Useita siemensyöksyjä - mitä tehdä?
Olen mies, ja voin kesken sekstailun saavuttaa useita huippuja, joita pystyn kuitenkin kontrolloimaan niin, ettei lopullista laukeamista tapahdu. Seisokki tavallaan vain kovenee entisestään. Tämä on joistain naisista häkellyttävää, kun he luulevat että kyse on ennenaikaisesta siemensyöksystä, ja silloin minun on monesti sanottava, että ei, jatketaan vain. Siinä on jotain erikoista, kun esimerkiksi naisen vatsa tai rinnat ovat aivan märkiä eritteistäni vasta ikään kuin esileikin aikana. Enkä tiedä että mitä tästä oikein ajatellaan. Sitten kun varsinainen huippu tulee, niin se on sitäkin voimakkaampi.
Pitäisikö minun yrittää tehdä tälle asialle jotain? Taipumus tällaiseen sekä tuo erikoinen siemensyöksyn kontrollointikyky on minulla ilmennyt vasta keski-iän myötä. M47.
Kommentit (22)
Mua naisena ainakin kiihottaa ajatus että mies haluaisi mua niin paljon että tulisi esimerkiksi mun kädille tai vatsalle kun vasta pussaillaan... ja että se jatkuisi siitä. Kaikki nesteet tuntuu joskus tosi ihanalta kun olen kiihottunut, myös omat
Esileikki? Onko se aina se miehen työnnöt se pääleikki?? Naisellehan voi olla pääleikki se kun saa orgasmin vaikka sormetuksella. Miksi aina puhutaan näin...koska mieskö on se pääasia...
Silleen sama mulla ap:n kanssa, että tällä ikää (ollaan saman ikäisiä), voi lentää neljäkin kertaa putkeen. Ei todellakaan nuorena niin ollut, se yksi kerta ja se oli siinä. Mutta herkkä en ole, ensimmäiseen menee aikaa, sen jälkeen seuraavat vähän helpommin. En ole keksinyt vielä selitystä moiselle, mutta naiset kyllä tykkäävät :D
Niin. Nuorena olivat asiat toisin, aivan toisin. Silloisiin esityksiin eivät kaikki aina välttämättä tyytyväisiäkään olleet.
Tämä asia on kuin olisi juuri menossa rajan yli mutta sitten mielen kontrollilla tulisikin sieltä takaisin. Ei se ole oikein laukeamista, vaan aivan siltä rajalta kääntymistä. Ruumis menee kuitenkin jo omia aikojaan hieman pitemmälle. Silloin lähtee osa lastista liikkeelle. Tämä voi tapahtua vaikka vain kun nainen painautuu minua vasten samalla kun suutelemme ja liikahtelee ja kiemurtelee, ja kun paljaan ihon kosketus tuntuu niin huumaavalta, tai jos nainen tällaisessa tilanteessa vielä kädellään hyväilee kaluani; ja sitten onkin yllätys, kun hänen sormiaan pitkin äkkiä valuu paksua mahlaa.
Joskus nainen oli niin pieni, että kun olimme halailemassa seinää vasten, jo valmiiksi hyvinkin liukas seisokkini oli todella ylhäällä vasten hänen paljasta vatsaansa, melkein rinnoille asti, ja silloin taas menin väkisinkin hieman yli rajan, varsinkin kun hänen kumpujensa hyväily oli niin kiihottavaa. Hän ei pahastunut vaan oli tilanteessa mukana ja levitti spermaa käsillä rinnoilleen ja puristeli nännejään posket ihan punaisina ja huohottaen, ja siitä kaikki taas jatkui ikään kuin tämäkin tapahtuma olisi ollut luonnollinen osa yhteistä läheisyyden hetkeä... Että joskus se ehkä sopii tilanteeseenkin, varsinkin kun syntyy ymmärrys siitä, että kyse ei varsinaisesti olekaan pelätystä ennenaikaisesta siemensyöksystä.
AP
Itse pidän vallan tunteesta minkä saan kun miehen tuleminen on täysin minun päätettävissä. Kun tiedän että on ihan itsestäni kiinni milloin "sen" teen. Ja kun hän on ihan hulluna minuun. Se tunne saa ihan likomäräksi ja jos annan suuseksiä niin on pakko kosketella myös itseä. N41
Kyllä joskus ihan spermaakin vuotaa samalla tavalla kuin touhutippaa. Varsinkin pitkän kiihotuksen jälkeen kun ensin rauhoittuu ja sitten aloittaa uudestaan. Mukava lukea naisten kommentteja aiheeseen.
M48
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän vallan tunteesta minkä saan kun miehen tuleminen on täysin minun päätettävissä. Kun tiedän että on ihan itsestäni kiinni milloin "sen" teen. Ja kun hän on ihan hulluna minuun. Se tunne saa ihan likomäräksi ja jos annan suuseksiä niin on pakko kosketella myös itseä. N41
Ihana nainen oot. Mulla on kans kehittyny iän myötä tuo sama ominaisuus kuin keskustelun aloittaneella miehellä. Voi tulla siemensyöksyjä mutta pystyn jatkamaan samantien, jos seksin aikana yhdyntä tai muu fyysinen kiihottaminen lopetetaan hetkeksi ennen jatkamista. Spermaa saattaa tulla useassa vaiheessa, mutta seisokki ja kiihotustila vain jatkuu. Luulen, että ominaisuus on kehittynyt vuosien varrella. Oon tykännyt naisista pikku pojasta lähtien kuin hullu puurosta. Aikuisuuden ja itsenäistymisen myötä oman seksuaalisuuden toteuttaminen on tullut helpommaksi. Esimerkiksi masturbointi on helpompaa ja se on vain lisääntynyt, jos ei ole seksiä jonkun naisen kanssa. Epäilen, että tämä kiihtynyt seksin ja itsetyydytyksen harjoitus on lisännyt sperman tuotantoa ja edelleen lisännyt tarvetta hakea helpotusta jopa useita kertoja päivässä. Samalla on syntynyt kyky pitkittää nautintoa itsehillinnällä, vaikka siementä purkautuisi useita kertoja. Pystyy jäämään kiihotustilaan, eikä koko siemenlasti purkaudu, vaikka syöksyjä tulisi. Spermaa tuntuu vain alkavan muodostua samantien lisää. M45v
Kun olen pitkään ollut puutteessa niin se ensimmäinen kerta sen jälkeen on yhtä vuoristorataa, henkisesti ja fyysisesti. Silloin tätä varsinkin tapahtuu. Ja oikeasti vaikka 4-5 kertaa. Mietin kyllä että mitä naiset ajattelevat kun nesteitä voi valua pitkin poikin tällä tavalla, ihmeen suuriakin määriä, ja stondis sen kuin kovenee. Jos pääsisin takaisin vuoteen 1987, niin kysyisin Suosikin Eki-sedältä, että "olenko epänormaali".
No, onhan sitä tietysti monenlaisia naistenkin kostumistapoja olemassa, ja kaikki ne minusta itsestäni ovat yhtä söpöjä. Voihan joku olla niinkin märkä, että ne nesteet kastelevat koko alavatsankin, ja minusta se sopii tilanteeseen erinomaisesti.
AP
Se on "edging orgasm"... Katsoin illalla sängyssä tällaisen pitkän kokoelmavideon. Nainen vei kädellä miehen ihan laukeamisen partaalle ja sitten hidasti. ja kesken panemisen mieheltä tuli jonkin verran, sitten jatkettiin Jne. Sain itse ihanat orkut kun katsoin tätä tarpeeksi... N41
Miehelläni ei tuollaista ominaisuutta ole, häneltä tulee vain hieman touhutippoja ennen varsinaista siemensyöksyä mutta tästä ei kai nyt ollut kyse.
Ajatuksena tuntuu kyllä ihan kiihottavalta kyvyltä, että mies pystyisi jakamaan laukeamisensa useampaan kuin yhteen kertaan ja joka kerralla häneltä tulisi hieman spermaa. Luulisin että sitten lopulta lauetessa lastin määrä on varmaan pienempi, koska miehen ns. "varasto" on hieman tyhjempi muutaman "lähes-laukeamisen" jälkeen?
T siemensyöksyistä pitävä nainen 😊
Harrastin erään Exän kanssa tuollaista pitkittämistä, joka saattoi kestää vaikka miten kauan. Itse tietysti sain monta kertaa oikein kunnolla... ! Oli tosi ihanaa tulla aivan estottomasti esimerkiksi miehen suuhun sykähtelevä, nestettä pulppuava elin omassa suussa, huulilla ja käsissä tietäen että rakastelu yhä vielä vain jatkuu, ja jatkuu, kun ei ollut kiirekään minnekään...
Reunalla keikkumistahan se on. Tutustuin nyt itsekin tuohon edging orgasm –käsitteeseen. Sehän on tavallaan kuin keskeytetty orgasmi.
Nuorena en olisi tietenkään pystynyt sellaisiin keskeytyksiin tunteen jo alettua, vaan olisin vastaavassa tilanteessa pudonnut suoraan reunan yli syvyyteen, josta ei ole paluuta. Niin tietysti myös tapahtuikin monesti, eikä se ollut hyvä asia ollenkaan.
Sitä pitkitystä voi tehdä naisellekin. Koko päivän kiehnäyksen ja pidemmällekin menemisen jälkeen muistan erään nuoren naisen lopulta saaneen jonkinlaista kohtausta muistuttavan orgasmin. Tämä tapahtui siis 1990-luvun alkupuolella. Häkellyin tilanteesta mutta lopulta hän tuli tolkkuihinsa, ja sitten pystyimme jatkamaan jo rauhallisemmissa merkeissä. Missäköhän hänkin lienee nykyään – kysehän voi olla jopa jonkun tätä palstaa seuraavan nuoremman lukijan äidistä.
AP / I’m still standing
Mulla ainakin tulee touhutippaa kokomoisen paljon, ja lähes koko ajan. Naiset on tykänneet kun tippa on hajuton ja mauton. Puristelen sitä itsekkin sormiini ja nautiskelen. Nam nam.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni ei tuollaista ominaisuutta ole, häneltä tulee vain hieman touhutippoja ennen varsinaista siemensyöksyä mutta tästä ei kai nyt ollut kyse.
Ajatuksena tuntuu kyllä ihan kiihottavalta kyvyltä, että mies pystyisi jakamaan laukeamisensa useampaan kuin yhteen kertaan ja joka kerralla häneltä tulisi hieman spermaa. Luulisin että sitten lopulta lauetessa lastin määrä on varmaan pienempi, koska miehen ns. "varasto" on hieman tyhjempi muutaman "lähes-laukeamisen" jälkeen?
T siemensyöksyistä pitävä nainen 😊
Joo, kyllä se ainakin tilapäisesti vähenee tietysti. Ihan oikeassa oot. Mutta jos jatkaa pitkään, puhutaan useista kymmenistä minuuteista, niin spermaa voi taas tulla paljonkin, ehkä runsaasti. Minulla ainakin jatkuu se muodostuminen, jos pysyy kiihottuneena. Näin täytyy päätellä. Tosin pystyn saamaan lyhyillä tauoilla itsetyydyttämällä useamman kerran peräkkäin siemensyöksyjä.
Vierailija kirjoitti:
Se on "edging orgasm"... Katsoin illalla sängyssä tällaisen pitkän kokoelmavideon. Nainen vei kädellä miehen ihan laukeamisen partaalle ja sitten hidasti. ja kesken panemisen mieheltä tuli jonkin verran, sitten jatkettiin Jne. Sain itse ihanat orkut kun katsoin tätä tarpeeksi... N41
Ois kiva, kun löytäisi tuollaisen tutkimuksia harrastavan ja uteliaan naisen, joka olisi lisäksi avoin ja jonka kans vois jutella avoimesti seksistä ja katsella vaikka pornoa. Ois kiihottavaa vaikka nuolla toista, kun toinen katsoo pornoa ja runkata samalla itseä. Nainen sais säännöstellä ja ohjata sperman tuloa. Leikkiä seisokilla ja spermalla niin kuin huvittaa. M45
Pitää perehtyä edging orgasm videoihin. Kiinnostavalta kuulosti.
Se voi saada hyvin pitkällekin meneviä muotoja, toisen kontrollointia ja sadomasokistisia sävyjä, melkeinpä kuin kidutusta. Siinä sitten miehiltä läikkyy yli ja naiset anelevat jotta saisivat jo tulla.
Ole tyytyväinen vaan, varmasti moni mies toivoisi että pystyisi heittämään spermat vaikka rinnoille tai suuhun ja jatkamaan kovana touhuja siitä. Itseäni ainakin kiihottaisi, mutta mulla kyllä loppuu seisokki ja halukin siemensyöksyyn.