Tuleeko kellään muulla morkkista asioista mitä on sanonut tai tekstannut ihan selvinkin päin?

Joo, mutta itselläni ennen kaikkea live-keskusteluissa sanomani asiat. Jään märehtimään joskus noita tilanteita pitkäksi aikaa ja mietin, että olisi pitänyt sanoa toisin. Luulen, että liittyy johonkin lievään sosiaaliseen ahdistukseen.

Tuttua.

Ja itsekin olen (ollut, no, vahvasti edelleenkin) hissukka, joka pelkää ja kaihtaa konflikteja ja mielummin myöntelee kun sanoo eriävän mielipiteen viharyöpyn pelossa.

Kun olen nyt liki 4-kymppisenä rohjennut sanoa mielipiteeni, juurikin esim. nettikeskusteluissa tai facessa omalla nimelläni, on ollut joskus jäätävät morkkikset. Jopa fyysistä oireilua, olen tärissyt ja sydän hakannut rinnassa. Ja siis vaikka olen kuitenkin aina muotoillut asiani kohteliaasti ja asiallisesti.

Kai se on vaan niin syvälle iskostunut se konfliktien pelko.

Ja ihan pärjäävältä vaikuttava tavallinen ihminen olen, kukaan ei varmaan ulospäin arvaa kuinka vaikeaa minulle joskus oman mielipiteen sanominen ja sen puolustaminen on. Jotain sosiaalista pelkoa ja ahdistusta mulla kyllä on.

Minulla on sama juttu. Tiedän että saisin stressiä jos toisin itseäni esille omana itsenäni ja tämänkin takia kirjoitan vain anonyymeillä palstoilla. 

En edes anonyymeillä palstoilla loukkaa ketään tai jaa väärää tietoa vakavissa asiayhteyksissä.

Puoleni osaan kyllä pitää ihan todellisissa tilanteissa ja usein saan myös sanan suusta heti paikalla ja jupisen vähemmän takanapäin.

Joo mutta koetan silti aina jatkaa sanomista ja itseni ilmaisua, vaikka tiedän jo etukäteen että morkkis iskee.

up

Kaikesta voi joku suuttua. Kohta on vihollisia joka puolella. Connecting people juu.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta voi joku suuttua. Kohta on vihollisia joka puolella. Connecting people juu.

Joku aina suuttuu siitäkin jos ei sano mitään. Loppujen lopuksi se on aivan sama mitä sanoo ja tekee vai sanooko yhtään mitään, aina joku pahoittaa mielensä.

Täällä on yksi kellä tulee ihan kaikesta järkyttävä morkkis, siis ihan kaikesta mitä teen ja sanon ja mitä ihmiset on todistamassa. En ymmärrä miksi, koska omasta mielestäni en edes välitä siitä mitä muut minusta ajattelee, mutta näköjään sit kuitenkin välitän alitajuisesti koska morkkistelen jatkuvasti kaikesta. Välillä tekisi mieli olla vaan ihan näkymätön ja kuulumaton. Onkohan siitä johtuvaa kun lapsuudessa on käytetty häpeää ns. kasvatuskeinona.

Kaikki täällä kirjotettu kuulostaa niin tutulta! Ihana saada vertaistukea, olen luullut ettei kellään muulla ole tälläistä.

Kyllä. Yleensä ne asiat ovat sellaisia joita olen suutuspäissäni sanonut, silloin tulee joskus lauottua vähän harkitsemattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Yleensä ne asiat ovat sellaisia joita olen suutuspäissäni sanonut, silloin tulee joskus lauottua vähän harkitsemattomasti.

Joo, ärsyyntyneenä sanotut asiat hävettää mutta mulla ehkä pahin on sellaiset, kun olen luullut olevani kovinkin hauska mutta jälkeen päin kun jään omaa vitsiäni miettimään ja tajuan että se olikin aika hemmetin huono niin ihan kamala morkkis iskee!

Joo. Puolensa pitäminen hävettää, varsinkin jos en ole aiemmin ilmaissut tyytymättömyyttä toimintaan.

Mulla on aika itsenäinen työ, jossa sosiaalisuus ei ole ihan pääasia. Sitten kun niitä sosiaalisia tilanteita välillä on, niin tuntuu, että hoidan ne tosi huonosti ja ilmaisen itseäni epäselvästi, vaikka yritystä toki on.

Olisi pitänyt nuorena mennä enemmän mukavuusalueen ulkopuolelle ja treenata noita taitoja. 

Mä oon just sellanen, että saatan alkaa miettimään jotain ihan normaalia keskustelua tai jotain puolihuolimattomasti sanomaani asiaa jälkikäteen. Sit tuskailen asian suhteen ja mietin, että miten olisi pitänyt sanoa toisin. Jos stressaan kovasti jotain muutakin, niin nää asiat tuntuu saavan aivan jäätävät mittasuhteet ja sitten makaan aamulla kolmelta hereillä, tärisen ja mietin, että miksi sanoin naapurin Maijalle päivää enkä huomenta.

Kumma kyllä, itsellä helpotti kun ihan uteliaisuuttani kävin sellaisella stressin purku tärisemällä kurssilla. Joo, joku sanoo että ihan huuhaata, mutta siellä tajusin, että se tärinä onkin sitä kun stressi purkaantuu. Sen jälkeen se jännitystärinä ei oo tuntunut enää niin kamalalta ja on jäänyt vähemmälle. (Tää nyt vähän aiheen ohi, mutta vinkkinä muille asiasta kärsiville)

Koitan myös nykyisin ajatella asiaa siltä kantilta, että mitä sitten jos joku serkun kummin kaiman ystävä ei ihan tajunnut mitä yritin sanoa.

Tää on oikeesti aika hassua oirehtimista, koska luonteeltani olen avoin, tulen helposti juttuun ihmisten kanssa ja mulla on laaja ystäväpiiri.

Ei toiset ihmiset jää teidän sanomisia pohtimaan. Kaikki miettii vaan omia sanomisiaan. Tämä helpottaa morkkista.