Lue keskustelun säännöt.
Moni erityislapsi ei aikuiseksi kasvettuaan löydä töitä
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Täällä adhd aikuinen ja katkeamatonta työelämää takana kohta 20 vuotta välillä työnantajaa vaihtaen. Parhaimmillaan tein kolmelle työnantajalle yhtäaikaa osa-aikatyötä. Suorittava työ, jossa selkeä rutiini sopii kaltaiselleni paremmin kuin työ jossa joutuu kauheasti miettimään ja soveltamaan. Silti aloittaminen ja asioiden loppuun asti tekeminen vaatii päivittäin ponnisteluja.
Mä tunnen monia ADHD ja add aikuisia, jotka ovat syrjäytyneet työelämästä: saikuttavat, ovat työkyvyttömiä työttömiä, opiskelut sakkaavat, ovat eläkkeellä. Sulla on käynyt hyvä tuuri!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erityisluokalla saattaa olla rima vedetty niin matalalle ja luokkakavereissa niin pahasti käytöshäiriöisiä, ettei minkäänlaista mallia tekemisen meiningistä, tai edes normaalista käytöksestä synny. Nykyajan järjetön vitsaus on kännykät, joihin moni Erkka addiktoituu jo lapsena niin pahasti, että kaikki elämänalat normaalista vuorokausirytmistä alkeelliseenkaan keskittymiskykyyn jäävät hankkimatta. Aikuisena voi olla järkytys, kun ei olekaan mitään mukautettua yhteiskuntaa, vaan ihan omillaan pitäisi muiden ihmisten parissa elää.
Tämän huomaa, kun yrittävät hakeutua korkeakouluopintoihin.
Tulee yllätyksenä, että aiemmin niin kovin erityisille ei olekaan olemassa helppoja ja suoria reittejä korkeakouluun, vaikka he sellaisia haluavatkin. Tai että korkeakouluopintoja ei voi suorittaa näyttönä, yksilöllistettynä tai helpotettuna. Ja sitten saavat itkupotkuraivarin, kun tämä heille kerrotaan. Tällaisia on räjähdysmäisesti enemmän kuin vielä 5-10 vuotta sitten.
Mulla asperger ja ADHD diagnoosit, vasta aikuisena saatuna, ja on akateeminen loppututkinto ja 20 vuoden työura alalla jo takana.
Itse ajattelen että on onni ettei mun lapsuusaikana näistä erityisyyksistä puhuttu, vaan pidettiin vain kovakalloistena kapinallisena. Tarkkailuluokalla olin yläasteen, kun ADHD ja murrosikä aiheutti vähän hankaluuksia sopeutua kouluun. Mutta koska en tiennyt olevani neurologisesti erityinen, uskoin aina että pystyn mihin vaan, jos vaan huvittaa. Lukiossa päätin sen näyttää ja kirjoitin 5 Laudaturia, vaikka yläasteen todistuksessa keskiarvo 6 luokkaa. Ja yliopistokin meni näyttämisen vimmalla ja sillä, että alani oli asperger erityiskiinnostukseni.
Tietysti sitten myöhemmin stressin ja rutiinityön tylsyyden takia tuli ongelmia ja sain tietää poikkeavuuksistani. Tosin en sittenkään lääkkeitä halunnut, vaan päätin vaan pistää sekoilevan pääni kuriin. Onnistui, mutta toki varmaan siksi että minulla on lievät muodot ADHD:stä ja aspergerista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisluokalla saattaa olla rima vedetty niin matalalle ja luokkakavereissa niin pahasti käytöshäiriöisiä, ettei minkäänlaista mallia tekemisen meiningistä, tai edes normaalista käytöksestä synny. Nykyajan järjetön vitsaus on kännykät, joihin moni Erkka addiktoituu jo lapsena niin pahasti, että kaikki elämänalat normaalista vuorokausirytmistä alkeelliseenkaan keskittymiskykyyn jäävät hankkimatta. Aikuisena voi olla järkytys, kun ei olekaan mitään mukautettua yhteiskuntaa, vaan ihan omillaan pitäisi muiden ihmisten parissa elää.
Tämän huomaa, kun yrittävät hakeutua korkeakouluopintoihin.
Tulee yllätyksenä, että aiemmin niin kovin erityisille ei olekaan olemassa helppoja ja suoria reittejä korkeakouluun, vaikka he sellaisia haluavatkin. Tai että korkeakouluopintoja ei voi suorittaa näyttönä, yksilöllistettynä tai helpotettuna. Ja sitten saavat itkupotkuraivarin, kun tämä heille kerrotaan. Tällaisia on räjähdysmäisesti enemmän kuin vielä 5-10 vuotta sitten.
Korkeakouluihin? Entä lukio? Luulisi senkin olevan aika mahdoton heille, eihän sitä mukauteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä adhd aikuinen ja katkeamatonta työelämää takana kohta 20 vuotta välillä työnantajaa vaihtaen. Parhaimmillaan tein kolmelle työnantajalle yhtäaikaa osa-aikatyötä. Suorittava työ, jossa selkeä rutiini sopii kaltaiselleni paremmin kuin työ jossa joutuu kauheasti miettimään ja soveltamaan. Silti aloittaminen ja asioiden loppuun asti tekeminen vaatii päivittäin ponnisteluja.
Mä tunnen monia ADHD ja add aikuisia, jotka ovat syrjäytyneet työelämästä: saikuttavat, ovat työkyvyttömiä työttömiä, opiskelut sakkaavat, ovat eläkkeellä. Sulla on käynyt hyvä tuuri!
Ei ole tuurista kiinni. Olen vaan ihan pienestä asti tottunut tekemään. Mun luonteeseen ei käy saikuttaminen tai yhtään mikään velttoilu. Jouduin työtapaturman takia parin kuukauden sairaslomalle enkä saanut mennä töihin. Lähdin kyynärsauvojen kanssa mustikkaan, kun kerrankin oli aikaa.
Tänään olin vapaalla, tein lanttulaatikkoa, kebabia, vispipuuroa, kebabkastiketta, maalasin kaapin, pyykkäsin, vaihdoin lakanat, tyhjensin kompostin. Kaikkea iloisesti sikinsokin sekaisin aina jotain vähän kerrallaan ja monta kertaa keskeyttäen ja nyt en jaksa tehdä mitään näistä loppuun, into lopahti. Tätä tää on. Jos olisin vaan aamusta asti istunut velttona koko päivän, mun päässä olis nyt ihan kauhea mellakka enkä sais yöllä unta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisluokalla saattaa olla rima vedetty niin matalalle ja luokkakavereissa niin pahasti käytöshäiriöisiä, ettei minkäänlaista mallia tekemisen meiningistä, tai edes normaalista käytöksestä synny. Nykyajan järjetön vitsaus on kännykät, joihin moni Erkka addiktoituu jo lapsena niin pahasti, että kaikki elämänalat normaalista vuorokausirytmistä alkeelliseenkaan keskittymiskykyyn jäävät hankkimatta. Aikuisena voi olla järkytys, kun ei olekaan mitään mukautettua yhteiskuntaa, vaan ihan omillaan pitäisi muiden ihmisten parissa elää.
Tämän huomaa, kun yrittävät hakeutua korkeakouluopintoihin.
Tulee yllätyksenä, että aiemmin niin kovin erityisille ei olekaan olemassa helppoja ja suoria reittejä korkeakouluun, vaikka he sellaisia haluavatkin. Tai että korkeakouluopintoja ei voi suorittaa näyttönä, yksilöllistettynä tai helpotettuna. Ja sitten saavat itkupotkuraivarin, kun tämä heille kerrotaan. Tällaisia on räjähdysmäisesti enemmän kuin vielä 5-10 vuotta sitten.
Korkeakouluihin? Entä lukio? Luulisi senkin olevan aika mahdoton heille, eihän sitä mukauteta.
Erityislapsi voi päätyä vaikka yliopistoon. Liikuntavammaiselle jopa parempi vaihtoehto kuin jokin suorittavaan työhön tähtäävä koulutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisluokalla saattaa olla rima vedetty niin matalalle ja luokkakavereissa niin pahasti käytöshäiriöisiä, ettei minkäänlaista mallia tekemisen meiningistä, tai edes normaalista käytöksestä synny. Nykyajan järjetön vitsaus on kännykät, joihin moni Erkka addiktoituu jo lapsena niin pahasti, että kaikki elämänalat normaalista vuorokausirytmistä alkeelliseenkaan keskittymiskykyyn jäävät hankkimatta. Aikuisena voi olla järkytys, kun ei olekaan mitään mukautettua yhteiskuntaa, vaan ihan omillaan pitäisi muiden ihmisten parissa elää.
Tämän huomaa, kun yrittävät hakeutua korkeakouluopintoihin.
Tulee yllätyksenä, että aiemmin niin kovin erityisille ei olekaan olemassa helppoja ja suoria reittejä korkeakouluun, vaikka he sellaisia haluavatkin. Tai että korkeakouluopintoja ei voi suorittaa näyttönä, yksilöllistettynä tai helpotettuna. Ja sitten saavat itkupotkuraivarin, kun tämä heille kerrotaan. Tällaisia on räjähdysmäisesti enemmän kuin vielä 5-10 vuotta sitten.
Korkeakouluihin? Entä lukio? Luulisi senkin olevan aika mahdoton heille, eihän sitä mukauteta.
Lukiosta en tiedä, kun en siellä työskentele. Nämä ovat siis amiksen käyneitä, jotka pyrkivät amkiin.
Heille on ilmeisesti aina kerrottu, että mikä tahansa on heille mahdollista. Vaikka eivät edes osaisi mitään kieltä välttävästi (HUOM: mukana siis ihan suomalaisia, mutta enenevässä määrin muualtakin tulleita).
Suurin osa ei ilmeisesti tiedä mitä erityislapsi termi pitää sisällään. Jokainen minkä tahansa vamman, sairauden, oireyhtymän ja yleensä erityistä tukea, hoitoa ja apua vaativan asian takia on erityislapsi.