja lähde juokseen. Niin minäkim teen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä mietin pois lähtemistä koska tässä mun elämässä paljon vaikeuksia ja haluan surra näitä sairauksia ja tätä koko elämän kestävää kotona oloa yksin. En tule ikinä pääsemään työelämään ja koen että siitä olisi yksin helpompi selvitä kuin lapsen ja miehen kanssa. Mietin vaan miten mies pärjäisi lapsen kanssa kun nytkin tekee pitkiä päiviä yms mutta kaippa hän siihen tottuisi.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:52"]
No mä mietin pois lähtemistä koska tässä mun elämässä paljon vaikeuksia ja haluan surra näitä sairauksia ja tätä koko elämän kestävää kotona oloa yksin. En tule ikinä pääsemään työelämään ja koen että siitä olisi yksin helpompi selvitä kuin lapsen ja miehen kanssa. Mietin vaan miten mies pärjäisi lapsen kanssa kun nytkin tekee pitkiä päiviä yms mutta kaippa hän siihen tottuisi.
[/quote]
No niin. Tämä on masentuneen ihmisen tekstiä. Tämä on myös itsekeskeisen ihmisen tekstiä, josta puuttuu suhteellisuudentaju. Elämä on selviämistä, niillä korteilla mitkä on annettu. Ei ne omat vastoinkäymiset oikeuta aiheuttamaan kärsimystä muille. Vaikka tunteella ajatteletkin, että vapauttaisit muun perheesi itsestäsi, niin näinhän se ei mene, vaan se kertoo vaan siitä, että ajatuksesti alkavat olla vääristyneitä.
Sun täytyy hakea apua, nopeasti. Ja sinuna lopettaisin netissä roikkumisen. Täällä kaikki ovat päällisin puolin niin menestyneitä ja terveitä, että täällä unohtaa helposti sen, että niin monen elämässä on kärsimystä, sairautta, surua ja vastoinkäymisiä, ja niiden kanssa yritetään vaan selvitä, kun ei oikein muutakaan voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:52"]
No mä mietin pois lähtemistä koska tässä mun elämässä paljon vaikeuksia ja haluan surra näitä sairauksia ja tätä koko elämän kestävää kotona oloa yksin. En tule ikinä pääsemään työelämään ja koen että siitä olisi yksin helpompi selvitä kuin lapsen ja miehen kanssa. Mietin vaan miten mies pärjäisi lapsen kanssa kun nytkin tekee pitkiä päiviä yms mutta kaippa hän siihen tottuisi.
[/quote]
No niin. Tämä on masentuneen ihmisen tekstiä. Tämä on myös itsekeskeisen ihmisen tekstiä, josta puuttuu suhteellisuudentaju. Elämä on selviämistä, niillä korteilla mitkä on annettu. Ei ne omat vastoinkäymiset oikeuta aiheuttamaan kärsimystä muille. Vaikka tunteella ajatteletkin, että vapauttaisit muun perheesi itsestäsi, niin näinhän se ei mene, vaan se kertoo vaan siitä, että ajatuksesti alkavat olla vääristyneitä.
Sun täytyy hakea apua, nopeasti. Ja sinuna lopettaisin netissä roikkumisen. Täällä kaikki ovat päällisin puolin niin menestyneitä ja terveitä, että täällä unohtaa helposti sen, että niin monen elämässä on kärsimystä, sairautta, surua ja vastoinkäymisiä, ja niiden kanssa yritetään vaan selvitä, kun ei oikein muutakaan voi.
[/quote]
Mä olen vuosikymmeniä hypännyt erilaisissa terapioissa mutta ei niistä mulle mitään apua ole ollut. En vaan pysty hyväksymään itseäni tällaisena kuin olen enkä saa mieheltäni mitään tukea yhtään mihinkään. Minusta ero ei olisi huono ratkaisu ja yksin elämäminen.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:52"]
No mä mietin pois lähtemistä koska tässä mun elämässä paljon vaikeuksia ja haluan surra näitä sairauksia ja tätä koko elämän kestävää kotona oloa yksin. En tule ikinä pääsemään työelämään ja koen että siitä olisi yksin helpompi selvitä kuin lapsen ja miehen kanssa. Mietin vaan miten mies pärjäisi lapsen kanssa kun nytkin tekee pitkiä päiviä yms mutta kaippa hän siihen tottuisi.
[/quote]
No niin. Tämä on masentuneen ihmisen tekstiä. Tämä on myös itsekeskeisen ihmisen tekstiä, josta puuttuu suhteellisuudentaju. Elämä on selviämistä, niillä korteilla mitkä on annettu. Ei ne omat vastoinkäymiset oikeuta aiheuttamaan kärsimystä muille. Vaikka tunteella ajatteletkin, että vapauttaisit muun perheesi itsestäsi, niin näinhän se ei mene, vaan se kertoo vaan siitä, että ajatuksesti alkavat olla vääristyneitä.
Sun täytyy hakea apua, nopeasti. Ja sinuna lopettaisin netissä roikkumisen. Täällä kaikki ovat päällisin puolin niin menestyneitä ja terveitä, että täällä unohtaa helposti sen, että niin monen elämässä on kärsimystä, sairautta, surua ja vastoinkäymisiä, ja niiden kanssa yritetään vaan selvitä, kun ei oikein muutakaan voi.
[/quote]
Mä olen vuosikymmeniä hypännyt erilaisissa terapioissa mutta ei niistä mulle mitään apua ole ollut. En vaan pysty hyväksymään itseäni tällaisena kuin olen enkä saa mieheltäni mitään tukea yhtään mihinkään. Minusta ero ei olisi huono ratkaisu ja yksin elämäminen.
[/quote]
Olet nyt monella lailla sairas ihminen. Mutta jos hylkäät lapsesi ja jätät miehesi pulaan, niin olet lisäksi, anteeksi vaan, kusipää. Lapsesi saa hypätä sitten taas vuosikausia terapiassa miettimässä, mikä hänessä oli vikana kun ei kelvannut äidilleen. Oman elämänsä saa tehdä kuinka vaikeaksi vaan, mutta lapsensa elämää ei saa.
Onko sulla sellainen ajatus, että koska et ole saanut yhtä paljon kuin muut, niin sun ei tarvitse kantaa sitä vastuuta, jonka olet vapaaehtoisesti elämääsi hankkinut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:52"]
No mä mietin pois lähtemistä koska tässä mun elämässä paljon vaikeuksia ja haluan surra näitä sairauksia ja tätä koko elämän kestävää kotona oloa yksin. En tule ikinä pääsemään työelämään ja koen että siitä olisi yksin helpompi selvitä kuin lapsen ja miehen kanssa. Mietin vaan miten mies pärjäisi lapsen kanssa kun nytkin tekee pitkiä päiviä yms mutta kaippa hän siihen tottuisi.
[/quote]
No niin. Tämä on masentuneen ihmisen tekstiä. Tämä on myös itsekeskeisen ihmisen tekstiä, josta puuttuu suhteellisuudentaju. Elämä on selviämistä, niillä korteilla mitkä on annettu. Ei ne omat vastoinkäymiset oikeuta aiheuttamaan kärsimystä muille. Vaikka tunteella ajatteletkin, että vapauttaisit muun perheesi itsestäsi, niin näinhän se ei mene, vaan se kertoo vaan siitä, että ajatuksesti alkavat olla vääristyneitä.
Sun täytyy hakea apua, nopeasti. Ja sinuna lopettaisin netissä roikkumisen. Täällä kaikki ovat päällisin puolin niin menestyneitä ja terveitä, että täällä unohtaa helposti sen, että niin monen elämässä on kärsimystä, sairautta, surua ja vastoinkäymisiä, ja niiden kanssa yritetään vaan selvitä, kun ei oikein muutakaan voi.
[/quote]
Mä olen vuosikymmeniä hypännyt erilaisissa terapioissa mutta ei niistä mulle mitään apua ole ollut. En vaan pysty hyväksymään itseäni tällaisena kuin olen enkä saa mieheltäni mitään tukea yhtään mihinkään. Minusta ero ei olisi huono ratkaisu ja yksin elämäminen.
[/quote]
Olet nyt monella lailla sairas ihminen. Mutta jos hylkäät lapsesi ja jätät miehesi pulaan, niin olet lisäksi, anteeksi vaan, kusipää. Lapsesi saa hypätä sitten taas vuosikausia terapiassa miettimässä, mikä hänessä oli vikana kun ei kelvannut äidilleen. Oman elämänsä saa tehdä kuinka vaikeaksi vaan, mutta lapsensa elämää ei saa.
Onko sulla sellainen ajatus, että koska et ole saanut yhtä paljon kuin muut, niin sun ei tarvitse kantaa sitä vastuuta, jonka olet vapaaehtoisesti elämääsi hankkinut?
[/quote]
Mä haluaisin että mieskin kantaisi enemmän vastuuta lapsesta mutta eihän sillä tietysti ole aikaa vaan se joutuu paiskimaan niska limassa töitä kun joutuu meidän perheemme elättämään sekin pääsisi taloudellisesti huomattavasti helpommalla jos olisi yh.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:45"]
Miten pystyn harrastamaan juoksua tai itselleni rakasta salibandya kun lapsi on päiväunilla? Niinpä. Näpertelijä en ole.
[/quote]
No voi hyvä tavaton. Mä harrastin juoksua ja futista iltaisin kun mies tuli kotiin. Mistä edes löydät sählyporukan, joka treenaa keskellä päivää? Oli sitäpaitsi paljon helpompi harrastaa iltaisin kun oli lapsen kanssa kotona, sitten kun olin töissä niin illat halusi olla tiiviisti lapsen kanssa.
[/quote] Missä luetun ymmärtäminen? Vastasin vain siihen kehoitukseen harrastaa itselleen mieluisia asioita lapsen päiväuniaikaan. Kaikkien mielenkiinnonkohteet eivät ole toteutettavissa keskellä päivää päiväunien aikaan. Iltaisin touhuaminen ei paljoa päivän tylsyyttä pelasta.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:45"]Miten pystyn harrastamaan juoksua tai itselleni rakasta salibandya kun lapsi on päiväunilla? Niinpä. Näpertelijä en ole.
[/quote]
Laita lapsi rattaisiin ja lähde juokseen. Niin minäkim teen!
[/quote]
Miksi nämä neuvot ovat kuin idiooteille, joille ei itse tule muka mieleen mitään ratkaisua jota kokeilla. Tuliko mieleen, että kaikilla ei ole vain yhtä tai kahta lasta? Kaikki eivät asu hiekkateiden varrella jossa juosta rattaiden kanssa. Terveiset vaan eurooppalaisesta suurkaupungista.
Eihän siinä ole mitään pahaa, jos ei viihdy kotiäitinä!
Mutta sitten pitää alkaa miettiä vaihtoehtoja! Aktiivinen työnhaku pystyyn tai opiskelemaan. Ja äkkiähän se aika menee, vauvat kasvaa nopsaan. Kyllähän isomman vauvan kanssa voi jo mennä ja ihmetellä maailmaa.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 09:53"]Muakin ahdistaa. Lapset 8,1 ja 2kk. Tuntuu, että ei mitään omaa elämää. Aamulla herää ja laittaa yhden kouluun. Sitten äkkiä puuron keittoa 1-vuotias sylissä. Jälkien siivous ja aamupesut. Sitten juon seisaaltaan oman aamukahvin, yleensä vauva jo herää enkä ehdi juoda edes noin. Vauvan tissittelyt ja aamupesut ja samalla se vuoden vanha repii koiraa turkista ja kiipeilee pöydällä. Kaatuilee ja itkee jne. Sitten onkin taas jo luvassa lisää vaipanvaihtoa kun 1-vuotiaan kakka pitää pestä. Lapsi luonnollisesti temppuilee ja laittaa kaikkensa vastaan. Äkkiä joku pikaisen ruuan alulle laitto ja ulos. 1-vuotias yrittää kiipeillä polkupyörien päälle ja isomman puumajaan. Yrittää karata pihasta. Lenkille ei voi lähteä, kun sisällä ruoka tulossa. Sitten syömään ja ruuan jälkeen 1-vuotias päikkäreille. Nyt herää sitten vauva. Vauvan kanssa tiskien laittoa, tissittelyä, pyykkäämistä jne. Saan vauvan nukahtamaan ja koululainen tuleekin kotiin. Herättää metelillään 1-vuotiaan. Koululaisrn kiukuttelua läksyistä, pahasta ruuasta tai sitten on joku kaveri hällä kylässä. Juostaan pitkin poikin ja kaikki on ylikierroksilla. Koululaiselle tulee riitaa kaverin kanssa. Tässä sivussa koirien kusetusta, lisää vaipanvaihtoa ja jatkuvaa tavaroiden keräämistä. Mies tulee kotiin kuuden maissa ja syö. Klo 19 alkaa lasten iltatoimet ja vauvan iltaitkut jotka sitten loppuu puoliltaöin. 1-vuotiaallaa on ollut jo 9kk korvatulehdus kierre, että heräilee yleensä öisin. Lisäksi vauvan yösyötöt. Jos tuohon normipäivään lisää vielä neuvolassa tai kaupassa käyntiä on koko pakka vielä enemmän sekaisin ja luvassa vielä enemmän kiukuttelua. Joo väsyttää mutta parin kuukauden päästä pääsen onneksi töihin ja mies jatkaa mun äitiyslomaa. Mulla ei pää kestä. Ja joo en olisi kolmatta lasta näin pian tehnyt jos olisin oikeasti tajunnut mitä on edessä!
[/quote]
Ei nyt millään pahalla, mutta en kyllä tajua miten teillä voi elämä olla tuollaista kaaosta, varsinkin kun isoin on jo koululainen?
suoritatkohan sä nyt jotenkin liikaa tuota äitiyttä? Itselläni oli kuopuksen syntyessä kotona kolme alle kouluikäistä ja ikinä, koskaan en äitiyslomalla tai hoitovapaalla kyllä ole joutunut aamukahvia seisaalteen juomaan, työaamuina kyllä joskus. Mies matkustaa sen yli 100 päivää vuodessa, jo silloin matkusti. Opettelin vaan tekemään kaikki jutut lasten kanssa. Meidän lapset ovat joutuneet välillä vähän odottamaan eikä kaikkea todellakaan ole tehty lasten ehdoilla.
Eka, toka ja kolmaskin lenkki sen lapsen kanssa voi olla niissä juoksurattaissa kärsimystä, mutta kyllä se vaan siihenkin tottuu. Isommille on kuntosalien lapsiparkit. 3-vuotias satujumppaan tai liikuntaleikkikouluun ja sinä aikana vauvan kanssa lenkille.
Mitä kuuluu 8-vuotiaan koululaisen iltatoimiin, jotka on pakko aloittaa klo 19 ja jotka kuormittavat vanhempia? Iltapala ja hampaiden pesu, suihku kenties? Miten näihin saa menemään yli puoli tuntia ja miksi lapsi ei itse suoriudu noista? Monelta lapsi siis menee nukkumaan? Ja olettaen, että 1 v ja 8 v ovat sitten jo klo 19.30 tai viimeistään klo 20 nukkumassa kun iltatoimet alkavat noin varhain, miksi vauvan yöitkua ei voi edes tuolloin alkuillasta jakaa miehen kanssa?
Korvatulehdukset ja yöitkun on toki kurjia, mutta eikö niitä päiviä voisi sitten ottaa vähän rennommin, kun isoinkin on koulussa? Suomessa luullaan, että lastesuojelulaissa on joku pykälä, että puistoon on mentävä satoi tai paistoi ja siellä on oltava kello 10 nököttämässä. Ei ole pakko. Voi olla ihan sisällä, laittaa lapsille DVD:n ja lukea lehteä ja juoda sen kahvin istualteen.[/quote]
No niin hyvä, että sulla on sujunut arki lasten kanssa, mutta tilanteita ja lapsia on erilaisia. Missään kohtaa en kirjoittanut, ettei mies auttaisi. Päin vastoin hän on kotona mukana touhussa koko sen ajan, kun kotona on. Lisäksi joustaa töidensä puolesta sen minkä voi. Tuskin kuka tahansa isä voisi äidin kanssa osia vaihtaakkaan. Ja mulla on sisarusjuoksurattaat, että lenkkeilenkin lasten kanssa. Kotityötkin teen kasten kanssa, ei edes ole vaihtoehtoa. Lisäksi appiukko tulee välillä ulkoilemaan tuon 1-vuotiaan kanssa, että saan toisinaan apua. Salillakin olen suunnitellut käyväni, tarvitsen vain hoitajan tai sitten menen sinne illalla. Täällä ei ole salilla lapsiparkkia ja lähimpään leikkipuistoon on 10 km. Pienessä kunnassa nuo palvelut muutenkin vähän eri juttu.
Ja totta tosiaan aamupäivät on todella kiireisiä ihan ilman suorittamistakin usko vain. Kaikki ihailevat miten taitava tuo 1-vuuotias on, mutta kääntöpuoli on se, että kiipeilee pöydillä, avaa ovet jne. Hän ei vielä jaksa katsoa edes mainoskatkoja saati sitten dvd:tä. Ja ei, emme mene vesisateessa ulos, mutta ulkona kuitenkin olisi helpompaa. Sisällä, kun lapsi mieluummin tekee kaikkea kiellettyä. Ulkona enemmän tilaa. Muutenkin pyrin pitämään rutiineista kiinni koska ne helpottavat arkea.
Niin ja nuo iltatoimet. Koululaiseni on todells hajamielinen ja levoton. Aloitamme ajoissa koska iltatoimiin kuuluu monenlaista. Koululainen tarkistaa reppunsa seuraavaa päivää varten. Sitten katsotaan vaatteet valmiiksi ulkovaatteita myöden. Ja koska aamupalan syöminen muuten kestäisi mietitään valmiiksi mitä aamulla syödään. Sitten alkaa itse iltapala, minkä aikana lapsi tutkii kaikkea mihin ylettyy ja poistuu pöydästä jos vaan silmä välttää. Sama hammaspesun kanssa. Pitää vahtia, että pesee. Heiluu muuten sen hammasharjan kanssa ympäritaloa ja pesee kuitenkin vain etuhampaat. Sen jälkeen tarkistan, että hampaat on puhtaat. Illalla pestään hampaat kunnolla, koska aamulla en ehdi tuota vahtia. Sitten luen iltasadun, pyrin lukemaan, koska koululainen on myös oman kainalohetkensä ansainnut. Tulloin kello on 20 ja yleensä yli. En tee tosiaan lapsen puolesta vaan kokoajan pyritään, että toimisi yksin.
Mä vaan oon ihminen joka tarvitsisi pieniä hetkiä päivään omaa rauhaa ja nyt niitä ei ole kuin vasta illalla. Siksi aiommekin vaihtaa osia miehen kanssa. Tunnen olevani niin äärirajoilla, mutta onneksi lapsilla on noin hyvä isä. Tämä teksti nyt voi olla vähän sekavaa sillä samalla koko ajan imetin ja hyssyttelin ja kävin vaihtamassa vaipan 2 kertaa. Nyt sain loppuun ja vauvakin viimein nukahti syliin. Seuraavaksi sitten pyykit narulle ja ehkä pieni hetki hiljaisuutta
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 11:53"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 09:53"]Muakin ahdistaa. Lapset 8,1 ja 2kk. Tuntuu, että ei mitään omaa elämää. Aamulla herää ja laittaa yhden kouluun. Sitten äkkiä puuron keittoa 1-vuotias sylissä. Jälkien siivous ja aamupesut. Sitten juon seisaaltaan oman aamukahvin, yleensä vauva jo herää enkä ehdi juoda edes noin. Vauvan tissittelyt ja aamupesut ja samalla se vuoden vanha repii koiraa turkista ja kiipeilee pöydällä. Kaatuilee ja itkee jne. Sitten onkin taas jo luvassa lisää vaipanvaihtoa kun 1-vuotiaan kakka pitää pestä. Lapsi luonnollisesti temppuilee ja laittaa kaikkensa vastaan. Äkkiä joku pikaisen ruuan alulle laitto ja ulos. 1-vuotias yrittää kiipeillä polkupyörien päälle ja isomman puumajaan. Yrittää karata pihasta. Lenkille ei voi lähteä, kun sisällä ruoka tulossa. Sitten syömään ja ruuan jälkeen 1-vuotias päikkäreille. Nyt herää sitten vauva. Vauvan kanssa tiskien laittoa, tissittelyä, pyykkäämistä jne. Saan vauvan nukahtamaan ja koululainen tuleekin kotiin. Herättää metelillään 1-vuotiaan. Koululaisrn kiukuttelua läksyistä, pahasta ruuasta tai sitten on joku kaveri hällä kylässä. Juostaan pitkin poikin ja kaikki on ylikierroksilla. Koululaiselle tulee riitaa kaverin kanssa. Tässä sivussa koirien kusetusta, lisää vaipanvaihtoa ja jatkuvaa tavaroiden keräämistä. Mies tulee kotiin kuuden maissa ja syö. Klo 19 alkaa lasten iltatoimet ja vauvan iltaitkut jotka sitten loppuu puoliltaöin. 1-vuotiaallaa on ollut jo 9kk korvatulehdus kierre, että heräilee yleensä öisin. Lisäksi vauvan yösyötöt. Jos tuohon normipäivään lisää vielä neuvolassa tai kaupassa käyntiä on koko pakka vielä enemmän sekaisin ja luvassa vielä enemmän kiukuttelua. Joo väsyttää mutta parin kuukauden päästä pääsen onneksi töihin ja mies jatkaa mun äitiyslomaa. Mulla ei pää kestä. Ja joo en olisi kolmatta lasta näin pian tehnyt jos olisin oikeasti tajunnut mitä on edessä!
[/quote]
Ei nyt millään pahalla, mutta en kyllä tajua miten teillä voi elämä olla tuollaista kaaosta, varsinkin kun isoin on jo koululainen?
suoritatkohan sä nyt jotenkin liikaa tuota äitiyttä? Itselläni oli kuopuksen syntyessä kotona kolme alle kouluikäistä ja ikinä, koskaan en äitiyslomalla tai hoitovapaalla kyllä ole joutunut aamukahvia seisaalteen juomaan, työaamuina kyllä joskus. Mies matkustaa sen yli 100 päivää vuodessa, jo silloin matkusti. Opettelin vaan tekemään kaikki jutut lasten kanssa. Meidän lapset ovat joutuneet välillä vähän odottamaan eikä kaikkea todellakaan ole tehty lasten ehdoilla.
Eka, toka ja kolmaskin lenkki sen lapsen kanssa voi olla niissä juoksurattaissa kärsimystä, mutta kyllä se vaan siihenkin tottuu. Isommille on kuntosalien lapsiparkit. 3-vuotias satujumppaan tai liikuntaleikkikouluun ja sinä aikana vauvan kanssa lenkille.
Mitä kuuluu 8-vuotiaan koululaisen iltatoimiin, jotka on pakko aloittaa klo 19 ja jotka kuormittavat vanhempia? Iltapala ja hampaiden pesu, suihku kenties? Miten näihin saa menemään yli puoli tuntia ja miksi lapsi ei itse suoriudu noista? Monelta lapsi siis menee nukkumaan? Ja olettaen, että 1 v ja 8 v ovat sitten jo klo 19.30 tai viimeistään klo 20 nukkumassa kun iltatoimet alkavat noin varhain, miksi vauvan yöitkua ei voi edes tuolloin alkuillasta jakaa miehen kanssa?
Korvatulehdukset ja yöitkun on toki kurjia, mutta eikö niitä päiviä voisi sitten ottaa vähän rennommin, kun isoinkin on koulussa? Suomessa luullaan, että lastesuojelulaissa on joku pykälä, että puistoon on mentävä satoi tai paistoi ja siellä on oltava kello 10 nököttämässä. Ei ole pakko. Voi olla ihan sisällä, laittaa lapsille DVD:n ja lukea lehteä ja juoda sen kahvin istualteen.[/quote]
No niin hyvä, että sulla on sujunut arki lasten kanssa, mutta tilanteita ja lapsia on erilaisia. Missään kohtaa en kirjoittanut, ettei mies auttaisi. Päin vastoin hän on kotona mukana touhussa koko sen ajan, kun kotona on. Lisäksi joustaa töidensä puolesta sen minkä voi. Tuskin kuka tahansa isä voisi äidin kanssa osia vaihtaakkaan. Ja mulla on sisarusjuoksurattaat, että lenkkeilenkin lasten kanssa. Kotityötkin teen kasten kanssa, ei edes ole vaihtoehtoa. Lisäksi appiukko tulee välillä ulkoilemaan tuon 1-vuotiaan kanssa, että saan toisinaan apua. Salillakin olen suunnitellut käyväni, tarvitsen vain hoitajan tai sitten menen sinne illalla. Täällä ei ole salilla lapsiparkkia ja lähimpään leikkipuistoon on 10 km. Pienessä kunnassa nuo palvelut muutenkin vähän eri juttu.
Ja totta tosiaan aamupäivät on todella kiireisiä ihan ilman suorittamistakin usko vain. Kaikki ihailevat miten taitava tuo 1-vuuotias on, mutta kääntöpuoli on se, että kiipeilee pöydillä, avaa ovet jne. Hän ei vielä jaksa katsoa edes mainoskatkoja saati sitten dvd:tä. Ja ei, emme mene vesisateessa ulos, mutta ulkona kuitenkin olisi helpompaa. Sisällä, kun lapsi mieluummin tekee kaikkea kiellettyä. Ulkona enemmän tilaa. Muutenkin pyrin pitämään rutiineista kiinni koska ne helpottavat arkea.
Niin ja nuo iltatoimet. Koululaiseni on todells hajamielinen ja levoton. Aloitamme ajoissa koska iltatoimiin kuuluu monenlaista. Koululainen tarkistaa reppunsa seuraavaa päivää varten. Sitten katsotaan vaatteet valmiiksi ulkovaatteita myöden. Ja koska aamupalan syöminen muuten kestäisi mietitään valmiiksi mitä aamulla syödään. Sitten alkaa itse iltapala, minkä aikana lapsi tutkii kaikkea mihin ylettyy ja poistuu pöydästä jos vaan silmä välttää. Sama hammaspesun kanssa. Pitää vahtia, että pesee. Heiluu muuten sen hammasharjan kanssa ympäritaloa ja pesee kuitenkin vain etuhampaat. Sen jälkeen tarkistan, että hampaat on puhtaat. Illalla pestään hampaat kunnolla, koska aamulla en ehdi tuota vahtia. Sitten luen iltasadun, pyrin lukemaan, koska koululainen on myös oman kainalohetkensä ansainnut. Tulloin kello on 20 ja yleensä yli. En tee tosiaan lapsen puolesta vaan kokoajan pyritään, että toimisi yksin.
Mä vaan oon ihminen joka tarvitsisi pieniä hetkiä päivään omaa rauhaa ja nyt niitä ei ole kuin vasta illalla. Siksi aiommekin vaihtaa osia miehen kanssa. Tunnen olevani niin äärirajoilla, mutta onneksi lapsilla on noin hyvä isä. Tämä teksti nyt voi olla vähän sekavaa sillä samalla koko ajan imetin ja hyssyttelin ja kävin vaihtamassa vaipan 2 kertaa. Nyt sain loppuun ja vauvakin viimein nukahti syliin. Seuraavaksi sitten pyykit narulle ja ehkä pieni hetki hiljaisuutta
[/quote]
No jos sulla on tuollainen esikoinen jo hankaloittamassa elämää, mikä ihme sai pistämään kolmannen alulle jo suunnillen välittömästi kakkosen kanssa synnäriltä päästyänne? Ei toi nyt ihan tavallisen 8-vuotiaan toiminnalta kuulosta että pitää seuraavan aamun aamupalaa myöten valmiiksi neuvotella ja ihmetellä ja pöydästä sinkoillaan ja haahuillaan.
Kai nyt ihmisen pitäisi pikkuisen miettiä mihin omat voimat riittää ennen kuin pistää uutta pullaa uuniin. Varsinkin kun tossahan on jo apua vaikka kuinka.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:45"]
Miten pystyn harrastamaan juoksua tai itselleni rakasta salibandya kun lapsi on päiväunilla? Niinpä. Näpertelijä en ole.
[/quote]
No voi hyvä tavaton. Mä harrastin juoksua ja futista iltaisin kun mies tuli kotiin. Mistä edes löydät sählyporukan, joka treenaa keskellä päivää? Oli sitäpaitsi paljon helpompi harrastaa iltaisin kun oli lapsen kanssa kotona, sitten kun olin töissä niin illat halusi olla tiiviisti lapsen kanssa.