Arabianranta asuinpaikkana?
Kommentit (35)
Minäkin olen asunut täällä kymmenen vuotta enkä tiedä mistä 11 ja 14 puhuu. Spurguja ja narkkeja näkee eri puolilla kaupunkia aina silloin tällöin, sekin on osa kaupunkilaisuutta.
Toukoniityn puistossa (missä Maamme-laulu laulettiin ensimmäisen kerran, joten historiaakin löytyy!) spurgut viettävät kauniilla säällä aikaa, mutta keneltä se on pois?
Vanhoja puita tosiaan on kaadettu, niinkuin nyt yleensä kun rakennetaan uusi kaupunginosa. Sitten istutetaan uusia ja puilla nyt vain on sellainen ominaisuus, että ne kasvavat hitaasti. Kortteleiden merelle aukeavat pihan ovat isoja kuin puistot, sitten on Bokvillanin puisto, Tapio Wirkkalan puisto (ällistyttävä), Toukoniitty spurguineen ja piknikkiä viettävine opiskelijoineen, suvannon puisto ... Puistoja on lisää Hämeentien toisella puolella, esim. Annalan kartanon ympäristössä. Ei täältä kyllä vihreyttä mielestäni puutu.
K-kauppa on todella hyvä, alkaa olla Käpylän Mustan Pekan tasoa jo. Palvelu on ystävällistä ja asiantuntevaa. Kauppiaalla on sopimusviljelijöitä joilta tulee esim. huippuluokan juureksia laarikaupalla, hinta yleensä n. euron/ kilo. S-marketista en mitään tiedä kun en siellä koskaan käy. K-kaupan kalleudestakaan en tiedä.
Kauppakeskuksen kukkakauppa on hyvä. Kauppareissuun pitää kyllä varata aikaa kun tapaa aina niin paljon tuttuja ja jää suustaan kiinni. Ehkä se on miinus. :)
Oletko koskaan käynyt Musta Pekassa? Veikkaan että et... K-kaupan palvelutiskin henkilökunta on ihan perusmukavaa, kassat usein aika yrmeitä. Kauppias taas on aika ärsyttävä, välillä näkyy kaupan käytävillä poseeraamassa kierroksellaan tavallisen kansan ja työläisten seassa. Vaihtaa teennäisesti muutaman sanan työntekijöidensä kanssa ja suurin elein poimii roskan tms. En kyllä ymmärrä sitäkään, että kassoja istutetaan juttelemassa työpisteissään odottamassa asiakkaita, tehoton työvuorosuunnittelu näkyy kyllä hinnoissa.
Salaattibaari on muuten ihan surkea, tarjolla mm. jäähileistä avokadoa ja pakastevihanneksia. Irtokarkit ovat myös usein kivikovia ja leipomotuotteista ei ole usein juuri mitään jäljellä klo 17 jälkeen jolloin itsekin työssäkäyvänä haluaisin niitä ostaa.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 11:45"]
-S-marketissa aina jonoa (missään muussa k.o kaupassa en ole pääkaupunkiseudulla törmännyt jonoihin mihin kellonaikaan tahansa)
-S-market myös tuntuu olevan hieman huonolla pidolla. Kerran ostin 2 kertaa peräkkäin jugurttia joka oli pilaantunutta (eri erää kuitenkin), hedelmät usein huonossa kunnossa tai loppu. La-su iltapäivällä voi olla tuotteita loppu. Kun menet alkuviikosta aamupäivällä on käytävät täynä lavoja odottamassa purkua
[/quote]
Juu, tuotaS-markettia vältän, käyn mieluummin sitten K-marketissa. Tuntuu ettei tuosta S-marketista kukaan ole pitämässä huolta?!
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 07:54"]Oletko koskaan käynyt Musta Pekassa? Veikkaan että et... K-kaupan palvelutiskin henkilökunta on ihan perusmukavaa, kassat usein aika yrmeitä. Kauppias taas on aika ärsyttävä, välillä näkyy kaupan käytävillä poseeraamassa kierroksellaan tavallisen kansan ja työläisten seassa. Vaihtaa teennäisesti muutaman sanan työntekijöidensä kanssa ja suurin elein poimii roskan tms. En kyllä ymmärrä sitäkään, että kassoja istutetaan juttelemassa työpisteissään odottamassa asiakkaita, tehoton työvuorosuunnittelu näkyy kyllä hinnoissa.
Salaattibaari on muuten ihan surkea, tarjolla mm. jäähileistä avokadoa ja pakastevihanneksia. Irtokarkit ovat myös usein kivikovia ja leipomotuotteista ei ole usein juuri mitään jäljellä klo 17 jälkeen jolloin itsekin työssäkäyvänä haluaisin niitä ostaa.
[/quote] tarkoitatko tässä nyt juuri arabian k-supparia vai mustaa pekkaa?
Tarkoitan Arabianrannan K-Markettia. Musta Pekka on varmaan kolme kertaa suurempi ja valikoima paljon parempi. Minulle kun hyvä valikoima ei tarkoita pelkästään tarjoushedelmiä ja jenkkiherkkuhyllyä (jossa tuotteet kalliimpia kuin Benfordsilla)
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 09:07"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 11:45"]
-S-marketissa aina jonoa (missään muussa k.o kaupassa en ole pääkaupunkiseudulla törmännyt jonoihin mihin kellonaikaan tahansa)
-S-market myös tuntuu olevan hieman huonolla pidolla. Kerran ostin 2 kertaa peräkkäin jugurttia joka oli pilaantunutta (eri erää kuitenkin), hedelmät usein huonossa kunnossa tai loppu. La-su iltapäivällä voi olla tuotteita loppu. Kun menet alkuviikosta aamupäivällä on käytävät täynä lavoja odottamassa purkua
[/quote]
Juu, tuotaS-markettia vältän, käyn mieluummin sitten K-marketissa. Tuntuu ettei tuosta S-marketista kukaan ole pitämässä huolta?!
[/quote]
Olen tasan samaa mieltä. S-marketissa on kaupan pito vähän niin ja näin, mutta hintojen takia siellä käyn.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 09:16"]Tarkoitan Arabianrannan K-Markettia. Musta Pekka on varmaan kolme kertaa suurempi ja valikoima paljon parempi. Minulle kun hyvä valikoima ei tarkoita pelkästään tarjoushedelmiä ja jenkkiherkkuhyllyä (jossa tuotteet kalliimpia kuin Benfordsilla)
[/quote] ikävä kuulla. Siks kyselin kun on ko. lafkassa töissä :D

Millaisia odotusaikoja päiväkoteihin on? Ruotsinkielisiin ihan yhtä lailla? Pääseekö helpommin 1-v kuin esim 3-v? Meneekö ryhmät siis heti täyteen? Nimin. ei autoa...(Joka tavallaan ihan hyvä kun ei oo autopaikkaakaan..) viihdyn kyllä! Kahviloita ja ravintoloita ei liiemmin ole... kertokaa please noista päiväkodeista!
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 07:54"]
Oletko koskaan käynyt Musta Pekassa? Veikkaan että et... K-kaupan palvelutiskin henkilökunta on ihan perusmukavaa, kassat usein aika yrmeitä. Kauppias taas on aika ärsyttävä, välillä näkyy kaupan käytävillä poseeraamassa kierroksellaan tavallisen kansan ja työläisten seassa. Vaihtaa teennäisesti muutaman sanan työntekijöidensä kanssa ja suurin elein poimii roskan tms. En kyllä ymmärrä sitäkään, että kassoja istutetaan juttelemassa työpisteissään odottamassa asiakkaita, tehoton työvuorosuunnittelu näkyy kyllä hinnoissa.
Salaattibaari on muuten ihan surkea, tarjolla mm. jäähileistä avokadoa ja pakastevihanneksia. Irtokarkit ovat myös usein kivikovia ja leipomotuotteista ei ole usein juuri mitään jäljellä klo 17 jälkeen jolloin itsekin työssäkäyvänä haluaisin niitä ostaa.
[/quote]
Olen käynyt Mustassa Pekassa muutaman kerran, mutta en voi väittää tuntevani sitä erityisen hyvin. Valikoima on siellä huippuluokkaa, mutta kauppa on ahdas ja henkilökuntaa mielestäni liian vähän. Olen käynyt siellä vain lauantaisin, jolloin väkeä on tietysti paljon.
Mun mielestä A-rannan kauppias on mukava, lihatiskillä ovat opastaneet mua hyvin.
Arvostan sitä, että kaupan kassalla ei tarvitse kohtuuttomasti jonottaa, oli sitten syynä huono työvuorosuunnittelu tai joku muu. Pääasia, että kassoilla on väkeä. Sovitaan, että ollaan A-rannan K-kaupasta sujuvasti ja sopuisasti eri mieltä.
S-market on olemassa, samoin Siwan elintarvikemuseo, M-kauppa. Jos on auto, pääsee helposti sekä Mustaan Pekkaan että Latokartanon Prismaan ja ratikalla Hakaniemen halliin ja Stockan Herkkuun. Eli nälkään ei ainakaan kuole. :)
16
Aikoinaan, kun Arabianrantaa vasta oltiin kaavoittamassa asuinalueeksi, biokemian professori Salkinoja-Salonen radiohaastattelussa varoitteli, että alueen maaperä on myrkyttynyt asuinkelvottomaksi, eikä sitä missään nimessä pitäisi kaavoittaa asumiselle. No, puhdistustoimenpiteitä on tehty, mutta mahtavatkohan alueen asukkaat tietää, että myrkyt on osassa aluetta vain reilun metrin syvyydessä betonikuoren alla ja että vapautuvat kaasut ohjataan ulkoilmaan. Ja voiko luottaa siihen, että enää ei ole mitään haittaa "menneisyyden jäljistä"
Niin, siis osassa aluetta 1,5 metrin syvyydessä on myrkkymaata puhtaan maakerroksen alla, betonilla suojatuissa kohdissa ilmeisesti lähempänä maanpintaa.
Aika mielenkiintoisia kommentteja. Itse käyn Vallilasta säännöllisesti ruokaostoksilla Arabian ostarilla sekä S-marketissa että K-Supermarketissa ja olen ollut kovin tyytyväinen tähän yhdistelmään, kun vaihtoehtona ovat Alepat ja Valintatalot. Ehkä joillakin on sitten kovempi vaatimustaso, itse en tarvitsisi Stockmannin kaltaista tarjontaa kuin muutaman kerran vuodessa. Jonoja kyllä on toisinaan, asutusta kun on ympäristöön siunaantunut enemmänkin esimerkiksi uuteen Hermanniin ja kun kyseessä on kuitenkin joukkoliikennereittien jonkinlaisessa solmukohdassa (ratikkalinjat, erittäin paljon bussilinjoja) oleva kauppakeskus.
Liikunnasta pitävälle liikuntareitit löytyvät hyvin läheltä. Ulkoiluun Vanhankaupunginlahden rannat ovat erinomaisia. Talvella voi jäätä pitkin hiippailla lahden yli vaikkapa Kivinokkaan tai Kuusiluotoon Lammassaaren kupeessa - kesällä noihin pääsee pitkospuita pitkin Vantaanjoen suulla sijaitsevan kauniin kävelysillan itäpäästä alkavaa polkua kulkien. Vantaanjoen vartta voi pyöräillä tai vaikkapa juosta aina Haltialaan asti ja Vantaan rajalle. Viikin puolella ulkoilupolku tai -polut kiertävät lahden aina Herttoniemeen saakka, palata voi Kulosaaren kautta Itäväylän vartta tai halutessaan vaikka metrolla.
Vanhankaupunginlahden rannoilla on laaja luonnonsuojelualue, tärkeä lintujen pesimä- ja levähdyspaikka muuttomatkoilla, varsinainen lintuparatiisi. Alueella voi nauttia kohtuullisesta hiljaisuudesta, mikä on ylellisyyttä useissa pääkaupungeissa. Jos linnut eivät kiinnostakaan, hiljaisessa välillä metsäisessä luonnossa liikkuminen tarjoaa mahdollisuuden irtaantua arjen stressistä.
Julkisista tietävät enemmän alueella asuvat. Ostarin kulmilla toisinaan norkoilevat päihteiden käyttäjät eivät ole havaintojeni mukaan häirinneet ulkopuolisia. Iltasella alueen kadut ovat todella tyhjiä, liikettä on korkeintaan rannan ulkoiluväylillä. Vahva nukkumalähiön tunnelma vallitsee alueella työpaikkojen sulkeuduttua.
Arabiakeskus sijaitsee alueen pohjoisosassa Hämeentien varrella. Siellä sijaitsevat kirjasto ja joitakin tehtaanmyymälöitä kuten Iittala Outlet yhteydessään Finlaysonin myymälä, Opa, ja Pentik. Tässä entisen Arabian vanhan keramiikkatehtaan rakennukseen kunnostetussa keskuksessa on ainakin ollut Desighmuseo Arabia eli tehdasmuseo ja Arabian Galleria ja viereisessä rakennuksessa tietysti se, mitä Arabian keramiikkatehtaasta on ollut jäljellä mutta en ole täysin nykytilanteen tasalla Fiskarsin ilmoitettua viime syksynä lopettavansa keramiikan tuotannon Arabiassa. Posliinitehdashan on vahvasti muovannut käsitystä Arabian kaupungiosasta oltuaan aikoinaan Euroopan suurin posliinitehdas. Rannoilta saattoi löytää tehtaan keramiikkaroinaa vähän kaivelemalla sillä tuo rannan aluehan on ollut kaikenlaisen jätemaan jättöaluetta, täyttömaata. Muistan vielä hyvin, kun 90-luvulla kävin Kalliosta käsin lenkkeilemässä alueen läpi kesät talvet polkuja pitkin. Talvisin autiolla alueella oli kovin hiljaista. Yksittäisen huuhkajan saattoi bongata sähkötolpan nokasta metsästämästä kaneja, jotka myöhemmin levisivät koko pääkaupunkiseudun alueelle ja tunnetaan nykyisin citykaneina. Tuolloin alueella oli vain sorateitä, polkuja, loputtomasti maakasoja, irtolaisten ja asunnottomien kyhäämiä nukkumasuojia. Hiukan haikailen tällaisten joutomaiden perään kaupunkimme virtaviivaistuessa, täyttyessä uusista asuintaloista ja pyrkimyksestä suunnilleen viimeistella kivetyksillä kaikki merenrannat. Mutta tosiaan astioista kiinnostuneelle alueen tehtaanmyymälät ovat miellyttävä palvelu.
Ostoskeskus Arabia sijaitsee ehkä reilun kilometrin edellisestä etelään. Siellä on tosiaan myymälöiden vaihtuvuus ollut aikamoista. Alueen asuntorakentaminenhan jatkuu, joten potentiaaliset asiakasmäärät ovat kasvussa. Jossain vaiheessahan uudehkon asuinalueen laajeneminen jatkuu Hermannin Rantatien vartta kohti Kalasatamaa. Saapa nähdä, kuinka vahva on Kierrätyskeskuksen ja Uusix-verstaan rakennuksena toimivan entisen jättenpolttolaitoksen rakennuksen suojelupäätös rakennusmaan tarpeen painaessa vaakakupissa. Itse veikkaan koko teiden ja meren välisen ranta-alueen tulevan rakennetuksi Kalasatamaan asti eli Kierrätyskeskuskin vaihtanee maisemaa jossain vaiheessa.
Alueen historiasta kiinnostuneille suosittelen luettavaksi Viikin alueen luontovalvoja Eero Haapasen kirjoittamaa kirjan Sörkän rysäkeisarit – kalastajia, ajureita ja salakuljettajia. Kirjasta selviää, kuinka värikäs ja hurjakin lähihistoria alueella eli Vanhankaupunginlahdella on. Eikä siitä ole kauan, kun lähialueella oli Kyläsaaren savuttava jätteenpolttolaitos ja pääkaupunkiseudun hurjin alkoholistien asuntola Kyläsaaren ensisuoja, jolla oli raju maine. Se sijaitsi keskellä ei mitään täyttöalueen reunalla. Ehkä tämän takia alueelle kertyi puliukkoja majailemaan surkeisiin hökkeleihinsä tai katoksiinsa.
Muutin sinne suurin odotuksin, mutta petyin.
Asunto oli uusi, mutta huonolaatuinen. Lapsiperheitä oli huomattavan paljon, mikä aluksi ilahdutti kun meilläkin oli vauva. Sain kuitenkin pian tietää, miten täysiä tarhat ja koulu ovat.
Ulkoilupaikat ovat kauniita, mutta ne perhanan hanhet likaavat ulosteellaan ranta-alueen. Minä kun olin haaveillut piknikeistä vauvan kanssa.. Haaveeksi jäivät. Ulostetta on oikeasti nurmikot ja hiekkatiet täynnä. Yäk.
Kauppakeskus on välttävä, mutta alueen hyvään maineeseen nähden yliarvostettu.
Sijainti on ok, mutta julkisilla liikkuminen on aika nihkeää jos on tottunut metroon tai junaan eli siihen, että ei tarvitse odotella ja että matka etenee. Ratikka on todella hidas ja bussillakin kestää aika kauan.
Lähellä olevaan Koskelaan on vieläpä perustettu vastaanottokeskus, niin en kyllä takaisin Arabiantantaan halua.
+kauppakeskus (varsinkin kun asutaan sen takana)
+merenranta ja siitä lähtevät lenkkipolut
+asukastoiminta (esim. keväisin katufestarit)
+pääsee helposti julkisilla keskustaan ja Vantaalle päin
-S-marketissa aina jonoa (missään muussa k.o kaupassa en ole pääkaupunkiseudulla törmännyt jonoihin mihin kellonaikaan tahansa)
-S-market myös tuntuu olevan hieman huonolla pidolla. Kerran ostin 2 kertaa peräkkäin jugurttia joka oli pilaantunutta (eri erää kuitenkin), hedelmät usein huonossa kunnossa tai loppu. La-su iltapäivällä voi olla tuotteita loppu. Kun menet alkuviikosta aamupäivällä on käytävät täynä lavoja odottamassa purkua
-Kauppakeskus tuntuu kuolevan pois vaikka HM avattiin viime vuonna. Paljon tyhjää liiketilaa. Käytävillä ärsyttäviä pakkomyyjiä
-kauppakeskuksen portaila hengaavat spurgut jotka huutelee perään, koska olen heidän mielestään "kaunis nainen"
-usein näkyy myös amfetamiini/subutex-narkkeja ratikkaan mennessä/ratikassa
-taloista jotka eivät ole ihan meren rannassa on usein tosi rumat näkymät, alueella ei juuri ole puita joten jos ei näy merta niin todennäköisesti näät vain naapuritalon seinää. Huonoimmassa tapauksessa parvekkeita jotka on lastattu täyteen hylättyjä huoekaluja sun muuta roinaa.
-parkkipaikoista pulaa
-tarhaan ei kaikki alueen lapset mahdu
Enemmän siis huonoja kuin hyviä puolia. Asumme täällä kunnes ostamme oman tai saamme kaupungin edullisen vuokra-asunnon.