Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen
Janita Lukkarisen isä kertoo perheen suuresta surusta, jota pahentaa erikoinen riita testamentista – "Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan"
Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen.
Surun murtama isä kertoo MTV Uutisille, että hänen tyttärensä nukkui ikiuneen Terhokodissa. Lukkarisen elämän viimeinen yö meni turvallisesti oman äidin ja isän välissä.
– Janita nukkui meidän välissämme viimeisen yönsä. Keskustelimme kuoleman jälkeisestä elämästä, ja lohduttelimme häntä.
Lukkarinen menehtyi 27. marraskuuta klo 10:05. Isä on kiitollinen, että sai viettää viimeiset päivät rakkaan tyttärensä luona.
Sisarukset jättivät jäähyväiset
Perheen nuoremmat lapset olivat kotonaan, kun Janita nukkui pois. Surullinen isä haki sisarukset Terhokotiin jättämään viimeiset jäähyväiset. Se ei ollut helppoa isälle.
– Valmistelin heidät hyvin, niin hyvin kuin isä pystyy valmistelemaan. Sanoin lapsille, että pidetään Janitan kuolema tiedossa vain perheen sisällä. Kehotin heitä puhumaan vain äidille tai isällä, jos on paha mieli.
Isä jäi sairauslomalle
Lukkarisen isä kertoo MTV Uutisille, että valtavan surun keskellä on myös murheita tulevien hautajaisten kanssa.
– Minun oli pakko ottaa sairauslomaa, koska en saa nukuttua. Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan, isä huokaa.
Janita Lukkarisen hautajaiset oli suunniteltu pidettäväksi 12. joulukuuta. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, milloin hänet saadaan viimeiseen leposijaan.
– Sen jälkeen surutyö vasta alkaa.
"Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa"
Epäselvyys hautajaispäivästä johtuu seurakunnalle toimitetusta testamentista, jonka alkuperää ja todenmukaisuutta nyt selvitetään.
MTV Uutiset on nähnyt testamentin läheisten luvalla. Testamentissa lukee muun muassa, että kaikista hautajaisjärjestelyistä päättää perheen ulkopuolinen henkilö. Kyseinen testamentti on tehty vuonna 2018, ja siinä on muun muassa Janitan henkilötunnus väärin.
– Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa, ennen kuin poliisi sanoo testamentin olevan väärennös.
Isä kiinnitti testamentissa myös huomionsa tyttärensä allekirjoitukseen, joka ei näyttänyt tutulta.
– Olemme selvittäneet, että Janita on tuolloin ollut todennäköisesti Loviisassa, kun testamentti on kirjattu Helsingissä. Vuosien aikana allekirjoitus saattaa muuttua ihmisellä, mutta ei sen niin paljon pitäisi muuttua kuin se on testamentissa, isä ihmettelee.
Isä kertoo perheen olevan hämillään tapauksesta eikä usko, että Janita olisi kirjoittanut sellaista testamenttia, joka seurakunnalle on toimitettu.
– Sisarukset olivat hänelle kaikki kaikessa, heille hän halusi jättää vaatteensa ja korunsa. Tämä omituinen testamentti puhuu ihan toista.
Esitutkinta aloitettiin
Perhe on tehnyt rikosilmoituksen testamentista. Hyvinkään poliisista vahvistetaan MTV Uutisille, että asiasta on aloitettu esitutkinta. Enempää asiaa ei voida kommentoida.
Isä julkaisi tyttärensä Instagram-tilillään koskettavan muistokirjoituksen, jonka Janita oli itse kirjoittanut. Koskettavaan päivitykseen tuli valtavasti sydämiä ja osanottoviestejä someseuraajilta.
– Minun piti julkaista se vasta hautajaisten jälkeen, niin kuin sovimme Janitan kanssa. Päivitys piti tehdä kuitenkin jo nyt, jos meiltä lähtee myös oikeus Janitan sometileihin väitettyyn testamenttiin vedoten.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-isa-kertoo-perhee…
__________
Tekeekö joku kiusaa - vieläkin - kun HETU on väärä ja allekirjoituskin erilainen?
Huh huh.
Kommentit (581)
Vierailija kirjoitti:
On se hirveetä, että ensin sairastat kuolemaan johtavaa sairautta (syöpää) ja sitten saat vielä kiusaajat perääsi.
Mikä kiusaaja se Jarna on. Janita on Jarnan tyttären kummi. Jarna taas täysin tasapainoton ihminen. Kiusmisesta ei tässä ole kyse,vaan mt-ongelmaisen läheisen touhuista.
Tässä yksi syy lisää miksi ei kannata kuulua kirkkoon.
Vierailija kirjoitti:
No täähän on se Jarna Lankinen. Skitsoilee tiktokissa jarnafinland nimellä löytyy.
Kiva laittaa ihmisen nimi väärin, jolloin Google ehdottaa ihan väärän ihmisen tuloksia ensimmäisenä...
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi syy lisää miksi ei kannata kuulua kirkkoon.
Pitäisi tuo asia selvittää, ihan sama minkälaiset toimenpiteet olisi kuoleman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
seko tiktookoja puhui jotain janita on pakastettu jne ulisee ja tappelee yhden toisen kaverin kanssa kokoajan tiktokissa
Molemmilla taitaa mt diagnoosit omien sanojensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
No täähän on se Jarna Lankinen. Skitsoilee tiktokissa jarnafinland nimellä löytyy.
Jarna Lahdenvuo nimellä myös tunnetaan. Tuksun kaveri, taparikollinen. Väittää että Janitan mekkoja ja koruja on testamentattu hänelle.
Uskomatonta, että joku "ystävä" haluaa ikäänkuin ryöstää ruumiin omiin bisneksiinsä vainajan vanhemmilta ja sisaruksilta.
Miten testamentti asiat vaikuttavat hautaamiseen
Vierailija kirjoitti:
seko tiktookoja puhui jotain janita on pakastettu jne ulisee ja tappelee yhden toisen kaverin kanssa kokoajan tiktokissa
Sukulaisia on kuollut syöpään ja kaikki on olleet säilössä ruumishuoneen pakkasessa hautaamiseen saakka.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä miksi tuota jarnaa ei pistetä suljetulle lukkojen taakse. Sinne kuuluu loppu iäksi!!! Kaiken huipuksi se vielä kertoilee janitan henkilökohtalaisia asioita tiktokissa!!!
Aika monen muunkin asioita. Menisivät edes muualle sekoilemaan kuin lasten tiktokkiin.
Vierailija kirjoitti:
Miten testamentti asiat vaikuttavat hautaamiseen
Siten että ulkopuolinen haluaa olla puikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi syy lisää miksi ei kannata kuulua kirkkoon.
Hautauslupa tarvitaan aina, kuulut kirkkoon tai et. Jollain tapaa vainaja on aina myös haudattava.
Vierailija kirjoitti:
Miten testamentti asiat vaikuttavat hautaamiseen
Tuohan on kyseessä hautaustestamentti.
Se on eri asia kuin tavallinen testamentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
seko tiktookoja puhui jotain janita on pakastettu jne ulisee ja tappelee yhden toisen kaverin kanssa kokoajan tiktokissa
Sukulaisia on kuollut syöpään ja kaikki on olleet säilössä ruumishuoneen pakkasessa hautaamiseen saakka.
Ei se lämpötila pakkasen puolella ole, hyvänen aika.
eikö jarna lapset ole huostaaotettu
ei luulisi olevan pätevä jos henkkari väärin
Lääkäri antaa hautausluvan, ei kirkko. Ja siksi tuo uutinen ei voi pitää paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
seko tiktookoja puhui jotain janita on pakastettu jne ulisee ja tappelee yhden toisen kaverin kanssa kokoajan tiktokissa
Sukulaisia on kuollut syöpään ja kaikki on olleet säilössä ruumishuoneen pakkasessa hautaamiseen saakka.
Kaikkia sairaalasta noudettuja ja hautaustoimistossa arkkuun asetettuja vainajia, säilytetään kirkon ruumishuoneen kylmiössä hautajaisiin asti.
Missä muualla ne odottaisivat hautaamistaan?
Tietysti jos vainaja on esittänyt "testamentissaan", miten haluaa tulla haudatuksi, mutta onko se oikeudellisesti velvoittava, ja esim, seurakuntaa velvoittava asia ettei vainajaa haudata. Mitäs jos minä laitan "testamenttiin" että haluan tulla haudatuksi Las Vegasiin.
seko tiktookoja puhui jotain janita on pakastettu jne ulisee ja tappelee yhden toisen kaverin kanssa kokoajan tiktokissa