Te, joiden miehillä joskus työmatkoja... Kuinka kestätte ikävän?

Kaikki on kiinni asenteesta. Mulla on myös itselläni työmatkoja, ei tosin niin usein kuin miehelläni, mutta sitten ne saattaa kestääkin pari viikkoa.



Tiedän melko ajoissa, koska mieheni lähtee. Asennoidun niin, että mies on neljä päivää poissa ja sitten tulee takaisin.



Ei siinä kummempaa.

Meillä on mies tehnyt reissutyötä jo 10 vuotta. On 100 päivää vuodesta pois! En voisi enää edes sanoa että on ikävä, mutta yksinolo ottaa päähän ja rankasti ja se että yksin joudun ottamaan lähes kaikesta vastuun. Lapsia on kaksi, 6v ja 3v!

No tuohan se usein tuliaisia tullessaan...

oon itsarin partaalla joka kerta

Ihanaa olla ajoittain ainoa aikuinen, niin ihana kuin mieheni onkin. Teen asiat juuri niinkuin itse haluan, ei tarvitse ottaa toista huomioon. Kaikki sotkut ovat minun jäljiltäni ja aika vähän tulee sotkettua. Ei ole tarvetta lähteä mihinkään, kun on kerta lasten kanssa keskenään, tutut nyökyttelevät myötätuntoisesti kun mies on taas reissussa :)

Kyllähän sitä vaikka päällään seisoo pari vuotta. Pysyvä ratkaisu tämä ei onneksi ole, kannukset täytyy vaan hankkia näin. Meillä suhde on ollut alusta asti osin kaukosuhdetta, sillä ollaan oltu molemmat vaihdossa opiskeluaikana ja munkin työni oli yhdessä vaiheessa aika reissaavaa. Sopii meille, ollaan kumpikin aika itsenäisiä ihmisiä, ja tykätään tehdä asiat oman pään mukaan, vaikka sitten yhdessäkin on ihanaa.

vaikka tiedän, että toisesta erossa oleminen on meidän parisuhteen elinehto. Mutta ikävä on kova, vaikka mailit kulkee pari kertaa päivässä ja puhelut päälle. Nyt mies on useamman kuukauden kauko-Idässä ja ottaa kovimmalle kuin koskaan. Meillä on yksi lapsi enkä useamman kanssa tätä jaksaisikaan. Se positiivisempi puoli on, että kipinät sinkoaa viesteissä ja sitten, kun mies tulee, on taivaallinen olo. Ihan kuin vastarakastuneet taas jonkin aikaa.

AP

En ole mitenkään koukussa mieheeni. Pärjäisin ihan hyvin vaikken enää ikinä näkisi. Eikä se tarkoite etten pitäisi hänestä, en vaan tarvitse ketään kovin paljoa, en vanhempiani, en puolisoani, en lapsiani, en ystäviäni.